tiistai 5. marraskuuta 2013


POIKANI

Ihmiset syntyvät
erilaisiksi.
Heidät kasvatetaan
samanlaisiksi.

Sinun toiseutesi alkoi
kromosomipoikkeamasta.
Minulle olet ensisijaisesti poikani,
toissijaisesti kehitysvammainen.

Sinä ihmistyit ihmisyhteisössä
elämällä ihmisarvoisesti
muiden ihmisten keskuudessa.
Sinä olet nähnyt paljon maailmaa.

Sinulla on oma tahto ja omatunto.
Kykenet rakastamaan, vihaamaan,
viestimään ja ajattelemaan.
Kohtaan kaltaisiasi toimintakeskuksessa.

Sinä pärjäät kotona
saadessasi arjessasi riittävästi
tarvitsemaasi tukea ja ohjausta.
Sinun aikuisuutesi kulkee
omaa aikatauluaan.

Sinä et osaa lukea, kirjoittaa,
puhua, käyttää nettiä, elää yksin,
tehdä valituksia virkamiehille.
Sinusta ei valita pääministeriä.

Sinä marssit kanssani
mielenosoituksissa,
istut baareissa,
julkisissa liikennevälineissä,

jotta sinunlaistesi ihmisten olemassaoloa
ei unohdettaisi.

Matti Laitinen
16.10.2013

keskiviikko 30. lokakuuta 2013


MIKSI?

Olen stadilaisena mieltänyt stadilaiset reiluiksi, rehellisiksi ja suvaitsevaisiksi ihmisiksi. Pienempiin ja heikompiin ei kajota, eikä löytyä lyödä.

Vaikeasti kehitysvammaisella pojallani on käytössään henkilökohtainen avustaja, joka mahdollistaa hänen käymisensä mm. konserteissa, uimassa ja elokuvissa. Tämän ammattitaitoisen ja empaattisen nuoren miehen isä on afrikkalainen ja äiti suomalainen. Hän itse on asunut koko ikänsä Suomessa.

Poikani avustaja joutui jokunen päivä sitten kotimatkallaan rasistisen hyökkäyksen kohteeksi. Tuntematon kantasuomalainen mies löi häntä kotimatkalla bussissa selän takaa leukaan. Liikennevälineen kamerat tallensivat väkivallan teon. Hän kävi lääkärissä ja tekemässä rikosilmoituksen tapahtuneesta. Poliisit eivät olleet kiinnostuneita avustajan tarjoamista tiedoista. Mikäli poikani olisi istunut avustajansa kanssa tuossa bussissa, rasisti olisi poiminut samalla kertaa kaksi marjaa.

Saamme kasvatuksemme neljästä eri väylästä: perheestä, koulusta, kavereista ja mediasta. Meidän persoonallisuutemme muodostuu näiden väylien vuorovaikutuksesta. Ihmisen omilla valinnoilla on tässä hyvin merkittävä rooli. Miksi suomalainen kasvatus tuottaa tällaisia väkivaltaisia rasisteja?

Minusta tämä ei ole aikuisen ihmisen käyttäytymistä. Aikuistuminen on kasvutapahtuma, jossa hyödynnetään muiden ja omaa elämänkokemusta sekä havainnoidaan aktiivisesti ympäröivää todellisuutta. Käytännössä aikuisuus tarkoittaa sitä, että ihmisellä on ammattikoulutus, vakituinen työpaikka, asunto, elämiseen riittävä toimeentulo, perhe (sinkku, parisuhde tai yhteisö) ja vanhemmuus.

Aikuisuuteen liittyy paljon vastuuta. Tämä tarkoittaa ihmisen kiinnostusta ja etenkin halua vastata puheidensa ja tekojensa aiheuttamista seuraamuksista. Vastuullisuus liittyy suhtautumiseen toisiin ihmisiin, omaan itseensä, muihin elollisiin olentoihin, ympäristöön, työhön, esineisiin ja omaisuuteen. Rehellinen ja vastuunsa kantava ihminen seisoo puheidensa ja tekojensa takana.

