perjantai 14. elokuuta 2009




KRIITTISIÄ ARVIOITA BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUSPROSESSISTA (Osa I)

Venezuelan valtion Tv-yhtiö VTV järjesti 2.-3.6.2009 yhteistyössä Mirandan kansainvälisen keskuksen (CIM) kanssa keskustelufoorumin aiheesta ”Intellektuellit, demokratia ja sosialismi”. Keskustelussa harjoitettiin rakentavaa kritiikkiä bolivaarista vallankumousta sekä sen saavutuksia ja tavoitteita kohtaan. Venezuelalainen sosiologi Juan Carlos Monedero totesi julkisuudessa jokin aika sitten seuraavaa: ”Täällä on oltava tilaa kritiikille. Meidän on hylättävä pelkomme arvostella asianmukaisesti kaikkia vähätteleviä solvauksia, joita meidän sanomisiimme kohdistetaan.”

Keskusteluun osallistuivat Venezuelan keskusyliopiston sosiologian professori Vladimir Acosta, alkujaan chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker, Madridin yliopiston professori Juan Carlos Monedero, television johtaja Ernesto Villegas, Roberto Lopez, työläisaktivisti Gonzalo Gomez, professori Santiago Arconada, marxilainen kirjailija Michael Lebowitz (USA), sosiologi Javier Biardeau, professori ja kirjailija Luis Britto, ministeri Victor Alvarez ja tohtori Carmen Bohorquez (kulttuuriministeriö). Useimmat keskustelijat ovat marxilaisuuden asiantuntijoita.

Professori Vladimir Acostan puheenvuoro

”Minun lähtökohtanani ovat tietenkin ne kaikki kummalliset saavutukset, joita täällä on saatu aikaan 10 vuoden kuluessa. Tämä on eri maa kuin 10 vuotta sitten – toinen Venezuela. Se, mitä täällä on tapahtunut, on todella epätavallista. Minä totean tämän yksinkertaisesti johdantona. Luulen, että tätä on täysin hyödytöntä osoittaa, koska kaikki tietävät sen ja myös hyväksyvät sen. Uskon, että on paljon tärkeämpää keskustella näistä aikaansaannoksista yhteydessä niihin liittyviin ongelmiin. On olemassa ongelmia, joita ei havaita. Ne ovat piilossa tai niitä aliarvioidaan. Ne ovat tärkeitä ongelmia, koska kasautuessaan ne aiheuttavat uhkan vallankumousprosessin edistymiselle ja syvenemiselle.”

Selkeän poliittisen ohjelman puute

”Ensimmäisen ongelma on puute selkeästä poliittisesta linjasta tai ohjelmasta. Tietenkin tämä on 21. vuosisadan sosialismia. Se on hyvin yleinen ajatus, niin kuin sen pitääkin olla, koska se on idea sosialismin rakenteesta. Meillä ei ole mitään sosialismin reseptiä. Prosessi on sarja täsmällisiä tapahtumia. Alussa oli sosiaalinen herkkyys, sen jälkeen edellytettiin anti-imperialistista näkemystä ja lopuksi nousi pintaan 21. vuosisadan sosialismi. Meillä on olemassa vuorellinen seikkoja, jotka ovat epäselviä. Yksi näistä faktoista on, että poliittinen linjamme on se, jonka presidentti Chávez julkituo tai jolla hän perustelee menettelyjään. Tämä synnyttää ensimmäisen ongelman. Tästä johtuen toinen ongelma, joka on sidoksissa ensimmäiseen, on kollektiivisen johtajuuden puute.”

