torstai 3. joulukuuta 2009

MAAILMANHISTORIAN RAUKKAMAISIN JA SURKEIN SOTA


Presidentti Barack Obama on merkillinen rauhan mies. Hän aikoo sammuttaa sodan liekit tehostamalla sotimista. Toistaiseksi tällainen operaatio ei ole koskaan johtanut Afganistanin maaperällä toivottuun lopputulokseen. USA:n johtamien Nato-joukkojen vahvuus kasvaa tästäkin huolimatta puolen vuoden sisällä 100 000 sotilaaseen. 30 000 sotilaan suuruisten lisäjoukkojen arvioidaan kasvattavan sotilasmenoja 30 miljardilla dollarilla. CIA:n tietolähteiden mukaan köyhän Afganistanin bruttokansantuote jäi viime vuonna 22,3 miljardiin dollariin (bkt/kansalainen 800 euroa/vuosi). Euroopan Nato-liittolaiset ymmärtävät pohjoisamerikkalaisten turhautumista tuomalla omana kortenaan yhteiseen tuhonpesään vielä 5 000 sotilasta lisää. Kuoleman olympialaisiin osallistuu – Suomi mukaan lukien – yhteensä 43 valtiota.

Kyse Afganistanissa ei ole koko maailman turvallisuudesta ja USA:n elintärkeästä kansallisesta edusta, vaan kansainvälisen aseteollisuuden taloudellisista eduista ja Yhdysvaltojen sotilaallisesta mahdin uskottavuudesta maailmassa. USA on käyttänyt Afganistanin sotaan v. 2001–2009 jo 1 000 miljardia dollaria. Tästä summasta valtaosa on kulunut asehankintoihin eikä suinkaan ihmisoikeuksien puolustamiseen, Afganistanin tuhotun infrastruktuurin jälleenrakentamiseen ja väestön perusturvan kohentamiseen. Mitä amerikkalaiset mahtavat tarkoittaa sillä, että he aikovat "tehdä työn loppuun" Afganistanissa? Maahan on jo täysin tuhottu. Lisäksi jenkkien sotaretkiin perinteisesti liittyvä kansanmurha on jo toteutettu ja maanpakolaisuuteen on ajettu miljoonia ihmisiä.

On toiveajattelua, että Yhdysvallat alkaisi vähittäin vetäytyä Afganistanista heinäkuussa 2011, mikäli se ei saa sytytettyä jossain maailman kolkassa uutta taloudellisesti ja poliittisesti vielä kannattavampaa hyökkäyssotaa. Itsepuolustuksen nimissä Washington voi sytyttää sodan missä tahansa maailman kolkassa.

USA:n johdon outoa huumorintajua osoittaa se, että he asettavat Afganistanin kehittämisessä etusijalle maanviljelyksen, vaikka maa sattuu olemaan yksi maailman miinoitetuimmista maista. Afganistan on lisäksi maailman suurin unikonkasvatusmaa. Siellä tuotetaan 87 % maailman oopiumista. Laittoman huumekaupan arvo nousee 30 miljardiin dollariin. USA:n tukeman nukkehallituksen jäsenet ja paikalliset sotalordit ylläpitävät oopiumunikon sallivaa maanviljelyä.

Pahuuden voimakaksikko – ase- ja huumeteollisuus – ovat Afganistanin sodan ainoat voittajat. Miksi Nato-nobelistimme Ahtisaari ei vingu tästä asiasta mitään? Suomen poliittisen johdon olisi korkea aika tajuta, mihin Naton kanssa seurustelu johtaa. Suomalaiset sotilaat on vedettävä välittömästi pois Afganistaniin sodasta.

Ei Natolle!

Matti Laitinen

torstai 12. marraskuuta 2009

Kielipuolue Ruskeat


Kielipuolue Ruskeat on Nato-myönteinen kansanrintama, joka kokoaa riveihinsä kaikkien Suomen eduskuntapuolueiden jäseniä ja kannattajia. Kansanrintaman tarkoituksena on edistää maamme sitoutumista entistä tiukemmin Euroopan unioniin ja liittää se sotilasliitto Natoon. Jäsenenä Suomi pääsisi mukaan sotilasliiton puolustussuunnitteluun, hyökkäyssotiin ja puolustusmateriaaliyhteistyöhön, mikä parantaisi Suomen puolustuskykyä ja yhteensopivuutta kansallisen puolustuksen, viranomaisyhteistyön ja kansainvälisen sotilaallisen kriisinhallinnan tehtävissä.

Kielipuolue Ruskeat on ehdottomasti sitä mieltä, että Suomen tulee olla vain ja ainoastaan länsimainen maa. Ruskea kansanrintama tukee Euroopan unionin ja Naton välisen yhteistyön tiivistämistä. Ruskeiden mielestä on olennaista sovittaa yhteen EU:ssa ja sotilasliitto Natossa tehtävä sotilaallisten voimavarojen kehittämistä koskeva työ. Ruskeat pitävät sotilaalliset keinot kattavaa avunantovelvoitetta luonnollisena ja toivottuna sitoumuksena Euroopan unionin kaltaisessa valtioliitossa.

Kielipuolue Ruskeat kokee maamme ainoaksi uhkaksi Venäjän, koska Venäjää on syytä aina pelätä vaikka vain varmuuden vuoksi ja koska venäläiset pysyvät aina venäläisinä. Kielipuolue Ruskeat katsoo, että Naton tavoitteet kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden edistämiseksi ovat sopusoinnussa Venäjän Suomeen kohdistaman uhkan torjumistavoitteiden kanssa, vaikka Venäjä ei koskaan uhkaisikaan maatamme.

Kielipuolue Ruskeat kannattaa lämpimästi Naton Prahan huippukokouksessa v. 2002 vahvistamia päätöksiä, joita olivat sotilasliiton sotilaallisten voimavarojen kehittäminen, nopean toiminnan joukkojen perustaminen, Naton yhteisen joukko- ja komentorakenteen uudistaminen, joukkotuhoaseiden vaikutukselta puolustautumista koskeva aloite sekä terrorismin torjuntaan ja ohjuspuolustukseen liittyvät yhteistyöhankkeet.

Kielipuolue Ruskeat tukee Suomen puolustusvoimien asehankinnoissa sitä periaatetta, että hankinnoissa kiinnitetään erityistä huomiota aseistuksen Nato-yhteensopivuuteen ja yhteistyöhakuisuuteen sotilasliitto Naton kanssa.

Kielipuolue Ruskeat kannattaa Suomen osallistumista Naton nopean toiminnan joukkojen toimintaan sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien kykyjen kehittämiseksi sekä Suomen kansallisten puolustusvalmiuksien vahvistamiseksi. Kielipuolue Ruskeat tukee myös Suomen osallistumista Euroopan unionin taisteluosastojen toimintaan.

Kielipuolue Ruskeat haluaa antaa täyden tunnustuksen Nato-johtoisten ISAF-joukkojen työlle Afganistanin sisällissodassa maan hallinnon epävakauden ja turvattomuuden lisäämisessä sekä muiden maan tuhoamista ja siviilien tappamista edistäville toimille. Suomi on osallistunut tähän operaatioon noin 120 sotilaan vahvuisella osastolla Pohjois-Afganistanissa. Kielipuolue Ruskeat toivoo, että sotatoimet Afganistanissa saatetaan lopulliseen ratkaisuun.


Matti Laitinen

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Ruskeiden kielisuudelmien maa


Maamme poliittisen ja taloudellisen eliitin mielestä Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tärkeimmät tehtävät ovat Suomen itsenäisyyden, alueellisen koskemattomuuden ja perusarvojen turvaaminen, väestön turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä yhteiskunnan toimivuuden ylläpitäminen.

Mitä he mahtavat tarkoittaa tällä tehtävämäärittelyllä? Suomen valtio on rihmaton kuin loppiaiskuusi. Siitä on riisuttu itsenäisen valtion tunnusmerkit – oma valuutta, itsellinen lainsäädäntövalta ja itsenäinen ulkopolitiikka. Heidän Suomensa turvaa huonosti alueellista koskemattomuuttaan sallimalla kansainvälisten kaivosyritysten hääriä vapaasti maaperällään. Se kohentaa väestönsä turvallisuutta ja hyvinvointia heikentämällä vuodesta toiseen kansan enemmistön perusturvaa ja samanaikaisesti se keventää heidän kapitalistiensa verotusta. Kuinka yhteiskunnan toimivuutta voidaan ylläpitää hävittämällä ravinnon ja kauppamerenkulun omavaraisuus, on salaisuus. Heidän maansa perusarvoja ovat ahneus, itsekkyys ja ylimielisyys.

Maamme poliittisen ja taloudellisen eliitin mielestä Euroopan unionin jäsenyys on Suomelle perustavanlaatuinen turvallisuuspoliittinen valinta. Unionin jäsenenä heidän Suomensa on osa tiivistä poliittista liittoa, jonka jäseniä yhdistää vahva yhteenkuuluvuus ja tahto toimia yhdessä. Kokevatko Suomen kansalaiset kuuluvansa tähän poliittiseen liittoon ja tahtovatko he todella toimia sen puolesta? Vaikuttaa paremminkin siltä, että tämän valtioliiton ainoita suomalaisia jäseniä ovat sitä rakastavat suomalaiset EU-huippuvirkamiehet, europarlamentin jäsenet ja kotimaiset kansanedustajat. Heille uskolliset suomalaiset päättäjät toteuttavat EU:n jokaisen määräyksen Suomessa pilkulleen ja vielä mieluummin kahta kertaa hurjemmin. Puuttuu enää vain se, että Suomen hallitus alkaisi soveltaa Irlannissa kehitettyä toistuvaa kansanäänestystä demokratian nimissä hehkulamppujen poistomenettelyyn ja Natoon liittymiseen.

Maamme poliittisen ja taloudellisen eliitin johdossa on useita ruskeiden kielisuudelmien taitajia. Tämä osaaminen ilmenee selkeästi siinä, että heidän käsityksensä mukaan Suomen pitäisi tukea Euroopan unionin ja Naton yhteistyön tiivistämistä. Perustelunaan he kehtaavat väittää sotilasliitto Naton olevan ensisijaisesti kriisinhallintaorganisaatio. He haluavat Suomen käyvän säännöllistä poliittista vuoropuhelua Naton kanssa ja osallistuvan Nato-johtoisiin sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin, joita kutsutaan useimmissa sivistysmaissa sodiksi. He katsovat Naton tavoitteiden olevan kansainvälisen vakauden ja turvallisuuden suhteen yhteensopivia Suomen ja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteiden kanssa.

Maamme poliittinen ja taloudellinen eliitti on tosissaan. Jotta tämä ei jäisi epäselväksi kenellekään, he julkituovat, että heidän Suomensa varautuu terrorismin torjuntaan ja väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn.

Räkäosterijojot vievät Suomea Natoon!

Matti Laitinen

torstai 15. lokakuuta 2009



Kun kapitalismi astui Neuvostoliittoon

NKP:n 27. edustajakokous esitti v. 1986 kulutuksen kasvua ja tuottavuuden tuplaamista vastaukseksi sosialistisen yhteiskunnan kehittämiselle ja sen ongelmille: ”Puolueen taloudellisen strategian ylin tavoite on ollut ja on edelleen kansan aineellisen ja sivistyksellisen elintason vakaa kohottaminen. Tämän tavoitteen toteutuminen edessä olevana aikana vaatii sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttamista ja tuotannon kaikkinaista voimaperäistämistä ja tehokkuuden lisäämistä tieteellis-teknisen edistyksen pohjalta.”

Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja N.I. Ryžkov hehkutti edustajakokouksessa omassa selostuksessaan edistymisen mahdollisuuksia: ”Tarkoitus on kaksinkertaistaa kansantulo ja teollisuuden tuotto. Maan talouskoneisto kasvaa tuntuvasti ja uudistuu perin pohjin. Näin luodaan 15 vuoden aikana osapuilleen yhtä suuret taloudelliset potentiaalit kuin on saatu luotua kaikkina edellisinä neuvostovallan vuosina, ja otetaan mittava edistysaskel kommunismin aineellis-teknisen perustan rakentamisessa.”

Miksi näin ei tapahtunut, vaan kävi aivan päinvastoin? Kommunismin aineellisen perustan rakentamisen sijaan koko Neuvostoliitto lakkautettiin v. 1991. Neuvostoliiton aikaista kansantuloa ja teollisuustuotantoa ei ole saavutettu Venäjällä vieläkään.

Miksi Neuvostoliiton talous pysähtyi?

Presidentti Mihail Gorbatsovin talouspoliittinen neuvonantaja Leonid Abalkin esitti v. 1987 NL:n yhteiskunnallista ongelmia koskien itselleen seuraavan kysymyksen: ”Miksi 70- ja 80-luvun vaihteessa Neuvostoliiton talouden kasvuvauhti hidastui huomattavasti, siinä olevat epäsuhdat kärjistyivät ja ilmeni muita kielteisiä tekijöitä, vaikka tuotanto laajeni?”

Abalkin vastasi esittämäänsä kysymykseen: ”Tärkein syy on siinä, ettemme ajoissa arvioineet poliittisesti taloudellisen tilanteen muuttumista emmekä tajunneet loppuun asti, kuinka ehdottomasti ja kiireellisesti talouselämässä on siirryttävä tehokkuuteen perustuvaan kasvuun ja käytettävä aktiivisesti hyväksi tieteellis-teknisen kehityksen saavutuksia.”

Uusliberalistinen talouspolitiikka astui Neuvostoliittoon

Abalkin ehdotti Neuvostoliiton modernisoimisen ratkaisuksi jatkuvan talouskasvun harhaa ja tuotannon jakosuhteiden uudelleen järjestelyä. Samaa reseptiä oli sovellettu ja sovelletaan edelleenkin kapitalistisissa maissa välittämättä maailman rajallisten luonnonvarojen tuhlaamisesta. Abalkinin mielestä tieteellis-teknisen kehityksen, investointi- ja rakennemuutoksen nopeuttaminen vaati muutoksia NL:n rahoituspolitiikassa. Hän koki maansa tulojen tasauskäytännön ongelmalliseksi, koska tappiollisten tuotantolaitosten, ministeriöiden ja alueiden menojen kattaminen tuottavien kustannuksella oli laajalle levinnyt, virheellinen käytäntö. Hänen mielestään investoinnit tuli kohdistaa teollisuuden tekniseen uudistamaan, sen tehokkuuden kasvuun ja taloudellisen toiminnan parantamiseen. Tällainen priorisointi johti työttömyyden kasvuun ja työläisten sosiaalietuuksien kaventumiseen.