Lisääntyvä koulu-, virasto- ja katuväkivalta osoittavat, että asiat Stadissa ovat huonolla tolalla. Kaikki eivät opi elämään ja pärjäämään itsenäisesti tässä yhteiskunnassa. Osa nuorisosta syrjäytyy siitä eikä kasva koskaan aikuisiksi.


Matti Laitinen
kehitysvammaisen pojan isä

torstai 10. lokakuuta 2013

MATKALLA I

Harmaapukuinen ja mustapukuinen
istuivat pöytään.
Mustapukuinen laski pöydälle
vadillisen pannupizzaa.

Baarin seinää koristi
kömpelö maalaus
New Yorkin pilvenpiirtäjistä.
Kaksoistornit seisoivat pystyssä.

He sulkivat silmänsä.
He ristivät kätensä.
Mustapukuinen raotti silmiään.
Nappasi palasen pannaria.

Harmaapukuinen
jatkoi rukoustaan.
Minä nappasin snubin bisseä.
Kusisviitti säihkyi sinisenä.

Istuin ilmastoidussa bussissa.
Etuvasemmalla mies vastaili
työpaikkansa meileihin.
Dösä ohitti rekan.

Mimmi, läppärimiehen edessä,
seurasi hipaisunäyttöpalikastaan
raviheppojen näköisten ihmisten
telkkarisarjaa.

Mummo imeytyi ikkunapaikalla
ulsterinsa sisään lepertelemään
salaisuuksia kännykälleen.
Torkahdin tasaiseen maisemaan.

Harmaapukuinen ja mustapukuinen
goisasivat vierekkäin takapenkillä.
Harmaa puristi bibliaansa.
Musta siristeli öögiään.

Ilta karkotti suuliksen.
Saavuimme steissille.
Hotelli Tarton fönareissa
paloi kutsuva flyysis.

Matti Laitinen
7.102013

maanantai 30. syyskuuta 2013

PYSTYYNKUOLLEET

Sinua on käytetty hyväksi.
Telakat on myyty.
Yhteiskunta on jättänyt sinut
metallikoura.

Lukit, trukit, vetomestarit
ovat korvanneet sinut
säkkienlemppaaja,
rantsun salskea satamajätkä.

Tehtaat ovat tyhjentyneet.
Liukuhihnat ovat pysähtyneet.
Duunimestasi on muutettu elämyskeskukseksi.
Tehdastyöläinen olet harvinainen nisäkäs.

Sinä kärräsit, piikkasit,
purit laudoituksia raksalla.
Juuri kukaan ei kaipaa
kotimaista rakennusapumiestä.

Sporamuseossa seisoo.
pari avoraitsikkaa ja vanha nelonen.
Takasillan pömpelissä
ei istu enää rahastajaa.

Istun seminaarissa.
Viestiseinälle voi kommentoida
tekstiviestinä tai netin kautta.
Kiskot – ykkönen ja nolla –
vievät kaiken perille.

Pystyynkuolleiden puiden
siemenistä
on syntynyt syrjäytettyjen
sukupolvi.
 

Matti Laitinen
30.9.2013

maanantai 23. syyskuuta 2013

HITTITEHDAS

Me elämme
teräsbetoniin valetussa
kapitalistisessa
toiminimivaltiossa.

Me olemme pääomakeon
työläismuurahaisia.
Yhteisöälymme mieltää
kurjistukset sankaruudeksi.

Valtio toimii mesivarastona.
Sen tehtävänä on turvata
kapitalistien lihottaminen
kansallisin verovaroin.

Valtio on ulkokuori,
pakotusinstituutio,
suostuttelukoneisto.
Me maksamme viulut.

Kusetus on
nykyhallituksen
hittituote.

Matti Laitinen
19.9.2013

perjantai 14. kesäkuuta 2013


DIALEKTIIKKAA

 
Me olemme kaikki ihmisiä.
Enemmistö aallon pohjalla,
vähemmistö sen harjalla.
Meidän on kumottava tämä
paskaa kupliva vastakohtaisuus.

