Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2013.
POIKANI Ihmiset syntyvät erilaisiksi. Heidät kasvatetaan samanlaisiksi. Sinun toiseutesi alkoi kromosomipoikkeamasta. Minulle olet ensisijaisesti poikani, toissijaisesti kehitysvammainen. Sinä ihmistyit ihmisyhteisössä elämällä ihmisarvoisesti muiden ihmisten keskuudessa. Sinä olet nähnyt paljon maailmaa. Sinulla on oma tahto ja omatunto. Kykenet rakastamaan, vihaamaan, viestimään ja ajattelemaan. Kohtaan kaltaisiasi toimintakeskuksessa. Sinä pärjäät kotona saadessasi arjessasi riittävästi tarvitsemaasi tukea ja ohjausta. Sinun aikuisuutesi kulkee omaa aikatauluaan. Sinä et osaa lukea, kirjoittaa, puhua, käyttää nettiä, elää yksin, tehdä valituksia virkamiehille. Sinusta ei valita pääministeriä. Sinä marssit kanssani mielenosoituksissa, istut baareissa, julkisissa liikennevälineissä, jotta sinunlaistesi ihmisten olemassaoloa ei unohdettaisi. Matti Laitinen 16.10.2013