Talousuudistuksen keskiöön Abalkin asetti jakosuhteiden kehittämisen. Hänen selvityksensä mukaan ensinnäkin työn ja siitä saatavan palkkion oli oltava suorassa yhteydessä keskenään. Toiseksi tulosvastuuta täytyi syventää ja kolmanneksi oli turvattava kulutustavaroiden kysynnän ja tarjonnan vastaavuus.

Perestroikan asiantuntija Natalia Rimaševskaja täydensi vielä Abalkinin ajatuksia selvittämällä, että ”yksi näkökohta, jota voisimme nimittää yltiöoikeudenmukaisuuden näkökannaksi, on se, että sosialismin vallitessa ei palkkauksessa, tuloissa eikä kulutuksessa tulisi olla huomattavia eroja. Erot loukkaavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, haittaavat yhteiskunnan kiinteyttä ja sen sosiaalirakenteen yhtenäisyyttä.”

Natalia Rimaševskaja kehotti hylkäämään tällaisen kulutuksen tasa-arvon. Hän perusteli kantansa työtehtävien laadullisilla eroilla ja työn tulosten eroavuudella, jonka vuoksi ei pitäisi olla myöskään tasa-arvoa kulutuksessa. Hänen mielestään lisäksi ihmisten kulutustottumukset niiden suuntautuminen ja arvomaailma olivat huomattavan erilaisia. Rimaševskaja hyväksyi luonnollisina ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta johtuvat kulutustottumusten eroavuudet. Hänen perustelunsa suosi yhteiskunnan etuoikeutettuja.

Perestroika kehotti palkkaerojen kasvattamiseen

Rimaševskaja kehotti kapitalismin palkkapolitiikan ja kulutuskulttuurin tuomista sosialismiin. ”Jotta palkka täyttäisi sille asetetut kannustamisvaatimukset, on määrältään, laadultaan, tuottavuudeltaan ja tehokkuudeltaan erilaisten työn palkkauksessa oltava huomattavia eroja.” Samainen taloustieteilijä kehtasi vielä väittää, että ”taloustieteellisessä kirjallisuudessa on ruvettu puhumaan siitä, että palkkaus on kadottamassa kannustavaa merkitystään. Merkitsevämmäksi ovat nousemassa ammatin arvostus, työolosuhteet, elinolosuhteet, ympäristön laatu ja ilmastolliset olot. Mielestäni asia ei ole lainkaan niin.”

Maatalous ja kestävä kehitys

Leonid Abalkin ehdotti maatalouden voimakasta teollistamista, tieteellisesti perusteltuja viljely- ja karjankasvatusmenetelmiä sekä tehokasta teknologiaa, jotta elintarvikkeiden kysyntä voidaan tyydyttää. NKP:n 27. edustakokous velvoitti maatalouden siirtämistä teolliselle pohjalle kokonaisvaltaisen koneellistamisen, kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön, sähköistämisen, maanparannuksen ja voimaperäisen teknologian laajan käytön avulla. Kasvinviljelyssä ja karjataloudessa puolue suositteli siirtymistä voimaperäisiin teknologioihin ja laajaa bioteknologian ja geenimanipulaation hyväksikäyttöä.

Nyky-ymmärryksen valossa rappeutuvassa NL:ssa otettiin 80-luvun lopussa iso harha-askel kestävän kehityksen periaatteissa.

Mihin hallinnasta luisuneet uudistukset johtivat?

Mihail Gorbatsovin neuvonantajien esittämät uudistukset myös toteutettiin Neuvostoliitossa. Maan teollisuustuotanto itsenäistyi valtion ja puolueen hallinnasta niin ikävin seurauksin, että se johti lopulta kapitalismin palautumiseen Venäjällä. Palkkaerojen tietoinen kasvattaminen aiheutti eriarvoisuuden kasvua yhteiskunnassa ja ihmisten vieraantumista sekä omasta työstään että sosialistisesta yhteiskunnasta. Uusi kapitalistiluokka syntyi hyvin palkatuista ja tulosvastuullisista teollisuuslaitosten johtajista. Tämä kapitalismin etujoukko harjoitti niin hyvin itsehallintoa, että se katsoi 1990-luvun alussa sosialistisen yhteiskunnan tarpeettomaksi omille liiketoimilleen.

Sosialistisen yhteiskunnan ei pidä koskaan kilpailla kapitalismin kanssa kulutuksen volyymista, koska se johtaa viime kädessä kapitalististen elementtien tunkeutumiseen sosialistiseen yhteiskuntaan. Insinööri- ja taloustieteen ottaessa ylivallan suhteessa filosofiaan ja yhteiskuntatieteisiin tapahtuu yhteiskunnallinen katastrofi.

Matti Laitinen


Lähteet: Perestroika, naapurin talouden uudet tuulet, 1987 SN-kirjat Oy; Neuvostoliiton taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen perussuunnat v. 1986–1990 ja vuoteen 2000, Sosialismin teoria ja käytäntö 14/1986; NKP:n ohjelma (uusi laitos) ST&K 13/1986.

torstai 1. lokakuuta 2009




Kansan on torjuttava Natoon liittyminen

Pohjois-Atlantin sopimus astui voimaan 24.8.1949. Sotilasliitto Naton peruskirja alkaa seuraavin sanoin: ”Tämän sopimuksen sopimuspuolet vahvistavat uskovansa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjanpäämääriin ja periaatteisiin ja haluavansa elää rauhassa kaikkien kansojen ja kaikkien hallitusten kanssa.”

Nato on sotilasliitto

Sotilasliitto Naton jäsenvaltioiden usko YK:n päätöksiin ja päämääriin on horjunut toistamiseen viimeisen 15 vuoden aikana. Sotilasliitto on syyllistynyt USA:n johdolla lukuisia kertoa edustamiensa valtioiden vapauden, yhteisen perinnön, kulttuurin ja sivistyksen suojelun nimissä kulloisessakin kohdemaassa tapahtuvaan demokratian loukkaamiseen, henkilökohtaisen vapauden riistoon ja oikeusvaltion periaatteiden tietoiseen karttamiseen. Nato luo itse vihollisensa. Se ei edistä maailman rauhaa. Kuka kaipaa maahamme Naton sotilastukikohtia tai sotilaittemme osallistumista Naton kohdemaiden siviilikohteiden aktiiviseen tuhoamiseen?

Valtiosopimus sitoo

Nato-sopimus on valtiosopimus. Jäsenvaltion on toteutettava Naton määräykset omien perustuslaillisten menettelyittensä mukaisesti. Jos Suomi liittyy sotilasliitto Naton, on syytä miettiä tarkasti, mitä siitä seuraa. Naton 8. artiklan mukaan kukin sopimuspuoli julistaa, etteivät mitkään nyt voimassa olevat kansainväliset sitoumukset sen ja minkään muun sopimuspuolen tai minkään kolmannen valtion välillä ole ristiriidassa Nato-sopimuksen määräysten kanssa ja sitoutuu olemaan tekemättä kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.

Suomen perustuslain mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.

Natosta on vaikea erota

Naton 13. artiklan mukaan Nato-sopimuksen oltua voimassa 20 vuotta sopimuspuoli voi lakata olemasta sopimuspuoli vuoden kuluttua siitä, kun se on antanut irtisanomisilmoituksensa Amerikan Yhdysvaltojen hallitukselle, joka ilmoittaa muiden sopimuspuolten hallituksille kunkin irtisanomisilmoituksen talletuksesta.

Nato pyrkii korvaamaan YK:n

Naton 1. artiklan mukaan Sopimuspuolet sitoutuvat, kuten YK:n peruskirjassa määrätään, sopimaan kansainväliset erimielisyydet, joissa ne saattavat olla osallisina, rauhanomaisin keinoin sillä tavoin, etteivät kansainvälinen rauha, turvallisuus ja oikeus vaarannu, ja pidättäytymään kansainvälisissä suhteissaan kaikesta voimankäytöllä uhkailusta tai voiman käytöstä, joka voisi jollain tavoin olla ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien päämäärien kanssa. Miksi näin ei menetelty Balkanilla tai Afganistanissa? Nato on syrjäyttänyt sodankäyntiin perustuvalla kriisinhallinnalla Yhdistyneet Kansakunnat.

Keskinäinen turvatakuu

Naton 5. artiklan mukaan sopimuspuolet sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan. Jos tällainen sotilaallinen hyökkäys tapahtuu, kukin niistä voi YK:n peruskirjan 51 artiklassa tunnustettuun puolustautumisoikeuteen vedoten auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai -puolia yksin tai kollektiivisesti tarvittaessa aseellisesti, kun tarkoituksena on palauttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä.

Nato on velvollinen ilmoittamaan jokaisesta aseellisesta hyökkäyksestään ja niihin liittyvistä toimenpiteistä YK:n turvallisuusneuvostolle. Sotatoimien pitäisi loppua, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Kuinka monessa Naton hyökkäyssodassa turvallisuusneuvoston on suotu toimia rauhanprosessin aloittajana?

Naton sotalaivasto Itämerellä olisi uhka maailman rauhalle

Naton 6. artiklan mukaan aseelliseksi hyökkäykseksi yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan katsotaan aseellinen hyökkäys mm. sopimuspuolen asevoimia, aluksia tai ilma-aluksia vastaan näiden alueiden sisä- tai yläpuolella tai minkä tahansa Euroopan alueen sisä- tai yläpuolella, jolla sopimuspuolen miehitysjoukkoja oli asemissa sopimuksen voimaantulopäivänä tai Välimerellä tai sen yläpuolella tai Pohjois-Atlantin alueella tai sen yläpuolella Ravun kääntöpiiristä pohjoiseen.

Matti Laitinen

Lisätietoja: Mission of Finland to NATO, NATO HQ
http://www.finlandnato.org/

perjantai 14. elokuuta 2009




KRIITTISIÄ ARVIOITA BOLIVAARISESTA VALLANKUMOUSPROSESSISTA (Osa I)

Venezuelan valtion Tv-yhtiö VTV järjesti 2.-3.6.2009 yhteistyössä Mirandan kansainvälisen keskuksen (CIM) kanssa keskustelufoorumin aiheesta ”Intellektuellit, demokratia ja sosialismi”. Keskustelussa harjoitettiin rakentavaa kritiikkiä bolivaarista vallankumousta sekä sen saavutuksia ja tavoitteita kohtaan. Venezuelalainen sosiologi Juan Carlos Monedero totesi julkisuudessa jokin aika sitten seuraavaa: ”Täällä on oltava tilaa kritiikille. Meidän on hylättävä pelkomme arvostella asianmukaisesti kaikkia vähätteleviä solvauksia, joita meidän sanomisiimme kohdistetaan.”

Keskusteluun osallistuivat Venezuelan keskusyliopiston sosiologian professori Vladimir Acosta, alkujaan chileläinen psykologi, toimittaja ja kirjailija Marta Harnecker, Madridin yliopiston professori Juan Carlos Monedero, television johtaja Ernesto Villegas, Roberto Lopez, työläisaktivisti Gonzalo Gomez, professori Santiago Arconada, marxilainen kirjailija Michael Lebowitz (USA), sosiologi Javier Biardeau, professori ja kirjailija Luis Britto, ministeri Victor Alvarez ja tohtori Carmen Bohorquez (kulttuuriministeriö). Useimmat keskustelijat ovat marxilaisuuden asiantuntijoita.

Professori Vladimir Acostan puheenvuoro

”Minun lähtökohtanani ovat tietenkin ne kaikki kummalliset saavutukset, joita täällä on saatu aikaan 10 vuoden kuluessa. Tämä on eri maa kuin 10 vuotta sitten – toinen Venezuela. Se, mitä täällä on tapahtunut, on todella epätavallista. Minä totean tämän yksinkertaisesti johdantona. Luulen, että tätä on täysin hyödytöntä osoittaa, koska kaikki tietävät sen ja myös hyväksyvät sen. Uskon, että on paljon tärkeämpää keskustella näistä aikaansaannoksista yhteydessä niihin liittyviin ongelmiin. On olemassa ongelmia, joita ei havaita. Ne ovat piilossa tai niitä aliarvioidaan. Ne ovat tärkeitä ongelmia, koska kasautuessaan ne aiheuttavat uhkan vallankumousprosessin edistymiselle ja syvenemiselle.”

Selkeän poliittisen ohjelman puute

”Ensimmäisen ongelma on puute selkeästä poliittisesta linjasta tai ohjelmasta. Tietenkin tämä on 21. vuosisadan sosialismia. Se on hyvin yleinen ajatus, niin kuin sen pitääkin olla, koska se on idea sosialismin rakenteesta. Meillä ei ole mitään sosialismin reseptiä. Prosessi on sarja täsmällisiä tapahtumia. Alussa oli sosiaalinen herkkyys, sen jälkeen edellytettiin anti-imperialistista näkemystä ja lopuksi nousi pintaan 21. vuosisadan sosialismi. Meillä on olemassa vuorellinen seikkoja, jotka ovat epäselviä. Yksi näistä faktoista on, että poliittinen linjamme on se, jonka presidentti Chávez julkituo tai jolla hän perustelee menettelyjään. Tämä synnyttää ensimmäisen ongelman. Tästä johtuen toinen ongelma, joka on sidoksissa ensimmäiseen, on kollektiivisen johtajuuden puute.”

Kollektiivista johtoa tarvitaan

”Kukaan ei tietenkään kyseenalaista presidentti Chávezin johtajuutta. Hän on tämän prosessin sielu, sydän, hermosto ja ohjaava voima. Tämä prosessi samaistuu täysin häneen. Presidentti työskentelee 25 tuntia vuorokaudessa tämän prosessin puolesta. Hän uhraa ja riskeeraa elämänsä työlleen. Kukaan ei kyseenalaista hänen johtajuuttaan, mutta presidentti ei voi tehdä kaikkea ja olla läsnä kaikkialla. Tällainen prosessi vaatii osakseen kollektiivista johtoa. Suhde presidentin ja kansan välillä jatkuu, enemmistö kansasta rakastaa häntä, mutta (vallankumouksen) muut johtajat ja kaaderit jäävät väestölle tuntemattomiksi ja vaille heidän huomiotaan tai heidän hylkäämikseen.”

