maanantai 30. elokuuta 2010

KUUBAN JA USAN SUHTEISTA


Akateemikko Noam Chomsky (1) käsittelee uuden kirjansa ”Cuba-US relations – exclusive” johdannossa Kuuban vastaista terrorismia. Hän yksilöi USA:n väkivallan historiaa ja usein mielipuolisia reaktioita pientä mutta uhmakasta naapuriaan vastaan.

Robert Kennedy aloitti terrorismikampanjan

Kenties Washingtonin silmiinpistävin veto sodassa Kuubaa vastaan sen jälkeen, kun maa oli uskaltanut vapauttaa itsensä v. 1959, on ollut raivo, jota USA on lietsonut sitä vastaan. Kennedyn Sikojenlahden invaasio oikeutettiin pian alettuaan hysterian ilmapiirissä. Puolustusministeri Robert McNamara todisti näin myöhemmin senaatin Churchin komitealle (2). Ensimmäisessä valtioneuvoston tapaamisessa epäonnistuneen invaasion jälkeen ilmapiiri oli ”melko raivokas”. Varaulkoministeri Chester Bowles raportoi vauhkosta reaktiosta laadittua toimintaohjelmaa kohtaan. Sen ydinkohtana oli vakava terroristinen sota. Robert Kennedy oli määrännyt koordinoitavaksi massiivisen valtiojohtoisen ja kansainvälisen Kuubaan kohdistuvan terrorismikampanjan. Hän selvitti Kuuban hallituksen välittömän lyömisen olevan USA:n hallitukselle ensisijaista ja kaiken muun toissijaista – aikaa, rahaa, ponnistuksia ja miesvoimia säästämättä.

Presidentti itse oli tietoinen siitä, että liittolaiset ajattelivat meidän olevan hiukan dementoituneita pitäytyessämme itsepintaisesti kiinni nykyisissä suhteissamme Kuubaan. Kuuban jouduttua kauheaan kiipeliin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Bill Clintonin johtamat liberaalidemokraatit kiristivät hirttosilmukkaa painostamalla Bushin hallintoa oikealta tarkoituksenaan ”aiheuttaa hävitys Kuubassa”. Edustaja Robert Torricelli toimi hankkeen nokkamiehenä (Torricelli-lait v. 1992 ja Helms-Burton lait v.1995 (3)). Ääriliikkeiden toiminta sopi Pentagonille. Vuonna 1993 USA:n armeijan sotakorkeakoulu varoitti ”synnynnäisen tunteellisen valituksen” ohjaavan niitä politiikan tekijöitä, jotka näkivät Fidel Castron ”paholaisen ruumiillistumana, jota piti rangaista uhmakkuudesta USA:ta vastaan ja samoin kuin myös muista tuomittavista teoista”, vaikka mitään niistä ei rankattukaan yhtä korkealle kuin uhittelu Yhdysvalloille.

Reagan määritteli Kuuban terroristivaltioksi

Kennedyn veljekset tavoittelivat JFK:n neuvonantaja Arthur Schlesingerin mukaan ”maan kauhujen” tuomista Kuubaan. Terroristisota Kuubaan vastaan kärjistyi 1970-luvun lopulla. Reaganin hallitus pisti Kuuban terrorismia tukevien valtioiden listalle. Ironia sivuutettiin huomioitta. Tosiasiassa Saddam Hussein korvattiin listalla Kuuballa, jotta reaganilaiset voisivat suoda aineellista apuaan uudelle ystävälleen. Saddam säilyi suosittuna ystävä v. 1990. Tuolloin hänen statuksensa muuttui uudestisyntyneeksi Hitleriksi, joka oli syyllistynyt todellisiin rikoksiin – ei triviaaleihin väärinkäytöksiin kuten kurdien teurastamiseen – vaan kuten määräysten noudattamatta jättämiseen tai jopa niiden ymmärtämättömyyteen. USA:n tunkeuduttua Irakiin hänet vangittiin ja hänelle langetettiin kuolemantuomio v. 1982 tehdyistä rikoksista. Tuona vuonna hänet oli pudotettu terrorismia tukevien valtioiden listalta. Jälleen ironia sivuutettiin huomioitta.

