keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Runo junalle, Espanja keväällä 2006, Matti Laitinen



LOCOMOTORA 252 DE RENFE ARCO


Ohitettuaan Tortosan
sinivalkoinen Intercity
jyräsi laaksossa
vuorten välissä.
Rinteillä kiemurteli
vihreitä viiruja
kuin jättiläiskissan
selässä ja kyljissä.
Kynnöksiä ja oliivipuita.

Tasaisella näkyi kapeita,
kuivuneita joenuomia.
Vuoren harjanteella
vanha kivilinna
kertoi maan
monista valloittajista

Iberit ilmaantuivat
jostain Pohjois-Afrikasta.
Mistä he tulivat?
Sillä ei ole niin väliä.
Afrikka on iso.
Tulijoita on riittänyt.
Baskeja, foinikialaisia,
kelttejä, karthagolaisia,
kreikkalaisia, roomalaisia,
juutalaisia, vandaaleja,
visigootteja ja maureja.
Heille kaikille kuulukoon
Iberian kaunis niemimaa.

Tarragonassa baarista
ei löytynyt sherryä.
Janoni kuivui kokoon
kuin turska auringossa.
Söimme paahdettuja kastanjoita
kaupungin keskusaukiolla.
Tarragona sijoittui
roomalaisessa Hispaniassa
kaupunkien eturiviin.

Muslimien valtakaudella
rakennettiin Alhambra,
luotiin kastelujärjestelmät,
ryhdyttiin viljelemään
riisiä, sahramia, puuvillaa,
sitruksia, meloneja, viikunoita,
tavallisia- ja granaattiomenoita,
banaaneja, taateleita, kastanjoita,
kvitteenejä ja palkokasveja.

Espanjan kruunupäiden
historia lemahtaa
kolonialismille ja inkvisitiolle.
Punainen kertoo
taistelukentille
vuodatetusta verestä,
ja kansanmurhista,
keltainen
ryöstetystä kullasta.

Corridassa
härkä murhataan
sovituksen uhrina,
iltapäivisin
keväästä syksyyn.
Joskus torerokin maistaa sarvea.
Kuolema hiekalla
haihduttaa hetkeksi
auringosta ja varjosta
eriarvoisuuden.

Federico Garcia Lorcalle,
falange militian
Granadassa
teloittamalle runoilijalle,
nimetty juna
pysähtyi Vinaróksen
oranssille asemalle.
Valkeaksi kalkitulle
ikkunalaudalle
istahti kyyhkynen.
Ympäristössä kohosi
vihannestarhoja ja sitruspuita.
Taivaan alla avomaalla
pursusi perunoita.
Roomalaiset
rakensivat
akveduktejaan
tähänkin maakuntaan.

Peñiscolan maisemiin
meren ja vuoriston väliin
oli nakeltu siistejä
pikkukaupunkeja.
Työn alla oli paljon
pien- ja kerrostaloja.
Uimarannat vaikuttivat puhtailta.
Kalastuspaatit vetivät rantaviivan
suuntaisesti troolejaan.

Renfen rautahepo pujahti
rannikkoalangolla
katuvilinän keskelle
aurinkoiseen
Castellón de la Planaan.
Matala muuri
erotti kiskot
muusta maailmasta.
Kaupungissa harrastettiin
teollisuutta, kauppaa
ja vedetöntä Rio Mijaresia.

Valencia Norten
vieressä murjotti
saasteiden tummentamia,
korkeita asuintaloja.
Kaupungissa majaili
miljoona paellapannua,
keskiaikainen keskusta
kaitoine katuineen,
siirtomaakullalla
siloteltu katedraali,
merellinen kauppahalli.
Sisällissodan aikana Valencia toimi
tasavaltalaisten pääkaupunkina.
La Pasionaria kuiskasi minulle menneisyydestä:
No pasarán!”
Jatkoimme matkaa.

Ikkunaruudussani vilisi sitruspuita,
energialaitoksia ja öljynpuhdistamoita.
Kylvösten keskellä seisoi komeita palmuja.
Miljoonia erikokoisia

keltaisia ja oransseja palloja
riippui puiden ikivihreillä oksilla.
Terävän vuoren nokassa
törrötti pieni linnoitus.


Lähestyessämme Xátivaa
tajusin sähköistetyn
Rosinanten kääntyneen
kohti sisämaata.
Asemalaitureilla
neljä puna-valko-harmaata
paikallisjuhtaa odottivat
matkustajiaan.
Niissä oli tummennetut lasit.
Pötköjen seurassa hilluivat
juoma- ja valokuva-automaatti.
Aseman seinät oli sudittu
aniliininpunaisiksi,
ikkunoiden puitteet
vaaleanoransseiksi.

Maaperä kuivettui.
Joet olivat kuihtuneita ja rosoisia
kuin edellisellä viikolla revityt ruisleivät.
Juna karautti kahtasataa
vuoren keskirinteelle.

Linnan rauniot
allaan vanha Moixent,
terävine kivikkoineen,
pengermäviljelyksineen,
kahden vuorijonon välissä.

Matalien vuorten ylärinteillä,
kellanruskeassa maassa,
marraskuiselle kuivuudelle
uhosivat pinjat ja poppelit
sekä tuhannet öljypuut.
Me popsimme välipalaksi
paahdettuja pähkinöitä
ja auringonkukan siemeniä.
Kielemme kaihosi kosteutta.

Ajoittain vaunuletka
syöksyi vuoren sisään
kuin Osbornen musta taisteluhärkä
suonet sykkien sherrybrandyä.
Surullisen hahmon ritari
löysi kasvonsa
vessan peilistä.

Ylätasangolla loputtomat
pellot jatkuivat.
Niiden keskeltä erottui
valkeiksi kalkittuja
maatalousrakennuksia.
Vuorijonon harjanteella
huitoi vihollistaan vastaan
30 jättiläismäistä tuulivoimalaa.
Siellä, täällä
varjoa luomassa
kasvoi yksinäisiä puita.
Jostain vilahti esiin
usean sadan hehtaarin
laajuinen järvi.

Albaceten kaupunki
Castilla- la Manchan
itsehallintoalueella
särki maanviljelysmaiseman
ikuisuutta enteilevän jatkumon.
Kolmoslaiturilla
limuautomaatin huomassa
hohotti kitaranaamainen nainen.
Hänen hurmeiset hiuksensa
heiluivat hieman.
Kaupunki tunnetaan veitsistään ja tikareistaan.
Selkään iskiessä ne pysyivät kiinni.
Sisällissodan aikana
Albacetessa värvättiin
solidaarisia sotilaita
Kansainvälisiin prikaateihin.

Meriendana nautimme patonkeja,
vihreää paprikaa, klementiinejä,
kimpaleen kiinteää Manchegoa,
Jamon Serranoa ja suomalaista suklaata.
Kurkkuun kiskoimme vettä ja kaljaa.

Pellot alkoivat uudelleen.
Aavaa peltoaaaa...
Ruskean sävyjä kilometristä toiseen.
Traktorinjälkiä taivaanrantaan ja sen taa.

Kahdelta huilasimme
Villarrobledossa
Kastilian sierrojen syleilyssä.
Korkeimmat huiput ylsivät
lähes kahteen kilometriin.
Radanvarret täyttyivät taimilla.
Ne seisoivat suorissa riveissä kuin santarmit
puolentoista metrin päässä toisistaan.

El Tren pysähtyi.
Vaitiolo hajosi kuin
yhteisestä sopimuksesta.
Kaikki kailottivat yhtä aikaa
tärkeää asiaa.
Kulkukauppias kauppasi
pisto- ja taskuveitsiä.
Käreä-ääninen arvanmyyjä ohitti meidät
kengät kopisten.
Keskustelu kaatui äkisti
hiljaisuuden stilettiin.
Aivojen ohjaama kehoni aisti
liiketuntemuksina kulkuvälineen
alkavan nytkeen ja huojunnan.

Alcazar de San Juan veturitalleineen

näytti autioituneelta Riihimäeltä vuorten keskellä.
Matkustamo vajeni.
Espanjalaiset vaihtoivat
istumapenkkiensä suuntaa
Virgen del Pilarin kunniaksi.
Asemarakennus verhoutui punatiileen.
Valkoisiin ikkunanpuitteisiin
työstyi kohokuvioita.
Sen puoliympyrän muotoisessa,
keltaisessa yläosassa
lymysi sinisiä koukerokuvioita.

Manzanaresin jälkeen pelloille
laskeutui metallinhohtoisia,
satametrisiä keinokasteluhirviöitä.
Sekaan singahti ryppäittäin oliivipuita.
Viiniköynnös eli ja menestyi.
Maa-aines muuttui karkearakeisemmaksi.
Kuivaa ruohoa, nyrkinkokoisia kiviä ja
rautapitoista hiekkamaata.
Sisämaan kuivuudessa murikoita
keräiltiin sukupolvesta toiseen.

