perjantai 30. maaliskuuta 2012

VALTIO

Antonio Gramscin mukaan: ”Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae.” Valtiota kuitenkin siis tarvitaan edelleen. Kyse on paremminkin valtion luonteesta ja siinä vallitsevista omistussuhteista ─ ketä valtio palvelee ja kenen etuja sen olemassaolo suosii.

Marxin mukaan valtio on luokkaherruuden elin, jonka avulla yksi luokka sortaa toista luokkaa, se on sellaisen järjestyksen luomista, joka laillistaa ja lujittaa tämän sorron hilliten luokkien yhteentörmäystä. Leninin käsityksen mukaan demokraattinen tasavalta on kapitalismin paras mahdollinen poliittinen ulkokuori, ja siksi pääoma, saatuaan itselleen parhaan ulkokuoren, laskee vallalleen niin luotettavan, niin varman perustan, ettei mikään porvarillisen demokraattisen tasavallan henkilövaihdos, ei mikään sen laitosten tai puolueiden vaihdos horjuta tätä valtaa. (Lenin, Valtio ja vallankumous)

Gramscilaisen käsityksen mukaan ”valtiolla ei ole tarkoitettava ainoastaan hallituskoneistoa, vaan myös ’yksityistä’ hegemoniakoneistoa eli kansalaisyhteiskuntaa.” Hänen mukaansa valtio on poliittinen yhteiskunta + kansalaisyhteiskunta eli valtio laajasti määriteltynä on hegemonia, jonka tukena ovat pakkokoneistot tai valtio laajassa mielessä on diktatuuri+hegemonia. (Politiikan teorian moderneja klassikkoja, toim. Jukka Kanerva, s. 59–81)

Max Weberin mukaan: ”Väkivalta ja pakko voivat synnyttää valtion, mutta eivät säilyttää sitä. Vaikka valtio on viime kädessä pakotusinstituutio, niin modernissa yhteiskunnassa tahto on välttämätön tehokkaan valtion poliittinen peruste. Toisin sanoen tahdon, suostunnan organisointi on yhä tärkeämpi ponnistuksia vaativa tehtävä." (ibid) Suomen liittäminen Euroopan unioniin, osallistuminen Afganistanin sotaan, työehtosopimukset ja vaalitulokset kuvaavat suostuttelukoneiston voimaa maassamme.

Meillä on ollut Urho Kekkosen kauden jälkeen kolme sosiaalidemokraattista presidenttiä. Heidän virkakausillaan luokkayhteiskuntamme on kansainvälistynyt liittymällä kansainvälisen pääoman etuja ajavaan Euroopan Unioniin ja tiivistänyt kansan enemmistön tahdosta huolimatta siteitään sotilasliitto Natoon. Lisäksi maamme sosiaaliturva- ja terveydenhuoltojärjestelmä on vajonnut alle EU:n keskitason. Ministeriöiden yhdistämiset ja nimenmuutokset eivät horjuta tuotantosuhteita mitenkään. Kokoomuslaisen Sauli Niinistön kaudella jo kuljettu tie vain vahvistuu uudella oikeistolaisella kestopäällysteellä.

Suomi on esimerkkivaltio teräsbetoniin valetusta kapitalistisesta toiminimivaltiosta, jossa kapitalismi vain lujittuu ja demokratia kaventuu. Suomalaiset ovat Euroopan unionin pääomakeon työläismuurahaisia, joiden yhteisöäly mieltää itseensä kohdistetut kurjistukset sankaruudeksi. Maamme toimii eurokapitalismin mesivarastona, jonka tehtävänä on turvata valtioliiton jäsenvaltioiden kapitalistien lihottaminen kansallisin verovaroin. Suomen eduskunnassa ei ole tällä hetkellä edustettuna ainoatakaan puoluetta, joka edes kyseenalaistaisi kapitalismin.

Suomen valtiolla on ollut käynnissä 2000-luvulla 65 ohjelmaa, joilla on pyritty ohjaamaan ja kehittämään sosiaali- ja terveydenhuoltoa kunnissa. Ohjelmien toteutuminen on muistuttanut television suosittuja kokkiohjelmia. Niitä on kiva katsella, mutta reseptejä ei ole pakko noudattaa ja kaikkeen ei pidä uskoa.  Ohjelmat eivät ole kyenneet ratkaisemaan yhteiskunnassa ilmenneitä ongelmia.

Miksi suomalaiset suostuvat tähän kaikkeen? Weber vastaa kysymykseen seuraavasti: ”Nykyisen legimiteetin (laillinen oikeus) yleisin peruste on usko laillisuuteen, halukkuus sopeutua sääntöihin, jotka ovat muodollisesti oikeita ja jotka on saatettu voimaan hyväksyttyjä menettelytapoja noudattaen.” Vallitseva todellisuus tuntuu useimmista ihmisistä turvallisemmalta kuin sen radikaali muutos. Ennakoimattomuus pelottaa.