Johtajia pitäisi rohkaista ilmaisemaan oma mielipiteensä

”Meille ei ole luotu kollektiivista johtoa, joka voisi vahvistaa presidentin johtajuutta. Tehtävien suorittamisen kannalta minusta on keskeistä, jos muilla johtajilla olisi myös oma poliittinen linja ja että he kykenisivät ilmaisemaan mielipiteensä jo ennen kuin Chávez sanoo asiasta mitään, koska kaikki perustuu enemmän tai vähemmän päälinjaamme. Tämä on meidän toinen heikkoutemme.”

Vallankumouksellinen puolue

”Kolmas heikkous on vallankumouksellisen puolueen puuttuminen. Venezuelassa ei ole vallankumouksellista puoluetta. Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue (PSUV) ei ole edes puolue. Olen surullinen todetessani tämän. PSUV on ollut todellisuudessa aina tähän asti hallinnollinen ja vaalitekninen väline, jota käytetään presidentti Chávezin poliittisen linjan levittämiseen. Se ei ole vielä oikea poliittinen puolue. Se on paremminkin yläpuolelta organisoitu poliittinen puolue. Se toimii riskinvaraisesti, koska se vetää puoleensa monia ihmisiä, jotka eivät ole vallankumouksellisia. PSUV:ssa toimii paljon vallankumouksellisia, mutta joukossa on myös niitä, jotka yksinkertaisesti etsivät vain työtä jne… Tämä on yksi puolueen perusongelmista.”

Miksi ainoastaan yksi puolue?

”Sitä paitsi ei ole olemassa ainoatakaan syytä, miksi meillä pitäisi olla ainoastaan yksi vallankumouksellinen puolue. Voisi olla lukuisia puolueita. Tämä tuottaisi rikkaampia keskusteluita. Yksi suuri ja voimakas puolue synnyttää häikäilemättömyyttä, ylivaltaa ja huonoja suhteita sen liittolaisia kohtaan. Samassa yhteydessä esiintyy byrokratismia, tehottomuutta jopa korruptiota, joista en aio puhua enempää.”

Kolme saavutusta – hyötyjä ja haittoja

”Toinen näkökulma, jota haluan kosketella, on vallankumousprosessin kaksisuuntainen hyöty. Tämä tarkoittaa, että hyödyllä on myös negatiiviset puolensa. Bolivaarinen hallitus on harjoittanut oikeaa ja menestyksellistä politiikkaa säilyttäessään jäsenyytensä OPECiin – järjestön toipuminen ja öljyn hintojen elpyminen. OPEC nousee jälleen kerran jaloilleen keinottelun ja maailman talouskriisin jälkeen. OPECin ja öljyn hinnan pelastaminen on aiheuttanut Venezuelan hallitukselle valtavia ponnistuksia. Samoin kävi PDVSAn pelastamisessa ja sen muuttamisessa todella kansalliseksi yhtiöksi, joka kuuluu Venezuelan kansalle eikä korruptoituneelle vähemmistölle ja ylikansallisille yhtiöille. Bolivaarinen hallitus on onnistunut ottamaan haltuunsa maamme luonnonvarat. Se on kyennyt lopettamaan Venezuelan keskuspankin itsehallinnon, jonka intressit olivat maamme vastaisia. Se on saanut väestön maksamaan veroja.”

”Nämä kolme epätavallista aikaansaannosta ovat mahdollistaneet laajojen sosiaalisten hankkeiden rahoittamisen. Uusliberalismi kutsuu sosiaalisia investointeja yhteiskunnalliseksi tuhlaamiseksi. Kaikki, mitä on tehty kansan terveyden, koulutuksen, uusien yliopistojen, sosiaaliturvan, viljelymaan lahjoittamisen puolesta sekä valtion kehittämiseksi ja rakentamiseksi, ovat suuria ja epätavallisen myönteisiä saavutuksia.”

”On olemassa myös joitain kielteisiä näkökulmia, jotka toisinaan unohdetaan. Nämä etuudet on saavutettu koskematta porvariston karvaankaan – taitamatta hiustakaan hallitsevan luokan päästä. Tuotantosuhteisiin ei ole kajottu ollenkaan. Ollaan luomassa kilpailua, koska valtio yrittää perustaa sosialistisia yhtiöitä ja solidaarisuuteen perustuvia yrityksiä jne… Mutta tässä viitekehyksessä on hyvin vaikea edistyä paljon, koska kapitalismilla ei ole minkäänlaisia moraalisia rajoja. Kapitalisti voi ryöstää äitinsä ja pystyttää itselleen yhtiön. Tämä on täydellisen pätevää kapitalismin vallitessa. Hän voi ostaa itselleen televisiokanavan, joka todistaa hänen inhimillistä hyvyyttään ja kaikki entinen unohtuu. Sosialismilla on moraaliset rajansa – solidaarisuus, eettisyys ja heikompien suojelu. Tämän vuoksi sosialismilla on paljon vaikeampaa ja sen rakentaminen on kalliimpaa, kun lisäksi kaiken yläpuolella häärii supervoimakas kapitalismi kuten kapitalismi täällä.”

”Porvariston vallan jatkuminen on täällä tosiasia. Venezuelan harvainvalta kontrolloi suurinta osaa valtaa sisältäen poliittisen vallan. Toisinaan he menettävät maaperää. Silloin he tekevät täyskäännöksen ja toipuvat siitä, kuten hankkiessaan itselleen pari kuvernöörin paikkaa tuhotakseen näin bolivaarisen hallinnon aikaansaannokset. Heille lankeaa suurempi osuus taloudellisesta ja ideologisesta vallasta. Heillä on käsissään viestintävälineet ja uskonto. He valvovat edelleen koulutusta siitäkin huolimatta, mitä täällä on aikaansaatu. Me huomaamme, että näillä vihollisilla, jotka ovat osa tätä yhteiskuntaa, on valtavasti neutralisoimatonta valtaa. Erillään paikallisista konflikteista, totuus on se, etteivät valtion ostamat yritykset ole täsmällisesti ottaen kansallistettuja. Valtio ostaa niitä markkinoilta. Kuitenkin jotkut ystävävaltioiden liikemiehet ulvovat yhä ostaessaan yhtiöitä, jotka aiheuttavat tuhoja maallemme. Tämä tarkoittaa sitä, että heille suodaan itsenäinen oikeus menetellä näin.”

Sosialismin hinta ja kapitalismin roska

”Minua huolestuttaa eniten on se, että tällainen (käytäntö) luo vääristyneitä näkemyksiä väestön keskuudessa. Se synnyttää mukavuudenhalua, laiskuutta ja kulutusmyönteisyyttä.

Sosialismilla on kova hinta, muttei rahassa mitattuna. Se on kallis siinä mielessä, että siihen sisältyvän voimanponnistuksen aikana on hajotettava kaikki kunkin päässä vellova roska, joka on tyrkätty sinne jo lapsuudessa. He (kapitalistit) täyttävät ihmisten päät ryönällä kouluissa, kirkoissa, yliopistoissa ja medioissa. He jatkavat sitä päivittäin. He tuuppaavat sinne sellaiset yksilölliset arvot kuten itsekkyys, itaruus ja epäsosiaalisuus. Minä toistan, kaikilla näillä kapitalismin hallussa olevilla etuuksilla on hallittu aina. Jopa vaikkei heillä olisikaan poliittista valtaa, silti kapitalismi jatkaa toimiaan, kuin se olisi edelleen vallassa. Me havaitsemme joka päivä, kuinka liikemiehet toimivat ja kuinka oppositio toimii aivan kuin he olisivat edelleen vallassa. Meidän hallituksemme on aina puolustusasemissa antaen jatkuvasti selityksiä ja joskus se melskaa, kun meidän puolellamme olevia on tapettu selkkauksissa.”
Ideologisen valmennuksen puute

”On puutetta ideologisesta valmennuksesta ja koulutuksesta sekä kaadereista. Tämä ilmenee heikkoutena tuottaa rakentavia näkemyksiä ja rakentaa askel askeleelta tätä 21. vuosisadan sosialismia sen ymmärryksen perustalle, että se edellyttää todellista vallankumousta jokaisessa meissä ja jokaisen meidän mielessämme mukaan lukien ne, jotka uskovat meidän olevan todellisia vallankumouksellisia. He unohtavat toisinaan, että meidänkin nupeistamme löytyy kapitalistista roskaa.”

Media – valta numero yksi

”Meidän kaltaisessamme valtiossa, jossa on vähän institutionaalisuutta (instituutiolla tarkoitetaan yleisesti yhteiskunnalle tärkeitä tapoja ja käyttäytymismalleja sekä hallituksen ja julkisen vallan organisaatioita, ML) ja jonka olemassa oleva institutionaalisuus on suurelta osin menneisyyden mädäntynyttä institutionaalisuutta. Yksityinen media on vallannut kaikille kuuluvan tilan. Se on änkeytynyt oikeussaleihin ja yliopistoihin. Kaikki tapahtuu viestintävälineissä ja ne valvovat kaikkea. Yksityiset viestivälineet ovat tämän maan ja vallankumousprosessin vihollisia. Ne ovat Pohjois-Amerikan imperialismin herruuden välineitä. Yksi prosessin heikkouksista on se, että emme ole kyenneet 10 vuoden aikana harjoittamaan taidokkaasti oikeaa viestintäpolitiikkaa. Jotain yrityksiä toki on tehty, mutta ne ovat jääneet vähäisiksi. Me olemme pääosin menettäneet aloitteen viestimissä. Lähes kaikki, mitä me syydämme antenneihin, on vihollisviestimien juttujen kertaamista yrittäessämme kumota heidän valheitaan. Valtaosa ajastamme kuluu tähän. Tästä ongelmasta on syytä keskustella syvemmin.”

Vallankumouksellisten kansanjärjestöjen puute

”Vallankumoukset kuten tämäkin ovat vihollisensa välittömän uhan alaisia. Yhteisöneuvostojen perustaminen on äärettömän arvokasta, mutta ne eivät ole täsmällisesti ottaen vallankumouksellisia organisaatioita. Ne ovat institutionaalisia toimijoita. Köyhillä asuinalueilla vasemmisto on todennäköisesti vallassa yhteisöneuvostoissa, mutta Lagunitassa tai Cafetalissa ei liene vallankumouksellisia neuvostoja. Meillä täytyy olla yhteisöneuvostojen lisäksi kansanjärjestöjä kaikkialla sekä kaupungin osissa ja kortteleissa että myös kaikilla eri tasoilla, joilla niitä voi olla olemassa. Meillä oli niitä aikaisemmin, mutta me menetimme ne. Bolivaariset piirit harjoittivat tällaista toimintaa, mutta niistä luovuttiin häpeällisesti tien varrella (bolivaariset piirit näyttelivät keskeistä osaa kevään 2002 vallankaappauksessa Chávezin valtaan palauttamisessa, ML). Uhanalainen vallankumous tarvitsee jotain puolustaakseen itseään. Koska Venezuelassa ilmenee salaliittoja ja uhkia sekä jatkuvaa sotaa vallankumousprosessin kukistamiseksi, tarvitaan sen puolustamiseksi hyvin organisoitunut kansa.”

Maltillisimmat virtaukset hallitsevat, koska ne ovat paremmin organisoituja

”Meidän kuten muutkin vallankumousprosessit ovat heterogeenisiä. Tämä merkitsee sitä, että ne koostuvat erilaisista poliittisista virtauksista. Eri ryhmillä on omat näkemyksensä ja tavoitteensa. Siitä huolimatta, edustaako joku oikeistosiipeä tai jotain muuta, meillä on rehellinen ja uljas vallankumouksellinen kansa – niin kuin joku sanoisi – joka ymmärtää tietyt rajansa, joka on onnellinen saavutuksistamme ja joka ei tahdo jatkaa etenemistä.

Erilaiset lähtökohdat ajavat vallankumousprosessin hankaluuksiin. Jotkin virtaukset ovat vallankumouksellisempia kuin toiset. Köyhimmät ja syrjityimmät ihmiset tahtovat enemmän etuuksia, mutta he ovat vähiten järjestäytyneitä ja heikoimpia. Tämä synnyttää jännitteitä sekä edistystä että perääntymistä, kuten kaikissa vallankumouksissa, mutta ilman montakaan radikaalimpaa tekoa. Radikaaleimpia toimia ei suoriteta riittävästi. Siksi yllä leijuu pysyvä uhka ja vallitsee maltillisempi tilanne, joka ei rohkene edistyä. Päädytään vahvimpien (maltillisempien) hallitsemaan tilanteeseen, koska he ovat parhaiten järjestäytyneitä ja heillä on enemmän todellista valtaa.”

Vahva itsenäinen yhteiskunnallinen liike

Meillä on vakava ongelma siinä, että meidän vallankumousprosessiltamme puuttuu todella itsenäinen, luokkatietoinen ja organisoitunut työläisten liike. Yritys luoda yksi tällainen organisaatio kaatui siihen, kun se alistettiin valtion politiikalle. Työväenliikkeen on mentävä valtion politiikan tuolle puolen.

Meillä ei ole myöskään riittävän vahvaa talonpoikaisliikettä ja opiskelijaliikettä. Me olemme parhaillaan rakentamassa yhtä, mutta se ei ole vielä kyllin voimakas. Nämä ovat pahoja heikkouksia prosessissamme, koska sosialismia ei voi rakentaa ilman työläisiä, talonpoikia ja hyvin organisoituja kansanosia, jotka voivat puskea sitä radikaalimpiin tilanteisiin ja asemiin.

Älkää kätkekö kritiikkiänne

”Minä en halua lopettaa sanomatta ensin jotain myönteistä. Muuten jotkut ajattelevat siitä, mitä olen sanonut, että jokaisen olisi syytä tehdä vain yksinkertaisesti itsemurha. Näin ei kuitenkaan ole. .. Minä yritän kertoa, että meillä on tärkeitä ongelmia, vakavia ongelmia ja paljon, mutta ei riittävästi tilaa rakentavalle kritiikille, jonka tarkoituksena on edistää ja vahvistaa vallankumousprosessia. On erinomaista, että tässä tilaisuudessa on muita pelkäämättä, mahdollisuus esittää avointa kritiikkiä, koska näin me voimme edistyä. Sillä ei ole väliä, että televisio on paikalla tai kuka täällä on läsnä.”