Kollektiivista johtoa tarvitaan

”Kukaan ei tietenkään kyseenalaista presidentti Chávezin johtajuutta. Hän on tämän prosessin sielu, sydän, hermosto ja ohjaava voima. Tämä prosessi samaistuu täysin häneen. Presidentti työskentelee 25 tuntia vuorokaudessa tämän prosessin puolesta. Hän uhraa ja riskeeraa elämänsä työlleen. Kukaan ei kyseenalaista hänen johtajuuttaan, mutta presidentti ei voi tehdä kaikkea ja olla läsnä kaikkialla. Tällainen prosessi vaatii osakseen kollektiivista johtoa. Suhde presidentin ja kansan välillä jatkuu, enemmistö kansasta rakastaa häntä, mutta (vallankumouksen) muut johtajat ja kaaderit jäävät väestölle tuntemattomiksi ja vaille heidän huomiotaan tai heidän hylkäämikseen.”

Johtajia pitäisi rohkaista ilmaisemaan oma mielipiteensä

”Meille ei ole luotu kollektiivista johtoa, joka voisi vahvistaa presidentin johtajuutta. Tehtävien suorittamisen kannalta minusta on keskeistä, jos muilla johtajilla olisi myös oma poliittinen linja ja että he kykenisivät ilmaisemaan mielipiteensä jo ennen kuin Chávez sanoo asiasta mitään, koska kaikki perustuu enemmän tai vähemmän päälinjaamme. Tämä on meidän toinen heikkoutemme.”

Vallankumouksellinen puolue

”Kolmas heikkous on vallankumouksellisen puolueen puuttuminen. Venezuelassa ei ole vallankumouksellista puoluetta. Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) ei ole edes puolue. Olen surullinen todetessani tämän. PSUV on ollut todellisuudessa aina tähän asti hallinnollinen ja vaalitekninen väline, jota käytetään presidentti Chávezin poliittisen linjan levittämiseen. Se ei ole vielä oikea poliittinen puolue. Se on paremminkin yläpuolelta organisoitu poliittinen puolue. Se toimii riskinvaraisesti, koska se vetää puoleensa monia ihmisiä, jotka eivät ole vallankumouksellisia. PSUV:ssa toimii paljon vallankumouksellisia, mutta joukossa on myös niitä, jotka yksinkertaisesti etsivät vain työtä jne… Tämä on yksi puolueen perusongelmista.”

Miksi ainoastaan yksi puolue?

”Sitä paitsi ei ole olemassa ainoatakaan syytä, miksi meillä pitäisi olla ainoastaan yksi vallankumouksellinen puolue. Voisi olla lukuisia puolueita. Tämä tuottaisi rikkaampia keskusteluita. Yksi suuri ja voimakas puolue synnyttää häikäilemättömyyttä, ylivaltaa ja huonoja suhteita sen liittolaisia kohtaan. Samassa yhteydessä esiintyy byrokratismia, tehottomuutta jopa korruptiota, joista en aio puhua enempää.”

Kolme saavutusta – hyötyjä ja haittoja

”Toinen näkökulma, jota haluan kosketella, on vallankumousprosessin kaksisuuntainen hyöty. Tämä tarkoittaa, että hyödyllä on myös negatiiviset puolensa. Bolivaarinen hallitus on harjoittanut oikeaa ja menestyksellistä politiikkaa säilyttäessään jäsenyytensä OPECiin – järjestön toipuminen ja öljyn hintojen elpyminen. OPEC nousee jälleen kerran jaloilleen keinottelun ja maailman talouskriisin jälkeen. OPECin ja öljyn hinnan pelastaminen on aiheuttanut Venezuelan hallitukselle valtavia ponnistuksia. Samoin kävi PDVSAn pelastamisessa ja sen muuttamisessa todella kansalliseksi yhtiöksi, joka kuuluu Venezuelan kansalle eikä korruptoituneelle vähemmistölle ja ylikansallisille yhtiöille. Bolivaarinen hallitus on onnistunut ottamaan haltuunsa maamme luonnonvarat. Se on kyennyt lopettamaan Venezuelan keskuspankin itsehallinnon, jonka intressit olivat maamme vastaisia. Se on saanut väestön maksamaan veroja.”

