torstai 15. lokakuuta 2009



Kun kapitalismi astui Neuvostoliittoon

NKP:n 27. edustajakokous esitti v. 1986 kulutuksen kasvua ja tuottavuuden tuplaamista vastaukseksi sosialistisen yhteiskunnan kehittämiselle ja sen ongelmille: ”Puolueen taloudellisen strategian ylin tavoite on ollut ja on edelleen kansan aineellisen ja sivistyksellisen elintason vakaa kohottaminen. Tämän tavoitteen toteutuminen edessä olevana aikana vaatii sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen nopeuttamista ja tuotannon kaikkinaista voimaperäistämistä ja tehokkuuden lisäämistä tieteellis-teknisen edistyksen pohjalta.”

Neuvostoliiton ministerineuvoston puheenjohtaja N.I. Ryžkov hehkutti edustajakokouksessa omassa selostuksessaan edistymisen mahdollisuuksia: ”Tarkoitus on kaksinkertaistaa kansantulo ja teollisuuden tuotto. Maan talouskoneisto kasvaa tuntuvasti ja uudistuu perin pohjin. Näin luodaan 15 vuoden aikana osapuilleen yhtä suuret taloudelliset potentiaalit kuin on saatu luotua kaikkina edellisinä neuvostovallan vuosina, ja otetaan mittava edistysaskel kommunismin aineellis-teknisen perustan rakentamisessa.”

Miksi näin ei tapahtunut, vaan kävi aivan päinvastoin? Kommunismin aineellisen perustan rakentamisen sijaan koko Neuvostoliitto lakkautettiin v. 1991. Neuvostoliiton aikaista kansantuloa ja teollisuustuotantoa ei ole saavutettu Venäjällä vieläkään.

Miksi Neuvostoliiton talous pysähtyi?

Presidentti Mihail Gorbatsovin talouspoliittinen neuvonantaja Leonid Abalkin esitti v. 1987 NL:n yhteiskunnallista ongelmia koskien itselleen seuraavan kysymyksen: ”Miksi 70- ja 80-luvun vaihteessa Neuvostoliiton talouden kasvuvauhti hidastui huomattavasti, siinä olevat epäsuhdat kärjistyivät ja ilmeni muita kielteisiä tekijöitä, vaikka tuotanto laajeni?”

Abalkin vastasi esittämäänsä kysymykseen: ”Tärkein syy on siinä, ettemme ajoissa arvioineet poliittisesti taloudellisen tilanteen muuttumista emmekä tajunneet loppuun asti, kuinka ehdottomasti ja kiireellisesti talouselämässä on siirryttävä tehokkuuteen perustuvaan kasvuun ja käytettävä aktiivisesti hyväksi tieteellis-teknisen kehityksen saavutuksia.”

Uusliberalistinen talouspolitiikka astui Neuvostoliittoon

Abalkin ehdotti Neuvostoliiton modernisoimisen ratkaisuksi jatkuvan talouskasvun harhaa ja tuotannon jakosuhteiden uudelleen järjestelyä. Samaa reseptiä oli sovellettu ja sovelletaan edelleenkin kapitalistisissa maissa välittämättä maailman rajallisten luonnonvarojen tuhlaamisesta. Abalkinin mielestä tieteellis-teknisen kehityksen, investointi- ja rakennemuutoksen nopeuttaminen vaati muutoksia NL:n rahoituspolitiikassa. Hän koki maansa tulojen tasauskäytännön ongelmalliseksi, koska tappiollisten tuotantolaitosten, ministeriöiden ja alueiden menojen kattaminen tuottavien kustannuksella oli laajalle levinnyt, virheellinen käytäntö. Hänen mielestään investoinnit tuli kohdistaa teollisuuden tekniseen uudistamaan, sen tehokkuuden kasvuun ja taloudellisen toiminnan parantamiseen. Tällainen priorisointi johti työttömyyden kasvuun ja työläisten sosiaalietuuksien kaventumiseen.

Talousuudistuksen keskiöön Abalkin asetti jakosuhteiden kehittämisen. Hänen selvityksensä mukaan ensinnäkin työn ja siitä saatavan palkkion oli oltava suorassa yhteydessä keskenään. Toiseksi tulosvastuuta täytyi syventää ja kolmanneksi oli turvattava kulutustavaroiden kysynnän ja tarjonnan vastaavuus.

Perestroikan asiantuntija Natalia Rimaševskaja täydensi vielä Abalkinin ajatuksia selvittämällä, että ”yksi näkökohta, jota voisimme nimittää yltiöoikeudenmukaisuuden näkökannaksi, on se, että sosialismin vallitessa ei palkkauksessa, tuloissa eikä kulutuksessa tulisi olla huomattavia eroja. Erot loukkaavat sosiaalista oikeudenmukaisuutta, haittaavat yhteiskunnan kiinteyttä ja sen sosiaalirakenteen yhtenäisyyttä.”