”Kohdatkaamme kritiikki ja arvostelkaamme. Tämä on lähtöruutu, joka johdattaa meidät viimeiseen aspektiin, jonka haluan mainita. Kuinka me pystymme ratkaisemaan nämä ongelmat? Kuinka me voimme jatkaa edistymistämme niin, että vallankumouksestamme voi todella muodostua Venezuelan yhteiskunnan jatkuvan muuntumisen väline? Kuinka se voi tuoda meidät lähemmäksi oikeudenmukaisempaa, itsenäisempää ja vapaampaa yhteiskuntaa – yhteiskuntaa, jota ei voi pitää muuna kuin sosialistisena yhteiskuntana?”

Jatkuu…

Suomennos ja toimitus: Matti Laitinen

Lähde: www.venezuelanalysis.com 11.8.2009

torstai 18. kesäkuuta 2009

VALTA JA DEMOKRATIA

Parlamentaarisesta demokratiasta
osallistavaan demokratiaan


Matti Laitinen
17.4.2009


VALTA JA DEMOKRATIA

VALTA

Englantilainen filosofi Thomas Hobbes pohti 1600-luvulla vallan olemusta seuraavin sanoin: ”Ja valtaa on myös mikä tahansa ominaisuus, joka saa monet rakastamaan tai pelkäämään jotakuta, tai maine sellaisesta ominaisuudesta, koska sen avulla saa monet avustamaan ja palvelemaan… On kunnioitettavaa olla kuuluisa, siis olla tunnettu varallisuudesta, virasta, suurista teoista tai mistä tahansa merkittävästä ansiosta, koska se on merkki vallasta, jonka vuoksi ihminen huomataan. Toisaalta on epäkunnioitettavaa olla vähäpätöinen.”

Marxilaisen käsityksen mukaan valta on yhteiskunnallinen suhde, joka on sovellettavissa vain ihmisten välisiin suhteisiin. Vallan kohteina ja käyttäjinä voivat esiintyä yksittäinen ihminen, ihmisyhteisöt tai ihmisyhdyskunnat, joille on ominaista tietoisuus ja tahto. Yhteiskunnat ovat vallan ja sen käytön tihentymiä. Yhteiskuntaa kuvaava sana valtakunta ─ Rooman ja Kolmansine valtakuntineen ─ kertoo mitä mahdin kasaantuminen ja mitä sen harjoittama tahtotoiminta voi saada aikaan.

Marxilaisen käsityksen mukaan yhteiskunnissa esiintyy taloudellista, sosiaalista, poliittista ja ideologista valtaa, jotka nivoutuvat toisiinsa muodostaen vallitsevan todellisuuden joustavan ylläpito- ja säätelykoneiston. Marxismi-leninismi näkee luokkataistelun perussyyn yhteiskuntaluokkien taloudellisissa eduissa. Kaikki luokkataistelu on luonteeltaan poliittista. Poliittinen taistelu on työväenluokan korkein taistelumuoto. Taloudellinen ja ideologinen taistelu palvelevat työväenluokan poliittisia tavoitteita ja tehtäviä – taistelua kapitalismin kukistamiseksi ja valtiovallan valloittamiseksi.

MITEN VALTA ILMENEE?

Valtaa symboloivat kartoille miekoin piirretyt valtiorajat, liput, vaakunat, viirit, sinetit, firmojen logot ja virastojen leimat sekä katujen varsien kieltotaulut. Mahtia ilmentävät myös kaupunkien keskustaan pystytetyt palatsit, parlamentit ja katedraalit sekä muistomerkit ja mahtimiesten patsaat. Valta muistuttaa olemassaolostaan valtavirtana muodissa, taiteissa, musiikissa, kirjallisuudessa ja elokuvissa sekä etenkin viihteessä. Se viihtyy virkaanastujaisissa, yhtiökokouksissa, seminaareissa ja sotilasparaateissa. Se ripustautuu mielellään arvoni-miin ja kunniamitaleihin sekä sonnustautuu seremonia-asuihin. Tiede on valjastettu sen käyttöön etsimään vallitsevaa geeniä ihmisen jokaiselle ominaisuudelle – valtageeniä vallanpitäjille. Jokainen meistä on valvonnan kohteena ja jokainen meistä käyttää myös valtaa suhteessa toisiin ihmisiin.

VALLANKÄYTTÖ

Vallankäyttö on ihmisen tietoista valtaa hallita toista ihmistä, hänen tahattomien ja tahallisten tekojen valvomista ja tarpeen vaatiessa myös niiden tukahduttamista. Päämäärä ja keinot sanelevat tietoisen tahtotoiminnan arvolatauksen eli onko toimenpide oikein vai väärin. Suomessa vallankäyttö ilmenee kaiken kattavassa kilpailuttamisessa, jolloin eri väestönosia asetetaan tietoisesti toisiaan vastaan. Valtiollisen ja kunnallisen omaisuuden yksityistäminen ja yhtiöittäminen merkitsee käytännössä vallansiirtoa valtiolta yksityiselle pääomalle. Näin toimiessaan edustuksellinen demokratia palvelee vain kapitalistien asiaa. Parlamentti onMax Weberin sanoin – niitä ihmisiä edustava edustuksellinen elin, joita hallitaan byrokraattisesti.

Valta voi ilmetä yhteiskunnassa vastustuksen murtamisena, toimintavaihtoehtojen rajoittamisena, suostuttelujärjestelmänä sekä vallan muuttumisena laissa kirjatuksi oikeudeksi ja tottelemisen ehdottomaksi velvollisuudeksi.

Yksilöllisen vallan määrä on sidoksissa yhteiskunnalliseen luokka-asemaan, yksilön kykyihin ja taitoihin (sekä psyykkisiin että fyysisiin) sekä sukupuoleen, etniseen taustaan ja kuulumiseen johonkin marginaaliryhmään (vammaiset, vajaakuntoiset lapset ja vanhukset).

VALTIO

Antonio Gramscin mukaan: ”Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae.” Valtiota kuitenkin siis tarvitaan edelleen. Kyse on paremminkin valtion luonteesta ja siinä vallitsevista omistussuhteista ─ ketä valtio palvelee ja kenen etuja sen olemassaolo suosii.

Marxin mukaan valtio on luokkaherruuden elin, jonka avulla yksi luokka sortaa toista luokkaa, se on sellaisen järjestyksen luomista, joka laillistaa ja lujittaa tämän sorron hilliten luokkien yhteentörmäystä. Leninin käsityksen mukaan demokraattinen tasavalta on kapitalismin paras mahdollinen poliittinen ulkokuori, ja siksi pääoma, saatuaan itselleen parhaan ulkokuoren, laskee vallalleen niin luotettavan, niin varman perustan, ettei mikään porvarillisen demokraattisen tasavallan henkilövaihdos, ei mikään sen laitosten tai puolueiden vaihdos horjuta tätä valtaa. (Lenin, Valtio ja vallankumous)

Gramscilaisen käsityksen mukaan ”valtiolla ei ole tarkoitettava ainoastaan hallituskoneistoa, vaan myös ’yksityistä’ hegemoniakoneistoa eli kansalaisyhteiskuntaa.” Hänen mukaansa valtio on poliittinen yhteiskunta + kansalaisyhteiskunta eli valtio laajasti määriteltynä on hegemonia, jonka tukena ovat pakkokoneistot tai valtio laajassa mielessä on diktatuuri+hegemonia. (Politiikan teorian moderneja klassikkoja, toim. Jukka Kanerva, s. 59–81)

Max Weberin mukaan: ”Väkivalta ja pakko voivat synnyttää valtion, mutta eivät säilyttää sitä. Vaikka valtio on viime kädessä pakotusinstituutio, niin modernissa yhteiskunnassa tahto on välttämätön tehokkaan valtion poliittinen peruste. Toisin sanoen tahdon, suostunnan organisointi on yhä tärkeämpi ponnistuksia vaativa tehtävä." (ibid) Suomen liittäminen Euroopan unioniin kuvaa suostuttelukoneiston voimaa maassamme.

Suomi on esimerkkivaltio teräsbetoniin valetusta kapitalistisesta valtiosta, jossa kapitalismi vain lujittuu ja demokratia kaventuu. Meillä on ollut Kekkosen kauden jälkeen jo kolme sosiaalidemokraattista presidenttiä. Heidän virkakausillaan maamme on liittynyt kansainvälisen pääoman etuja ajavaan Euroopan Unioniin ja tiivistänyt kansan enemmistön tahdosta huolimatta siteitään sotilasliitto Natoon. Lisäksi maamme sosiaaliturva- ja terveydenhuoltojärjestelmä on vajonnut alle EU:n keskitason. Ministeriöiden yhdistämiset ja nimenmuutokset eivät horjuta tuotantosuhteita mitenkään. Suomen eduskunnassa ei ole tällä hetkellä edustettuna ainoatakaan puoluetta, joka edes kyseenalaistaisi kapitalismin. Maamme valtiojohdon asenne sotaa kohtaan on muuttunut arveluttavaksi. Nykyinen valtioneuvostomme hyväksyy sotilaallisen voiman käytön eli sodankäynnin kansainvälisen yhteisön arvojen (kapitalismin, ML) turvaamisen tai humanitaaristen päämäärien välineenä. (Valtioneuvoston selonteko VNS x/2009)

Miksi suomalaiset suostuvat tähän kaikkeen? Weber vastaa kysymykseen seuraavasti: ”Nykyisen legimiteetin (laillinen oikeus) yleisin peruste on usko laillisuuteen, halukkuus sopeutua sääntöihin, jotka ovat muodollisesti oikeita ja jotka on saatettu voimaan hyväksyttyjä menettelytapoja noudattaen.” Vallitseva todellisuus tuntuu useimmista ihmisistä turvallisemmalta kuin sen radikaali muutos. Ennakoimattomuus pelottaa.

DEMOKRATIA

Platon kuvaili teoksessaan ”Valtio” demokraattista valtiota seuraavasti: ”Käsitykseni mukaan demokratia syntyy silloin, kun köyhät pääsevät voitolle, surmaavat osan vastustajistaan, ajavat osan maanpakoon ja jakavat valtiolliset virat tasapuolisesti muille; useimmissa tapauksissa ne virat jaetaan siinä arpomalla… Ensinnäkin kaikki siellä ovat tietysti vapaita, valtiossa vallitsee kaikkialla elämisen vapaus ja sananvapaus, ja jokaisella on siellä valta tehdä mitä haluaa.” (Platon Teokset IV, Valtio s. 299–308)

Platonin mukaan demokratiassa elää kolmenlaista ihmislajia: laiskottelijoiden ja tuhlarien joukko, rikkaat kunnolliset ihmiset ja enemmistönä olevat vähävaraiset ruumiillisen työn tekijät. Yhteiskunnan siipiveikot ovat demokratian johdossa. Lopulta demokratia synnyttää oman kuolemansa, kun tyrannius versoo esiin kansanjohtajasta, joka on saanut ihmisjoukot täysin valtaansa.

RANSKAN VALLANKUMOUS SYNNYTTI PORVARILLISEN DEMOKRATIAN

Rousseaun ”Yhteiskuntasopimuksen” pääperiaatteet
- Väkivaltaa ei pidä käyttää vallankäytön välineenä
- Ylin valtiovalta kuuluu kansalle ja kansalaiset ovat tasa-arvoisia.
- Valtaa käyttävät ne henkilöt, jotka ovat valtuutettuja tai oikeutettuja siihen.
- Valtiollisen vallan käyttö perustuu lainsäädäntöön ts. oikeusvaltion olemassaoloon.
- Kansalaisten tulojen ja yhteiskunnallisen aseman erot eivät saa kasvaa liian suuriksi; niitä tulee säädellä.
- Yhteiskunnan viholliset voidaan tuomita kuolemaan tai maanpakoon.

Ranskan vallankumouksesta on peräisin useita nykymaailman keskeisimmistä arvoista, kuten kansanvalta, yksityinen omistusoikeus, ihmisoikeudet (kansalliskokous julkaisi 26.8.1789 ihmisoikeuksien julistuksen, jolla tavoiteltiin "vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa") ja oikeusvaltion periaate.

Yhteiskuntasopimuksen periaatteita mallinnetaan edelleenkin vaihtelevien tuloksin Euroopassa. Suomen perustuslain mukaan valtiovalta maassamme kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäivillä eduskunta. Valtiovaltaa harjoitetaan parlamentarismin eli edustuksellisen demokratian välityksellä. Suomalaiseen kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Suomessa pyritään toteuttamaan myös oikeusvaltion periaatetta, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Meidän aikakaudellemme on luonteenomaista porvarillisen demokratian ylikorostuminen politiikassa ja sen ylikorostaminen yhteiskuntarauhan säilyttämisen nimissä. Kansainvälisessä mitassa tämän voi havaita mm. siitä, miten USA ja sen liittolaiset luokittelevat muita valtioita ystävikseen tai vihollisikseen pitäen perusteluinaan ”vapaita vaaleja” ja parlamentaarisia hallintoelimiä demokratian toteutumisen tärkeimpinä ilmentyminä. ”Meidän on voimistettava siteitämme demokraattisiin liittolaisiimme ja on haastettava hallitukset, jotka ovat vihamielisiä meidän arvoillemme ja intresseillemme.” (Project for the New American Century).

Demokratia on vallankäytön muoto, jonka sisällön ja toteutustavan määrittelee sitä toteuttavan yhteiskuntajärjestelmän luonne ja tuotantotapa. Sillä kenellä on käsissään yhteiskunnan taloudellinen valta ja siihen ankkuroitu poliittinen valta, on viime kädessä hallussaan myös todellinen valta yhteiskunnassa. Nähdäkseni tämä asia pätee kaikissa valtiomuodoissa.