Valdepeñasin viinikaupunki
heittäytyi radanvarteen.
Tienoo pullistui kumpuilevaksi.
Horisontin reunamaat
paisuivat Sierra Morenaksi.
Maannoksen väri vaihteli
tumman ruskeasta ruosteen punaiseen.
Pari vuohilaumaa laidunsi maastossa.
Helottava aurinko, hiekkaperäinen maa
ja riittävä korkeusero merenpinnasta
jalostivat rypäleelle oman arominsa.
Alueen päänahkamaiset punaviinit
maistuivat minulle.


Vuorten pinta röpelöityi ja kivikoitui.
Siitä tunki pinjamäntyä ja matalaa pusikkoa.
Arcon sukellettua tunnelin päähän
pimeys vaihtui ruohikoiksi ja vuoristopuroiksi.
Alempana purot yhtyivät joeksi.
Jokiuoma syveni kanjoneissa,
soistui ryteikköpaikoissa.
Vedenkulku kätkeytyi
välillä maan alle.
Reheviä jokilaaksoja,
niukkaravinteisia vuorenrinteitä,
nautoja ja vuohia.

Jaénin provinssin
maisema balansoitui silmissäni
puolikuivan sherryn tasoittamana.
Kumpareet mataloituivat,
oliivilehdot lisääntyivät
räjähdysmäisesti.

Öljypuidenmaa jatkui.
Kaikkialla kasvoi
Tarikin maureja nähneitä oliivipuita.
Niiden alla rehotti
pieniä, keltaisia kukkia.
Saavuimme al-Andalusiin,
vandaalien maahan.

Ihminen oli sitkeydellään,
oliivipuiden elinvoimalla
ja mustarastaiden paskalla
vallannut rinteet.
Oliivilehdosta ihminen sai
kaiken tarvitsemansa.
Oliivit antoivat osan ravintoa.
Öljy toi lamppuun ja lanttuun valon.
Tuli irrotti puusta lämpöä.
Harmaanvihreiden lehtien alta
löysi nuutunut vaeltaja suojan
hurjuudelta polttavan auringon.

Ravintolavaunussa kondarit
istuivat omassa pöydässään,
mussuttivat pihviä ja ryystivät tintoa.
Tasoristeyksen metallinen
varoitusääni kilkatti.
Andalusialainen koira juoksenteli
vapaana junan käytävillä.
Ohivilahtavissa, valkeaksi kalkituissa
asemarakennuksissa kimmelsivät
takorautaiset ikkunaristikot.

Vesi juoksi viljelyksille osittain
siltamaisia akvedukteja pitkin.
Viiniä, puuvillaa, viljaa ja oliivipuita.
Runsasvetinen Rio Guadalquivir
virtasi rennosti radan vieressä.
Se laskeutui Górdoban ja Sevillan kautta
luikerrellen Gádizin lahdelle.

Andujáren asemalla
palmuja ja appelsiinipuita,
seinät kirkkaan valkoiset.
Puiset sälekaihtimet, oviaukot
piirsivät mieleeni Välimeren.
Ensimmäiset valkeaksi kalkitut
arabialaisvaikutteiset kyläkunnat
taloineen, torneineen,
holvikaarineen ja muureineen
tupsahtivat radan varteen.
Sininen asettui asumaan
kaikkiin ikkunaluukkuihin.

Saavuimme illansuussa
Córdoban keskusasemalle.
Se haiskahti jälkimaurilaiselle,
betoniselle läpiajoasemalle.
Asemalaiturit ammottivat tyhjyyttään.
Teollisuuden ja esikaupunkien varjot
valuivat otsaani.
Ei näkynyt katedraalia,
eikä mitään muutakaan
kulttuurihistoriallisesti merkittävää.
Kolmannes vaunuosastomme
vahvuudesta oli jäljellä.
Ihmiset torkkuivat penkeissään.
Matkamiehen iho tuntui tahmealta.
Hänen askeltaan keinutti.
Junan ikkunasta erotti
auringonlaskua valmistelevan
taivaanrannan.
Vuorten tummat huiput
piirtyivät taivasta vasten.

Montillan kaupungissa,
valkoisten talojen keskellä,
vaaran laella,
korkeimmalla kohdalla,
kohosi kirkko.
Alempana asui arki
ja kunnantalo.
Aseman valurautaiset portit ja
laitureiden kukkaruukut
olivat kirkkaansiniset.
Pelloilta nousi sakeaa kompostisavua
kuin lissabonilaisista
kastanjapannuista.
Miljoonat oliivipuut itkivät ilosta.
Asemamies puhalsi pilliinsä,
päästi punaisella lipullaan
vehkeen menoon.

Puente Genilin ulkopuolella
kärysi kaatopaikka.
Nuoriso kokoontui hämärään
esittelemään itseään.
Taajaman halki virtasi joki.
Vanha hiekkakivikirkko
oli tyylitelty
lähes tasakattoiseksi,
ei lainkaan torneja
vain ulokkeita katonrajassa.
Sirkus oli saapunut kaupunkiin
telttoineen ja eläimineen.

Maa alkoi taittua
akselinsa ympäri
auringon kanssa
yön kohtauskulmaan.
Mollikka vaipui hiljakseen
punertuen vuorten taa.
Harjanteet terävöityivät
ja kohosivat korkeammalle.
Sivuutimme Gordobillan
kapean vuoristojärven.

Bobadillan risteysasemalla
ovet, ikkunapuitteet, penkit, roskikset,
alikulkukäytävien takorautaiset aidat
ja opastintaulujen metallirungot
hohtivat Andalusian sinisinä.
Juna tunkeutui riemuissaan
14 kertaa tunneliin.
Pellot loppuivat laakista.
Korkealla vuoren seinämillä
kulki kapeita vaellushyllyjä.
Juna seurasi syvää kanjonia,
pohjalla virtasi Rio Najerilla.

Laskeuduimme rannikolle
– Costa del Solille.
Lähestyimme suolakalan
ja Picasson kaupunkia.
Vuorten profiilit sinertyivät.
Auringon kehrä katosi
aistien ulottumattomiin.
Hämärä tiheni.
Puiden vihreys tummeni asteittain.
Taivaalle ilmestyi
oranssinhohtoisia pilviä.
Tuulessa maistui suola.
Pehmeä mustuus asettui maastoon.
Taivas sinkosi tulenpunaisia sävyjä
ja toivotti meidät tervetulleiksi
Malagaan.


Keväällä 2006
Tarjalle rakkaudella
Matti Laitinen

Runoja Italiasta v. 2003, Matti Laitinen

NAPOLISSA


Aurinko veti viimeisiään
Napolin taivaan alla.
Suuntasimme keskusrautatieasemalta
kohti Garibaldin aukiota.
Liikenne nytkähteli ja vellosi
tummuvassa illassa
kuin verikosto.

Talojen seiniin oli kiinnitetty katukilpiä
lähinnä mielenoikusta.
Jokainen kadunylitys
lasten ja painavien matkavarusteiden kera
tuntui urhoolliselta teolta.

Narkkarit, huorat ja pikkukriminaalit
väijyivät katujen kulmilla.
Nähdä Napoli ja kuolla.
Näillä kulmilla
se oli mahdollista.


Napoli 19.6.2003
Matti Laitinen



LEHMÄLANDIA


Istun poikani kanssa
kelottuvalla puupenkillä
kilometrin korkeudessa
Lacenon vuoristolaaksossa.
Vuoret ovat pyökkimetsien peitossa.
Huilaamme paksun lehtipuun
varjossa.
Keuhkomme repivät raikasta ilmaa.

Vehmaassa laaksossa laiduntaa
satoja lampaita ja lehmiä.
Lago di Laceno on kutistunut
matalaksi karjan juottoaltaaksi.

Ympärillä keinuu
seitsemän hotellia,
kymmenen raflaa
ja kolme minihuvipuistoa
temmeltimineen ja mahan sotkentalaitteineen.

Arkisin laaksossa on hiljaista ja rauhallista.
Illan hämärtyessä nautaeläimet aloittavat
monisatakelloisen iltasoittonsa
tallustaessaan heinämailta kotikonnuilleen.
Lehmänkellojen melodinen kolina kertoo
päivän pian päättyvän.

Perheemme aterioi
yhdessä laakson ristorantessa.
Ravintola on lähes tyhjä.
Tilaamme herkkutateilla ja tryffeliraasteella
höystettyä raviolia.

Lähipöytään istuu
kolme tyylikästä eläkeläistä
ja perheen valkoleninkinen tytär.
Mies videoi perhettään.
Mekin ajaudumme hetkeksi
kameran silmään.

Lähden poikani kanssa toilettiin.
Matkalla poikani
käy kättelemässä
valkoasuista naista.
Hänkin on kehitysvammainen.
Iäkäs italialainen pariskunta hymyilee
myötätuntoisesti meille.

Suoritamme eräänä helteisenä päivänä
pitkän vaelluksen yli laaksojen ja vuorten.
Kuljemme peräkkäin
kapeaa vuoristotietä myöten
ikiaikaiseen Bagnoli Irpinoon.
Maisemat ovat jylhiä,
rotkot syviä roiloja,
mutkat monella mutkalla
ja mäet jyrkkiä.
Vuoristoradan levähdyspisteissä
lorisee vilvoittavaa vettä
ja
pyhimysten suojaa.

