tiistai 14. helmikuuta 2017


FAIJANI


Kuntalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.

Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko elämänsä ajan. Arvokas vanhuus olisi säädettävä jokaisen ihmisen subjektiiviseksi oikeudeksi.

Faijani on keväällä 90 vuotta täyttävä, entinen satamatyömies. Hän sairastaa muistisairautta ja joukkoa muita vakavia sairauksia. Hän on käytännössä ympäri vuorokauden täysin toisen ihmisen varainen, vanha mies. Hän asuu kaupungin ylläpitämässä palvelutalossa. Hän saa eläkettä noin 1 000 euroa kuukaudessa. Merkillistä, vaikka hän ehti olla 50 vuotta työelämässä ja palvella sota-aikana ulkolähettinä muonituksen ja pienen päivärahan turvin Helsingin laivastoasemalla, hänen nykyiset tulonsa alittavat reilusti köyhyysrajan.  Kuntakonsernimiehet ja -naiset eivät välitä nyhtöpaskan vertaa faijani tilanteesta. Tämä ilmenee mm. siinä, että tuossa palvelutalossa on niin niukaksi mitoitettu henkilökunta, ettei heillä ole edes mahdollisuutta ulkoiluttaa faijaani.  Sodassa, taiteissa, tieteissä ja urheilussa vain mitalimiehet ja -naiset muistetaan.

Ulkoiluttaessani faijaani pyörätuolilla Itäkeskuksessa pohdin usein potilaan itsemääräämisoikeutta. Senhän mukaan ”terveyteen kohdistuva toimenpide voidaan suorittaa vain, jos ihminen on antanut siihen suostumuksen vapaasta tahdostaan ja tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista.” Tämä on hieman ongelmallista, koska faijani tietoisuus on kovin vaihtelevaa hänen monien sairauksiensa vuoksi. Mutsini on pitänyt yleensä huolta hänen suostuttelustaan hoitotoimenpiteisiin. Kuinka yksinäisen vanhuksen käy?

Toisaalta saman itsemääräämisoikeuden mukaan ”potilaalla on oikeus tehdä myös päätöksiä, jotka voivat vahingoittaa hänen omaa terveyttään tai henkeään ja hänellä on oikeus kieltäytyä hänelle suunnitellusta tai jo aloitetusta hoidosta. Potilaan hoitoon osallistuvien on kunnioitettava potilaan omia päätöksiä.” Liekö säästösyistä johtuen faijani kohdalla tämä toinen periaate on toteutui parikymmentä vuotta paremmin. Oman arvioni mukaan liian monet vanhukset jäävät ”omasta vapaasta tahdostaan” tarjolla olevien palveluiden ja hoitojen ulkopuolelle.

Kuntakonsernimiehet ja -naiset eivät vaivaudu välittämään vähävaraisista vanhuksista, koska heille se, miten vanhat mummot ja vaarit elävät, on liian vähäarvoista. Heidän elämällään ei ole merkitystä kannatuslukuihin vaaleissa. Entä, jos vanhempani kuuluisivat niiden 70 000 täysi-ikäisen suomalaisen joukkoon, joiden varallisuus ylittää miljoonan dollarin?

Suuret hoiva-alan yritykset kuten ovat hyvin kiinnostuneita vanhusten hoiva- ja asumispalvelujen järjestämisestä, koska ensinnäkin kohderyhmä pysyvä ja kasvava. Toiseksi vanhukset ovat puolustuskyvyttömiä. Kolmanneksi hoiva-alalta on lohkaistavissa pienillä työvoimakustannuksilla – yhteiskunnan taloudellista tukea nauttien – sievoiset liikevoitot. Suurimmat hoivayritykset kuten Attendo ja Mehiläinen pyrkivät voimallisesti laajentamaan toimintaansa rakentamalla uusia yksiköitä ja ostamalla pieniä toimijoita omaan ketjuunsa.