DEMOKRATIAN SUURIN UHKA

EU:n kailottama pääomien, työvoiman, kaupan ja tavaroiden liikkumisen vapaus ajaa ylikansallisten yhtiöiden demokratiaa. Ylikansallisista yhtiöistä muodostui 1970-luvun lopulla kapitalistisen pääoman kasvun ja riiston päävälineiksi koko maailmassa. Tuolloin niitä oli yhteensä 11 000 ja niillä oli n. 82 000 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä. Niiden hallussa oli lähes 40 % teollisuustuotannosta ja 50 % kehitysmaiden ulkomaan kaupasta. Ylikansalliset yhtiöt aiheuttivat hintoja manipuloimalla köyhille maille 50–100 miljardin dollarin menetyksiä vuosittain. Lisäksi ne puuttuivat suoraan tai välillisesti isäntämaansa sisäisiin asioihin mm. kontrolloimalla niiden luonnonvaroja, olemalla noudattamalla paikallista lainsäädäntöä ja painostamalla hallituksia. (Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, s. 127–128, HYY julkaisusarja 1984).

Ylikansallisten yhtiöiden määrä on lähes kuusinkertaistunut parissakymmenessä vuodessa. Maailman 100 suurimmasta taloudesta 51 on yrityksiä ja vain 49 valtioita. Maailman 200 suurinta yritystä tuottaa yhteensä suuremman liikevaihdon kuin maailman kaikkien maiden bruttokansantuote on poislukien 10 suurinta maata. (Lähde: Yhteinen maailmamme, Kirkon ulkomaanapu)

Monikansallisten suuryritysten taloudellinen etu ajaa kansallisvaltioiden etujen ylitse. Tämä ilmenee uusliberalistisena talouspolitiikkana.

YHTEISKUNNAN DEMOKRAATTISUUS

Yhteiskunnan demokraattisuus ilmenee siitä, kuinka paljon valtaa ja vastuuta on annettu tavalliselle kansalaiselle päättää omasta elämästään ja elinympäristöstään. Demokratian toteutumisen perusehtona on vallanpitäjien ja vallan kohteen kaikinpuolinen tasa-arvoisuus ja osallistava vuorovaikutus yhteiskunnassa sekä heidän tasavertainen kohtelunsa heidän asioitaan käsiteltäessä lain edessä. Demokratian laajuus toimii kaikissa valtioissa yhteiskuntaluokkien valtasuhdemittarina. Sama asia pätee myös valtioiden keskuudessa koko maailman mittakaavassa.

Demokratian eli kansanvallan pitäisi olla kansan enemmistön tietoisen tahdon mukaan toimimista ja sen tekemien päätösten noudattamista. Sen toimivuus edellyttää sivistynyttä ja omaneduntavoittelusta vapautunutta kansaa.

Suomalainen edustuksellinen demokratia kuuntelee kansan tahtoa vain oikealla korvallaan. Liian monen kansalaisen motivaatio äänestämiseen loppuu nimenomaan siihen turhauttavaan tosiasiaan, ettei hän voi päättää edustuksellisen demokratian vallitessa edes omasta elämästään. Kaikkialla, missä esiintyy valtaa, on puute demokratiasta. Vastuu on niin ehtymätön luonnonvara, että sitä riittää yllin kyllin jokaiselle. Miksi valtaa ei jaettaisi?

EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA

Edustuksellisen demokratian avulla on hyvin vaikea muuttaa suomalaista yhteiskunnallista todellisuutta, koska siihen ei sisälly taloudellista demokratiaa. Se on luonteeltaan taantumuksellista ja muodollista, koska kansanedustajilla ja kunnanvaltuutetuilla on itse asiassa hyvin vähän valtaa päättää enää yhtään mistään mitään. Heille on paremminkin sälytetty vain vastuuta tehtyjen päätöksien seurauksista ja niiden oikeutuksen selittämisestä. EU:n kanssa tehdyn valtiosopimuksen myötä eduskunnan päätäntävaltaa on lisäksi karannut Brysseliin. Virkamiehet ja hallitus ovat syrjäyttäneet eduskunnan, jonka pitäisi edustaa päätöksenteossa Suomessa kansaa.

Kansalaisille on toki suotu oikeus vaikuttaa asioihinsa, mutta heidän mielipiteillään ei ole todellista vaikuttavuutta, kuten olemme huomanneet valtiovallan suhtautumisessa kansanäänestyksiin Nato- ja EU-asioissa. Suomessa päättäjien ja kansalaisten kesken ei vallitse yhdenvertaisuutta. Hallitukset eivät joudu koskaan Suomessa edesvastuuseen harjoittamastaan talouspolitiikasta. Lisäksi kapitalistien yhteiskuntaluokka on valtiovallan erityisessä suojeluksessa etenkin heidän itsensä aiheuttaman taloudellisen laman vallitessa.

TALOUDELLINEN, SOSIAALINEN JA POLIITTINEN VALTA

Kapitalistit omistavat tuotantovälineet ja kapitalistinen yhteiskunta oikeuttaa lainsäädännöllään työläisten riistämisen. Yhteiskunnassa toimivat sosiaalihuoltojärjestelmä ja terveydenhuolto ovat olemassa työvoiman uusintamista varten. Niiden hyvyys ja kattavuus ovat suoraan verrannollisia työväenluokan aseman vahvuuteen yhteiskunnassa. Hyvinvointi ei ole siis sidoksissa kapitalistien armeliaisuuteen vaan luokkataistelun voimaperäisyyteen. Sosiaalinen valta ilmenee myös perusturvaan ja työvoimapolitiikkaan liittyvänä pakotejärjestelmänä. Valtioneuvoston SATA-komitean kokoonpano on hyvä osoitus siitä, kutka käyttävät valtaa Suomessa.

Poliittinen valta muodostuu valtiovallasta sekä puolueiden ja etujärjestöjen vallasta. Poliittinen valta ajaa yhteisetua. Se käyttää sen nimissä pakkovaltaa. Se langettaa tuomioita ja säätää lakeja. Poliittinen valta hyödyntää perinteitä, nationalismia ja historiaa. Se on oikeutettu esiintymään ja toimimaan valtiollisten suhteiden alueella. Sillä on rajattomat toimintaoikeudet kriisi- ja muissa erikoistilanteissa. Vallankumouksessa on kysymys poliittisen vallan kumoamisesta ja sen korvaamisesta laadullisesti uudenlaisella yhteiskunnallisella vallalla.

Suomessa on korporatiivinen kolmikantainen hallintojärjestelmä, jossa maan työvoima- ja sosiaalipoliittisista ratkaisuista sopivat yhdessä ay-liikkeen johto, työantajien edusmiehet ja istuva hallitus. Asettaako yksikään suomalainen ammattiliitto kapitalismia kyseenalaiseksi?

Ammattiliittojen tultua yhä enemmän taloudellisesti itsenäisiksi, niiden toimitsijat ovat vieraantuneet yhä enemmän itse edustamiensa työläisten intresseistä ja tavoitteista. He hallitsevat ja ohjaavat saamiensa ohjeiden mukaisesti tätä laajaa yhteiskunnallista liikettä. Tosiasiallisesti ay-liike edustaakin nykyään vain erilaisia porvarillisia ja valevasemmistolaisia puolueita, jotka eivät kunnioita ay-liikkeen itsenäisyyttä.

Tieto tuo valtaa. Tämä vuoksi oppilaitosten yhteistyötä teollisuuden kanssa tiivistetään jatkuvasti. Nykykapitalismi on tuotteistanut tieteen saavutukset yhä tiukemmin käyttöönsä. Kvantti-, bio- sekä tieto- ja viestintätekniikan kehitys ja näiden tieteenalojen oivallusten yhdistäminen on edistänyt viimeisen 50 vuoden aikana tiedettä enemmän kuin kaikki aikaisempi yhteensä. 2000-luvulla on luotu tehokkaita lääkkeitä, uusia materiaaleja ja yhä tappavampia aseita.

Ranskalainen filosofi Michel Foucault (1926 – 1984) mukaan tieto ja valta kietoutuvat toisiinsa tutkinnassa, jossa ne toimivat kontrollin apuna ja erilaisten identiteettien tuottajana. Foucaultin mielestä ”tietoa tuottava tutkimusyhteisö ei ole totuuden tutkimiseen omistautunut vapaan hengenviljelyn instituutio, vaan myös tieteellisessä tutkimuksessa valtasuhteet ovat kaikkialla läsnä. Näin valta ei ole vain rajoittavaa ja estävää vaan myös tuottavaa; tutkimustulokset syntyvät tahdosta tietoon.” (Jarkko Tontti, Rikostutkimus –lehti, 1998, s. 1-10.)

Lääketiede on valjastettu hyvinvointisairauksien voittamiseen ja ihmisiän pidentämiseen, koska ne tuottavat parhaimman taloudellisen tuloksen. Tieteen kehittyneimmät oivallukset sovelletaan ensi aseteollisuuteen. Biotunnisteiden ottaminen mukaan kulunvalvontaan syventää kansalaisten valvontaa.

IDEOLOGINEN VALTA

Yhteiskunnallinen oleminen määrää yhteiskunnallisen tajunnan sisällön. Marx ja Engels kirjoittivat: ”Hallitsevan luokan ajatukset ovat jokaisena aikakautena hallitsevia ajatuksia, ts. se luokka, joka on yhteiskunnan hallitseva aineellinen voima, on samalla sen hallitseva henkinen voima.”

Kommunistisessa manifestissa todetaan selkeästi, että ”mitä muuta aatteiden historia todistaa, kuin että henkinen tuotanto muuttaa muotoaan aineellisen tuotannon mukana? Jokaisen aikakauden vallitsevina aatteina ovat aina olleet vain hallitsevan luokan aatteet.”

Ideologia ymmärretään tiettyjen aatteiden ja katsomusten järjestelmäksi tai vieraantuneen yhteiskunnan aiheuttamaksi vääräksi tietoisuudeksi. Uskonnollisia, moraalisia, oikeudellisia ja poliittisia ideologioita kutsutaan maailmankatsomuksiksi. Ketkä hallitsevat nykyajan tajunnantäyttöteollisuutta, sen sisällöntuotantoa ja välineistöä sekä syytävät tajuntoihimme vieraantunutta todellisuutta?

Antonio Gramscin mukaan ideologiat ovat sementoituneet kansalaisyhteiskunnan eri osiin kuten koululaitokseen, ay-liikkeeseen, kirkkoon ja joukkotiedotusvälineisiin. Niitä pitäisi arvioida niiden käytännöllisen toimivuuden mukaan eli miten ne pystyvät sitomaan yhteen erilaisia yhteiskunnallisia voimia. Voidaankin pohtia, mitkä asiat vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin. Mitä vaikutusta esim. Tosi-tv:llä, partioliikkeellä, urheilusankareilla, Kokoomuksen vaalimainoksilla tai kommunistien julkisella esiintymisellä on nuorison käyttäytymiseen?

Ranskalainen marxisti Louis Althusser puhuu ideologista valtiokoneistoista. Tällaisia koneistoja ovat mm. perhe, poliittiset puolueet, uskonnolliset yhteisöt, oikeuslaitos, ay-liike, tiedotusvälineet, kulttuurilaitokset (urheilu ja taide), kansalaisjärjestöt ja erilaiset sivistyslaitokset. Althusserin teesien mukaan: 1) Ideologia ilmentää yksilöiden kuviteltua suhdetta olemassaolonsa todellisiin edellytyksiin. 2) Käytäntöjä on olemassa vain ideologian kautta ja ideologiassa. 3) Ideologia on olemassa vain subjektin kautta ja subjekteja varten.
Ideologialla on aina olemassa kohde - ihmiset ja sitä toteuttavat käytännössä näkemyksiensä ja aatteidensa mukaisesti ihmiset. Luonnonsuojelijoiden toimien ja valistuksen kohteena eivät ole hylkeet tai linnut vaan ihmiset. He toimivat niin kuin heidän mielestään koko ihmiskunnan tulisi toimia.

Tieto- ja viestintätekniikan avulla suoritettu yhteiskunnallisen tajunnan reaaliaikainen muokkaaminen ja yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen on nykytodellisuudessa ympärivuorokautista ja samanaikaista maailmanlaajuisesti. Toisaalta sama asia mahdollistaa myös maailmanlaajuisen toisinajattelun ketjuuntumisen ja yhteisten mielenilmaisujen samanaikaisuuden maailman eri kolkilla. Internetin käyttäjien määrä maailmassa on kasvanut v. 2000–2008 361 miljoonasta 1,46 miljardiin. Toistaiseksi tämän bittien valtatien tarjoamista palveluista nauttii vasta 21,9 % ihmiskunnan jäsenestä. Yli 43 % käyttäjistä on joko eurooppalaisia tai pohjoisamerikkalaisia (1,1 miljardia ihmistä). Näissä maanosissa netin käyttöaste vaihtelee 48,1 % – 73,6 % väestöstä.

Internetin pitäisi olla kaikkien saavutettavissa ja sen käytön kaikkien opittavissa ja kaikille turvallista, totesi YK:n pääsihteerin erityisneuvonantaja Nitin Desai Ateenassa 6.11.2006 pidetyn nelipäiväisen tapahtuman päätteeksi. Tapahtumassa käsiteltiin muun muassa sananvapauteen, Internetin saavutettavuuteen, monikielisyyteen ja Internetissä tapahtuviin rikoksiin liittyviä aiheita.

VASTAUKSENA OLKOON PROLETAARINEN DEMOKRATIA

Antonio Gramscin vastaus porvarilliselle demokratialle on proletaarinen demokratia, ”joka vapauttaa työtätekevät joukot; se ei ole parlamentarismia, vaan joukkojen oikeutta määrätä itsestään omien, omasta keskuudesta valitsemiensa elimien avulla. Sitä valtaa ei omaa kiipijöiden byrokratia, vaan joukkojen itsensä luomat hallintoelimet, joissa ne todella osallistuvat maan hallintoon ja sosialistiseen rakennustyöhön. Proletaarisen valtion konkreettinen muoto on neuvostojen tai niitä vastaavien järjestöjen valta.”

Gramscin ajatusta sovelletaan käytäntöön parhaillaankin mm. Kuuban korttelikomiteoissa ja Venezuelan yhteisöneuvostoissa.