Ihmiskunta kielsi niukkuuden.
Ihmiskunta salli tuhlauksen.
Ihmiskunnan on kiellettävä
kertakäyttöihmiskunta,
jottei se kieltäisi itseään.

Meidät on muserrettu,
meidät on alistettu,
meidät on petetty.
Murusistamme muodostuu
maailmaa muuttavan
vastavoiman mäski.

Kun meitä on riittävästi,
mitta täyttyy.
Määrä muuttuu laaduksi.
Enemmistö toteuttaa ujostelematta
enemmistön tahtoa.

Välttämättömyyden tiedostaminen
on vapauden mäyräkoira.
Kuseskellaan kimpassa
kapitalismin kintuille.
Solidaarisuus syrjäyttää kilpailun.


Matti Laitinen
13.6.2013

lauantai 18. toukokuuta 2013


 
REISKA KATAJARANNAN MUISTOA KUNNIOITTAEN

Meilahden tornisairaala oli verhoutunut muoviseen huntuun. Oikealta piirtyi silmiin syöpäosaston valkoinen rakennus. Minä astuin sisään. Neuvonnassa minua kehotettiin kävelemään 170 metriä käytävää pitkin eteenpäin seuraten ensin sinistä sitten valkoista viivaa. Vatsaelinkirurgian vuodeosasto oli evakuoitu tornisairaalan toiseen siipeen.

Ohitin pimentyneitä kahviloita ja odotustiloja sekä työajan jälkeen suljettuja ovia. Kohtasin matkallani tyhjiä sairaalavuoteita, tippapullojen telineitä ja potilasseurantalaitteita. Sairaalaa peruskorjattiin. Laskeuduin hissillä kerrosta alemmaksi.

Minä löysin vihdoin vatsaelinkirurgian vuodeosaston. Vastaani osui vihreä- ja valkeapukuisia sairaanhoitajia sekä sängyssä siirrettäviä potilaita. Päivystyshuoneessa minulle kerrottiin Reijo Katajarannan huoneen sijaitsevan käytävän alkupäässä. Kämppä oli jaettu neljään lakanoilla eristettyyn yksiöön. Väsynyt, turvoksissa oleva mies makasi ensimmäisessä vuoteessa. Hänen vasen silmänsä värähti.  Hän ei ollut Reiska. Toinen peti oli tyhjä.

Reiskan yksiössä työskenteli sairaanhoitaja. Hän mittasi verenpainetta ja tyhjensi mahaletkusta vatsaan kertyneitä nesteitä. Päätin odottaa käytävällä toimenpiteen päättymistä. Minua kouraisi mahasta. Selkäni kostui hiestä. Kyynärtaipeissani pisteli. Desinfioin huolellisesti käteni. Käytävällä minut ohittanut sairaanhoitaja kantoi korissaan näyteputkiloita. Sairaala-asuun pukeutunut nainen vaelsi tiputuspullo partnerinaan kohti televisionurkkausta.

– Terve, Reiska. Miten on hurissut?
– Terve Masa. Auta mut ensin istumaan. Vedä mut ylös kädestä. Omat voimat eivät riitä. Luulin, että pääsen huomenna kotiin, mutta kun safka ja nesteet eivät pysy vieläkään sisällä.
– Onko jo todettu, mikä sua vaivaa? Toihan alkoi jo meidän Vappu-bileissä.
– Joo, ruoka eikä viina ei maistanut. Ei sun sapuskoissa ollut mitään vikaa. Kotona oksensin ja ripuloin melkein pari viikkoa. Terveyskeskuksesta lähettivät Mariaan ja sieltä ambulanssilla tänne.

Autoin pörröpäisen ja pyöreän harmaahapsun istumaan. Maha pönkrötti kuin raskaana olevalla naisella. Ravintoliuos valui ranteen kautta vanhan miehen elimistöön.

– Haetsä, Masa, mulle vielä tuolta hanasta vettä? Mä saan huuhdella vain suuni.

Noudin vettä lasiin. Ojensin Reiskalle kaksi tuomaani työväenlehteä. Tämä asetti ne apupöydälle kännykän viereen.