Sairaanhoitaja-lehden mukaan Mehiläinen omisti v. 2016 sairaaloiden, lääkärikeskusten, terveysasemien ja ulkoistettujen terveysasemien lisäksi 112 asumispalveluyksikköä, joista 63 ikääntyneille, 40 mielenterveyskuntoutujille ja yhdeksän vammaisille. Mehiläinen palveluksessa työskenteli yli 11 000 työntekijää. Sananvaltaa Mehiläisessä käyttivät saksalainen sijoitusyhtiö Triton ja yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö KKR. Alan toiseksi suurin yritys oli  tuolloin Attendo. Sen mahtiomistajana toimi ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö (68 %) Nordstjärnan. Attendolla oli 140 hoiva- ja palvelukotia ympäri Suomea. Se työllisti 7 750 työntekijää. Kolmanneksi sijoittui Esperi Care, jonka palveluksessa työskenteli 4 000 työntekijää. Sen hoivayksiköissä oli 3 500 asukaspaikkaa. Sen osake-enemmistö kuului brittiläiselle Intermediate Capital Groupille. Kansainvälisillä suuryhtiöillä ei ole tapana maksaa veroja kohdemaassaan.

Suomalaisten varallisuus on kaksinkertaistunut 2000-luvulla Credit Suissen tilastojen mukaan. Minusta verovaroilla ei pidä edistää ja ylläpitää vanhusväestön kustannuksella tapahtuvaa kansainvälistä tai kansallista, suurliiketoimintaa. On moraalitonta tehdä ihmisen ikääntymisestä kannattavan liiketoiminnan kohde. Kuntien markkinaehtoisuus on korvattava ihmisehtoisuudella.

Suomi on edelleen varakas valtio, jolla on niin tahtoessaan varaa kustantaa jokaiselle asukkaalleen yhteiskunnan toimesta ja sen tuottamina palveluina kohtuullinen perusturva ja arvokas vanhuus. En pahoittaisi lainkaan mieltäni myöskään, jos Suomen kaikki omaishoitajat saisivat työstään kelvollisen korvauksen.

 

Matti Laitinen

4.2.2017


Poikani

Kuntalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa.

Mielestäni kunnan tärkein tehtävä on edistää asukkaidensa – ei liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella ihmisellä sekä terveellä että vammaiselle tulisi olla oikeus ihmisarvoisen elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko elämänsä ajan. Kuntien itsehallinnon kaventaminen vähentämällä kuntien määrää johtaa vallan keskittymiseen yhä harvempien käsiin.  Kuntakonsernimiehet ja -naiset eivät vaivaudu välittämään vähävaraisista ja -osaisista ihmisistä, koska heille se, mitä piika pissii, on liian vähäarvoista. Onko päättäjillä subjektiivinen oikeus kusipäisyyteen?

Poikani on vaikeasti kehitysvammainen nuori mies, joka käy päivittäin ylläpitämässä aktiviteettejaan ja harjoittamassa työtoimintaa Helsingin kaupungin ylläpitämässä Pasilan toimintakeskuksessa. Kuinka ihmeessä liike-elämästä tuodut kuntien hallinto- ja talousmallit voisivat parantaa hänen osallisuuttaan yhteiskunnassa? Nykyisin voimassa oleva helsinkiläinen konsernimalli näyttää vievän häneltä, mikäli kunnallinen vammaisten päivätoiminta, tilapäishoito ja kehitysvammaklinikka kilpailutetaan ja yksityistetään, pohjan elämältä. Se riekaloisi hänen sosiaalisen turvaverkkonsa. Miettivätkö konsernimiehet ja -naiset koskaan tekojensa seurauksia?  

Kehitysvammaiset ihmiset valittavat kovin harvoin henkilökohtaisesti heihin kohdistuneista vääryyksistä mediassa, koska heidän kognitiiviset taitonsa eivät riitä lakien tulkintaan. Heidän kykynsä ilmaista itseään sähköisesti tai muuten on varsin rajallinen. Kuinka toteutuvat heidän kohdallaan kuntalaissa mainitut vaikuttamismahdollisuudet? Ihmettelen tosissani, kuinka valinnanvapaus todentuu poikani kohdalla, kun tämä ei ymmärrä edes, mitä sosiaaliturvatunnus tai perusturva tarkoittavat.

Minusta liike-elämästä tuodut kuntien talousmallit ovat johtaneet siihen, että enemmistö kunnanvaltuutetuista ajaa vain omaa tai liike-elämän etuja.  Konsernimalli puolustaa huonosti fyysisesti tai mentaalisesti vammaisten ihmisten perusturvaa. Minä en pidä siitä, että minun maksamiani verorahoja käytetään yksityissektorin palveluntuottajien liiketoiminnan ylläpitämiseen. Kuntien markkinaehtoisuus on korvattava ihmisehtoisuudella.

 

Matti Laitinen

2.2.2017