Kuuban suhteen on tietenkin olemassa virallinen veruke v. 1982, jossa maa määritellään terroristiseksi valtioksi. Kuuba oli Reaganin hallituksen väittämän mukaan tukenut keskiamerikkalaisia, jotka vastustivat ”terrorisotaa”. Todellisuudessa erikoinen, satoja tuhansia kuolleita vaatinut ja Keski-Amerikan raunioittanut terroristihyökkäys, esitettiin historiallisena amerikkalaisen idealismin voittona ja demokratian edistämisenä. Toinen virallinen vakiosyy on ollut tähän asti Kuuban ihmisoikeudet. Se on veruke, joka voi vain inspiroida ivaa syvästi USA:n doktriineihin iskostuneiden piirien ulkopuolella oleviin ihmisiin. Ihmisoikeuksien valossa Washingtonin asiakirjat eivät kerro mitään sen omista suosikkiasiakkaistaan.

Kuuban kauppasaarto

Käynnistäessään terroristikampanjansa presidentti Kennedy kiristi terävästi myös kauppasaartoa, jonka presidentti Eisenhower oli aloittanut ”laillisesti”. Korkeiden viranomaisten mukaan: ”Koska Kuuban kansa on vastuussa (maansa) hallintojärjestelmästä (varaulkoministeri Douglas Dillon), siksi sen on kärsittävä synneistään nälkää ja puutetta.” Kennedy hyväksyi sen, että Washingtonilla oli sekä oikeus että velvollisuus aiheuttaa ”kasvavaa epämukavuutta nälkäisten kuubalaisten joukossa”.

Eisenhowerin ulkoministeriön virkailija Lester Mallory linjasi käytännölle perushahmotelman huhtikuussa 1960, jolloin hallinto salaisesti määräsi itsensä kukistamaan (Kuuban) hävyttömän hallinnon. Castro pitäisi syrjäyttää ”taloudellisen pettymyksen ja tyytymättömyyden perusteella”. Kaikkiin mahdollisiin keinoihin Kuuban talouselämän heikentämiseksi, nälän ja epätoivon tuottamiseksi sekä hallituksen syrjäyttämiseksi pitäisi ryhtyä pikaisesti.”
Terrorismisotansa aikana Kennedy langetti Kuuballe ennennäkemättömän ankaran kauppasaarron. Hän esti kaiken kuubalaista alkuperää olevan tavaran kaupan. Tämä koski myös kauppatavaraa, joka on sijainnut Kuubassa tai on siirretty Kuuban kautta jonnekin tai joka on valmistettu tai on peräisin kokonaan tai on osa artikkelia, joka on kasvatettu, tuotettu tai tehty Kuubassa.” Kauppasaartoa seuranneina vuosina on käytetty valtavasti voimavaroja kansainvälisen kaupan seuraamiseksi ja sen varmistamiseksi, jotta kieltoa noudatetaan. Tämä ei ole helppo tehtävä, kun on välttämätöntä kieltää, ettei mikään tuote saa sisältää kuubalaista nikkeliä (Johnson ja Reagan) tai ettei sveitsiläisessä suklaassa saa käyttää kuubalaista sokeria (Clinton).

Tarkoitus pyhittää keinot

Valtiovarainministeriö tarjosi erästä selitystä raportoidessaan huhtikuussa 2004 kongressille OFAC-toimistonsa toimia tämän ollessa vastuussa epäilyttävistä sijoituksista varojen siirroissa, jotka olivat keskeisessä osassa terrorismin sodassa. OFAC informoi kongressille, että sen 120 työntekijästä neljä oli määrätty kuljettamaan rahoja Osama bin Ladenille ja Saddam Husseinille. Samaan aikaan melkein kaksi tusinaa työntekijää työskenteli Kuuban kauppasaarron voimistamiseksi. Vuosina 1990–2003 OFAC raportoi 93 terrorismiin liittyvää tutkimusta (9 000 U$) ja 11 000 Kuubaan liittyvää selvitystä (8 miljoonaa U$). Mikään ei ole muuttunut näköjään sen jälkeen, kun CIA:n tukemat radikaalit islamistit olivat hyvin lähellä tuhota v. 1993 World Trade Centerin. Heidän kunnianhimoisempia suunnitelmiaan pystyttiin hädin tuskin estämään. Nämä paljastukset ohitettiin raportoimatta lehdistössä. Senaattori Max Baucusin oli tarkoitus tuomita hallituksen absurdi ja kasvava pakkomielle ja verorahojen väärinkäyttö Kuuban rankaisemisessa vaarallisena harhautumisena todellisuudesta… kun USA on kasvokkain hyvin todellisen terroristiuhkan kanssa Lähi-idässä ja kaikkialla muualla.