– Tää on maailman tylsin paikka, mutta hoitajat ovat hiton ammattitaitoisia. Mä en ole jaksanut lukea kuin urheilu-uutisia ja kuunnella vähän radiota. Helvetti, kun pääsis pian kotiin.
– Sua on tutkittu paljon. Mitä ne on saanu selville? Onko lekuri käynyt rundilla?
– Tänään kävi. Maksa ei ole ainakaan pamahtanut. Se on pienikokoinen. Haimasta on löytynyt jonkinlainen kasvain. Ohutsuoli tulppaa. Nesteet eivät poistu, vaan jäävät sisään.
– Mitä ne aikoo duunata?
– Ne tähystää mahan kautta ohutsuoleen. Toivottavasti ne tyhjentää samalla vatsan ja leikkaa sen kasvaimen pois, kun kerran olen täällä. En taida päästä kesällä Airistoon ja syksyllä sieneen, jollei kondis parane.
– Onneksi et ole jonossa. Mä tuon sulle kyllä tatteja ja suppiloita, jos sä et pääse omin voimin skuttaan.
– Ei se ole sama asia. Sienissä tärkeintä on sienestys ja koko prosessi.
– Mä vaikka raahaan sut istumaan tuoliin metsään. Se on vain järjestelykysymys.
– Voinhan mä ajaa autolla metsän reunaan ja odotella siellä, kun te käytte Arskan kanssa sienessä.
– Sun artikkelis Leninin ja Marxin puolueteorioista on saanut hyvää palautetta netissä. Kymmeniä ihmisiä on lukenut sen. Lähetin kopsun sun meiliin.
– Mä en ole pystynyt katsomaan sähköposteja yli viikkoon.

Viereiseen yksiöön oli saapunut uusi asiakas. Hoitaja mittasi verenpaineen ja otti verinäytteen sekä täydensi hänen potilastietojaan. Mies oli ottanut jokin aika sitten pitkät Järvenpään sosiaalisairaalasta. Haima muistutti olemassaolostaan.  Sisäelimen omistaja vaikutti tuntevan hyvin talon tavat. Hoitaja vakuutti nuoren miehen pääsevän halutessaan takaisin Järvenpäähän.

Reiska hörppäsi vettä ja sylki sen pahvimaljaan. Minä istuin pallilla ja pohdin hyvän ystäväni ja aatetoverini äkillistä elämäntilanteen muutosta. Me olimme tunteneet toisemme jo yli 30 vuotta, opiskelleet ja opettaneet yhdessä marxilais-leniniläistä filosofiaa, kirjoittaneet kimpassa lukuisia lehtiartikkeleita, sienestäneet sekä viettäneet useasti yhdessä vapaa-aikaamme.

– Sun pitää nyt huilata rauhassa ja antaa niiden hoitaa sut kondikseen. Sä olet täällä hyvässä hoidossa. Unohda kaikki muu. Tarviitsä mitään jeesistä?
– En oikeastaan mitään. Mutsi on hoidossa Pakilan hoitokodissa. Serkku käy tsekkaamassa päivittäin postin. Se ajoi mun autonkin Marian sairaalan pihasta kotiin.
– Soita mulle, jos tarviit jotain apua tai jos sulle täytyy tuoda jotain tänne lasarettiin. Marja ja Esko kertoivat olleensa yhteydessä sinuun. Onko muita käynyt täällä?
– Serkut kävivät toissapäivänä. Männikkö lupasi tulla käymään vielä tällä viikolla. Kerro terveisiä Tarjalle.
– Tarja palaa vasta ensi viikolla himaan Kiinan duunireissulta.
– Kun mä pääsen täältä kotiin, mä kutsun sut meille. Mä näytän sulle sen dokumentin Arthur Rubinsteinista ja tarjoon pari kaljaa.
– Sovitaan näin.

Minä halasin Reiskaa ja toivotin hänelle voimia. Minun piti ehtiä kotiin vastaanottamaan poikaani Arskaa tämän tullessa erityisavustajan saattamana Mäkelänkadun uimakeskuksesta kotiin.

– Hyvä, kun kävit katsomassa mua Masa.
– Me tulemme Arskan kanssa tervehtimään sinua lauantaina. Moi!

