torstai 26. helmikuuta 2009



Uusin kirjani - Liimanen

Elääksemme me tarvitsemme ravitsevan ruoan ja vahvistavan juoman lisäksi osaksemme myös vastavuoroista ystävyyttä, rakkautta ja solidaarisuutta. Ajoittain selkärankamme valuessa polvitaipeisiin kaipaamme kulhollista käärmekeittoa. Meidän vastoinkäymisemme ja onnistumisemme elävät kertomuksina omissa muistoissamme ja ystäviemme mielissä. Ystävyys on käyttöliittymä, jossa vasta minä saa merkityksensä meissä. Ilman hulinaa ja vilinää sekä vuoristorataa ihmisyhteisössä – oleminen olisi aika viheliäistä.

Kirjojen kirjoittaminen on yksi inhimillinen toiminnan laji, joka muistuttaa hyvin paljon sienestystä. Kummatkin kiintymykset vaativat osakseen intohimoa, voimakasta sitoutumista, jopa mielikuvitusta, kohteeseensa perehtymistä, aktiivista matkustamista ja aineiston keruuta, elämänkokemusta sekä kertyneen raaka-aineen saattamista aistittavaan ja nautittavaan muotoon. Kukaan ei pidä kaikesta – en minäkään katalonialaisesta mahalaukkumuhennoksesta. Poliittinen romaani nostattaa joidenkin ihmisten perseisiin jopa näppylöitä. Omat kirjani muistuttavat metsäsienisalaattia, joka koostuu arjen realismista maustettuna it-seironialla, parodialla ja satiirilla. Niiden lähtökohtana on arjen kunnioittaminen ja todellisuuden kuvaaminen itsenäisesti omin ajatuksin ja äänen painoin.

Olen kirjoittanut 16 vuoden aikana viisi kaunokirjallista teosta ja yhden tietokirjan. Niissä lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja nykyisyys kättelevät toisiaan. Itse asiassa minä olen suoltanut yhtä ja samaa yhteiskunnallista romaania, jonka erillisiä lukuja ovat: Pyllervo Paunonen, Kissankasvattaja, Kuolema San Lorenzon yössä, Oikeutta ja kuolemaa ja Liimanen. Kirjat poikkeavat muodollisesti toisistaan, mutta sisällöllisesti niiden aihepiirit ovat samat: rakkaus ja viha, ystävyys, oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus sekä valta ja vastuu. Kirjailijoina minuun ovat vaikuttaneet mm. Maksim Gorki, Jaroslav Hašek, Ernest Hemingway, Martti Larni, Jack London, Erno Paasilinna, John Steinbeck ja B. Traven.

Uusin kirjani – Liimanen – on yhteiskunnallinen romaani, joka kertoo nuoresta ja keski-ikäisestä Stadissa asuvasta Liimasesta. Romaanin tapahtumat ajoittuvat solidaariselle 1970-luvulle ja vuoteen 2006.

”Nuori Liimanen harrasti vapaapainia ja hämyilyä kaveriensa kanssa. Hän ansaitsi leipänsä varaosakeräilijänä, tv-asentajana, satamajätkänä ja rakennusapumiehenä. Hän halusi kyseenalaistaa vallitsevan todellisuuden. Liimanen rokkasi, reilasi ja rakasti. Hän liittyi 1970-luvulla nuoruuden vimmallaan mukaan kommunistiseen nuorisoliittoon ja päästyään tekniikan jatko-opintojen pariin myös Sosialistiseen Opiskelijaliittoon. Kesäisin hän matkusteli mieluiten Itä-Euroopassa. Hän kieltäytyi vakavien eettisten ja yhteiskunnallisten syiden vuoksi palvelemasta Suomen armeijassa.

Viisikymppisessä Liimasessa olennoitui keski-ikäinen suomalainen mies. Hän oli keskiasteen ammattikoulutuksen käynyt keskinkertainen ja keskioluesta pitävä kuolevainen rasvaniskauros. Hänen tukkansa ei valunut enää silmille, vaikka takatukka putosi edelleen urhoollisesti hartioille. Hän oli pieni, pyöreä ja karvainen mies. Keskivartalon konehuoneen pallomaisuus ei huolestuttanut häntä, koska valokin kaareutui avaruudessa. 30-vuotinen kamppailu leivästä ja työvoiman jokapäiväisestä uusintamisesta jatkui hänen kohdallaan edelleen. Hän opetti työkseen tietojenkäsittelyä vajaakuntoisille ihmisille, koska tietoyhteiskunta edellytti jäseniltään medialukutaitoa.

Liimanen ei ollut luopunut uudella vuosituhannella yhteiskunnallisesta toisinajattelustaan, koska hän oli periaatteellinen mies. Isääntynyt Liimanen seikkaili lomillaan yhdessä perheensä kanssa eri Euroopan kolkilla.”

Jos haluat hankkia itsellesi uuden romaanini, voit ostaa sellaisen minulta hintaan 25 euroa / kpl + pm. Yhteystiedot:
masa.laitinen@gmail.com.