Bagnolissa siesta on sulkenut kaupat
ja tyhjentänyt tienoot.
Pizzapaikan seinä on umpeutunut
kuin vaikenevan suu.
Partito della Rifondazione Comunistan
paikallistoimisto ammottaa
elotonta tyhjyyttään.


Laceno kesäkuun lopulla 2003

Matti Laitinen

FIRENZE


Firenzen ydin löytyi
Arno-joen katveesta.
Mustat kulkuväylät
olivat kivettyjä.

Kaduilla vilahteli
renessanssin hengessä
autoja, fillareita, prätkiä,
Ape-kuormuri –skoottereita,
ja massoittain matkailijoita.

Näyteikkunoista loisti vauraus.

Heinäkuussa päivät
olivat helteisiä,
yöt kuumia,
moskiitot
yön kuningattaria.

Via Pietrapianon päässä
seisoi komea loggia.
Vasarin katettua pylväskäytävää
kannatti 20 doorilaista pylvästä.
Pilarien yllä
terrakottalaatoissa
ui keskiaikaisia
Välimeren vesipetoja.

Siestan aikana
viisi katusoittajaa
piti katosta
lepopaikkanaan.
Soittoniekat päästivät syödessään
rääkätyt haitarinsa huilaamaan.

Öisin loggian valtasivat
maankiertäjät, pummit
ja katutaiteilijat
yhtä nuhruisine rakkeineen.
Sen suojassa oli turvaisa nukkua.
Santarmit vartioivat unta
kadun toisella puolella.

Borgo Allegri –kadun varrella liehui
Pace-sateenkaarilippuja.
Italian pääministeri,
rähjäsielu mediakeisari
piti sotimisesta ja Mussolinista.

Katsastimme lukuisia siltoja,
kapitalismin aamuhämärän
sukudynastioiden palatseja,
jylhiä katedraaleja,
mittaamattomia taideaarteita.

Ihmiskunnan luoma kulttuuriperintö
on myös lapsia varten.
Hampurilaisen välke
sumenee lapsen silmistä,
kun se on syöty.
Kaunotaiteiden saavutusten
ihmettely
jättää mieleen
pysyvän jäljen.


Firenze heinäkuussa 2003

Matti Laitinen

Leningrad-runo 2002, Matti Laitinen


LENINGRAD


Iisakin kirkko, Eremitaasi ja Pietari Paavalin linnoitus
seisovat tanakasti niin kuin ennenkin
entisillä paikoillaan.
Risteilijä Aurora loikoo
yksin ja hyljättynä
jäisessä pedissään.
Sen tykit ovat vaienneet.
Nevan poikki kulkee yli 300 siltaa.
Vietän ystävieni kanssa
hotelli Moskovassa
kaihoisaa iltaa.

Astelen karvalakkimeressä
suolan sohjoamaa Nevski Prospektia.
Väistelen kerjäläisiä ja taskuvarkaita.
On surullista katsella
Venäjän petettyä ja nöyryytettyä kansaa.
Hinnat juoksevat karkuun kuin Pietarin katulapset.
Kostea pakkanen tunkeutuu pomppaani väkisin
kuin venäläinen ryöstökapitalismi.
Tuskin tätä,
käsittäisi edes Puškin.
Poikkean suruissani kaljalle kellarikapakkaan.

Talojen seinät eivät kerro punaisesta Lokakuusta.
Lenin on saanut poliittisen turvapaikan
maanalaisen asemilta.
Proletaarit on ajettu takaisin kaduille.
Orpona länsipiruna
vaellan
kohti kirjallisuuskahvilaa
kantaen ylikansallisella brandilla
leimattua muovikassia
kuin maaton mies
ilman neuvostopassia.
Tuskin tätä surkeutta kestäisi
edes Puškin.

Brezhnevin aikana Neuvostoliitossa
kaikki pysähtyi
jopa
elintarvikkeiden hinnat,
työttömyys
ja etniset levottomuudet.
Kaksinapainen maailma
oli turvallisempi ja rauhallisempi elää.
Matkustelin jouluisin eri Neuvostotasavalloissa.
Rauha vallitsi Jerevanissa, Tbilisissa, Frunzessa,
Karagandassa ja Samarkandissa.

Kremlissä riehuu rottien ja välistävetäjien
valtataisto.
Teurastajapresidentti
pönkittää valtaansa
käymällä häpeällistä sotaa.
Ryöstetty kansallisomaisuus,
yksityistetty ja tuhottu teollisuus,
remontoidut ortodoksikirkot,
velaksiostetut länsiautot
luovat säihkettä hänen kylmiin silmiinsä.
Harva jaksaa
verojaan maksaa.
Kaikesta hyötyvät vain
valtiovarkaat, mafiosot ja uusrikkaat.
Heille on pystytetty
taivaisiin asti ulottuvat
kultatikkaat.

Jätän hyvästit
menneelle sirpin ja vasaran
maailmalle.
Lasken
Aleksanteri Nevskin luostarin
hautausmaalle
Einon ja Lydian haudalle
punaisen neilikan.


Leningrad joulukuussa 2002
Matti Laitinen

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Runoja Espanjasta v. 1986, Matti Laitinen

BILBAOSSA


Herri Batasunan arvoitus ratkesi yöllä
junamatkalla Bilbaosta Madridiin.
Baskiopettaja nimesi sen
ETA:n poliittiseksi siiveksi.
Herri Batasunaan törmäsi
kaikkialla Bilbaossa.
Me luulimme häntä joksikin
vihertäväksi vaalivaihtoehdoksi.

Korkeiden vuorenrinteiden keskellä
virtasi ruskea Nervíon-joki.
Baskimaa luikerteli asujaimistona
vuorten jokilaaksoissa ja meren rannoilla.
Pyykki roikkui asuntokolossien seinillä.
Valtavat teräsmasuunit
valaisivat yötä ja päivää.
Stalker opasti.


Paikallisjuna vei meheviin mäkiin ja lähiöslummeihin.
Kansainvälisen suurpääoman pankit Gran Víalla
uhosivat kuparisina slarvoina taivaalle.

Baskeripipoiset äijät
kävelivät plazoilla,
puistojen kivetyillä teillä
vuoristohepit käsissään
edestakaisin,
edestakaisin.
Siesta tai ei
päästä päähän.

Kaduilla tapasi usein
nuorempia mustapartaisia miehiä.

Mitä on sisälmyksetön autonomia?
Oikeus kävellä ja keskustella.
Oikeus katsella merta,
josta ei voi kuitenkaan purjehtia
omaan satamaan.

Ei ole ihmeellistä, että Madridissa paukkuu.
Ei ole ihmeellistä, että Bilbaossa
renaulteista kamat nussitaan.
Herraan ei pidä uskoa eikä luottaa.
Maan tehtävä on kansalle tuottaa.
Vuorten henget puhuvat.
Merten vedet samenevat.
Ihmiset sikiävät
täälläkin
voitto silmissään.

Malja baskeille!


Bilbao kesäkuussa 1986
Matti Laitinen



PERSEITÄ ZARAGOZAN YÖSSÄ



Asumme
Foretea-nimisessä
räkäläpensionaatissa.
Ikkuna antaa
kymmenen neliön
rähjäiselle sisäpihalle.
Vihreä sälekaihdin on puolitangossa.

Katseeni kohtaa vastapäisellä seinällä
yhteisen Villa Mierdamme
avonaisen kurkistusaukon.

Yläkerroksen väki soittaa
flamenco-levyjä.
He juhlivat Pyhän Pietarin kuolemaa.

Pensionaatin emännän telkkarissa
roihuaa jalkapallon maailmanmestaruus.
Meidän ruudussamme
ainoastaan
perseitä Zaragozan yössä.

Maistelemme huoneessamme
porvarien toivemaasta
Andorrasta
ostettua verotonta sangriaa.

Alkoi sataa vimmatusti.
Flamenco vaihtui
espanjalaisten markussimilöitten
tättärääksi.

Illan arvokkuus
kuoriutui nopeasti pois
kuin tapetun taisteluhärän
verinen nahka.


Zaragoza kesäkuussa 1986
Matti Laitinen



ARAGONIN KUKKA


Urkujen yössä
soivat melskaten
kohmettuneet sandaalit.

Yön paksuun höhmöön
hukkuu kukka
Aragonin.
Kenkiini suljen
sun suudelmas.

Valmis tajunta
antaa valoa
varjojen yöhön.

Maa on kuivaa.
Se halkeilee,
vaikkei sitä näekään.

Tarjoa vielä tilkkanen tinttoa
punaista Espanjan märkää.
Sulata suustani
kuivat hiekkavuoret.