”Nämä kolme epätavallista aikaansaannosta ovat mahdollistaneet laajojen sosiaalisten hankkeiden rahoittamisen. Uusliberalismi kutsuu sosiaalisia investointeja yhteiskunnalliseksi tuhlaamiseksi. Kaikki, mitä on tehty kansan terveyden, koulutuksen, uusien yliopistojen, sosiaaliturvan, viljelymaan lahjoittamisen puolesta sekä valtion kehittämiseksi ja rakentamiseksi, ovat suuria ja epätavallisen myönteisiä saavutuksia.”

”On olemassa myös joitain kielteisiä näkökulmia, jotka toisinaan unohdetaan. Nämä etuudet on saavutettu koskematta porvariston karvaankaan – taitamatta hiustakaan hallitsevan luokan päästä. Tuotantosuhteisiin ei ole kajottu ollenkaan. Ollaan luomassa kilpailua, koska valtio yrittää perustaa sosialistisia yhtiöitä ja solidaarisuuteen perustuvia yrityksiä jne… Mutta tässä viitekehyksessä on hyvin vaikea edistyä paljon, koska kapitalismilla ei ole minkäänlaisia moraalisia rajoja. Kapitalisti voi ryöstää äitinsä ja pystyttää itselleen yhtiön. Tämä on täydellisen pätevää kapitalismin vallitessa. Hän voi ostaa itselleen televisiokanavan, joka todistaa hänen inhimillistä hyvyyttään ja kaikki entinen unohtuu. Sosialismilla on moraaliset rajansa – solidaarisuus, eettisyys ja heikompien suojelu. Tämän vuoksi sosialismilla on paljon vaikeampaa ja sen rakentaminen on kalliimpaa, kun lisäksi kaiken yläpuolella häärii supervoimakas kapitalismi kuten kapitalismi täällä.”

”Porvariston vallan jatkuminen on täällä tosiasia. Venezuelan harvainvalta kontrolloi suurinta osaa valtaa sisältäen poliittisen vallan. Toisinaan he menettävät maaperää. Silloin he tekevät täyskäännöksen ja toipuvat siitä, kuten hankkiessaan itselleen pari kuvernöörin paikkaa tuhotakseen näin bolivaarisen hallinnon aikaansaannokset. Heille lankeaa suurempi osuus taloudellisesta ja ideologisesta vallasta. Heillä on käsissään viestintävälineet ja uskonto. He valvovat edelleen koulutusta siitäkin huolimatta, mitä täällä on aikaansaatu. Me huomaamme, että näillä vihollisilla, jotka ovat osa tätä yhteiskuntaa, on valtavasti neutralisoimatonta valtaa. Erillään paikallisista konflikteista, totuus on se, etteivät valtion ostamat yritykset ole täsmällisesti ottaen kansallistettuja. Valtio ostaa niitä markkinoilta. Kuitenkin jotkut ystävävaltioiden liikemiehet ulvovat yhä ostaessaan yhtiöitä, jotka aiheuttavat tuhoja maallemme. Tämä tarkoittaa sitä, että heille suodaan itsenäinen oikeus menetellä näin.”

Sosialismin hinta ja kapitalismin roska

”Minua huolestuttaa eniten on se, että tällainen (käytäntö) luo vääristyneitä näkemyksiä väestön keskuudessa. Se synnyttää mukavuudenhalua, laiskuutta ja kulutusmyönteisyyttä.

Sosialismilla on kova hinta, muttei rahassa mitattuna. Se on kallis siinä mielessä, että siihen sisältyvän voimanponnistuksen aikana on hajotettava kaikki kunkin päässä vellova roska, joka on tyrkätty sinne jo lapsuudessa. He (kapitalistit) täyttävät ihmisten päät ryönällä kouluissa, kirkoissa, yliopistoissa ja medioissa. He jatkavat sitä päivittäin. He tuuppaavat sinne sellaiset yksilölliset arvot kuten itsekkyys, itaruus ja epäsosiaalisuus. Minä toistan, kaikilla näillä kapitalismin hallussa olevilla etuuksilla on hallittu aina. Jopa vaikkei heillä olisikaan poliittista valtaa, silti kapitalismi jatkaa toimiaan, kuin se olisi edelleen vallassa. Me havaitsemme joka päivä, kuinka liikemiehet toimivat ja kuinka oppositio toimii aivan kuin he olisivat edelleen vallassa. Meidän hallituksemme on aina puolustusasemissa antaen jatkuvasti selityksiä ja joskus se melskaa, kun meidän puolellamme olevia on tapettu selkkauksissa.”
Ideologisen valmennuksen puute