Ponnistelut Kuuban kansan ”oikeudenmukaisen” rankaisemisen tukemiseksi pysyvät hengissä vain virtuaalisesti yksimielisessä maailmanoppositiossa kuten äänestettäessä vuosittain kauppasaarrosta YK:ssa. Washington voi kelpuuttaa tuekseen vain sitoutuneita asiakkaitaan – Israelin ja jonkun Tyynenmeren saarivaltion. Maailman mielipiteen sivuuttaminen on tietenkin vakiojuttu. Piittaamattomuus Yhdysvaltain yleisestä mielipiteestä on myös selviö. Suuri enemmistö amerikkalaisista on suosittanut jo vuosikymmeniä Kuuba-suhteiden normalisoimista. Epätavallisempi fakta on se, että pelosta johtuva hyökkäävyys elää USA:ssa väkevimmin yksityisissä vallankeskittymissä maatalousbisneksessä, lääketeollisuudessa, energiayhtiöissä ja muissa sellaisissa. Valtion intressi murskata Kuuba tämän normaalisti ratkaisevan tekijän vuoksi jää kuitenkin ulkomaansuhteiden varjoon.

Pakkomielteinen suurvalta

Omituinen pakkomielle näyttää järjettömältä Kuubaan kohdistuvien uhkien valossa. Se on erillään v. 1962 lokakuun melko vakavasta uhasta, joka oli suurelta osin seurausta terroristisesta sodasta. Sodasta, joka oli suunniteltu kulminoitumaan tuona kuukautena kommunistisen hallinnon syrjäyttämisenä ja avoimena kapinana Kuubassa ja joka vietäisiin menestyksellisesti loppuun USA:n sotilaallisella sekaantumisella.

Historioitsija Thomas Paterson päättelee melko uskottavasti, että “olisiko (ilman pakkomiellettä) ollut lainkaan Sikojenlahden retkeä, tuhoisia peitetoimia, salamurhaiskuja, sotamanööverejä ja –suunnitelmia, taloudellisia ja diplomaattisia pyrkimyksiä härnätä, eristää ja tuhota Castron hallitus Havannassa. Kuuban ohjuskriisiäkään tuskin olisi ilmaantunut. Lokakuun 1962 kriisi aiheutui pääosin USA:n yksimielisestä kampanjasta kumota Kuuban vallankumous

Järjettömyys ei johda siihen, ettei siinä olisi mitään järkeä. Osin syvistä historiallisista juuristaan johtuen järki saa järkevyytensä maailman hallinnasta. CIA tiedotti Valkoiselle talolle Castron hallinnon syrjäyttämisen olevan avaimen kaikkeen Latinalaisessa Amerikassa. Jos Kuuba menestyy, me voimme odottaa suurimman osan Latinalaista Amerikkaa kaatuvan. ”Jos me emme kykene valvomaan omaa takapihaamme – Latinalaista Amerikkaa, me emme pysty toimimaan menestyksekkäästi missään maailmalla” (Nixonin kansallisen turvallisuuden neuvosto). Tämän vuoksi meidän on määriteltävä roolimme maailman suhteen. Henry Kissinger selvitti tukeaan Reaganin terrorisodalle Keski-Amerikassa seuraavasti: ”Jos emme kykene hallitsemaan Keski-Amerikkaa, meidän on mahdotonta vakuuttaa uhkailemalla kansoja Persianlahdella ja muissa paikoissa puhumattakaan siitä, kuinka hallitsemme globaalia tasapainoa eli NC:n mukaan me emme kykene hallitsemaan aina maailmaa tehokkaasti ihmiskunnan hyväksi uhkailemalla. Maapallon muilla osilla oli jopa suurempi kosminen merkitys etenkin Lähi-idän energiantuotantoalueilla. Niiden hallinta suo meille olennaisen vallan maailmassa (A.A. Berle, Rooseveltin hallintosuunnittelija).