Espanja kesäkuussa 1986
Matti Laitinen

lauantai 10. marraskuuta 2007

Runoja Kuubasta v. 1984, Matti Laitinen

VARJOSSAKIN VOI OLLA AURINGOSSA


Lentokone lentää taivaalla
ei aurinkoa särje.


Me istumme vaitonaisina
kivipöydän ääressä Havannassa.
Laulumme katsoo tyhjien rommilasien läpi.
Sähkölamppu loistaa yksinäisenä
sitruunapuiden keskellä.

Kun tuli sytyttää savukkeen,
jokainen näkee toiveensa kasvot.

Ilmoilta kuumilta tai sateilta
ei voi anella mitään.
Rukouksilla ei punamultaa
siniseksi saa muuttumaan.

Taskulampun heiluva valokeila
loittonee seurastamme
jälleen kerran.
Ei ihmisiä voi unohtaa
nenäliinaa taittamalla.

Pöytämme hiljenee.

Valo ei sammu vieläkään katulampusta.
Miesten asuntolan kuisti on tyhjä.
Norjan lippu on kuivunut
eilisestä sateesta.

Mietiskelytyöryhmä on saanut
tänäkin yönä työnsä Mangolehdossa
päätökseen.


Havanna kesällä 1984
Matti Laitinen



OODI GIRON-BUSSILLE


Kun mä astun aamulla
sisään sun
sininen sankarini
Giron,
työnilo valtaa
aina mun.
27 varista
tärisevällä penkillään.
Selibaatti heijaa!
Yksikään ei lennä pois.

Sä jyystät halki sokeriruokopeltojen
lomitse kauniiden tulipuiden
kumon hengessä baanalla puhisten.
Ylistetty olkoon Giron!
Kolisevankulmikas löylylaatikko,
olen ylen ihastunut
sinuun.

Sä jyräät vuosikausia
väsymättä
mitään kunnioittamatta pitkin
savisia teitä ja Havannan katuja.
Sun kompissas on kyrpää.

Mustaan muoviseen takapenkkiisi
on mukavaa
eilinen huulissa
nukahtaa.

Havanna kesällä 1984
Matti Laitinen




BELIC LAS COLORADAS

Kun uusi aamu koittaa,
tulevaisuus voittaa.
Kävin tänään Orientessa rannalla,
jolla Fidel joukkoineen
nousi Granmalla maihin.

Muutaman kilometrin päässä
rantautumispaikasta
on laaja hiekkaranta.
Istun siellä kärpäset seuranani
kioskin varjossa.

Katselen kaunista ystävääni
merta.

Mietin rannalla,
kuinka moni vallankumous on kaatunut
mangrovemetsikköönsä?

Kuubassa on voitto saavutettu.
Sitä ei pysty lannistamaan edes
eri tavoin laskettujen etäisyyksien päässä
oleva vihollinenkaan.

Porottakoon aurinko taivaalta
rauhassa Kuuballe.

Istun harmonisessa tilassa
palmulehväkatoksen alla,
naukkailen hiljakseen
anismehua ja rommia.

Taustalla soivat itsetunnossaan
organon oriental
ja
congarummut.


Kuuba kesällä 1984
Matti Laitinen



MIELISAIRAALA


Musiikki on mielisairaalassa ohut,
mutta vahva siima menneisyyteen,
ulkopuoliseen maailmaan.
Se saa vanhan tööttisen miehen
värisemään mömmömaailmassaan.

Silmät välkkyvät ja lantiot
heiluvat jälleen.
Hän laulaa kauniisti.
Skitsokuoro pauhaa.
Ihmisethän siinä laulavat
elämän onnesta ja suruista.
Tytöt tanssivat.
Trumpetti soi käreästi.

Hetkeksi harhat, masennus ja ahdistus
siirtyvät näiden muurien ja seinien ulkopuolelle.
Mieli katkeaa helposti kuin kitaran kieli
kaikkialla maailmassa.

Sairaala puistoineen, ruusutarhoineen
ja kanaloineen on kaunis ja turvallinen.
Onnellisista hulluista on paljon tarinoita.
Seinien sisältä ei niitä löydy.

Valkoinen naissopraano kiipeää oktaavilta toiselle.
Nuori mies kuorossa vääntelehtii.
Beethovenin Ilon laulu soi juhlasalissa.
Se jää soimaan korviini.
Maailman mielettömyys on tarttuvaa.
Ei hulluus!
Ihmisten mielettömyys ja välinpitämättömyys
luovat hulluutta.

Kun maailma lakkaa olemasta suuri holhoava laitos
ammottavine yksinäisyyksineen
ja mielettömyyksineen,
mieli on avoin.



Havannan keskusmielisairaalassa heinäkuussa 1989

Matti Laitinen


torstai 8. marraskuuta 2007

Venezuelan uusi perustuslaki, Matti Laitinen


VENEZUELAN UUSI PERUSTUSLAKI

Vuoden 1999 perustuslain mukaan: Venezuelan bolivaarisen tasavallan talous perustuu yhteis-kunnallisen oikeudenmukaisuuden, demokratian, tehokkuuden, vapaan kilpailun, ympäristön suojelun, solidaarisuuden ja tuottavuuden periaatteille, jotka turvaavat inhimillisen kehityksen ja ovat hyödyllisiä ja arvokkaita yhteiskunnalle. Valtio liittyneenä yksityiseen oma-aloitteisuuteen edistää kansantalouden sopusointuista kehitystä luoden työpaikkoja, korkea-asteista kansallista lisäarvoa, nostaa väestön elintasoa, vahvistaa maan taloudellisista itsenäisyyttä ja takaa luottamuksen lakiin. Talouden vakaa, dynaaminen, kestävä ja jatkuva kasvu sekä vaurauden jakautuminen turvataan osallistuvan, demokraattisen ja strategisen suunnittelun avulla. (Artikla 299)

Venezuela siirtyy perustuslain uudistuksen myötä rauhanomaisesti ja demokraattisesti kohti uutta kehitysvaihetta, joka tunnetaan 21. vuosisadan sosialismina. Tämä malli perustuu tässä vaiheessa osallistuvaan demokratiaan, sekatalouteen, maan sosiaalisiin tarpeisiin ja moninapaisen maailman edistämiseen. Uuden perustuslakiehdotuksen keskeisimpiä kohtia ovat yhteiskunnallisen vallan ulottaminen yhteisöneuvostoille sekä yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen omistuksen aseman määrittely ja vahvistaminen perustuslaissa sekä maan armeijan muuttaminen bolivaariseksi kansanarmeijaksi. Kansalliskaarti bolivarisoidaan ja armeijan reservistä perustetaan bolivaarinen kansanmiliisi. Asevoimia ei voi käyttää enää sotimistarkoituksiin. Maan keskuspankin hallinta siirtyy valtiovarainministeriön sekä suunnittelu- ja kehitysministeriön alaisuuteen.

VOIMASSA OLEVA PERUSTUSLAKI

Voimassa olevan perustuslain mukaan Venezuela rakentuu demokraattisesta ja sosiaalisesta oikeusvaltiosta ja oikeudenmukaisuudesta, joka pitää ylimpinä arvoina oikeusjärjestyksessään ja toimissaan elämää, vapautta, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, solidaarisuutta, demokratiaa, sosiaalista vastuuta ja yleisesti etusijalla ihmisoikeuksia sekä eettistä ja poliittista moniarvoisuutta (Artikla 2).

Vuoden 1999 perustuslain vallitessa maassa toteutettiin maareformi ja perustettiin maatalousosuuskuntia. Öljyteollisuus otettiin valtion tiukempaan hallintaan ja siitä saatuja tuloja kohdennettiin tuloksekkaasti väestön köyhimmän osan sosiaalietuuksien ja koulutuksen kohentamiseen. Koulutus ja terveydenhuolto säädettiin kaikille maksuttomaksi. Laki ei ole ollut myöskään esteenä rauhanomaista vallankumousta ja sen saavutuksia puolustavien bolivaaristen piirien ja niiden korvaajien yhteisöneuvostojen syntymiseen. Se ei ole kieltänyt myöskään tehtaiden valtaamista ja teollisuuden asteittaista kansallistamista.

SOSIALISTINEN VALLANKUMOUS

Sosialistinen vallankumous asettaa aina tavoitteekseen tärkeimpien tuotantovälineiden yksityisomistamisen korvaamisen yhteiskunnallisella omistuksella. Poliittisen vallan valtaaminen on alkusoitto yhteiskunnalliselle vallankumoukselle.
Kapitalismista sosialismiin siirtyminen on kertyneen kokemuksen mukaan edellyttänyt aina omanlaistaan siirtymäkautta. Tämä prosessi alkaa työväenluokan ja sen liittolaisten vallan pystyttämisellä ja jatkuu sen jälkeen vuosikymmeniä sosialistisen yhteiskunnan perusteiden rakentamisena, ylläpitämisenä sekä täydentämisenä. Venezuelassa siirtymäkausi on edennyt toistaiseksi rauhanomaisin keinoin parlamentaarista tietä kulkien.
21. vuosisadan sosialismin voiton takaamiseksi on välttämätöntä, että yhä laajemmat työtätekevien joukot osallistuttavat aktiivisesti maan tuotantoelämän valvontaan, valtiovallan toimintaan ja maan yhteiskuntaelämän johtamiseen sekä paikallisella tasolla että myös koko valtakunnan mitassa. Käytännössä tämä toteutetaan Venezuelassa toimivilla yhteisöneuvostoilla, työläisneuvostoilla ja -valvonnalla tehtaissa sekä luomalla bolivaarinen kansanarmeija ja kansanmiliisi vallankumous-prosessin turvaamiseksi ja perustamalla vallankumousta johtava puolue – PSUV – sekä toteuttamalla maassa osallistuvaa demokratiaa.