”On puutetta ideologisesta valmennuksesta ja koulutuksesta sekä kaadereista. Tämä ilmenee heikkoutena tuottaa rakentavia näkemyksiä ja rakentaa askel askeleelta tätä 21. vuosisadan sosialismia sen ymmärryksen perustalle, että se edellyttää todellista vallankumousta jokaisessa meissä ja jokaisen meidän mielessämme mukaan lukien ne, jotka uskovat meidän olevan todellisia vallankumouksellisia. He unohtavat toisinaan, että meidänkin nupeistamme löytyy kapitalistista roskaa.”

Media – valta numero yksi

”Meidän kaltaisessamme valtiossa, jossa on vähän institutionaalisuutta (instituutiolla tarkoitetaan yleisesti yhteiskunnalle tärkeitä tapoja ja käyttäytymismalleja sekä hallituksen ja julkisen vallan organisaatioita, ML) ja jonka olemassa oleva institutionaalisuus on suurelta osin menneisyyden mädäntynyttä institutionaalisuutta. Yksityinen media on vallannut kaikille kuuluvan tilan. Se on änkeytynyt oikeussaleihin ja yliopistoihin. Kaikki tapahtuu viestintävälineissä ja ne valvovat kaikkea. Yksityiset viestivälineet ovat tämän maan ja vallankumousprosessin vihollisia. Ne ovat Pohjois-Amerikan imperialismin herruuden välineitä. Yksi prosessin heikkouksista on se, että emme ole kyenneet 10 vuoden aikana harjoittamaan taidokkaasti oikeaa viestintäpolitiikkaa. Jotain yrityksiä toki on tehty, mutta ne ovat jääneet vähäisiksi. Me olemme pääosin menettäneet aloitteen viestimissä. Lähes kaikki, mitä me syydämme antenneihin, on vihollisviestimien juttujen kertaamista yrittäessämme kumota heidän valheitaan. Valtaosa ajastamme kuluu tähän. Tästä ongelmasta on syytä keskustella syvemmin.”

Vallankumouksellisten kansanjärjestöjen puute

”Vallankumoukset kuten tämäkin ovat vihollisensa välittömän uhan alaisia. Yhteisöneuvostojen perustaminen on äärettömän arvokasta, mutta ne eivät ole täsmällisesti ottaen vallankumouksellisia organisaatioita. Ne ovat institutionaalisia toimijoita. Köyhillä asuinalueilla vasemmisto on todennäköisesti vallassa yhteisöneuvostoissa, mutta Lagunitassa tai Cafetalissa ei liene vallankumouksellisia neuvostoja. Meillä täytyy olla yhteisöneuvostojen lisäksi kansanjärjestöjä kaikkialla sekä kaupungin osissa ja kortteleissa että myös kaikilla eri tasoilla, joilla niitä voi olla olemassa. Meillä oli niitä aikaisemmin, mutta me menetimme ne. Bolivaariset piirit harjoittivat tällaista toimintaa, mutta niistä luovuttiin häpeällisesti tien varrella (bolivaariset piirit näyttelivät keskeistä osaa kevään 2002 vallankaappauksessa Chávezin valtaan palauttamisessa, ML). Uhanalainen vallankumous tarvitsee jotain puolustaakseen itseään. Koska Venezuelassa ilmenee salaliittoja ja uhkia sekä jatkuvaa sotaa vallankumousprosessin kukistamiseksi, tarvitaan sen puolustamiseksi hyvin organisoitunut kansa.”