Sosialistisen valtion päämääränä on kapitalistisen pääoman ja tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttaminen ja tuotantovälineiden muuttaminen koko kansakunnan omistukseen. Suomessa työväenvallan tehtävänä on ottaa haltuunsa poliittinen ja valtiollinen valta ja armeija sekä yhteiskunnallistaa suurteollisuus, luonnonvarat, tiedotus- ja viestintävälineet, tavaroiden ja elintarvikkeiden jakeluverkosto, yhtiöitetty maa-, meri- ja ilmaliikenne, pankit ja ruokaomavaraisuuden turvaamiseksi kapitalistinen maataloustuotanto. Teollinen tuotantotoiminta, maataloustuotanto ja yhteiskunnaan tarjoamat palvelut toteutetaan valtion, osuuskuntien ja yksityisten henkilöiden omistamien pienyritysten kautta. Tuotantoelämää valvotaan tehdasneuvostojen ja työläisten itsehallinnon kautta. Vanha valtiokoneisto on korvattava uudella vallankumouksellisella hallintojärjestelmällä.

Gramscin mukaan työväenluokan hegemonian (johtavan aseman) pystyttäminen yhteiskunnassa vaatii työväenluokalta kykyjä ja taitoja johtaa, organisoida ja liittää yhteen kansanjoukkoja. Henkisellä ja moraalisella vaikutuksella on valtava osuus hegemonian saavuttamisessa. Sosialistinen järjestelmän ylläpitämisessä ja kehittämisessä työväenluokan hegemonialla on keskeinen osa. Olisi syytä pohtia, mikä oli huonon johtamistaidon osuus sosialististen maiden romahtamisessa Puolassa, Romaniassa, Albaniassa ja Neuvostoliitossa.

MIKSI DEMOKRATIAA TARVITAAN?

Demokratian ja siihen liittyvän ihmisten tasa-arvoisuuden jatkuva laajeneminen sekä yksilö- että globaalitasolla on ainoa tie ihmiskunnan elämän jatkumiselle tulevaisuudessakin.

Demokratian päämääränä on tulla tarpeettomaksi korvautumalla joskus hamassa tulevaisuudessa ihmisyksilöiden itsehallinnolla. Demokratia on häviävä valtiomuoto, joka katoaa valtioiden kuoleutumisen myötä ts. kun maapallosta muodostetaan yksi suuri yhtenäinen taloudellinen, poliittinen ja ekologinen kokonaisuus, jonka eri osat tasa-arvoisessa vuorovaikutussuhteessa keskenään. Hyvä alku tällaiselle kehitykselle olisi maailman kaikkien itsenäisten valtioiden ja sellaisiksi pyrkivien itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja oikeus valita oma yhteiskunnallinen kehitystiensä. Käytännössä tämä merkitsee mm. Latinalaisessa Amerikassa tapahtuvan yhteiskunnallisen kehityksen sallimista ja kunnioittamista.

Maailmanmitassa ei pitäisi pyrkiä enää missään taloudellisen kasvun nimissä luonnonvaroja tuhlaaviin kulutusyhteiskuntiin. Kulutuskapitalismi tai kulutussosialismi eivät kumpikaan ole kestäviä ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Porvarillinenkin demokratia on taistelemalla saavutettu tila, joka kaventuu, jos sen puolesta ei kamppailla. Yhteisen päämäärän ympärille rakentuvaa kansanrintamaa on mahdoton rakentaa ilman minkäänlaista demokratiaa. Jokaisen yhteiskunnan oikeudenmukaisuuden ja olemassaolon takeena on mahdollisimman täydellinen demokratia. Jos kansanvaltaisuus ei toteudu, yhteiskunnan elinkelpoisuus asettuu hyvin kyseenalaiseksi ja vie sen ajan myötä tuhoon.

Neuvostoliiton tuhoutuminen valtiona v. 1991 johti työväenluokan asemaan kurjistumiseen koko maailmanmitassa, taloudelliseen vararikkoon Venäjällä sekä NL:n entisissä liittolaisvaltioissa. Lisäksi tämän globaalin yhteiskunnallisen murroksen pahimpana tuloksina olivat USA:n hallitsema yksiulotteinen imperialismi sekä eurooppalaisen supervaltion – EU:n – syntyminen.

MIKSI KAPITALISTIT OVAT KAPITALISTEJA?

Max Weber kuvasi v. 1905 kapitalismia kirjassaan ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki” seuraavasti:
”Nykyinen kapitalismi on valtava kosmos, johon yksilö syntyy ja jonka hän todellisuudessa kokee muuttumattomana kotelona, jossa hänen on elettävä. Se pakottaa yksilön siinä määrin kuin hän on kietoutunut markkinasuhteisiin, omaksumaan omat taloudellisen toiminnan norminsa. Näitä normeja vastaan pitkään toimiva tehtailija eliminoidaan taloudellisesti yhtä varmasti kuin työläinen lähetetään työttömänä kadulle, jos hän ei voi tai halua normeihin sopeutua.”

Jokaisella yhteiskuntamuodolla on ja on ollut oma moraalikäsityksensä. Moraali on sidoksissa yhteiskuntamuotoon, ihmisen asemaan yhteiskunnassa, kulttuuriin, uskontoihin, etniseen taustaan, sukupuoleen sekä käsitykset moraalin sisällöstä ja olemuksesta ovat suhteellisia ja historiallisia. Kaikkiin elämässämme tekemiin valintoihin liittyy eettinen vastuu, joka kohdistuu välillisesti tai välittömästi sekä itseemme että ympäristöömme. Kapitalismilla on myös oma eettinen koodistonsa, joka säätelee kansalaisten normatiivista käyttäytymistä ja tapakulttuuria. ”Moraali on yhteiskunnallisen tajunnan muoto, niiden normien ja periaatteiden kokonaisuus, joita ihmiset pitävät käyttäytymisohjeenaan” (tavat, tottumukset, yleinen mielipide ja omatunto). Oleg Drobnitski, Moraalikäsite, s. 8, Progress 1980, Moskova

Tosiasiassa mikään ei muutu Suomessa niin kauan, kuin nukkuvien puolueen ja kolmen valtionhoitajapuolueen yhteinen äänimäärä muodostaa ehdottoman enemmistön kaikissa vaaleissa. Väestömme enemmistö on kuuliaista ja uskollista kapitalismille. Kapitalistit käyttävät tietoisesti hyväkseen kansamme ylikorostunutta velvollisuudentunnetta.

EDUSTUKSELLISEN DEMOKRATIAN TILALLE OSALLISTUVA DEMOKRATIA

Vanhat valtiohoitajapuolueet ja niiden edustukselliseen demokratiaan perustuva poliittinen valta pitäisi korvata yhteisövaltaan perustuvalla osallistuvalla ja osallistumista kannustavalla demokratialla, joka soisi kansalaisille mahdollisuuden päättää kaikista oman elinympäristönsä asioista – mukaan lukien taloudesta. Valta ja vastuu siirtyisivät tässä järjestelmässä puolueilta kansalaisten muodostamille yhteisöille.

ALUEELLISET KOTITALOUDET

Kaupunginosan eri asuinalueitten kotitalouksista muodostetaan 1 000–2 000 hengen yhteisöjä, jotka valitsevat vaaleilla keskuudestaan 10 edustajaa naapuruusyhteisöön. Vaalit järjestetään neljän vuoden välein. Sama henkilö voi olla naapuruusyhteisön jäsen vain yhden edustuskauden kerrallaan.

NAAPURUUSYHTEISÖ

Naapuruusyhteisön 10 henkilöstä koostuva hallintoelin vastaa asuinalueensa hallinnoinnista, asukasdemokratiasta, kunnallistekniikasta ja palveluista. Sillä on lisäksi valta tehdä alueensa kehittämiseen liittyviä taloudellisia ratkaisuja. Naapuriyhteisön ehdottamien päätöksien hyväksyminen tapahtuu kansanäänestyksellä sähköisessä muodossa. Kukin naapuruusyhteisö valitsee keskuudestaan edustajan kaupunginosayhteisöön.

KAUPUNGINOSAYHTEISÖ

Kaupunginosayhteisölle sälytetään valta ja vastuu koko kaupunginosaa koskevissa asioissa. Sen tehtäviin lukeutuvat alueen sosiaali- ja terveydenhuolto, koululaitos, rakentaminen ja kunnallistekniikka. Kaupunginosayhteisön ehdottamien päätöksien hyväksyminen tapahtuu kansanäänestyksellä sähköisessä muodossa. Kukin kaupunginosayhteisö valitsee keskuudestaan edustajan kuntayhteisöön.

KUNTAYHTEISÖ

Kukin kaupunginosayhteisö valitsee keskuudestaan oman edustajansa kunnan yhteisöön. Kuntayhteisö muodostaa keskuudestaan hallituksen. Kuntayhteisö vastaa koko yhteisödemokratiajärjestelmän rahoituksesta, tulojen hankkimisesta valtiolta ja eri yhteisöjen välisestä yhteistyöstä.
Kaikilla eri yhteisötasoilla on käytettävissään eri alojen asiantuntijoita, joilla ei ole kuitenkaan päätäntävaltaa yhteisöjen päättävissä elimissä.

Osallistuva demokratia rahoitetaan progressiivisella kunnallisverolla, pääomaverotuksella ja valtion rahoituksella.

Parlamentaarinen demokratia on elänyt aikansa, korvattakoon se osallistavalla demokratialla. Tällaisen toimenpiteen onnistuminen on avain yhteiskunnan muuttamiseen ja yhteiskunnallisen hegemonia ottamiseen kansan enemmistön käsiin.


Matti Laitinen

Lähteet:

Lenin, Valtio ja vallankumous
Platon Teokset IV, Valtio s. 299–308
J.J. Rousseau, Yhteiskuntasopimuksesta
Nikolai Keizerov, Valta ja auktoriteetti
Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, s. 127–128
HYY julkaisusarja 1984; Antonio Gramsci, Työväenluokan yhtenäisyys
Kommunistisen puolueen manifesti, v. 1847 Lontoo
Thomas Hobbes, Leviathan
Max Weber, Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki
Louis Althusser, Ideologiset valtiokoneistot
Jarkko Tontti, Rikostutkimus –lehti, 1998, s. 1-10
Oleg Drobnitski, Moraalikäsite, s. 8, Progress 1980, Moskova

torstai 4. kesäkuuta 2009



ELÄMÄLLE


Keväällä, ensimmäisenä heräävät krookukset,
niitä seuraavat leskenlehdet ja valkovuokot
sekä pihanurmelle levinneet tulppaanit.
Kotikoivut, lehmukset ja vaahterat
räjäyttävät silmunsa lehdiksi.
Siemenissä asuu syvä viisaus.
Elämä ja kuolema syleilevät toisiaan
solujen uusiutuessa ja kuollessa.
Elämän ja kuoleman tarkoitus on elämä.

Raitiovaunut kolisevat kiskoillaan,
junat purkavat lastinsa asemilla,
liikennevalot vaihtuvat,
elämä hyppii katukiveltä toiselle,
liukuu metron sähköportaita ylös ja alas.
Kesätuuli lemahtaa mallakselle,
perseet ja räkätit valtaavat Vallilan puistot.
Yksinäisten kiihkeä soidinrumba soi yössä.
Urbaanisydän sykkii taas
merelle ja elämälle.

Me ihmistymme, lisäännymme ja rakastamme
todellisesti emme virtuaalisesti.
Me rakennamme ja tuhoamme yhteiskuntia.
Kaikkialla, missä ilmenee valtaa,
on puute demokratiasta.
Vallanhimon hillintähäiriö on
ihmiskunnan pahin vitsaus.

Elämä hiljenee syksyllä ajallaan
kohti loppuaan.
Se lipuu ja kyntää Itämerellä
kunnes hajoaa atomeiksi
intialaisella laivaromuttamolla.
Teräs lähtee kiertoon
kuin inhimillinen viisaus ja tyhmyys
sukupolvelta toiselle.

Parasta aikaa ihmisen elämässä
on se aika, jota hän kulloinkin elää.
Mennyttä voi muistella,
mutta sitä ei voi elää uudestaan.
Tulevaisuus on arvaamaton.
Sitä ei kannata elää etukäteen.

Lumi laskeutuu myöhässä maahan.
Meri jäätyy vielä jossakin.
Elämä jakautuu kolmeen näytökseen
ilman väliaikoja ja mainoskatkoja.
Komediaa, parodiaa ja tragediaa
ilman arvonlisäveroa.
Syntyä, elää ja kuolla
voi maapallokin vain kerran.


Matti Laitinen 30.5.2009

ARP:n lakkiaisten kunniaksi

tiistai 21. huhtikuuta 2009

YHTEISKUNNALLINEN ROMAANI 70-LUVULTA NYKYPÄIVÄÄN

Kirja-arvostelu Tiedonantaja 3.4.2009


Matti Laitisen viides kirja, Liimanen, joka on alaotsikoitu yhteiskunnalliseksi romaaniksi, on kirjailijan kypsin teos, jolla on vankka juurensa tekijänsä elämässä. Sen tarina kulkee kahdessa aikaulottuvuudessa: sekä päähenkilön, nykyisin keski-ikäisen Jyry Liimasen 2000-luvun elämässä että hänen stadilaislapsuutensa ja nuoruutensa maisemissa. Ja kyllä, Helsinki elää voimallisesti tässä kirjassa.

Teos perustuu edeltäjiensä lailla yhteiskunnallisen todellisuuden ja politiikan herkeämättömään tarkkailuun ja yhteiskunnallisen toimijuuden kuvaamiseen, mutta myös hulvattomaan elämänmakuisuuteen ja arjen aistivoimaisuuden ylistykseen. Kirja kuljettaa kaunokirjallisten muistelmien ohessa Liimasen elämänkulkuun liittynyttä tiukkaa ja myös osin sangen riemastuttavaa faktaa matkassaan.

Fakta-aineksen tuominen tekstin sekaan on onnistunut ratkaisu: 1970-luvun Oy Volvo-Auto Ab:n virallisista tiedotuksista peräisin oleva aines ja nuoren miehen kyseisen yrityksen varastossa työskentelyn vastakkaisuus iskevät nautittavasti kipinää toisistaan. Myös marxilais-leniniläisen nuorisoliikkeen opintokerhojen elinvoimaisuuden kumpuaminen myös perinteistä näytetään tuomalla mukaan liikkeen veteraanien, mm. Veikko Sippolan alustuksia.

Liimanen ei mennyttä – ja siitä johdonmukaisesti kumpuavaa nykyistä poliittista ja yhteiskunnallista vaikuttamistaan sureksi (vaikka sellaista asennetta nyky-Suomi häneltä vaatisikin), vaan on päinvastoin ylpeä toiminnastaan. Sen miettimisen, olivatko myös omien joukkojen toiminnassa erilaiset junttausoperaatiot tuttuja juttuja, hän jättää muille.