PERUSTUSLAKILUONNOKSEN KANSALAISKÄSITTELY

Venezuelassa järjestettiin 16.8.–7.10.2007 yhteensä 9 020 perustuslakiluonnosta esittelevää julkista tilaisuutta. Kansalaiskäsittelyssä lakiin tehtiin 624 muutosehdotusta. Perustuslakiluonnos oli myös kaikkien kansalaisten hankittavissa kohtuuhintaan kirjana. Lisäksi lakiluonnoksesta toimitettiin kansalaisille 10 000 000 kopiota.

Perustuslakia säätävä kansalliskokous käsitteli kokouksissaan kolmeen otteeseen lakiluonnosta. 350-pykäläisen perustuslain 69 artiklaan kirjattiin muutoksia. Lisäksi kokousedustajat matkustivat ympäri maata selvittämässä sen sisältöä eri yhteisöille, kansalaisjärjestöille, opposition edustajille ja tavallisille kansalaisille. Kansalliskokous vastaanotti 80 000 puhelinsoittoa asian tiimoilta.
Hallituksen arvion mukaan 77,8 % venezuelalaisista tutustui lakiluonnokseen. Kansalliskokous hyväksyi perustuslakiluonnoksen tehtyine muutoksineen ja lisäyksineen 2.11.2007. Sen lopullinen voimaanastuminen riippuu 2.12.2007 järjestettävän kaksiosaisen kansanäänestyksen lopputuloksesta.

PERUSTUSLAKIIN EHDOTETTUJA UUDISTUKSIA

Presidentin toimikausi pitenee kuudesta seitsemään vuoteen ja hänen uudelleenvalintaansa ei rajoiteta. Yhteisöneuvostojen toimintaan myönnetään varoja 5 % valtion budjetista (167 §) sekä niiden toiminnan luonnetta selkiytetään (184 §). Hallitus tekee kaikkensa varmistaakseen kansalaisten aktiivisen osallistumisen maan demokraattiseen yhteiskuntajärjestelmään (158 §). Äänioikeusikäraja alennetaan 18 vuodesta 16 vuoteen Itävallan, Brasilian ja Nicaraguan mallin mukaan. Sairaudesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta johtuva syrjintä kielletään lailla (21 §).

Kaikille kansalaisille suodaan oikeus asumiseen ja ketään ei voi häätää kodistaan velan vuoksi (82 §). Itsenäisille ammatinharjoittajille ja kotiäideille perustetaan oma sosiaaliturvarahasto (87 §). Työviikon pituus alennetaan 44 tunnista 36 tuntiin (90 §). Kaikille taattu ilmainen koulutus ulotetaan yliopisto-opintoihin asti (103 §). Maan yliopistot myös demokratisoidaan.
Venezuelan rangaistusjärjestelmä kulkee kohti vankien kuntoutusta ja heidän ihmisarvonsa kunnioittamista vankeuden aikana (272 §).

YHTEISKUNNALLINEN JA YKSITYINEN OMAISUUS

Vanhan perustuslain mukaan: ”Valtio suojelee ja tukee pientä ja keskisuurta teollisuutta, osuuskuntia, säästökassoja, perhe- ja pienyrityksiä sekä kaikkea yhteisöjen kollektiivisessa omistuksessa olevaa työ- ja säästämistoimintaa voimistaakseen maan taloudellista kehitystä. Se on valmis hankkimaan näille tahoille koulutusta, rahoitusta ja teknistä apua. Venezuelalainen käsityö ja kansan elinkeinot ovat valtion erityissuojelussa”(Artiklat 308–309).

Uuden perustuslakiluonnoksen 112 § takaa edelleen kaikille venezuelalaisille oikeuden harjoittaa vapaasti liiketoimintaa. Valtio edistää yksityisiä yrityksiä luomaan ja takaamaan vaurauden oikeudenmukaista jakautumista sekä johtaa taloudellisia toimia maan sisäisen kehityksen kohentamiseksi. Ehdotettu uudistus valtuuttaisi hallituksen edistämään sellaisen itsenäisen ja monipuolisen talousjärjestelmän turvaamista, joka perustuisi yhteistyön inhimillisiin arvoihin ja yleiseen hyötyyn. Sama koskisi myös yhteiskunnallisesti suuntautuneita, osuuskunnallisia ja yhteisöpohjaisia toimintamalleja.

Uutena puolena tässä uudistuksessa on valtion ohjaavan roolin lisääntyminen kapitalististen yritysten suhteen ja myös yhteisöllisessä tuotannossa.

MONOPOLIEN KIELTÄMINEN

113 § mukaan taloudelliset monopolit eivät olisi enää sallittuja Venezuelassa. Lainkohdan voimaantulo kieltäisi monopolit ja muut toiminnot, jotka keskittävät taloudellisen vallan tai muut resurssit jonkin käsiin. Valtio velvoitetaan suojelemaan sosiaalisesti orientoituneita, osuuskunnallisia ja yhteisöpohjaisia talouden toimintamalleja. Osuuskuntien määrä on kasvanut viime vuosina 800 yksiköstä yli 180 00 osuuskuntaan. Valtio laajentaa maan luonnonvarojen käyttöä kansalaisten yhteistä hyvää varten. Yksityisyrityksillä on yhä lupa hyödyntää maan luonnonvaroja, mutta vain yhteistyössä valtionyritysten kanssa.

Venezuelan valtiovalta pyrkii tällä toiminnolla hajottamaan maan kapitalistien valtakeskittymät, joita ilmenee etenkin tele-, viestintä- ja viihdeteollisuudessa. Kapitalistit eivät voi hyödyntää enää maan luonnonvaroja ilman valtion kontrollia. Sosialismille maaperää luova osuuskuntasektori otetaan valtiovallan erityiseen suojeluun.

YHTEISKUNNALLINEN OMISTUS LAAJENEE VENEZUELASSA

115 § käsittelee oikeutta yksityisomistukseen. Sen mukaan mikä tahansa omaisuus voidaan ottaa yleisen edun nimissä valtion haltuun. Haltuunotto korvataan kuitenkin asianmukaisesti. Lakiehdotus jättää ennalleen oikeuden yksityisomistukseen ja sen suojaan, mutta lisää omistamiseen joukon uusia omaisuusluokituksia. Omaisuus, joka ei ole yksityistä, voidaan luokitella seuraavasti:

Julkinen omaisuus: valtion täysin omistama ja hallitsema omaisuus.

Yhteiskunnallinen omaisuus: Venezuelan kansan omistama mutta valtion, yhteisöjen tai laitosten hallitsema omaisuus.

Osuuskunnallinen omaisuus: kansalaisryhmien omistama ja hallitsema omaisuus, joka tarkoitettu heidän omaan käyttöönsä.

Sekaomistuksellinen omaisuus: omistajuuden ja hallinnan erilaiset yhdistelmät.

Suurteollisuuden, pankkien, yhdyskuntatekniikan, liikenne- ja viestintävälineiden, viljelysmaan, kotimaisen ja ulkomaisen kaupan kansallistamisella on ratkaiseva merkitys sosialistisen rakennustyön edistymiselle myös Venezuelassa. Maan luonnonvarat on jo otettu yhteiskunnan hallintaan. Todennäköisesti kansallistamisprosessi etenee bolivaarisessa tasavallassa asteittain. Pienyrittäjyydestä luovutaan tuskin koskaan. Siirtymäkaudella esiintyy rinnakkain useita eri talousmuotoja kuten pienyrittäjiä ja –viljelijöitä, pieniä ja keskisuuria kapitalistisia yrityksiä, valtiokapitalismia (valtion ja kapitalistien yhteisyrityksiä) sekä sosialistista talousmuotoa erilaisten osuuskuntien ja valtion yhtiöiden ja laitosten muodossa.


Matti Laitinen

Lähteet: http://www.venezuelanalysis.com/, the Embassy of Venezuela in the United States

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Bolivaarinen vallankumous, Matti Laitinen


Bolivaarisen vallankumouksen olemuksesta


Brasilialainen oppositiojohtaja Marcio Moreira Alves luennoi v. 1969 Jyväskylän kesän Latinalaisen Amerikan kongressissa aiheesta ”Väkivalta ja poliittinen johtajuus Latinalaisessa Amerikassa” mm. seuraavasti:

”Vallankumoukselliset johtajat ovat yleensä Latinalaisessa Amerikassa peräisin keskiluokasta, paitsi Boliviassa, jossa keskiluokkaa ei voida katsoa olevan. Poliittisen vallankumouksellisuuden tunnusmerkkejä ovat:

1. traditionaalisen puolueideologian tai –kurin vastustaminen; täten vallankumousjohtajat harvoin ovat virallisen kommunistipuolueen jäseniä, tosin usein entisiä jäseniä.