Kirjaa saa myös suoraan kustantajalta: www.mediapinta.fi

Matti Laitinen

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

SUOMEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLITIIKKA

Valtioneuvoston selonteko VNS x/2009

Valtioneuvoston selonteko (VNS x/2009) määrittelee sotilaallisen voiman käytön joustavasti ja tarveharkintaisesti. ”Sotilaallista voimaa käytetään edelleen valtioiden välisissä kiistoissa ja sisäisissä kriiseissä. Sotilaallisen voiman käytön tarkoitusperinä voivat perinteisen alueiden valtauksen ohella kuitenkin yhtä lailla olla kansainvälisen yhteisön arvojen turvaaminen tai humanitaariset päämäärät.”

SOTA ON POLITIIKAN JATKAMISTA TOISIN KEINOIN


Selonteko hyväksyy sotilaallisen voiman käytön eli sodankäynnin kansainvälisen yhteisön arvojen turvaamisen tai humanitaaristen päämäärien välineenä. Tarkoitus siis pyhittää jälleen keinot. Sota on politiikan jatkamista edelleen toisin keinoin. Vahvistaakseen sanomansa selonteon laatijat ilmaisevat asian selkeästi: ”Länsimaiden, erityisesti Euroopan unionin jäsenmaiden, asevoimien tehtävissä ja kehittämisessä korostuvat sotilaallinen kriisinhallinta ja siviiliviranomaisten tukeminen laaja-alaisten turvallisuusuhkien torjunnassa.” (s. 11)

Sotilaallisen voimankäytön hyväksyntä on muuttunut jo toiminnaksi ja käyttäytymiskoodiksi. Suomikin toteuttaa jo käytännössä sotilaallisin keinoin kansainvälisen markkinatalouden arvomaailman turvaamista sotilasliitto Naton johdolla Afganistanissa.

IHMISOIKEUDET


Selonteossa päätellään, että ihmisoikeuksien laajamittaiset loukkaukset, demokratian ja oikeusvaltion puuttuminen sekä yhteiskunnallinen eriarvoisuus lisäävät epävakautta ja aiheuttavat konflikteja. (s.14). Selonteossa retostellaan Euroopan yhdentymisen vakauttaneen ja vaurastuttaneen koko maanosaa. Todellisuus ­ – yhteiskunnista syrjäytettyjen ihmismassojen joukossa – on kuitenkin toisenlainen. Miksi Vanhasen hallitus ei tee mitään konkreettista ja humaania Suomen yli 600 000 köyhyydessä elävän ihmisen elämäntilanteen kohentamiseksi? Unionin ihmisoikeuspolitiikassa korostetaan muun muassa naisten, lasten ja vähemmistöjen oikeuksien turvaamista.

SOTILASLIITTO NATO


Selonteossa väitetään, että turvallisuusympäristön kehityksen myötä Nato on muuttunut yhä selvemmin laaja-alaiseksi turvallisuuspoliittiseksi ja kriisinhallintaa harjoittavaksi monenkeskiseksi järjestöksi. Samalla sen jäsen- ja kumppanuusjärjestely on laajentunut yli 60 maata kattavaksi verkostoksi, mukaan lukien Venäjä. Liittokunta toimii yhteistyöhakuisesti
ja pyrkii solmimaan globaaleja kumppanuussuhteita.

Nato on edelleen sotilasliitto, joka käy hyökkäyssotaa eri maailmankolkissa. Naton luonnehtiminen laaja-alaiseksi turvallisuuspoliittiseksi ja kriisinhallintaa harjoittavaksi monenkeskiseksi järjestöksi ajaa vain militaristien asiaa ja on puhdasta mielipiteen muokkausta. USA:n johtamalla Natolla ei ole turvallisuutta ja vakautta ylläpitävää ja edistävää vaikutusta Afganistanissa ja Irakissa eikä missään muuallakaan. Naton suorituskyky-perusteinen puolustussuunnittelumalli todentuu käytännössä kuumana hyökkäyssotana ja satoina tuhansina siviiliuhreina.

SUOMEN TURVALLISUUS- JA PUOLUSTUSPOLIITTINEN TOIMINTALINJA


Selvityksen mukaan: ”Suomi edistää turvallisuus- ja puolustuspolitiikan keinoin aktiivisesti turvallisuutta ja yhteistoimintaa. Suomi ylläpitää ja kehittää toimintaympäristöön nähden oikein mitoitettua, uskottavaa puolustuskykyä. Puolustusvoimia käytetään Suomen puolustamisen lisäksi muiden viranomaisten tukemiseen ja kansainväliseen sotilaalliseen
kriisinhallintaan. Kansainvälinen toiminta vahvistaa kansallista puolustusta.”

Tällainen Nato-viritteinen toimintalinja on väärä. Se ei aja rauhan asiaa. Suomen pitäisi pysyä kaikkien sotilasliittojen ulkopuolella itsenäisenä valtiona, jonka tehtävänä tulisi olla oman väestönsä turvallisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitäminen sekä sen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen.

Matti Laitinen