Fakta-aineksen mukaan ottaminen kirjaan antaa lukijalle mahdollisuuden itse oivaltaa, miksi opiskelija- ja työläisnuoriso politisoitui 1970-luvulla vauhdilla. Kaunokirjallisen tekstin on mahdollista soljua letkeämmin, kun faktan yhteydessä voi keskittyä yhteiskunnan ja politiikassa toimimisen kuvaukseen. Yksityiskohtien mehevä tarkkuus onkin Matti Laitisen vahvuus. Pistontarkat luonnehdinnat, jotka loihtivat kunkin kuvattavan hahmon näkyviin, ja tähän liittyvät, itsekriittisenkin lakoniset lausumat muodostavat tekstissä kutkuttavan yhdistelmän.

Liimasen omakuva tarkentuu jo kirjan alkuvaiheessa: ”Hän ei omistanut parranajovälineistöä”. Keski-ikäistymisen vaikutus omaan olemukseen kuvataan seesteisen tarkkailevasti: ikä karttuu, lakkanylontakki vaihtuu solmuvärjätyn batiikkipaidan kautta samettitakkiin, vaan isoisältä peritty baskeri pysyy. Ja ympärillä on kuitenkin samoja tärkeitä ystäviä, joiden kanssa on bailattu jo Puotilan metsiköissä.

Myös matkustaminen on ollut aina lähellä päähenkilömme sydäntä: Liimanen matkustaa 70-luvulla Euroopassa ja näyttäytyy samalla maaperällä 2000-luvulla nyt matkassaan perheensä, jota kuvataan hellästi, oivaltavasti ja ystävällisellä huumorilla.

Kirjan alku ja loppu muodostavat komean, eksistentiaalisen kaaren, jonka sisään mahtuu elämää. Onneksi ei vielä koko Liimasen elämä, sillä haluamme ehdottomasti kuulla siitä lisää!

Outi Mietala
YL, kuvataiteilija, taideterapeutti

Laitinen, Matti: Liimanen: yhteiskunnallinen romaani
Tampere: Mediapinta Oy, 2009
267 s. ISBN 978-952-235-048-0

torstai 26. helmikuuta 2009



Uusin kirjani - Liimanen

Elääksemme me tarvitsemme ravitsevan ruoan ja vahvistavan juoman lisäksi osaksemme myös vastavuoroista ystävyyttä, rakkautta ja solidaarisuutta. Ajoittain selkärankamme valuessa polvitaipeisiin kaipaamme kulhollista käärmekeittoa. Meidän vastoinkäymisemme ja onnistumisemme elävät kertomuksina omissa muistoissamme ja ystäviemme mielissä. Ystävyys on käyttöliittymä, jossa vasta minä saa merkityksensä meissä. Ilman hulinaa ja vilinää sekä vuoristorataa ihmisyhteisössä – oleminen olisi aika viheliäistä.

Kirjojen kirjoittaminen on yksi inhimillinen toiminnan laji, joka muistuttaa hyvin paljon sienestystä. Kummatkin kiintymykset vaativat osakseen intohimoa, voimakasta sitoutumista, jopa mielikuvitusta, kohteeseensa perehtymistä, aktiivista matkustamista ja aineiston keruuta, elämänkokemusta sekä kertyneen raaka-aineen saattamista aistittavaan ja nautittavaan muotoon. Kukaan ei pidä kaikesta – en minäkään katalonialaisesta mahalaukkumuhennoksesta. Poliittinen romaani nostattaa joidenkin ihmisten perseisiin jopa näppylöitä. Omat kirjani muistuttavat metsäsienisalaattia, joka koostuu arjen realismista maustettuna it-seironialla, parodialla ja satiirilla. Niiden lähtökohtana on arjen kunnioittaminen ja todellisuuden kuvaaminen itsenäisesti omin ajatuksin ja äänen painoin.

Olen kirjoittanut 16 vuoden aikana viisi kaunokirjallista teosta ja yhden tietokirjan. Niissä lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja nykyisyys kättelevät toisiaan. Itse asiassa minä olen suoltanut yhtä ja samaa yhteiskunnallista romaania, jonka erillisiä lukuja ovat: Pyllervo Paunonen, Kissankasvattaja, Kuolema San Lorenzon yössä, Oikeutta ja kuolemaa ja Liimanen. Kirjat poikkeavat muodollisesti toisistaan, mutta sisällöllisesti niiden aihepiirit ovat samat: rakkaus ja viha, ystävyys, oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus sekä valta ja vastuu. Kirjailijoina minuun ovat vaikuttaneet mm. Maksim Gorki, Jaroslav Hašek, Ernest Hemingway, Martti Larni, Jack London, Erno Paasilinna, John Steinbeck ja B. Traven.

Uusin kirjani – Liimanen – on yhteiskunnallinen romaani, joka kertoo nuoresta ja keski-ikäisestä Stadissa asuvasta Liimasesta. Romaanin tapahtumat ajoittuvat solidaariselle 1970-luvulle ja vuoteen 2006.

”Nuori Liimanen harrasti vapaapainia ja hämyilyä kaveriensa kanssa. Hän ansaitsi leipänsä varaosakeräilijänä, tv-asentajana, satamajätkänä ja rakennusapumiehenä. Hän halusi kyseenalaistaa vallitsevan todellisuuden. Liimanen rokkasi, reilasi ja rakasti. Hän liittyi 1970-luvulla nuoruuden vimmallaan mukaan kommunistiseen nuorisoliittoon ja päästyään tekniikan jatko-opintojen pariin myös Sosialistiseen Opiskelijaliittoon. Kesäisin hän matkusteli mieluiten Itä-Euroopassa. Hän kieltäytyi vakavien eettisten ja yhteiskunnallisten syiden vuoksi palvelemasta Suomen armeijassa.

Viisikymppisessä Liimasessa olennoitui keski-ikäinen suomalainen mies. Hän oli keskiasteen ammattikoulutuksen käynyt keskinkertainen ja keskioluesta pitävä kuolevainen rasvaniskauros. Hänen tukkansa ei valunut enää silmille, vaikka takatukka putosi edelleen urhoollisesti hartioille. Hän oli pieni, pyöreä ja karvainen mies. Keskivartalon konehuoneen pallomaisuus ei huolestuttanut häntä, koska valokin kaareutui avaruudessa. 30-vuotinen kamppailu leivästä ja työvoiman jokapäiväisestä uusintamisesta jatkui hänen kohdallaan edelleen. Hän opetti työkseen tietojenkäsittelyä vajaakuntoisille ihmisille, koska tietoyhteiskunta edellytti jäseniltään medialukutaitoa.

Liimanen ei ollut luopunut uudella vuosituhannella yhteiskunnallisesta toisinajattelustaan, koska hän oli periaatteellinen mies. Isääntynyt Liimanen seikkaili lomillaan yhdessä perheensä kanssa eri Euroopan kolkilla.”

Jos haluat hankkia itsellesi uuden romaanini, voit ostaa sellaisen minulta hintaan 25 euroa / kpl + pm. Yhteystiedot:
masa.laitinen@gmail.com.

Kirjaa saa myös suoraan kustantajalta: www.mediapinta.fi

Matti Laitinen

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

SUOMEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA

Valtioneuvoston selonteko VNS x/2009

Valtioneuvoston selonteko (VNS x/2009) määrittelee sotilaallisen voiman käytön joustavasti ja tarveharkintaisesti. ”Sotilaallista voimaa käytetään edelleen valtioiden välisissä kiistoissa ja sisäisissä kriiseissä. Sotilaallisen voiman käytön tarkoitusperinä voivat perinteisen alueiden valtauksen ohella kuitenkin yhtä lailla olla kansainvälisen yhteisön arvojen turvaaminen tai humanitaariset päämäärät.”

SOTA ON POLITIIKAN JATKAMISTA TOISIN KEINOIN


Selonteko hyväksyy sotilaallisen voiman käytön eli sodankäynnin kansainvälisen yhteisön arvojen turvaamisen tai humanitaaristen päämäärien välineenä. Tarkoitus siis pyhittää jälleen keinot. Sota on politiikan jatkamista edelleen toisin keinoin. Vahvistaakseen sanomansa selonteon laatijat ilmaisevat asian selkeästi: ”Länsimaiden, erityisesti Euroopan unionin jäsenmaiden, asevoimien tehtävissä ja kehittämisessä korostuvat sotilaallinen kriisinhallinta ja siviiliviranomaisten tukeminen laaja-alaisten turvallisuusuhkien torjunnassa.” (s. 11)

Sotilaallisen voimankäytön hyväksyntä on muuttunut jo toiminnaksi ja käyttäytymiskoodiksi. Suomikin toteuttaa jo käytännössä sotilaallisin keinoin kansainvälisen markkinatalouden arvomaailman turvaamista sotilasliitto Naton johdolla Afganistanissa.

IHMISOIKEUDET


Selonteossa päätellään, että ihmisoikeuksien laajamittaiset loukkaukset, demokratian ja oikeusvaltion puuttuminen sekä yhteiskunnallinen eriarvoisuus lisäävät epävakautta ja aiheuttavat konflikteja. (s.14). Selonteossa retostellaan Euroopan yhdentymisen vakauttaneen ja vaurastuttaneen koko maanosaa. Todellisuus ­ – yhteiskunnista syrjäytettyjen ihmismassojen joukossa – on kuitenkin toisenlainen. Miksi Vanhasen hallitus ei tee mitään konkreettista ja humaania Suomen yli 600 000 köyhyydessä elävän ihmisen elämäntilanteen kohentamiseksi? Unionin ihmisoikeuspolitiikassa korostetaan muun muassa naisten, lasten ja vähemmistöjen oikeuksien turvaamista.

SOTILASLIITTO NATO


Selonteossa väitetään, että turvallisuusympäristön kehityksen myötä Nato on muuttunut yhä selvemmin laaja-alaiseksi turvallisuuspoliittiseksi ja kriisinhallintaa harjoittavaksi monenkeskiseksi järjestöksi. Samalla sen jäsen- ja kumppanuusjärjestely on laajentunut yli 60 maata kattavaksi verkostoksi, mukaan lukien Venäjä. Liittokunta toimii yhteistyöhakuisesti
ja pyrkii solmimaan globaaleja kumppanuussuhteita.

Nato on edelleen sotilasliitto, joka käy hyökkäyssotaa eri maailmankolkissa. Naton luonnehtiminen laaja-alaiseksi turvallisuuspoliittiseksi ja kriisinhallintaa harjoittavaksi monenkeskiseksi järjestöksi ajaa vain militaristien asiaa ja on puhdasta mielipiteen muokkausta. USA:n johtamalla Natolla ei ole turvallisuutta ja vakautta ylläpitävää ja edistävää vaikutusta Afganistanissa ja Irakissa eikä missään muuallakaan. Naton suorituskyky-perusteinen puolustussuunnittelumalli todentuu käytännössä kuumana hyökkäyssotana ja satoina tuhansina siviiliuhreina.

SUOMEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLIITTINEN TOIMINTALINJA


Selvityksen mukaan: ”Suomi edistää turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keinoin aktiivisesti turvallisuutta ja yhteistoimintaa. Suomi ylläpitää ja kehittää toimintaympäristöön nähden oikein mitoitettua, uskottavaa puolustuskykyä. Puolustusvoimia käytetään Suomen puolustamisen lisäksi muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainväliseen sotilaalliseen
kriisinhallintaan. Kansainvälinen toiminta vahvistaa kansallista puolustusta.”

Tällainen Nato-viritteinen toimintalinja on väärä. Se ei aja rauhan asiaa. Suomen pitäisi pysyä kaikkien sotilasliittojen ulkopuolella itsenäisenä valtiona, jonka tehtävänä tulisi olla oman väestönsä turvallisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen sekä sen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen.

Matti Laitinen

maanantai 26. tammikuuta 2009





KANSANÄÄNESTYS VAHVISTI BOLIVIAN UUDEN PERUSTUSLAIN VOIMAANTULON


Evo Morales oli v. 2002 lähellä voittoa presidentin vaa­leis­sa. MAS-puolue oli tuolloin toiseksi suurin puolue Bolivian kaksikamarisessa parlamen­tissa. Lisäksi puolue oli liittoutunut poliittisesti aymara-intiaaniväestöä edustavan MIP-puolueen kanssa. Ensimmäistä kertaa Bolivian historiassa intiaaniväestö ja uusliberalismin vastainen liike esittivät merkittävää osaa maan parla­mentissa. Liittoutuma muodosti enem­mistön maan parlamentissa.

MAS (Liike kohti sosialismia) koostuu erilaisista vasemmistosuuntauksista, ay-liikkeestä ja kansanliikkeistä. Moralesin ydinkannattajat ovat kookanviljelijöitä etenkin Aymara-intiaaneja. Sen poliittinen siipi edustaa entisiä guevaralaisia sissejä, trotskilaisia ja maolaisia militantteja ja heidän tukijoitaan taajamissa sekä maan keskiluokkaa.

Presidentti Sánchez de Lozada (MNR) joutui eromaan virastaan 18.10.2003 kaasusodan vuoksi ja luikkimaan USA:han. Bolivia aikoi toimittaa maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:han ja Meksikoon. Maan hallitus pyrki edelleen yksityistämään valtion teollisuutta. Sen harjoittama uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota ei miellyttänyt maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja. Kaikista hallituksen toimista koitui hyötyä vain Bolivian omistavalle luokalle. Aymara-intiaanit olivat esittäneet maakaasun toimittamista ennen sen maastavientiä ilmaiseksi köyhiin bolivialaiskoteihin. Bolivialla on mantereen toiseksi suurimmat maakaasuvarat. Kriisin seurauksena kongressi nimit­ti uudeksi presidentiksi varapre­sidentti Carlos Mesan. Hänkin joutui eroamaan ajallaan, koska hänet koettiin uusliberalistisen yhteiskuntajärjestelmän edustajaksi.