Domino-teoria

Peruslogiikkana oli domino-teoria, josta oli kaksi eri varianttia. Yleisesti uhkana koettiin olevan (NL:n) sotilaallinen valloitus. Reaganin hypättyä karjapaimenen saappaisiinsa hän julisti kansallisen hätätilan, koska sandinistijoukot ovat vain päivän matkan päässä Texasin Harlingenista ja aikovat nujertaa meidät. Ne tunkeutuvat maailman muskottipähkinän pääkaupunkiin (Grenadan miehitys v. 1984, ML), koska se saattaisi tarjota sotilastukikohtaa venäläisille (jos he löytävät sen kartalta). Reagan julkisti muita samankaltaisia nestepurkautumia vuosikausia.

Tästä domino-versiosta luovuttiin, kun se osoitti mielettömyytensä. Mutta paljon vakavammasta dominoteorian versiosta ei ole koskaan luovuttu, koska se on kerrassaan kelvollinen. Voimme kutsua sitä ”Mafia-doktriiniksi”. Se on yksi harvoista kokonaisvaltaisista periaatteista maailmaherruudessa päätettäessä varmistaa maailman ”tasapaino” tai ”vakaus”.

Mafia-doktriinin logiikka on mutkatonta ja täydellisen järkevää. Kummisetä ei siedä niskottelua. Jos joku pikkukauppias jättää maksamatta suojelurahan, kummisetä lähettää roistonsa ei ainoastaan perimään maksun, josta hän ei ole huomautellut mitään, vaan myös lyömään kauppiaalta hampaat sisään, jotta muut eivät saisi päähänsä tottelemattomuuden olevan sallittua. Hänen on varmistettava, ettei ”virustartunta” leviä muualle. Kissinger käytti samaa termiä perustellessaan Chilen parlamentaarisesti valitun hallituksen kiireellistä syrjäyttämistä ja sen korvaamista tappajien ja kiduttajien hallinnolla (operaatio Cóndor (4)). Mafia-logiikkaa sovelletaan myös kansainvälisissä suhteissa. Kuuba on esimerkki, mutta vain yksi monista. Eisenhowerin hallinto oivalsi välittömästi Kuuban tapauksen perusongelman.

Pelko Kuuban kasvavasta roolista

Yhdysvaltojen ulkoministeriö ymmärsi, että Castro “kieltäytyy hyväksymästä sitä, että pallonpuoliskon puolustus USA:n alaisuudessa on välttämätöntä.” Termin puolustus yleinen merkitys on hallita ja käyttää tarvittaessa aggressiota. Ministeriö varoitti Castron havittelevan suurempaa roolia Latinalaisessa Amerikassa jopa Kuuban johtajuutta maailman toimissa… itsenäisenä voimana liittoutuneena läheisesti Aasian ja Afrikan blokin kanssa.
Jälkimmäinen huoli sai aikaan enemmän hysteriaa 15 vuotta myöhemmin, kun Portugalin imperiumi kaatui ja Kuuballa oli johtava ja pyyteetön osa mustan Afrikan vapautumisessa sekä perusteiden luomisessa USA:n tukeman Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon romahtamiselle, kuten historioitsija Piero Gleijeses on osoittanut.

Eisenhowerin ulkoministeri oli varoittanut aikaisemmin, että Castron talousohjelman menestyminen saattaisi vaarantaa USA:n talousintressejä Latinalaisessa Amerikassa ja kenties vielä enemmänkin. Ulkoministeri Douglas Dillon oli todennut: “Jos Kuuba selviytyy toimistamme, se käy amerikkalaisten omaisuuden kimppuun. Meidän täysin yksityiset yrityksemme ulkomailla joutuvat uhkaavaan vaaraan.”

Castron varjo lankeaa laajalle

USA:n Kuuban suurlähettilään Philip Bonsalin mukaan perusvaikeutena on Castron nauttima kansanjoukkojen jatkuva tuki. Ulkoministeriön johtava Latinalaisen Amerikan asiantuntija Calvin Hill vaikertaa, että homma pyörii kehnosti kuubalaisten huomattavan vastahakoisuuden ja heidän liittoutumisensa Castron kanssa takia. Latinalaisen temperamentin lapsenomainen tunteellisuus on aina tuottanut vaikeuksia asiallisille amerikkalaisille virkailijoille. Marraskuussa 2009 presidentti Obaman rikkoeesa välinsä Euroopan ja Latinalaisen Amerikan kanssa tukemalla vaaleja, jotka pantiin toimeen sotilashallinnon alaisena Hondurasissa, USA:n OAS:n edustajan täytyi neuvoa Latinalaisen Amerikan takapajuisille moukille, että näiden pitäisi liittyä Yhdysvaltojen reaalimaailmaan ja hylätä oma maagisen realismin maailmansa sekä tajuta sotilasvallankaappaus Ison Veljen tekona. Kennedyn tultua presidentiksi Eisenhowerin jälkeen CIA loihti esiin lukuisia samanlaisia huolenaiheita.