Maltillisimmat virtaukset hallitsevat, koska ne ovat paremmin organisoituja

”Meidän kuten muutkin vallankumousprosessit ovat heterogeenisiä. Tämä merkitsee sitä, että ne koostuvat erilaisista poliittisista virtauksista. Eri ryhmillä on omat näkemyksensä ja tavoitteensa. Siitä huolimatta, edustaako joku oikeistosiipeä tai jotain muuta, meillä on rehellinen ja uljas vallankumouksellinen kansa – niin kuin joku sanoisi – joka ymmärtää tietyt rajansa, joka on onnellinen saavutuksistamme ja joka ei tahdo jatkaa etenemistä.

Erilaiset lähtökohdat ajavat vallankumousprosessin hankaluuksiin. Jotkin virtaukset ovat vallankumouksellisempia kuin toiset. Köyhimmät ja syrjityimmät ihmiset tahtovat enemmän etuuksia, mutta he ovat vähiten järjestäytyneitä ja heikoimpia. Tämä synnyttää jännitteitä sekä edistystä että perääntymistä, kuten kaikissa vallankumouksissa, mutta ilman montakaan radikaalimpaa tekoa. Radikaaleimpia toimia ei suoriteta riittävästi. Siksi yllä leijuu pysyvä uhka ja vallitsee maltillisempi tilanne, joka ei rohkene edistyä. Päädytään vahvimpien (maltillisempien) hallitsemaan tilanteeseen, koska he ovat parhaiten järjestäytyneitä ja heillä on enemmän todellista valtaa.”

Vahva itsenäinen yhteiskunnallinen liike

Meillä on vakava ongelma siinä, että meidän vallankumousprosessiltamme puuttuu todella itsenäinen, luokkatietoinen ja organisoitunut työläisten liike. Yritys luoda yksi tällainen organisaatio kaatui siihen, kun se alistettiin valtion politiikalle. Työväenliikkeen on mentävä valtion politiikan tuolle puolen.

Meillä ei ole myöskään riittävän vahvaa talonpoikaisliikettä ja opiskelijaliikettä. Me olemme parhaillaan rakentamassa yhtä, mutta se ei ole vielä kyllin voimakas. Nämä ovat pahoja heikkouksia prosessissamme, koska sosialismia ei voi rakentaa ilman työläisiä, talonpoikia ja hyvin organisoituja kansanosia, jotka voivat puskea sitä radikaalimpiin tilanteisiin ja asemiin.

Älkää kätkekö kritiikkiänne

”Minä en halua lopettaa sanomatta ensin jotain myönteistä. Muuten jotkut ajattelevat siitä, mitä olen sanonut, että jokaisen olisi syytä tehdä vain yksinkertaisesti itsemurha. Näin ei kuitenkaan ole. .. Minä yritän kertoa, että meillä on tärkeitä ongelmia, vakavia ongelmia ja paljon, mutta ei riittävästi tilaa rakentavalle kritiikille, jonka tarkoituksena on edistää ja vahvistaa vallankumousprosessia. On erinomaista, että tässä tilaisuudessa on muita pelkäämättä, mahdollisuus esittää avointa kritiikkiä, koska näin me voimme edistyä. Sillä ei ole väliä, että televisio on paikalla tai kuka täällä on läsnä.”

”Kohdatkaamme kritiikki ja arvostelkaamme. Tämä on lähtöruutu, joka johdattaa meidät viimeiseen aspektiin, jonka haluan mainita. Kuinka me pystymme ratkaisemaan nämä ongelmat? Kuinka me voimme jatkaa edistymistämme niin, että vallankumouksestamme voi todella muodostua Venezuelan yhteiskunnan jatkuvan muuntumisen väline? Kuinka se voi tuoda meidät lähemmäksi oikeudenmukaisempaa, itsenäisempää ja vapaampaa yhteiskuntaa – yhteiskuntaa, jota ei voi pitää muuna kuin sosialistisena yhteiskuntana?”

Jatkuu…

Suomennos ja toimitus: Matti Laitinen

Lähde: www.venezuelanalysis.com 11.8.2009