2. tunnusmerkkinä on selvä tietoisuus imperialistisesta taloudellisesta riistosta ja siitä johtuen selvä antiamerikkalaisuus;

3. tunnusmerkkinä on pyrkimys teoretisointiin ja siitä johtuen taipumus pikkutarkkoihin ideologisiin erimielisyyksiin, jota puolestaan tasapainottaa lisääntyvä pyrkimys muodostaa yhdistettyjä rintamia;

4. tunnusmerkki on horjumaton sosialistinen vakaumus.

Nykyisistä Etelä-Amerikan vallankumousjohtajista Moreira Alvesin esittämät tunnusmerkit täyttyvät hyvin uusliberalismia vastustavien presidenttien Rafael Correan, Hugo Chávezin ja Evo Moralesin kohdalla. Kaikki nämä 21. vuosisadan sosialismia ajavat presidentit vaikuttavat kansanrintamien rakennusmestareilta. He ovat ottaneet puheissaan myös selvän hajuraon Leninin jälkeiseen neuvostoliittolaiseen reaalisosialismin malliin. Lisäksi heitä yhdistää liittolaisuus ja hyvät suhteet sosialistiseen Kuubaan.

Viidennen Tasavallan ­–liikkeen (MVR) poliittisena ohjelmana toimineen Venezuelan v. 1999 bolivaarisen perustuslain 1. artiklassa todetaan, että Venezuelan bolivaarinen tasavalta on peruuttamattomasti vapaa ja itsenäinen valtio, jonka moraalinen omaisuus ja arvot vapaudesta, tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja kansainvälisestä rauhasta perustuvat Vapauttaja Simón Bolívarin oppeihin. Sitoutumattomuus, vapaus, itsenäisyys, diplomaattinen ja alueellinen koskemattomuus sekä kansallinen itsemääräämisoikeus ovat kansan luovuttamattomia oikeuksia.

Símon Bolívarin vieraillessa Espanjassa ja Ranskassa v. 1799–1804 hän omaksui opintomatkallaan Ranskan vallankumouksen aatteita ja Jean-Jacques Rousseaun yhteiskuntafilosofiaa. Tuosta porvarillisesta vallankumouksesta on peräisin useita nykymaailman keskeisimmistä arvoista, kuten kansanvalta, yksityinen omistusoikeus, ihmisoikeudet ja oikeusvaltion periaate.

Bolivaarisen vallankumouksen juuret löytyvät Venezuelan marxilaisista puolueista, vasemmistolaisista sissiliikkeistä ja edistyksellisistä upseereista. Myöhemmin toimintaan liittyi mukaan osa ay-liikettä ja erilaisia kansalaisjärjestöjä. Vallankumouksellisella kansanrintamalla, joka nappasi poliittisen vallan haltuunsa Venezuelassa, oli voimakas vaikutus kansanjoukkoihin sekä myös riittävästi armeijan tukea takanaan. Chávez tovereineen otti onkeensa Kuuban vallankumouksen opetukset siitä, että kansanliikkeen voimat voivat voittaa sodan armeijaa vas­taan ja että aina ei ole välttämätöntä odottaa, kunnes olosuhteet val­lan­ku­moukselle ovat olemassa - kapinalliset voivat luoda täl­laiset olosuhteet.

BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN TOIMINTAMALLI TOIMII NÄIN

1. Rakennetaan laaja kansanrintama ja voitetaan presidentin vaalit (1998);

2. kutsutaan koolle perustuslakia säätävä kansalliskokous ja voitetaan sen edustajien vaali;

3. muutetaan maan perustuslakia ja hajotetaan parlamentti (1999);

4. perustetaan maanlaajuiset bolivaariset piirit vallankumouksen ja perustuslain puolustamiseksi (2000);

5. voitetaan enemmistö parlamenttiin ja pidetään uudet presidentinvaalit (2000);

6. aloitetaan laaja maareformi ja voitetaan väestön enemmistön kannatus sosiaaliohjelmilla (2001);

7. kukistetaan vastavallankumous kansan ja armeijan uskollisen osan tuella sekä selviydytään opposition masinoimasta öljylakosta (2002);

8. harjoitetaan kansainvälistä yhteistyötä: Kuuban ja Venezuelan presidentit allekirjoittivat historiallisen ALBA-sopimuksen Havannassa v. 2004. Sopimuksessa kutsutaan muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen poliittiseen ja yhteiskunnalliseen integraatioon sekä luomaan todellinen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle USA:n saaliinhimoiselle talouspolitiikalle. ALBA:n toisena tärkeänä kokonaisuutena on USA:n vaikutusvallan kaventaminen Latinalaisessa Amerikassa. Lisäksi voitetaan opposition vaatima kansanäänestys presidentin asemasta;

9. voitetaan ehdoton enemmistö parlamenttiin yhteistyössä liittolaispuolueiden kanssa (2005);

10. Voitetaan kolmannen kerran presidentinvaalit ja aloitetaan kapitalistisen valtiokoneiston korvaaminen uudella (2006);

11. presidentille myönnetään 18 kk:n lainsäädäntöoikeus (2007);

12. vallankumousprosessin vakiintumisen ja vahvistumisen myötä aloitetaan perustuslain muuttaminen demokraattisesta sosialistisemmaksi ja perustetaan prosessia johtamaan vallankumouksellinen puolue (2007);

13. Kolmen vuoden kokemuksen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että ALBA-sopimuksen puitteissa on mahdollista rakentaa Latinalaiseen Amerikkaan uusliberalismin ja USA:n imperialismin vastainen demokraattinen kansojen rintama sekä myös mahdollisesti myöhemmin sosialistinen valtioliitto.


Bolivaarinen vallankumousprosessi astui v. 2007 uuteen laadulliseen vaiheeseen. Sen tärkeimmiksi tehtäviksi asettuivat:


Venezuelan talouden avainsektorien asteittainen kansallistaminen, koska maan talous on edelleen kapitalistien hallussa ja maassa vallitsee kaksoisvalta eikä porvarillisia tuotantosuhteita ole kumottu.


Porvarillisen valtion purkaminen ja sen korvaaminen vallankumouksellisella valtiolla, joka perustuu työläis- ja kansanneuvostojen valtaan. Työläisten itsehallintoa ja demokraattista valvontaa laajennetaan tehtaissa. Yhteisöneuvostojen käyttöön on luvattu 5 % valtion budjetista.


Hugo Chávez ilmoitti 18.12.2006 liittolaispuolueilleen (23 puoluetta), että maahan olisi syytä perustaa sosialismin rakennustyötä varten uusi puolue – Venezuelan Yhdistynyt Sosialistinen Puolue (PSUV). 5,8 miljoonaa venezuelalaista on jo täyttänyt jäsenhakemuksen. Puolueen varsinainen perustamiskokous pidettiin 2.11.2007.


Perustuslain muuttaminen ja sen vieminen kansalaiskäsittelyyn, perustuslakia säätävään kokoukseen ja kansanäänestykseen 2.12.2007. Peruslakia on puitu tähän mennessä jo 9 020 julkisessa tilaisuudessa. Siirtymäkausi kapitalismista sosialismiin kestänee kuitenkin vielä vuosia. Siirtymäkaudella Venezuelassa on edustettuina useammanlaisia tuotantomuotoja. Leninin mukaan elinvoimainen luova sosialismi on itse kansanjoukkojen luomus.


Leniniläisessä puolueteoriassa kommunistinen puolue määritellään työväenluokan etujoukoksi, ts. sen edistyneimmäksi, tietoisimmaksi osaksi, joka pystyy johtamaan työväenluokan taisteluun kapitalismin kukistamiseksi ja sosialismin rakentamiseksi. Puolueen johtavan osan julistaminen ei tietenkään riitä, se on valloitettava teoilla. Samasta syystä johtuen Venezuelan vallankumouksessa tarvitaan uudentyyppinen – vallankumouksellinen puolue – Venezuelan Yhdistynyt Sosialistinen Puolue. PSUV muistuttaa toimenkuvaltaan ja olemukseltaan leniniläistä puolueapparaattia.

Vallankumousta ei suorita kommunistinen tai mikään muukaan puolue tai ay-liike vaan työväenluokka ja sen liittolaiset. Mikään puolue sinällään ei voi olla yksinään mikään vallankumousrintama. Se ei voi myöskään nimittää itseään omatoimisesti vallankumouksen johtajaksi, sillä johtoasema on aina ansaittava. Oikeassa oleminen ei johda vielä minnekään, jos puolueelta puuttuu laaja joukkojen kannatus. Antonio Gramscin mukaan työväenluokan johtavan aseman pystyttäminen yhteiskunnassa vaatii työväenluokalta kykyjä ja taitoja johtaa, organisoida ja liittää yhteen kansanjoukkoja. Henkisellä ja moraalisella vaikutuksella on valtava osuus hegemonian saavuttamisessa myös Venezuelassa.