Vuonna 1961 CIA havaitsi, että ”castrolaisuuden kattava vaikutus ei ole kuubalaisten vallan funktio, koska yhteiskunnalliset ja taloudelliset olosuhteet kautta Latinalaisen Amerikan ruokkivat oppositiota vallanpitäjiä vastaan ja rohkaisevat sitä agitoimaan radikaalia muutosta”, josta Castron Kuuba toimii mallina. Saman johtopäätöksen oli jo esittänyt Arthur Schlesinger omassa Latinalaisen Amerikan missioraportissaan, joka varoitti latinalaisamerikkalaisia ”Castron ideasta ottaa asiat omiin käsiinsä. Castron ajatukset ovat haudan vakavia.” Hän täsmensi myöhemmin, että ”maan ja muun kansallisen vaurauden lahjoittaminen suosivat suuresti omistavia luokkia… ja että ” köyhät ja etuoikeudettomat piristyvät Kuuban vallankumouksen esimerkistä ja vaativat nyt mahdollisuuksia säädylliseen elämään.” Neuvostouhka ei ollut kokonaan laiminlyöty. Kennedy pelkäsi venäläisten avun luovan Kuubasta ”näytöskappaleen” kehitykselle, joka nostaa kätensä pystyyn neuvostoliittolaisille kautta koko Latinalaisen Amerikan. Ulkoministeriön politiikan suunnittelun neuvosto paisutti pian näitä huolia: ”Me kohtaamme ensisijaisen vaaran Castrossa… hänen hallintonsa olemassaololla on vaikutus vasemmistolaisiin liikkeisiin monissa Latinalaisen Amerikan maissa… On yksinkertainen tosiasia, että Castro uhmaa menestyksellisesti Yhdysvaltoja kieltäen meidän koko pallonpuoliskomme melkein puolitoista vuosisataisen politiikan.” Tuo oli paluuta Monroen oppiin (5), joka salli Washingtonin aikomukset ja sen oikeuden hallita pallonpuoliskoa.

Ristiretken syvät juuret

Castroa vastaan kohdistetut hyökkäykset osoittavat 50 vuotta kestäneellä ristiretkellä Kuuban hallituksen nujertamiseksi olevan syvät juuret. Suurstrategisti John Quincy Adams (6), Monroe-opin älykäs laatija, kirjoitti “Kuuban liittäminen meidän liittotasavaltaamme on elintärkeää Unionin itsensä jatkuvuudelle ja yhtenäisyydelle.” Thomas Jefferson hyväksy ajatuksen. Hänen mukaansa Kuuban lisääminen konferaatioomme on täsmälleen sitä, mitä me haluamme kansana hallintaamme… Mahti, jonka Floridan niemi yhdessä tämän saaren kanssa antaisi meille Meksikon lahdella ja sen ympärysmaissa sekä sitä rajaavalle kannakselle ja samoin kaikki nuo vedet, jotka virtaavat sinne, täyttäisivät meidän poliittisen hyvinvointimme mitan.” Hänen seuraajansa huomasivat näiden rajoitusten olevan liian vaisuja. Etevä historioitsija John Lewis Gaddis jäljittää Bushin opin juuret ennaltaehkäisevästä sodasta hänen sankarinsa John Quincy Adamsin kuuluisaan valtioasiakirjaan, jolla oikeutettiin v. 1818 murhaisa tunkeutuminen Floridaan. Ennakkopäätöksen antaminen toimeenpantavasta sodasta rikkoo perustuslakia. Gaddiksen selvityksen mukaan Adams perusteli laajentumisen periaatteensa polkuna turvallisuuteen. Prinsiippi, jonka hän havaitsi sympaattisesti, on ohjannut poliittisia johtajia siitä asti kehkeytyen tähän päivään mennessä suunnitelmaksi avaruuden omistamisesta sotilaallisia tarkoituksia varten.