Minä kävelin usvassa sairaalan uumenista Haartmanin kadulle auringonvaloon. Kasvaimet haimassa ovat harvoin hyvälaatuisia. Haimasyöpä iski yleensä seitsemänkymppisiin miehiin. Muistin John Coltranen kuolleen nelikymppisenä, luomisvoimaa uhkuvana miehenä, maksasyöpään. Hän ei menehtynyt päihteisiin, koska hän oli lopettanut niiden käytön jo vuosikausia aikaisemmin.  Reiska oli täyttänyt edellisenä vuonna seitsemänkymmentä vuotta. Hän oli soittanut nuorena miehenä saksofonia. Hän oli nähnyt Coltranen esiintyvän Kultsalla 1960-luvun alussa.

Minä muistelin, kun me olimme viime kesänä kuunnelleet Reiskan kanssa Airiston lomamökissä putkessa viisi tuntia Coltranen musiikkia ja naukkailleet maissiviskiä.

Olin ostanut Berliinistä vuonna 2012 John Coltranen antologian, joka käsitti viisi CD-levyä. Olin lukenut pari kuukautta sitten Ben Ratliffen kirjoittaman elämänkerran ”Coltrane – erään soundin tarina”. Ratliffen mukaan Coltranen musiikille on tunnusomaista tanakka tekniikka, vahva hallinta tenori- ja sopraanosaksofonien kaikissa rekistereissä, hiukkasen terävä intonaatio, seesteinen intensiteetti sekä nopea ja liikkuva sointujen eikä pelkästään melodian tutkiskelu. Hän loi vuoroin viettelevää, valtavirta-tyyppistä tai sen vastakkaissuuntaista jazzia.

Ravintola Messeniuksen kohdalla ahdistukseni ja suruntunteeni loivenivat hieman. Minä muistelin poikani Arskan avosydänleikkausta 22 vuoden takaa ja hänen toipumistaan Lastenklinikan teho-osastolla. Ostin tuolloin Tarjan kanssa Messeniuksenkadulta kiinalaisen wokkipannun. Se on meillä yhä kotona aktiivisessa käytössä. Hyppäsin Nordenskiöldinkadulla sporaan ja ajoi sillä kotiin Vallilaan.

Rakas ystävä ja toveri Reijo Katajanranta kuoli tornisairaalassa perjantaina 17.5.2013.

Syvää surua tuntien: Matti Laitinen

perjantai 10. toukokuuta 2013


VASEMMISTOMINISTERI


Vasemmistoministeri
tyhjä muovikanisteri
saastutat ympäristöä,
puollat riistoa.

Vasemmistoministeri
pinkki virkahamsteri
alennat yhtiöveroa
yksityistät yhtiöitä.

Vasemmistoministeri
elintasokuppari
kasvatat työttömyyttä,
heikennät hyvinvointia.

Vasemmistoministeri
saatanan kuntasilppuri
tuhoat alueellisen
itsehallinnon.

Vasemmistoministeri
Berliinin munkin
vaaleanpunainen räkä
olet pettänyt työväenluokan.

Vasemmistoministeri
oikeiston työrukkanen
hanurissasi heiluu jo
ruiskukkanen.

Vasemmistoministeri,
taidat pystyä vieläkin
pahempaan?

 
Matti Laitinen
6.5.2013


JOUTENOLOA


Duunipäivän päätyttyä
palasin pesääni.
Pötkähdin sohvalle.
Selailin ilmaisjakelulehteä.

Entinen juontaja,
nykyinen poliitikko totesi:
Päämäärätön joutenolo
ei saa olla vaihtoehto.”

Entinen juontaja,
nykyinen sosiaalilautakunnan jäsen
ei soisi syrjäytetyille kansalaispalkkaa.
Hilaisi heidät heti halpahommiin.

Hän on itse syntyisin työläisperheestä.
Hän ammentaa arvonsa euroviisuista.
Pääoma tykkää työläistaustaisesta porvarista.
Hän komppaa kaltaisiaan.