Jokainen valtio synnyttää oman toisinajattelunsa – oman kieltämisensä siemenen.

Matti Laitinen

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012








 

 

 

 


 

HYTIN IKKUNA


Jäät ovat kaikonneet.
Lumi on sulanut rantakallioilta.
Joutsenet kokoontuvat lahdelmiin.
Laiva lipuu saaristoväylällä.

Pilvet muodostavat metsien ylle
siniharmaita vyöhykkeitä.
Laiturit seisovat tyhjillään rantavesissä.
Aurinko arastelee olemassaoloaan.

Rantapaviljongit ja huvilat uinuvat
keväistä aamu-untaan.
Paatti seilaa tyvenessä
kohti Tukholmaa.

Ilmastoinnin tasainen humina
ja meridieselien hurina
säestävät verkkaista oloani
A-luokan kajuutassa.

Minä en kaihoa ruuhkaiselle
elämysten kävelykadulle.
Elämä on toisenlaista kuin
autokannen alla.

Katselen hyttini ikkunasta maisemia.
Mutustelen suklaakeksejä,
hörppään tölkistä olutta.
Annan kevään tulvia ikkunasta sisään.

Matti Laitinen
24.3.2012

maanantai 19. maaliskuuta 2012


LENINGRAD-MUISTOJA
 
 
Kävin 1970–80-luvuilla lukuisia kertoja Leningradissa. Ehdin käydä kaupungissa ennen Neuvostoliiton hajoamista viimeksi vuonna 1986. Sekavalla 1990-luvulla en halunnut matkustaa rakkaaseen Leningradiin. Vuonna 2002 vietin muutaman päivän vaimoni kanssa hotelli Moskovassa. Kirjoitin tuolloin runon ”Leningrad”. Vuonna 2012 kävin lyhyellä laivareissulla Leningradissa. Päätin jo ennen reissulle lähtöä julkaista videorunon Leningradin muistoistani kunnioituksena edesmenneelle Neuvostoliitolle.

Matti Laitinen


Leningrad-runo löytyy täältä:
http://www.youtube.com/watch?v=p9NpbWR1JHU

torstai 15. maaliskuuta 2012

ME EMME TARVITSE KAPITALISTEJA

Kapitalismin puolestapuhuja, Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja Matti Apunen huokaili 13.3.2012 Hesarin kolumnissaan kapitalismin aliarvostuksesta. Hänen mukaansa: ”Jos julkisesta keskustelusta pitäisi jotain päätellä, liiketoimintaan ryhtyvät vain sielultaan vammautuneet ihmiset. Samaan aikaan on selvää, että toiveet uusista työpaikoista ovat näiden ihmisten varassa.”

Suurkapitalistien kohdalla Matti Apusen toteamuksen ensimmäisessä osassa on vinhasti perää. Päästäkseen suurkapitalistiksi on voitettava lukuisia kauppasotia, on hyödynnettävä rivosti maailman luonnonvaroja ja on kukistettava säälittä pahimmat kilpailijat. Sen sijaan toteamuksen jälkimmäisen osan totuussisältö on apeampi ja kapeampi. Kansallisten kapitalistien kohdalla toiveet uusista työpaikoista ovat melko turhia, koska he vievät tehtaansa, toimintayksikkönsä ja laitoksensa vieläkin suurempien voittojen toivossa ulkomaille tai myyvät ne kansainvälisille sijoittajille. Valtion yhtiöiden yksityistämisestä vastaava ministeri täydentää omilla toimillaan tätä samaa suuntausta.

Matti Apunen hakee happea kapitalismille Britannian pääministeri David Cameronilta, joka kuvaa yritystoimintaa ”kaikkien aikojen mahtavimmaksi yhteiskunnallisen edistyksen voimaksi… Se voi auttaa meitä murskaamaan köyhyyden, avaamaan uusia näköaloja sekä viemään eteenpäin innovaatioita, tuotteita ja palveluita, jotka tekevät elämästämme paremman, pidemmän ja onnellisemman.”

Miksi Matti Apunen ylevöi yksityisomistukseen perustuvat yritykset etenkin suuryritykset ja mitätöi työläisten tekemän työn? Kapitalismin menestyminen perustuu nimenomaan työvoiman tuottaman arvon hyväksikäyttöön.  Itsensä työllistävät pienyrittäjät ja suurkapitalistit ovat kaksi eri asiaa. EVA ei aja työvoimavaltaisen pk-sektorin asiaa, vaan keskittyy pääomavaltaisen suurteollisuuden etujen ajamiseen. Kapitalisteilta on turha odottaa jaloutta. Jos he eivät toimi kapitalistien tavoin, he eivät ole pian enää kapitalisteja.