Poliittisen gravitaation lait

Adams ymmärsi, että Kuuban yhdistäminen valloittamalla saisi vielä odottaa. Britit olivat voimakas pidäke. He olivat juuri torjuneet toistuvasti pyrkimykset valloittaa Kanada. Adams havaitsi viisaasti USA:n vallan olevan nousussa ja Iso-Britannian rappeutumassa, jolloin este voisi huveta ja Kuuba putoaisi Washingtonin käsiin ”poliittisen vetovoimalain” mukaisesti kuten omena putoaa puusta maahan.

Vuonna 1898 poliittisen gravitaation lait olivat jyllänneet omalla taikavoimallaan ja USA kykeni suorittamaan sotilaallisen operaation (7), joka tunnetaan Kuuban vapauttamisena – todellisuudessa invaasiona, jolla estettiin Kuuban vapautuminen Espanjan hallinnosta , joka korvattiin historioitsijoiden Ernest Mayn ja Philip Zelikowin sanoin oikeammin maan joutumiseksi USA:n ”virtuaaliseksi siirtomaaksi”.

Kuuban itäinen pää, mukaan lukien maan pääsatama Guantánamo Bay (8), jäi varsinaiseksi siirtomaa-alueeksi vuoden 1902 sopimuksen mukaan. Kuuba pakotettiin allekirjoittamaan se tykki ohimolla ja sitä on käytetty viimeaikoina sopimuksen ehtoja rikkoen, kuten USA:n tukeman sotilasjuntan terrorisoimien haitilaisten pakolaisten vankileirinä ja kidutuskammiona niille, joista epäiltiin koituvan harmia tai jotka aiheuttivat ikävyyksiä USA:lle.

Virtuaalinen siirtomaa saavutti aidon vapauden v. 1959 lukuun ottamatta maan itäistä päätä. Hyökkäykset, joissa käytettiin aseellista väkivaltaa ja taloudellista kuristamista, alkoivat kuukausien sisällä. Niiden tarkoituksena olivat ”tuon helvetillisen pikkutasavallan” asukkaiden rankaiseminen siitä, että he olivat suututtaneet rasistisen ja laajentumishaluisen Theodore Rooseveltin. ”Minä haluaisin pyyhkäistä sen kansan pois maan pinnalta”, hän selvitti raivoissaan kapinan jatkuessa heidän käsittämättä sitä, että me olimme vapauttaneet heidät. Ja aina tähän päivään asti kuubalaiset kieltäytyvät tajuamasta, että heidän roolinsa on palvella isäntää eikä leikkiä itsenäisyydellä.

Tästä seuraava arvokas opetus on se, että meidän olisi syytä kuunnella Kennedyn veljesten aloittaman kansainvälisen terrorismin uhrien ääntä – ensimmäistä kertaa – huomionarvoisena puheenvuorona USA:n ja sen läntisten liittolaisten imperialismin hallitsevaa kulttuuria vastaan.


Noam Chomsky, 25.12.2009

Introduction to ‘Voices from the other side: An oral history of Terrorism against Cuba’ by Keith Bolender, published by Pluto Press in August 2010.

Suomennos, viitteet ja väliotsikot: Matti Laitinen

VIITTEET


[1] Avram Noam Chomsky (s. 1928) on kielitieteen emeritusprofessori Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT). Eräät Chomskyn kielitieteelliset tutkimustulokset, jotka alun perin oli tarkoitettu koskemaan lähinnä luonnollisia kieliä, ovat olleet merkittävässä asemassa tietojenkäsittelyteoriassa (kielioppien hierarkia). Hänen työllään on ollut vaikutuksia myös muun muassa psykologian, mielen filosofian ja kielifilosofian kehitykseen 1900-luvulla.
Hänet tunnetaan lisäksi yhtenä USA:n merkittävimmistä poliittisista toisinajattelijoista sekä maan ulkopolitiikan kriitikoista, joka kuvailee itseään libertaariksi sosialistiksi ja anarkosyndikalismin sympatisoijaksi. Chomsky oli 1980–1992 maailman siteeratuin elävä ihmistieteiden edustaja (Arts and Humanities Citation Index).(Lähde: Wikipedia)

[2] The Church Committee on yleinen nimitys USA:n senaatin komitealle, joka tutkii mm. hallituksen operaatioiden laillisuutta tiedustelutoiminnassa. Se perustettiin v. 1975 senaattori Frank Churchin aloitteesta.