ENSIMMÄINEN INTIAANIPRESIDENTTI

Evo Morales voitti 18.12.2005 presidentinvaalit. Hän julisti sosialistisen MAS-puolueensa päämajassa Cochabambassa, että hänen vaalivoittonsa merkitsee Bolivian uuden historian alkua, historian, joka perää tasa-arvoa, oikeutta ja rauhanomaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. ”Kuten kansa, joka taistelee maansa puolesta ja rakastaa sitä, meillä on valtava vastuu meidän historiamme muuttamiseksi.”

Morales oli luvannut jo aikaisemmin kansallistaa Bolivian teollisuuden, lopettaa ulkomaan velan maksun ja keskeyttää USA:n ponnistukset kookapensaan kasvattamisen juurimiseksi maasta. MAS-puolueen tavoitteena oli palauttaa valta ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille yhdessä työläisten kanssa. Hän astui tammikuussa 2006 presidentin virkaan maanosansa ensimmäisenä intiaaniväestön edustaja.

Presidentit Hugo Chávez Frías, Evo Morales Ayma ja Fidel Castro Ruz tapasivat 28.–29.4.2006 Havannassa ja allekirjoittivat maidensa nimissä ALBA-sopimuksen (Bolivaarinen vaihtoehto meidän Amerikkamme kansoille) sekä Bolivian, Kuuban ja Venezuelan kansojen keskinäisen kauppasopimuksen TCP:n (Kansojen kauppasopimus).

KANSALLISTAMINEN ALKAA

Toukokuussa kansallistettiin Bolivian kaasuvarat. Saman vuoden elokuussa avattiin perustuslakia säätävä kokous, jonka tavoitteena on uusia maan v. 1967/1994 oleva perustuslaki. Moralesin johtama MAS-puolue sai kokoukseen enemmistön 135/255. Morales asetti tavoitteekseen myös maareformin, jolla jaettaisiin 200 000 km² maata enimmäkseen alkuperäisväestöä edustaville talonpojille.

Varapresidentti Alvaro Garcia Linera linjasi Moralesin hallituksen päämääräksi valtion roolin voimistamisen kapitalismissa ja asettaa sille aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Uuden hallituksen astuessa valtaan valtio ei omistanut yksittäisiä yrityksiä. Vuoden aikana hallitus saattoi valtion hallintaan jo kaasu- ja öljytuotannon, kaivosteollisuuden ja televiestinnän. Valtiosta kehkeytyi tärkein taloudellinen toimija Boliviassa. Pyrkimyksenä on hankkia 30–40 % maan taloudesta valtion käsiin. Päämääränä on yhteiskunnan moniarvoinen nykyaikaistaminen, jossa yhdistyisi moderni teollisuustalous, kaupunkilaisperheiden mikroyritykset ja talonpoikien yhteisölliset taloudet.

UUSI PERUSTUSLAKI

Bolivian alkuperäiskansojen, talonpoikien ja kansanliikkeiden Sucressa pitämä huippukokous kutsui 10.9.2007 kaikkia bolivialaisia puolustamaan perustuslakia säätävää kokousta, joka oli joutunut keskeyttämään toimintansa oikeisto-opposition lietsomien levottomuuksien vuoksi. Huippukokous hyväksyi 18-kohtaisen ohjelman uuden perustuslain pohjaksi. Perustuslain keskiössä ovat maan yhtenäisyyden säilyttäminen, sosiaalisten oikeuksien laajentaminen ja luonnonvarojen kansallistaminen.


Uuden perustuslakiluonnoksen 2 § mukaan. ”Intiaaniväestölle ja alkuperäiskansoille palautetaan ennen siirtomaavallan alkua vallinnut, heidän esi-isiensä aikainen, oikeus heidän omiin alueisiinsa. Tämä perustuslaki takaa heille vapaan itsemääräämisoikeuden, joka painottuu heidän tahtoonsa muodostaa ja olla osa yhdistynyttä, monikansallista ja yhteisöllistä valtiota sekä takaa heidän itsehallinto-oikeutensa, kulttuurinsa ja alueensa jälleenrakentamisen perustuslain puitteissa.”

Uuden perustuslain tärkeimmät periaatteet ovat:

1) Monikansallisen kommunitaarisen (yhteisöihin perustuvan) yhtenäisen valtion perustaminen.

2) Intiaaniväestön osallistumisen takaaminen maan taloudelliseen ja poliittiseen järjestelmään. Maan oikeuslaitoksen tuomareista vähintään 50 % pitää edustaa intiaaniväestöä.

3) Alkuperäiskansojen, alueellinen, maakunnallinen ja kunnallinen itsehallinto sekä vallan hajauttaminen.

4) Presidentin uudelleen valitsemisen mahdollisuus ja eri etnisten ryhmien edustus kongressissa. Maan kaksikamarinen kongressi muutetaan yksikamariseksi kansalliskokoukseksi.

5) Hallitus ja parlamentti siirtyvät La Pazista Sucreen ja Sucrelle myönnetään pääkaupungin asema.

6) Armeijan ja kansallisen poliisiin keskinäisten suhteiden uudelleen järjestäminen. Armeijan kontolle tulisi ulkoinen turvallisuus ja poliisi huolehtisi maan sisäisistä asioista kuten rikollisuus, liikenne, turismi ja yleinen järjestys.

7) Katolinen kirkko menettää erityisasemansa maan uskontokuntien joukossa.

Pitkään kestäneiden kahinoiden ja neuvottelujen jälkeen Boliviassa päädyttiin siihen, että perustuslain lopullisesta hyväksymisestä päätetään kansanäänestyksessä 25.1.2009. Neljää rikkainta osavaltiota (Santa Cruz, Tarija, Beni ja Pando) edustava oikeisto-oppositio uhkasi hallitusta jopa sisällissodan mahdollisuudella. Evo Morales on pysynyt vaikeuksista huolimatta vallassa, koska hän nauttii kansansa enemmistön ja maan armeijan tukea. Seuraavat presidentin vaalit järjestetään 6.12.2009.

MORALES JATKAA YHTEISÖSOSIALISMIA AJAVALLA LINJALLAAN

Presidentti Evo Morales ilmoitti 6.1.2009, että loputkin uusiliberalistisen politiikan aikana yksityistetyt luonnonvarat, muu kansallinen omaisuus ja yhtiöt palautetaan Bolivian kansalliseen hallintaan. Seuraavina kansallistamisen kohteina ovat rautatieliikenne sekä sähkön tuotanto ja sen jakelu. Hallitus ohjaa tänä vuonna 1,8 miljardia dollaria polttoaineiden ja ruoan hintojen tukemiseen ja näiden perushyödykkeiden saatavuuden takaamiseen kaikille kansalaisilleen. Varoja suunnataan myös vanhustenhoitoon ja peruskoulutukseen.

OGP:n 23.12.2008 suorittamien mielipidemittausten mukaan bolivialaisista 65 % oli uuden perustuslain hyväksymisen kannalla ja 19 % ei ollut vielä päättänyt kantaansa asiaan. Kansalaisista vain 16 % vastusti tuolloin sen hyväksymistä. Kansanäänestys vahvisti 25.1.2009 reilulla äänten enemmistöllä Bolivian uuden edistyksellisen perustuslain voimaantulon.

Matti Laitinen

Lähteet: Prensa Latina / KOMINFORM, Matti Laitisen omat lehtiartikkelit, Bolivia´s New Constitution: Avoiding violent confrontation crisis group Latin America Report 23, 31.8.2007, YLE ja Observatorio de Gestión Publica.



perjantai 9. tammikuuta 2009




PUOLUEIDEN VALLASTA YHTEISÖJEN VALTAAN

Äänestämättä jättäneiden kansalaisten suuri määrä Suomen kunta- ja eduskuntavaaleissa on vakava viesti edustuksellisen demokratian toimimattomuudesta ja ihmisten vieraantumisesta politiikasta. Edustuksellisen demokratian avulla on hyvin vaikea muuttaa suomalaista yhteiskunnallista todellisuutta, koska siihen ei sisälly taloudellista demokratiaa. Se on luonteeltaan taantumuksellista ja muodollista, koska kansanedustajilla ja kunnanvaltuutetuilla on itse asiassa hyvin vähän valtaa päättää enää yhtään mistään mitään. Heille on paremminkin sälytetty vain vastuuta tehtyjen päätöksien seurauksista ja niiden oikeutuksen selittämisestä. EU:n kanssa tehdyn valtiosopimuksen myötä eduskunnan päätäntävaltaa on lisäksi karannut Brysseliin. Virkamiehet ja hallitus ovat syrjäyttäneet eduskunnan, jonka pitäisi edustaa päätöksenteossa Suomessa kansaa.

Tosiasiassa mikään ei muutu Suomessa niin kauan, kuin nukkuvien puolueen ja kolmen valtionhoitajapuolueen yhteinen äänimäärä muodostaa ehdottoman enemmistön kaikissa vaaleissa.

MIKSI IHMISET EIVÄT ÄÄNESTÄ?

Yhteiskunnan demokraattisuus ilmenee siitä, että kuinka paljon valtaa ja vastuuta sen jäsenelle on annettu päättää omasta elämästään ja elinympäristöstään. Liian monen kansalaisen motivaatio äänestämiseen loppuu nimenomaan siihen turhauttavaan tosiasiaan, ettei hän voi päättää edustuksellisen demokratian vallitessa edes omasta elämästään. Kaikkialla, missä esiintyy valtaa, on puute demokratiasta. Vastuu on niin ehtymätön luonnonvara, että sitä riittää yllin kyllin jokaiselle. Miksi valtaa ei jaettaisi?

VALLANKÄYTTÖ

Vallankäyttö on ihmisen tietoista valtaa hallita toista ihmistä, hänen tahattomien ja tahallisten tekojen valvomista ja tarpeen vaatiessa myös niiden tukahduttamista. Päämäärä ja keinot sanelevat tietoisen tahtotoiminnan arvolatauksen eli onko toimenpide oikein vai väärin. Suomessa vallankäyttö on järjestään kilpailuksi nimettyä yksisuuntaista vuorovaikutusta, jossa rikkaat alistavat ja köyhät alistuvat. Edustuksellinen demokratia palvelee tätä samaa asiaa.

Yksilöllisen vallan määrä on sidoksissa yhteiskunnalliseen luokka-asemaan, yksilön kykyihin ja taitoihin (sekä psyykkisiin että fyysisiin) sekä sukupuoleen, etniseen taustaan ja kuulumiseen johonkin marginaaliryhmään (vammaiset, vajaakuntoiset lapset ja vanhukset).

VASTUULLINEN YHTEISKUNTA

Vastuu on ihmisen kiinnostusta ja etenkin halua vastata puheidensa ja tekojensa aiheuttamista seuraamuksista. Vastuullisuus liittyy suhtautumiseen toisiin ihmisiin, omaan itseensä, muihin elollisiin olentoihin, ympäristöön, työhön, esineisiin ja omaisuuteen. Rehellinen ja vastuunsa kantava ihminen seisoo puheidensa ja tekojensa takana.

Yhteiskunnan jäsenet on saatava tuntemaan ja kokemaan, että he kuuluvat yhteisöön, jossa heidän ihmisarvoaan ja yksilöllisyyttään kunnioitetaan. Heidän mielipiteitään ja ehdotuksiaan on kuunneltava, ja ne on huomioitava myös käytännön yhteiskuntaelämän toteutuksessa. Kaikkia on kohdeltava tasa-arvoisesti yhdessä sovittujen sääntöjen mukaisesti. Kenellekään ei pidä suoda mitään erikoisasemaa.

EDUSTUKSELLISEN DEMOKRATIAN TILALLE OSALLISTUVA DEMOKRATIA

Vanhat valtiohoitajapuolueet ja niiden edustukselliseen demokratiaan perustuva poliittinen valta pitäisi korvata yhteisövaltaan perustuvalla osallistuvalla ja osallistumista kannustavalla demokratialla, joka soisi kansalaisille mahdollisuuden päättää kaikista oman elinympäristönsä asioista – mukaan lukien taloudesta. Valta ja vastuu siirtyisivät tässä järjestelmässä puolueilta kansalaisten muodostamille yhteisöille.

ALUEELLISET KOTITALOUDET

Kaupunginosan eri asuinalueitten kotitalouksista muodostetaan 1 000–2 000 hengen yhteisöjä, jotka valitsevat vaaleilla keskuudestaan 10 edustajaa naapuruusyhteisöön. Vaalit järjestetään neljän vuoden välein. Sama henkilö voi olla naapuruusyhteisön jäsen vain yhden edustuskauden kerrallaan.

NAAPURUUSYHTEISÖ

Naapuruusyhteisön 10 henkilöstä koostuva hallintoelin vastaa asuinalueensa hallinnoinnista, asukasdemokratiasta, kunnallistekniikasta ja palveluista. Sillä on lisäksi valta tehdä alueensa kehittämiseen liittyviä taloudellisia ratkaisuja. Naapuriyhteisön ehdottamien päätöksien hyväksyminen tapahtuu kansanäänestyksellä sähköisessä muodossa. Kukin naapuruusyhteisö valitsee keskuudestaan edustajan kaupunginosayhteisöön.

KAUPUNGINOSAYHTEISÖ

Kaupunginosayhteisölle sälytetään valta ja vastuu koko kaupunginosaa koskevissa asioissa. Sen tehtäviin lukeutuvat alueen sosiaali- ja terveydenhuolto, koululaitos, rakentaminen ja kunnallistekniikka. Kaupunginosayhteisön ehdottamien päätöksien hyväksyminen tapahtuu kansanäänestyksellä sähköisessä muodossa. Kukin kaupunginosayhteisö valitsee keskuudestaan edustajan kuntayhteisöön.

KUNTAYHTEISÖ

Kukin kaupunginosayhteisö valitsee keskuudestaan oman edustajansa kunnan yhteisöön. Kuntayhteisö muodostaa keskuudestaan hallituksen. Kuntayhteisö vastaa koko yhteisödemokratiajärjestelmän rahoituksesta, tulojen hankkimisesta valtiolta ja eri yhteisöjen välisestä yhteistyöstä.

Kaikilla eri yhteisötasoilla on käytettävissään eri alojen asiantuntijoita, joilla ei ole kuitenkaan päätäntävaltaa yhteisöjen päättävissä elimissä.

Osallistuva demokratia rahoitetaan progressiivisella kunnallisverolla, pääomaverotuksella ja valtion rahoituksella.


Matti Laitinen
Kansan Ääni -lehti 6/2008