Suuryritykset ovat murskanneet köyhyyttä viime vuosikymmeninä Suomessa tosi surkeasti. Tehokkainta köyhyyden murskaamista kapitalismin historiassa on ollut sen sijaan työläisten luokkataistelu. Cameronin rehvastelemat uudet palvelut, innovaatiot ja tuotteet ovat järjestään kohdistettu maksukykyisille kansalaisille. Ne eivät koske pätkätyöläisiä, työttömiä ja köyhyysrajalla eläviä ihmisiä. Nykytutkimuksen mukaan pitkäaikaistyöttömyys jopa lyhentää kansalaisen eliniänodotetta. Yhteiskunnallisen vaurauden luominen ei sinänsä ole väärin, kun huolehditaan tuotannon tulosten oikeudenmukaisesta jaosta.

Kapitalismin kannattajana Matti Apunen toteaa, että ”markkinataloudessa valta on ja sen on oltava kuluttajilla.” Kuka voi kuluttaa, sijoittaa ja kilpailla elintasollaan suomalaisessa yhteiskunnassa?  Jos Matti Apunen heittäytyisi rehelliseksi mieheksi, hän määrittäisi kapitalismin perussolun edes maksukykyiseksi kuluttajaksi eli hyvin toimeentulevaksi ihmiseksi.

Mitä säilyttämisen arvoista nykyisessä ryöstökapitalismissa sen uusliberalistisessa talouspolitiikassa oikein on? Osakekauppa on mielikuvilla pelaamista ja keinottelua. Euroopan pankkien tukeminen on kapitalistien keinotekoista pelastamista. Kapitalistisessa tuotantotavassa kaikki keinot näyttävät olevan sallittuja. Sodankäynti on vain yksi keino kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Yksi prosentti maailman ihmisistä käyttää todellista taloudellista ja poliittista valtaa kansainvälisten suuryhtiöiden hallintoelimien kautta. Kuka oikeuttaa heidän valtansa? He itse!

Kullakin yhteiskunnallisella ilmiöllä on oma elinkaareensa – alku, keskikohta ja loppu. Kapitalistien mielestä kapitalismi on kestävä ja oikeudenmukainen yhteiskuntajärjestelmä. Sen viisisataavuotinen historia on osoittanut tämän jatkuvan talouskasvun utopiaan, ihmisen tuotantoeläimeksi alistamiseen ja luonnonvarojen ryöstöön perustuvan tuotantotavan kyseenalaistavan elämän jatkumisen maapallolla.

Jos yritystoiminta otetaan yhteiskunnalliseen valvontaan ja omistukseen, tilanne muuttuu olennaisesti. Mikä estää valtiota perustamasta lakkautettujen paperitehtaiden ja IT-yritysten tilalle omia yrityksiään?

Matti Laitinen
14.3.2012

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Pankkimiesblues

ONTTO MAAILMA


Tässä rauhattomassa maailmassa
ihmiset pitävät
henkilökohtaista mielihyvää
onnellisuutensa mittana.

Tässä rauhattomassa maailmassa
ihmiset pitävät
omaa etuaan
moraalinsa mittana.

Tässä rauhattomassa maailmassa
ihmiset pitävät
kaikkialle ulotettua kilpailua
menestymisensä takeena.

Tässä rauhattomassa maailmassa
ihmiset kuvittelevat markkinavoimien
ratkaisevan ihmiskunnan kaikki ongelmat.
Markkinavoimat eivät ole luonnonlaki.

Tässä rauhattomassa maailmassa
ydinasekantaan sidotulle rahalle
on suotu liian suuri määräysvalta.
Elämän tarkoitus ei ole sotiminen.

Otossa maailmassa on havaittavissa
yhä enemmän vähemmän viisasta.
Miksi me suostumme tällaiseen
onttoon elämään?

Matti Laitinen
6.3.2012

maanantai 5. maaliskuuta 2012

NAISTENPÄIVÄNÄ


Joillekin kalliit autot, vaatteet ja hajuvedet
ovat ihmisoikeus.
Joillekin viljelysmaan muuttaminen
golfkentäksi on ihmisoikeus.

Joillekin lapsityövoiman hyväksikäyttö
on ihmisoikeus.
Joillekin ihmisarvon polkeminen
lienee tärkein ihmisoikeus.

Joillekin sodan aloittaminen
on ihmisoikeus.
Joillekin naisten sortaminen
on ihmisoikeus.

Joidenkin ihmisoikeus on
kuolla nuorena sairauksiin,
kurjuuteen ja väkivaltaan.
Enemmistö heistä on naisia.

Joidenkin ihmisoikeus on
ruokkia ja kasvattaa lapsensa yksin,
vaikka lisääntymiseen tarvitaan kaksi.

Köyhien äitien lapsista kasvaa
köyhiä lapsia synnyttäviä köyhiä äitejä.
Se on heidän ainoa ihmisoikeutensa.

Rakastaa ja saada osakseen rakkautta
on perusihmisoikeus.
Rakkaudettomuuden runsastuminen
murskaa maan yksinäisten planeetaksi.
 

Matti Laitinen
3.3.2012