Natalia Rimaševskaja kehotti hylkäämään tällaisen kulutuksen tasa-arvon. Hän perusteli kantansa työtehtävien laadullisilla eroilla ja työn tulosten eroavuudella, jonka vuoksi ei pitäisi olla myöskään tasa-arvoa kulutuksessa. Hänen mielestään lisäksi ihmisten kulutustottumukset niiden suuntautuminen ja arvomaailma olivat huomattavan erilaisia. Rimaševskaja hyväksyi luonnollisina ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta johtuvat kulutustottumusten eroavuudet. Hänen perustelunsa suosi yhteiskunnan etuoikeutettuja.

Perestroika kehotti palkkaerojen kasvattamiseen

Rimaševskaja kehotti kapitalismin palkkapolitiikan ja kulutuskulttuurin tuomista sosialismiin. ”Jotta palkka täyttäisi sille asetetut kannustamisvaatimukset, on määrältään, laadultaan, tuottavuudeltaan ja tehokkuudeltaan erilaisten työn palkkauksessa oltava huomattavia eroja.” Samainen taloustieteilijä kehtasi vielä väittää, että ”taloustieteellisessä kirjallisuudessa on ruvettu puhumaan siitä, että palkkaus on kadottamassa kannustavaa merkitystään. Merkitsevämmäksi ovat nousemassa ammatin arvostus, työolosuhteet, elinolosuhteet, ympäristön laatu ja ilmastolliset olot. Mielestäni asia ei ole lainkaan niin.”

Maatalous ja kestävä kehitys

Leonid Abalkin ehdotti maatalouden voimakasta teollistamista, tieteellisesti perusteltuja viljely- ja karjankasvatusmenetelmiä sekä tehokasta teknologiaa, jotta elintarvikkeiden kysyntä voidaan tyydyttää. NKP:n 27. edustakokous velvoitti maatalouden siirtämistä teolliselle pohjalle kokonaisvaltaisen koneellistamisen, kemiallisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käytön, sähköistämisen, maanparannuksen ja voimaperäisen teknologian laajan käytön avulla. Kasvinviljelyssä ja karjataloudessa puolue suositteli siirtymistä voimaperäisiin teknologioihin ja laajaa bioteknologian ja geenimanipulaation hyväksikäyttöä.

Nyky-ymmärryksen valossa rappeutuvassa NL:ssa otettiin 80-luvun lopussa iso harha-askel kestävän kehityksen periaatteissa.

Mihin hallinnasta luisuneet uudistukset johtivat?

Mihail Gorbatsovin neuvonantajien esittämät uudistukset myös toteutettiin Neuvostoliitossa. Maan teollisuustuotanto itsenäistyi valtion ja puolueen hallinnasta niin ikävin seurauksin, että se johti lopulta kapitalismin palautumiseen Venäjällä. Palkkaerojen tietoinen kasvattaminen aiheutti eriarvoisuuden kasvua yhteiskunnassa ja ihmisten vieraantumista sekä omasta työstään että sosialistisesta yhteiskunnasta. Uusi kapitalistiluokka syntyi hyvin palkatuista ja tulosvastuullisista teollisuuslaitosten johtajista. Tämä kapitalismin etujoukko harjoitti niin hyvin itsehallintoa, että se katsoi 1990-luvun alussa sosialistisen yhteiskunnan tarpeettomaksi omille liiketoimilleen.

Sosialistisen yhteiskunnan ei pidä koskaan kilpailla kapitalismin kanssa kulutuksen volyymista, koska se johtaa viime kädessä kapitalististen elementtien tunkeutumiseen sosialistiseen yhteiskuntaan. Insinööri- ja taloustieteen ottaessa ylivallan suhteessa filosofiaan ja yhteiskuntatieteisiin tapahtuu yhteiskunnallinen katastrofi.

Matti Laitinen


Lähteet: Perestroika, naapurin talouden uudet tuulet, 1987 SN-kirjat Oy; Neuvostoliiton taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen perussuunnat v. 1986–1990 ja vuoteen 2000, Sosialismin teoria ja käytäntö 14/1986; NKP:n ohjelma (uusi laitos) ST&K 13/1986.

torstai 1. lokakuuta 2009




Kansan on torjuttava Natoon liittyminen

Pohjois-Atlantin sopimus astui voimaan 24.8.1949. Sotilasliitto Naton peruskirja alkaa seuraavin sanoin: ”Tämän sopimuksen sopimuspuolet vahvistavat uskovansa Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjanpäämääriin ja periaatteisiin ja haluavansa elää rauhassa kaikkien kansojen ja kaikkien hallitusten kanssa.”