Venezuela siirtyy perustuslain uudistuksen myötä rauhanomaisesti ja demokraattisesti kohti uutta kehitysvaihetta, joka tunnetaan 21. vuosisadan sosialismina. Tämä malli perustuu tässä vaiheessa osallistuvaan demokratiaan, sekatalouteen, maan sosiaalisiin tarpeisiin ja moninapaisen maailman edistämiseen. Uuden perustuslakiehdotuksen keskeisimpiä kohtia ovat yhteiskunnallisen vallan ulottaminen yhteisöneuvostoille, työläisten oikeuksien laajentaminen, yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen omistuksen aseman määrittely ja vahvistaminen perustuslaissa sekä maan armeijan muuttaminen anti-imperialistiseksi, bolivaariseksi kansanarmeijaksi ja kansanmiliisin perustaminen. Maan keskuspankin hallinta siirretään valtiovarainministeriön sekä suunnittelu- ja kehitysministeriön alaisuuteen. Kaikella tällä pyritään poliittisen ja taloudellisen vallan vahvistamiseen. Chávezin itsensä mukaan perustuslain uudistaminen on välttämätön toimenpide maan sosialismiin siirtymisen varmistamiseksi.

BOLIVAARINEN SOSIALISMI

Hugo Chávez on luonnehtinut Venezuelan sosialistista projektia indo-venezuelalaiseksi, kotikutoiseksi, kristilliseksi ja bolivaariseksi. Se ei ole utopistista sosialismia. Se pohjautuu hänen mukaansa Karl Marxin ja Friedrich Engelsin Kommunistisessa Manifestissa esittämiin ajatuksiin. Ratkaisun perustana on yhteiskunnan taloudellisen mallin muuttaminen. On sosialisoitava talous mukaan lukien maa-alueet ja luotava uusi tuotantotapa.

Chávezin avustajan Marta Harneckerin mukaan bolivaarinen vallankumous taistelee korvatakseen ns. edustuksellisen demokratian todellisella osallistuvalla ja osallistumista kannustavalla demokratialla, jossa ihmiset alkavat hallita omaa elämäänsä, yhteisöään ja maataan. Bolivaarisessa sosialismin visiossa on havaittavissa yhtymäkohtia Che Guevaran ja Fidel Castron esittämiin ajatuksiin.

Kuuban ja Venezuelan väliset suhteet ovat olleet olennainen osa Venezuelan vallankumousta. Castron ja Chávezin läheinen ystävyys on ollut myös hyvin tärkeää tälle prosessille. Useita hallinnollisia ongelmia on ratkaistu korkeimmalla tasolla. Rakentaessaan sosialismia maa tarvitsee muiden valtioiden kokemusta. Lukutaito-, terveys-, asunto- yms. kampanjat syntyivät kuubalaisten aloitteesta, koska venezuelalaiset itse eivät ymmärtäneet niiden tärkeyttä.

BOLIVAARINEN IDEOLOGIA

Oman käsitykseni mukaan bolivaarisen sosialismin ideologinen salsa koostuu nykyvaiheessaan marxilaisesta kapitalismikritiikistä, leniniläisestä valtio- ja puolueteoriasta, trotskilaisesta jatkuvasta vallankumouksesta, gramscilaisesta työväenluokan hegemoniasta, kominterniläisestä yhteisrintamataktiikasta, gueavara-castro-laisesta uuden sosialistisen ihmisen ajatuksesta ja osallistuvasta demokratiasta, katolisesta vapautuksen teologiasta sekä kansallista itsenäisyyttä ja imperialismin vastaisuutta korostavasta bolivarianismista.

Tukeakseen työväenluokan taistelun kansainvälisyyttä, Hugo Chávez ehdotti viime elokuussa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen vasemmistopuolueiden uuden Internationaalin perustamista v. 2008.

Minusta tämä ei ole sosiaalidemokratiaa, vaan aitoa siirtymäkauden luokkataistelua ja vallankumouksellisuutta, jota on syytä tukea!


Matti Laitinen

Barcelona-runoja, Matti Laitinen

KOLME RUNOA BARCELONASTA V. 1976-2006

BARCELONA I


Copito de Nieve,
albiino gorilla
istuu apaattisena
lasiseinäisessä kopissaan.
Kolumbus seisoskelee joutilaana
Plaza Puerta La Pazilla
korkealla pylväänsä nokassa.
Hän katsoo haikeasti kohti Amerikkaa.
Pablo Picasso sutii ihmisten mielikuvissa
vanhan vihaisen miehen töitään,
Calle de Montcadan museossaan.

Euroopan viimeisen fasistibunkkerin
seinämät ovat sortumaisillaan.

Barcelonan julkisten rakennusten
seinustoille on ripoteltu
konepistoolikainaloisia
kansalliskaartilaisia.
Generalísimo Franco on kuollut,
tappaja Jumalan armosta
on poistunut.
El Caudillon hurmeinen varjo
häilyy yhä Kataloniassa.

Istun ystävieni seurassa
Plaza del Realin kulmassa,
pöydällä huurteiset olutlasit.
Yläpuolella, korkeuksissa,
tummaa taivaankaarta vasten
räiskähtelevät sadat ilotulitusraketit
piirtäen loistokkaita värikuvioitaan.
Isot nenät, irvokkaat naamiot
ja viinivirtojen tyrehtymättömyys
ilmentävät iltaa.
He viettävät suurta fiestaansa.

Katalonialaisten kasvot kuumottavat
onnen huumasta.
Sisintä jäytää
vuosikymmeninä
kylvetty pelko:
kidutukset,
kuolemat
ja terroristilait.
Niskaa kynsii
kylmä falangistin koura
aina valmiina suudeltavaksi.

Joulukuussa syttyy,
arveli pöytäämme
pummaamaan osunut
valkopartainen
kapteeni Max.


Barcelona kesäkuu 1976
Matti Laitinen



BARCELONA II


Vuoria vasemmalla.
Kaupunki satamineen oikealla.
Kilsojen pituisella aurinkorannalla
lojutaan löysinä kaislamatoilla.
Vaaleaa nahkaa viilennetään Välimeressä.

Yks jätkä rämpyttää skittaansa.
Kaksi paahtunutta kimulia kuuntelee.
Ylä- tai alaosattomat oliot
istuvat tyytyväisinä auringossa
valkeilla rantavalleilla.

Punapaitaiset simpukankalastajat
tonkivat härveleillään merenpohjaa.

Orpo käsiverkko sinkoutuu
aaltojen sekaan.
Pyytimeen takertunut
hopeakylkijötikkä
luovuttaa verensä
polttavalle sannalle.

Osattomat kerjäävät kapeilla kaduilla,
myyvät rättejä metroasemilla.
Mustat rihkamakauppiaat vaeltavat
biitsiltä toiselle.
Algerialaiset ja marokkolaiset nuoret miehet
myyvät öisin hepoa ja pilveä Plaza del Realilla.
Heille kaman kauppaaminen ei ole syntiä.
He tienaavat rahaa omaa kuppilaansa varten.

Poliittisessa maanpaossa ollut vanha mies
totesi junassa lähellä Tarragonaa:
”Muy malo España, muchos facistas.”
Linttasimme savukkeemme vaunun lattiaan.
Katsoimme toisiamme
syvälle silmiin.


Barcelona kesäkuussa 1986
Matti Laitinen



BARCELONA III



Täysi yöbussi porhaltaa
Katalonian rannikkoa seuraten
kohti Almeriaa.
Takaritsillä ja nokassa
keskustellaan arabiaksi, venäjäksi, espanjaksi,
Afrikan murteilla ja Lattari-Amerikan aksentilla.
El Niño vapahtaa siirtotyöläismiehet
raskaasta työstään.

Viereisellä penkillä
nuoren miehen kännykässä lepää
pienen pojan pää.
Vähän edessä, pimeässä,
känninen miesääni lohduttaa
espanjalaisäidin itkevää lasta.

Barcelona kasvaa kasvamistaan.
Lentokentän junayhteyttä uusitaan.
Metroverkkoa laajennetaan.
Gaudín Sagrada Familia
ei ole valmis vieläkään.
Ramblalla kaikki,
kauppiaineen, ilveilijöineen,
on ennallaan.
Picasson museo Montcadalla
on muuttunut mauseoleumiksi.

Vauras Katalonia!
Oma kieli,
oma lippu,
laaja itsehallinto.
Sisällissodasta on kulunut
kuusikymmentäkuusi vuotta.
Teloitettujen joukkohaudat
ovat edelleen avaamatta.
Kadonneet omaiset ja rakkaat
ovat yhä löytämättä.
Katalonia,
olet unohdettujen maa!


