maanantai 31. lokakuuta 2011

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKAA

Aivokurkiaisen katkaisu
tai virusperäinen aivokalvontulehdus
on turvallisuuspoliittinen ratkaisu,
jos ajattelet omilla aivoillasi.

Valtio vakoilee troijalaisella
sinua – yksityistä kansalaista.
Voitko haastaa valtion
haittaohjelmasta oikeuteen?

Älä lähetä rahaa ulkomaille.
Saatat joutua lentomatkalle
salaiseen vankilaan.
Maailman myötätunto on haalistunut.

Tiedon saatavuus helpottuu,
tiedon luotettavuus lisääntyy,
tiedon eheys säilyy
räätälöidyllä vesikidutuksella.

Satelliittipaikannin löytää autosaattueesi.
Tietokoneohjattu lennokki tuhoaa sinut.
Sen käyttöjärjestelmänä toimii
tappamisen avoin lähdekoodi.

Yleisradion mukaan
elämme maailmanhistorian
rauhallisinta ja väkivallattominta
aikaa.


Matti Laitinen
31.10.2011

tiistai 25. lokakuuta 2011

 


TOIVONKIPINÄ

Lokakuun 24. päivän ilta
oli lauha ja rauhaisa.
Keskustan liikekaduilla
liikkui paljon ihmisiä.

Marssijono eteni jalkakäytävällä.
Minä talutin poikaani.
Kumpikaan meistä
ei ole käynyt armeijaa.

Meitä sodanvastustajia
oli liian vähän saadaksemme
luvan marssia keskellä katua.
Salamavalot välähtelivät.

Oikeutta ei pommeja!
Ruokaa ei pommeja!
Kouluja ei pommeja!
Rakkautta ei pommeja!

Banderollit toivat valoa
hyökkäyssotien maailmaan,
jossa ulkoministerit
jakavat kuolemaa.

Toivonkipinä siirtyi
Mannerheimintieltä
Aleksanterinkadulle.
Me seurasimme mukana.

Kulkue palasi Steissin kautta Kamppiin.

Minä ja poikani,
me vastustimme
julkisesti sotaa.

Matti Laitinen
YK:n rauhanpäivänä 2011

maanantai 3. lokakuuta 2011

Arvio runokirjastani Isänmaa

TYÖLÄISEN ARKEA RUNON VOIMALLA

Tiedonantaja 30.9.2011

Koska kaikesta leikataan, on ihan ilmiselvä, että työväenrunous on nykyään kuin pystyyn unohtunut tukkipuu hakkuuaukiolla.  Tiedonantajassa (ei teeveestä) tuttu Matti Laitinen on kasvattanut toisen tukkipuun aukiolle, sillä hänen omakustannerunojaan ilmestyi tänä vuonna nimellä Isänmaa. Aiempi kokoelma Barcelona on myös tältä vuodelta.

Laitinen määrittelee runonsa proletaariseksi käyttörunoudeksi ja omistaa säkeensä ”riistetyille, sorretuille, virkavallan vainoamille ja yhteiskunnan unohtamille Suomessa”. Kokoelman ensimmäinen runo Isä on kuin lyriikaksi muutettu pätkä professori Jari Heinosen ja kumppanien tuoreesta köyhyystutkimuksesta, neljän aan (ansiotulo, asunto, avioliitto ja auto) menetyksestä ja yhden aan (alkoholi) tulosta tilalle.

Seuraavat runot Tytär ja Poika jatkavat siitä, mihin Isä jää. ”Kulttuuri, kuollut sana. / Perheestä poispotkittu. / Kotimaana metro. / Vuosaaressa ei näy valoa.” Köyhyys periytyy.

Himerrys hyytää alla silmien kuin Tuomari Nurmion lauluissa ja Hannu Vuorion dekkareissa, huomaa kyllä, että Laitinen tuntee Helsingin ja sen varjoissa kulkevat asukkaat. Runossa Onnelassa tulee osuvaa kritiikkiä kapitalismin sosiaalipolitiikkaa kohtaan. ”Tauti söi miehen muistia. / Tauti nakersi vaimon niveliä. / Valtio säästi pannessaan / sairaat toisiaan vahtimaan.”

Laitisen runo ei soi perinteisillä mittareilla, mutta omalla karhealla tavallaan se soi. Unto Mononen-vainaa sanoi säveltävänsä M. A. Nummiselle vaikka puhelinluettelon. Kukahan tarttuisi Laitisen runoihin? Pitäisikö kysyä Flags of Unityn Nappi Säärelältä?

Hannu Oittinen