Nato on sotilasliitto

Sotilasliitto Naton jäsenvaltioiden usko YK:n päätöksiin ja päämääriin on horjunut toistamiseen viimeisen 15 vuoden aikana. Sotilasliitto on syyllistynyt USA:n johdolla lukuisia kertoa edustamiensa valtioiden vapauden, yhteisen perinnön, kulttuurin ja sivistyksen suojelun nimissä kulloisessakin kohdemaassa tapahtuvaan demokratian loukkaamiseen, henkilökohtaisen vapauden riistoon ja oikeusvaltion periaatteiden tietoiseen karttamiseen. Nato luo itse vihollisensa. Se ei edistä maailman rauhaa. Kuka kaipaa maahamme Naton sotilastukikohtia tai sotilaittemme osallistumista Naton kohdemaiden siviilikohteiden aktiiviseen tuhoamiseen?

Valtiosopimus sitoo

Nato-sopimus on valtiosopimus. Jäsenvaltion on toteutettava Naton määräykset omien perustuslaillisten menettelyittensä mukaisesti. Jos Suomi liittyy sotilasliitto Naton, on syytä miettiä tarkasti, mitä siitä seuraa. Naton 8. artiklan mukaan kukin sopimuspuoli julistaa, etteivät mitkään nyt voimassa olevat kansainväliset sitoumukset sen ja minkään muun sopimuspuolen tai minkään kolmannen valtion välillä ole ristiriidassa Nato-sopimuksen määräysten kanssa ja sitoutuu olemaan tekemättä kansainvälisiä sitoumuksia, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen kanssa.

Suomen perustuslain mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.

Natosta on vaikea erota

Naton 13. artiklan mukaan Nato-sopimuksen oltua voimassa 20 vuotta sopimuspuoli voi lakata olemasta sopimuspuoli vuoden kuluttua siitä, kun se on antanut irtisanomisilmoituksensa Amerikan Yhdysvaltojen hallitukselle, joka ilmoittaa muiden sopimuspuolten hallituksille kunkin irtisanomisilmoituksen talletuksesta.

Nato pyrkii korvaamaan YK:n

Naton 1. artiklan mukaan Sopimuspuolet sitoutuvat, kuten YK:n peruskirjassa määrätään, sopimaan kansainväliset erimielisyydet, joissa ne saattavat olla osallisina, rauhanomaisin keinoin sillä tavoin, etteivät kansainvälinen rauha, turvallisuus ja oikeus vaarannu, ja pidättäytymään kansainvälisissä suhteissaan kaikesta voimankäytöllä uhkailusta tai voiman käytöstä, joka voisi jollain tavoin olla ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien päämäärien kanssa. Miksi näin ei menetelty Balkanilla tai Afganistanissa? Nato on syrjäyttänyt sodankäyntiin perustuvalla kriisinhallinnalla Yhdistyneet Kansakunnat.

Keskinäinen turvatakuu

Naton 5. artiklan mukaan sopimuspuolet sopivat siitä, että aseellista hyökkäystä yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa on pidettävä hyökkäyksenä niitä kaikkia vastaan. Jos tällainen sotilaallinen hyökkäys tapahtuu, kukin niistä voi YK:n peruskirjan 51 artiklassa tunnustettuun puolustautumisoikeuteen vedoten auttaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimuspuolta tai -puolia yksin tai kollektiivisesti tarvittaessa aseellisesti, kun tarkoituksena on palauttaa Pohjois-Atlantin alueen turvallisuus ja ylläpitää sitä.

Nato on velvollinen ilmoittamaan jokaisesta aseellisesta hyökkäyksestään ja niihin liittyvistä toimenpiteistä YK:n turvallisuusneuvostolle. Sotatoimien pitäisi loppua, kun turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Kuinka monessa Naton hyökkäyssodassa turvallisuusneuvoston on suotu toimia rauhanprosessin aloittajana?

Naton sotalaivasto Itämerellä olisi uhka maailman rauhalle

Naton 6. artiklan mukaan aseelliseksi hyökkäykseksi yhtä tai useampaa sopimuspuolta vastaan katsotaan aseellinen hyökkäys mm. sopimuspuolen asevoimia, aluksia tai ilma-aluksia vastaan näiden alueiden sisä- tai yläpuolella tai minkä tahansa Euroopan alueen sisä- tai yläpuolella, jolla sopimuspuolen miehitysjoukkoja oli asemissa sopimuksen voimaantulopäivänä tai Välimerellä tai sen yläpuolella tai Pohjois-Atlantin alueella tai sen yläpuolella Ravun kääntöpiiristä pohjoiseen.

Matti Laitinen

Lisätietoja: Mission of Finland to NATO, NATO HQ
http://www.finlandnato.org/