[3] Ehdot kauppasaarron purkamiselle on kaiverrettu Helms-Burton –lakiin. Niihin kuuluvat Castron veljesten luopuminen vallasta, poliittisten vankien vapauttaminen, sisäministeriön purkaminen sekä vapaiden ja rehellisten vaalien järjestäminen. Talousavun ehdoksi asetetaan Maailmanpankin ja Kansainvälisen Valuuttarahaston valvontaoikeus välttämättömien reformien toteuttamisessa Kuubassa (yksityistäminen, sosiaali- ja terveysjärjestelmän tuhoaminen). ML
Torricelli-Graham –laki astui voimaan v. 1992. Sen nojalla USA pyrkii estämään muiden valtioiden kaupan Kuuban kanssa. Lailla rajoitettiin jenkkien muissa maissa toimivien tytäryhtiöiden kaupankäyntiä Kuuban kanssa koskien enimmäkseen lääkkeitä ja elintarvikkeita (CS 3/95). WHO:n Maailman terveysraportin Amerikan yhdistyksen yhteenvedon v. 1998 mukaan USA:n kauppasaarto oli heikentänyt dramaattisesti tavallisten kuubalaisten terveyttä ja ravinnonsaantia. ML


[4] Operaatio Cóndor oli 1970-luvulla käynnistynyt CIA:n ajama epävirallinen poliittinen ja sotilaallinen ohjelma Etelä- ja Keski-Amerikassa, jonka tarkoituksena oli vasemmistolaisten liikkeiden johtajien ja aktiivien toiminnan tukahduttaminen sekä Yhdysvaltojen etuja palvelevien hallitusten tukeminen väkivaltaisin keinoin (Wikipedia).

[5] Espanjan siirtomaiden itsenäistyessä 1800-luvun alkupuolella niiden ulkomaankauppa vapautui, jonka seurauksena USA ja Iso-Britannia asettuivat niiden puolelle. Britit tunnustivat uusien tasavaltojen itsenäisyyden. Yhdysvallat sovelsi välittömästi v. 1823 maan kongressissa julkituotua Monroen oppia: ”Jokaisen muiden valtojen yrityksen laajentaa merkitystään jossakin tämän pallonpuoliskon osassa katsomme rauhalle ja meidän turvallisuudellemme vaaraksi.” Käytännössä USA julisti Monroen opissa Amerikan muut valtiot oman holhouksensa alaisiksi. (ML)

[6] John Quincy Adams (v. 1767–1848) oli Yhdysvaltain 6. presidentti (v. 1825–1829). Adams on parhaiten tunnettu syvästi konservatiivisesta ulkopoliittisesta linjastaan. Hän oli kansallismielinen ja sitoutunut vankasti Amerikan republikaanien arvoihin. (Howe 2007)

[7] Jenkkien sotalaiva Maine räjähti Havannan satamassa v. 1898 ja USA syytti siitä Espanjaa julistaen sodan. Taistelut olivat nopeasti ohi ja USA valloitti Kuuban. Vuosina 1895–98 sodittiin espanjalais-amerikkalainen sota, jonka seurauksena USA nappasi Karibialla siirtomaikseen Kuuban ja Puerto Ricon. (ML)