Hän istuu eduskunnassa.
Hän istuu Helsingin valtuustossa.
Valta on merkillinen olotila.
Se suo tulkintaoikeuden joutenoloon.

Hänen vihreä kollegansa
haluaisi naisille jokapäiväistä
uimapuvutonta joutenoloa
Yrjönkadun altaassa.

Pahus, miehet ovat vallanneet
Pihliksen nakurannan.

Joutenollessani sohvalla kuvittelin
siedettävän elämän perustuvan
ihmisarvolle ja oikeudenmukaisuudelle,
kelvolliselle työlle ja toimeentulolle,
omalle kodille ja toimiville ihmissuhteille.

Tuo työläistaustainen porvari,
tuo tunteeton ruiskaunokki,
polkee alleen ihmisarvon.

Matti Laitinen
2.5.2013

”Perustulo on keinotekoinen,
kallis ja riskialtis utopia.”
Jaana Pelkonen (Kok) HU 1.5.2013

maanantai 18. maaliskuuta 2013


KOHTAAMINEN MERELLÄ

Ympärillä on
jäätä ja lunta
alla skitarien
valtakunta.

Vastarantsulla näkyy
vesitorni, hyndä ja skuttaa.
Lammassaari häämöttää.
Suulis häikäisee.

Hanki kantaa.
Ladut ja jalanjäljet
risteilevät lahdella.
Suuntaan skönelle.

Flygari kyntää
taivaan sinessä.
Hanasaaren piipusta
kohoaa valkoinen savu.

Leposaaren kuhakiven luona,
broidin matikkakoukut
pyytävät fisua.
Metro skujaa yli Kuliksensillan.

Kaira safkaa metrin jäätä.
Rautalanka koukkaa kalastajanlangan.
Koukussa killuu silakanjämä.
Broidi sinksaa syötin.

Fisu liikkuu ja skruudaa niin kuin jätkäkin.

Kokkoluodon kärjessä
kohtaan menneisyyden,
punaisen kalastajantuvan
ulkobyggineen.

Vastarannalle on ilmestynyt
uusi, moderni kaupunginosa,
kirkasvärisiä laatikoita,
erikoisia kattoparvekkeita.

Stadi muuttuu – sköne jää.

Matti Laitinen
16.3.2013

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013






















HUGO CHÁVEZ

Aamu-uutiset kertoivat
köyhien presidentin kuolleen
vallankumouksellisen sosialistin
poistuneen keskuudestamme.

Vastavallankumouksen kevät
ei kyennyt kukistamaan sinua.
Kansa palautti sinut valtaan.
Ainoastaan kuolema on peruuttamaton.

Sinä osoitit tuulimyllyjen kaatuvan
kansan ja kansallisen armeijan tuella.
Sinä avasit uuden punaisen aikakauden.
Sinä muutit takapihan puutarhaksi.

Sinä yhdistit Latinalaisen-Amerikan.
Olit esimerkillinen hankkiessasi
luonnonvarat kansan käyttöön.
Olit vilpitön – et mielistellyt ketään.

Teit 14 vuotta tauotta töitä.
Kaikille venezuelalaisille suodaan
jokapäiväinen leipä, perusturva,
koti ja koulutus.

Ehdit saada pysyvän sijan
sydämissämme.
Jaamme sinun haaveesi
oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta.

Vallankumouksen veturinkuljettaja vaihtuu.
Aloittamasi työprosessi,
bolivaarinen vallankumous
jatkukoon voittoon.

Hands Off Venezuela – Finland
Matti Laitinen

Presidentti, Toveri Hugo Chávezin elämäntyötä ja muistoa kunnioittaen.

tiistai 26. helmikuuta 2013


1918

Historia on
väärennösten,
väärintulkintojen,
hyväksikäytön uhri.

Kun ihmistä nöyryytetään,
riistetään ja rääkätään,
hän alistuu, kuolee
tai nousee kapinaan.

Vapaussota haisee
valkoiselle valheelle,
vapaudelle vangita ja lahdata.
Eliitti ei halunnut luopua asemistaan.

Saksalaiset sotilaat
murskasivat vallankumouksen,
veivät punaisilta voiton.
Vapaus koitti pääomalle.