[8] Guantánamon laivastotukikohta rehottaa kuin myrkkykeiso 117,6 km² alueella Kuuban maaperällä. Vuonna 1899 senaattori Orville H. Platt ajoi USA:n hallituksessa perustuslakiin lisäyksen - the Platt Amendment'in, jonka mukaan USA:lla on vapaat kädet sekaantua saaren asioihin välittömästi, kun yhteiskuntajärjestys sekä pohjoisamerikkalaisten turvallisuus ja intressit katsotaan uhatuiksi. Espanjalais-amerikkalaisen sodan seurauksena jenkit saivat solmittua itselleen v. 1903 virallisen miehityssopimuksen Bahía Hondan ja Guantánamon lahden alueelle. Sopimuksen allekirjoittajina toimivat USA:n hallitus ja Kuuban silloinen presidentti Tomás Estrada Palma. Vuonna 1934 sopimusta hieman korjattiin ja niinpä noista päivistä alkaen tukikohta on amerikkalaisten käytössä niin kauan, kuin Yhdysvallat sitä halajaa. Vallankumouksen jälkeen Kuuban maaperää on tulitettu tukikohdasta käsin, jonka seurauksena useita kuubalaisia sotilaita on saanut surmansa. Vastavallankumoukselliset ovat saanet sieltä aina tukea ja turvaa. Tästä kertovat karua kieltään Sikojenlahden tapahtumat ja sadat Floridasta käsin saarelle suuntautuneet terroriteot ja tuholaisretket. 50 000 haitilaista ja kuubalaista pakolaista suljettiin laivastotukikohtaan heidän yrittäessään päästä omin keinoin USA:n maaperälle 90-luvun puolivälissä. USA on näytellyt pääosaa parissa kansainvälisessä militaariorgioissa, joilla on ollut merkitystä tukikohdan käyttötarkoituksiin - Kosovon ja Afganistanin sodassa. USA aikoi sijoittaa 20 000 Kosovon pakolaista Guantánamoon. Jenkit päättivät v. 2001 lopulla tuoda Afganistanin sodan vankeja eristykseen tukikohtaansa. Ensimmäiset 20 sotavankia lähetettiin Kuubaan 10.1.2002 Kandaharin lentokentältä. USA:lla oli tuolloin koossa jo 371 vankia. Afganistanista lennätettyjä vankeja varten perustettiin vankleiri Camp X-Ray kykeni kopittamaan tuolloin sata sotavankia metallihäkkeihin. Merkillinen säilöntätapa! Useassa Euroopan maassa jopa turkiseläinten häkkikasvatus on kiellettyä. Heidän siirtonsa Afganistanista Guantánamoon Kuubaan on jenkkien mukaan osa globaalia terrorismin vastaista sotaa. Tukikohtaa ympäröi 28 km:n pituinen piikkilanka-aita ja kuubalainen miinakenttä (ML, CS 1/2002).

perjantai 13. elokuuta 2010

Vallila – runoja vuosilta 2000–2010

Runokokoelmani ”Vallila – runoja vuosilta 2000–2010” sai kunniamaininnan Päätalo-instituutin vuoden 2010 Möllärimestari-kilpailun runosarjassa. Kisoihin osallistui yhteensä 116 omakustannetta, joista 33 oli runoteoksia. Kisojen raati arvioi Vallilaa seuraavasti.

”Virkistävän erilaisia, yhteiskunnallisia runoja Arvo Turtiaisen ja Nazim Hikmetin hengessä mutta Laitisen äänellä. Laveaa, eeppistä tekstiä. Joissakin runoissa pilkahtelee esiin riimiä. Vähemmässä määrin ne toimisivat ironian merkkeinä, mutta nyt riimiä on hiukan liikaa. Henkilöistä kuten Castrosta kirjoitetuista runoista nykylukija etsii ironiaa, ne eivät muuten ole oikein tätä päivää. Sen sijaan esimerkiksi runot Leningrad, Kevät ja Tarjalle ovat hienoja lukukokemuksia. ”Mitä me teemme vallankumouksella,/ jos emme rakasta niitä,/ joita varten se on?”

Ps. En ymmärrä, mitä ironisoitavaa Fidel Castron merkittävässä elämäntyössä pitäisi olla.

Runokokoelmani kertoo Suomessa ja maailmalla tällä vuosituhannella tapahtuneista yhteiskunnallisista muutoksista, elämän kiertokulusta ja ihmisen kaipuusta raitsikoiden ja lehmuspuiden maahan – Vallilaan.


Runoissani pohditaan ystävyyttä, elämän tarkoitusta, sodan ja rauhan kysymystä sekä väkivaltaista aikakauttamme. Maailma on kaunis, mutta useat asiat ja tapahtumat maapallolla eivät edusta kauneutta ja edistä hyvyyttä ihmiskunnan keskuudessa.

Runoni ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia. Yliherkkien kaunosielujen tai taantumuksellisten olioiden ei kannata kajota teksteihini, koska niiden humaani sisältö voi aiheuttaa ahdistusta lukijan mielessä.

Vallilaa saa ainoastaan minulta. Kirjan hinta on postituskuluineen 11,10 euroa. (ISBN: 978-952-92-6872-6).

Matti Laitinen
matti.laitinen@pp5.inet.fi