Valkoisen historian
valkoinen terrori lihallistui
joukkohautojen joukkoliikkeenä,
keskitysleirien ihmisoikeuksina.

Hennala, Suomenlinna, Tammisaari
eivät olleet lomakeskuksia.
Teloitukset olivat koston ja
julmuuden perfomansseja.

Suojeluskuntien ihmissudet ulvoivat yössä.

Syvät siteet Saksaan
taiteissa, tieteissä ja taloudessa
loivat vahvan perustan
myöhemmälle aseveljeydelle.

Emme saa unohtaa
veristä luokkasotaamme,
koska sen syyt ovat yhä olemassa?

Enemmistön vaatiessa osaansa
yhteiskunnallisen vaurauden jaossa
valtaapitävät vetoavat säätämiinsä
lakeihin ja turvautuvat väkivaltaan.

Matti Laitinen
25.2.2013

sunnuntai 17. helmikuuta 2013



ME EMME OLE SANKAREITA KAIKKI

http://youtu.be/hDx3jBetGGo

Väkijoukossa itsensä räjäyttävät
eivät ole minun sankareitani.
En kykene ihailemaan heitä.

Sodissa siviilejä silpovat
eivät ole minun sankareitani.
En pysty samaistumaan heihin.

Pörssissä hilluvat ja keinottelevat
eivät ole minun sankareitani.
En pysty kunnioittamaan heitä.

Urheiluareenojen miljonäärit
eivät ole minun sankareitani.
Dollarihymy ei hymyilytä.

Viihteestä miljoonia rokottavat
eivät ole minun sankareitani.
En palvo tuotteita.

Kaasumies on mauton,
nariseva palkanpolkija.
En fanita kaasumiestä.

Ylijohtaja haluaisi saada
400 euron orja-armeijan Suomeen.
Repiköön reiskansa.

Lumi sataa niskaani,
vesi valuu selkääni.
Jään odottelemaan
omia sankareitani.

Aina on olemassa huominen.

Matti Laitinen
16.1.2013

keskiviikko 30. tammikuuta 2013


SAKSOFONISTI JOHN COLTRANE

John Coltranen (v. 1926–67) musiikille on tunnusomaista tanakka tekniikka, vahva hallinta tenori- ja sopraanosaksofonien kaikissa rekistereissä, hiukkasen terävä intonaatio, seesteinen intensiteetti sekä nopea ja liikkuva sointujen eikä pelkästään melodian tutkiskelu. Hän loi vuoroin viettelevää, valtavirta-tyyppistä tai sen vastakkaissuuntaista jazzia. Hänen äänitteisiinsä kuuluvat nopeatempoinen, harmoninen etydi ”Giant Steps” (v. 1959), eksoottiset, muinaisaikaisilta soinnahtavat modaaliset (tunnetilaan perustuvat) versiot musikaalisävelmä ”My Favourite Thingsistä” (v. 1960) ja kansansävelmä ”Greensleevistä” (v. 1961), rämäkkä ja ajoittain riitasointuinen, 15-minuuttinen F-duuriblues ”Chasin the Trane” (v. 1961), antaumuksellinen sarja ”A Love Supreme”, surumieliset balladit ”Soul Eyes” (v. 1962) ja ”After the Rain” (v. 1963) sekä ”Interstellar Space”, väkkärämäinen free jazz –duetto pelkkien rumpujen kera (v. 1967).

 Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliike omi epävirallisesti 1960-luvulla John Coltranen musiikin. Sen soundista kehkeytyi ylevän sinnikkyyden vertauskuva. Hänen surullinen balladinsa ”Alabama” on sävelletty kansalaisoikeusaktivisti Martin Luther Kingin muiston kunnioittamiseksi.

John Coltranen uskonnolliset etsintäretket kautta kristinuskon, buddhalaisuuden, kabbalismin, ja suufilaisuuden on New York Timesin jazzkriitikko Ben Ratliffen mukaan taannehtivasti upotettu hänen musiikkiinsa. Hänen nasevan arvionsa mukaan moniarvoisessa Amerikassa on käynyt vaikeaksi tulkita Coltranen modaalista musiikkia – jossa sointurakenteista irtautunut improvisoija lähtee vapaille tutkimusretkille – muuksi kuin omakohtaisen uskonnollisen etsinnän metaforaksi. Coltranen musiikki oli ankaran ja yksinäisen harjoittelun tulosta sekä myös äärimmäisen harkittua. Hän pyrki lakkaamatta uudistamaan musiikkiaan. Hän imi vaikutteita mm. Lester Youngilta, Charlie Parkerilta, Dexter Gordonilta, Thelonius Monkilta, Miles Davisilta ja Ornette Colemanilta.

John Coltrane lähetti kesäkuussa 1962 kirjeen Down Beatin päätoimittaja Don Michaelille. Kirjeessään Trane kuvaa asemaansa oman tiensä kulkijana ja omaa elämäänsä mm. seuraavasti:

”Historia näyttää osoittavan, että uudistajaan tavataan suhtautua jotenkin tuomitsevasti; yleensä sen mukaan, missä määrin hän erottautuu vallitsevista ilmaisumuodoista tai mistä hyvänsä. Muutoksen hyväksyminen on aina kovin vaikeaa. Näemme senkin, että nämä uudistajat aina pyrkivät elähdyttämään, laajentamaan ja rakentamaan status quota omilla alueillaan, aina tarpeen mukaan. Varsin usein he ovat torjuttuja hylkiöitä, alemman luokan kansalaisia jne. juuri niissä yhteiskunnissa, joita he niin suuressa mitassa ruokkivat. Monesti he ovat henkilöitä, jotka joutuvat kestämään suuria henkilökohtaisia murhenäytelmiä elämässään. Kuinka hyvänsä, olivatpa he hyväksyttyjä taikka torjuttuja, rikkaita tai köyhiä, heillä on ikuisena johtotähtenään tuo suuri ja muuttumaton vakio – luomisen halu”.

John Coltrane kuoli nelikymppisenä, luomisvoimaa uhkuvana miehenä, maksasyöpään. Hän ei menehtynyt päihteisiin, koska hän oli lopettanut niiden käytön jo vuosikausia aikaisemmin. 

Oman kiinnostukseni John Coltranen musiikkiin alkoi jo 1970-luvulla YLE:n Liisankadun studiolla ja Wanhan kuppilan perjantaisissa jazz-illoissa. Kuulin tuolloin ensimmäisen kerran Coltranen vaimolleen omistamansa kauniin balladin ”Naiman” suomalaisvoimin esitettynä. 1980-luvulla kiinnyin vankasti free jazziin. 2000-luvun alussa tunsin voimakasta kaipuuta jazzin ehtymättömään jamimetsään. Kaivoin vinyylit esiin.  Löysin kesällä 2011 Berliinistä viiden CD:n sarjan Coltranen musiikkia, olin myyty mies.
 

Matti Laitinen
Lähde: Ben Ratliff: Coltrane – erään soundin tarina, Like 2011).

 John Coltranen kvartetti: Naima
https://www.youtube.com/watch?v=q6WwuxqXPOg

sunnuntai 27. tammikuuta 2013


UNELMIA


Köyhän saksalaisen unelma on
pysyä kuukausittain hengissä
340 euron työttömyysrahalla.

Urossuomalaisen unelma on
delata päreessä järven rannalla
lätkämatsia katsellessa.

Unionistin unelma on tulla
kuopatuksi Naton univormussa
vahvassa liittovaltiossa.

Kiinalaisen unelma on
kuolla lohikäärmeen vuonna
kattavaa sosiaaliturvaa nauttien.

Afrikkalaisen unelma on
kuolla lasten käytyä koulunsa
kylläisenä omassa talossaan.

Palestiinalaisen unelma on
kuolla rauhassa
omassa valtiossa.

Amerikkalaisen unelma on
tiltata nuorena, lihavana ja velkaisena
omassa bilikassaan.

Kapitalistin unelma on
elää ja hallita ikuisesti
lääketieteen avulla.

Matti Laitinen
15.1.2013