Barcelona tammikuussa 2006
Matti Laitinen

Ecuadorin tilanteesta, Matti Laitinen

ECUADOR

Artikkelin kirjoittaja Matti Laitinen tutustui Ecuadoriin ja Peruun vuosina 1988–89, jolloin hän seikkaili Etelä-Amerikassa. Tapahtuneen jälkeen hän on seurannut ja haistellut puoliaktiivisesti Ecuadorin yhteiskunnallisia tapahtumia.

Ensi kosketus

”Maantien varrella kasvoi kymmeniä kilometrejä viljeltyjä banaaneja. Korjuukuntoon kypsyvät oli peitelty sinisillä muo­visäkeillä. Sokeriruokovainiot odottivat vuoden lopussa seu­rak­seen sadonkor­jaajien tulta ja machetea. Oranssit kookos­päh­kinät roikkuivat palmujen latvois­sa tunnelmallisesti kuin kerrotut pässin pallit.

Pihoilla kuivattiin kaa­ka­opapuja. Jokunen joki vilahti o­hit­se. Punaista mehevää rautaoksidin värjäämää mul­taa. Pellot antoivat riisiä ja maissia. Puolet väestöstä sai elan­ton­sa e­delleen maa­taloudesta. Maasto oli metsätöntä ja melko tasaista.

Pikkukaupungit olivat röttelöisiä. Kaiken väriset pienet kengän­kiillottajapojat tyrkyttivät palveluksiaan. Menneissä presiden­tin vaaleissa kaikki ehdokkaat olivat olleet heidän sydänystäviään.

Oikeistopopulistinen Abdalá Bucaram oli haettu maanpaosta ehdokkaaksi presi­dentin vaaleja var­ten. Hän oli joutunut vetäytymään Panamaan hä­mä­räpuu­hiensa vuoksi, mutta vaali­taiston ajaksi armo oli käynyt oikeudesta ja suonut hänel­lekin osallistumisoikeuden. Kampan­jas­saan hän oli mainostanut julkises­ti, että hänellä on suurempi ken­gännu­mero kuin ehdokas Tri. Bor­jalla ja väkevämpi sperma kuin mac­homiehen maineesta nauttivalla presidentti Leon Febrés Corderolla.

Talojen sei­nille olivat jääneet vain ni­met ja vaalimainokset antamaan väriä arkeen. Repaleisia julisteita ja rikottuja lupauksia. Seinä­pinnat saisivat aikanaan uudet maa­lit ja ku­vat. Sosiaalidemokratia oli saavuttanut tämänkin maan. Se oli ottanut itselleen presidentin jumalaisen hahmon.

Tien varteen ei ollut istutettu teollisuusrakennuksia. Armeija oli pitänyt puolensa ja saanut työnnettyä tukikohtansa auringon va­loon. Maalaiskylien kujien kulmissa tössötti katukeittiöitä. Niissä oli myyntitiski, puuhiiligrilli ja pari pöydän tapaista. Papu­mös­söä, riisiä, perunaa ja lihaa. Asiakkaiden käytössä oli muutama lautanen ja lusik­ka. Huo­pahattuinen intiaaninainen harjoitti ravitsemusalan am­mattia. Lapsi nukkui tyynesti hartialiinan sisällä hänen selässään.

Maaseudun talot yltivät korkeintaan kaksikerroksisiksi. Yläkerta bamburuo'osta ja alakerta tiilestä tai betonista. Mo­nessa näytti olevan maalattia. Röttelöt olivat röttelöitä Päiväntasaajallakin. Oma koti on kuitenkin kaikkialla köyhälle kullan kallis ainakin rakentaa. Kaikki, mikä suojasi sa­teelta, helteeltä ja kylmältä, sisälsi hyvän rakennusmateriaalin ominai­suudet.

Useita tunteja kestäneen taivalluksen jälkeen kärsävaunu aloitti hiljal­leen nousun vuorille. Mies bussin radiossa lauloi espan­jaksi viisaasti: ”On harkittava tarkoin ja katseltava asi­oita monilta eri kulmilta.”

Vuorten korkeuksissa kärsäkäs puskeutui pilvien lävitse. Nousut ja laskut paukkuivat matkustajien korvissa kuin lentokoneessa. Ruoka kasvoi hyvin pel­loilla vuoriston korkeuksissa, mutta sen jakau­tuminen nälkäisiin vat­soihin oli yhtä epätasaista kuin merenpin­nan ta­sollakin.

Ecuador kellui suomalaisessa arkitajunnassa vain yhtenä banaanivaltiona banaanivaltioiden joukossa. Banaanin- ja katkarapu­jen tuottajana se kisailikin maailman kärjessä. Maassa arvioitiin olevan kaukokartoitukseen perustuen li­säksi paljon luon­non­rik­kauk­sia.”

Lähde: Kuolema San Lorenzon yössä, Matti Laitinen, Pilot-kustannus 2003


Tilastotietoja Ecuadorin tasavallasta

Seuraavat tunnusluvut kertovat omaa kieltään v. 2007 vallinneesta jyrkästä yhteiskunnal-lisesta eriarvoisuudesta. 13,8 miljoonaisesta kansasta 60 % elää köyhyydessä. Lapsikuolleisuus on korkea (21,9/1000). Yli kolmannes kansasta koostuu alle 14-vuotiaista. Kansalaisten keski-ikä hipoo 24 vuotta. Intiaanijärjestöjen mukaan väestöstä n. 40 % on intiaaneja, mestitsejä 50 %, valkoisia 7 % sekä loput 3 % edustavat mustia ja mulatteja.

Armeijalla on huomattava rooli maan taloudessa lentoliikenteessä, maatalousyrityksissä ja öljyteollisuudessa. Ecuadorilaisista 47 % osallistuu työelämään. Kolme miljoonaa kansalaista työskentelee elintasopakolaisina ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa. He muodostavat tärkeän tulolähteen omaisilleen. Työvoimasta työskentelee 8 % maataloustuotannon parissa, teollisuudessa 24 % ja 68 % palveluammateissa. Vuoden 2006 tilastojen mukaan ainoastaan 1,5 miljoonaa kansalaista käytti Internetiä, kun vastaavasti Suomessa oli v. 2006 1,3 miljoonaa laajakaistaliittymää. Ecuadorin tärkeimmät vientituotteet ovat banaanit, katkaravut ja öljy.

USA on ollut aina kiinnostunut Ecuadorista. Yhdysvallat on ollut maan tärkein kauppakumppani. Jenkkien tärkeimmät intressit ovat maan sotilasstrateginen sijainti ja luonnonvarat. Ecuadorin suurimmat ongelmat ovat: köyhyys, 18,1 miljardin dollarin ulkomaanvelka (v. 2006), alkuperäiskansojen sorrettu asema ja korruptoitunut harvainvalta. Maan ulko- ja kauppapolitiikassa on parhaillaan tapahtumassa merkittäviä muutoksia.

Espanjalaisten valloittajien perilliset ovat pitäneet hallussaan valtaa Etelä-Amerikassa sijaitsevassa Ecuadorin valtiossa viimeiset 500 vuotta. Maa julistautui itsenäiseksi Espanjan siirtomaavallasta v. 1809. Se liittyi v. 1819 Simon Bolívarin perustamaan Suur-Kolumbiaan. Ecuador erosi valtioliitosta Bolívarin kuoltua ja julistautui itsenäiseksi tasavallaksi v. 1830.

Ecuador 1800-luvulla

1800-luvulla Ecuadorin poliittinen ilmapiiri oli säännöllisen epävakainen. Presidentin virka vaihtui v. 1830–1901 45 kertaa. Valtiopäämies oli tapana vaihtaa tarvittaessa vallankaappauksilla tai muilla omavaltaisilla vallansiirto- ja nimitystoimilla. Itsenäisen Ecuadorin ensimmäinen presidentti oli Juan José Flores. Hänen syrjäyttämisensä jälkeen maan johtoon ponnahti kuin konsanaan tatteja tammien alle useita autoritaarisia johtajia: Vicente Rocafuerte, José Joaquín de Olmedo, José María Urbina, Diego Noboa, Pedro José Arteta, Manuel de Ascásubi ja Antonio Flores Jijón. Yhteiskunnalliset myllerrykset rauhoittuivat 1860-luvulla konservatiivisen Gabriel Garcia Morenon ja katolisen kirkon yhteistyöllä. Ecuadorin ensimmäinen liberaalipuolue perustettiin Eloy Alfaro Delgadon toimesta v. 1884. Hän istui maan presidenttinä kolmena eri kautena. Liberaalit hallitsivat maata v. 1895–1925.

Brasilialaisen lehtimiehen ja kirjailijan Marcio Moreira Alvesin mukaan Latinalaisen Amerikan armeijoista muodostui 1800-luvun loppupuolella pysyviä instituutioita, jotka alkoivat vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Aina, kun jokin siviilihallinto epäonnistui tehtävässään, sen tilalle perustettiin sotilasdiktatuuri. Sotilaat älysivät, että puolueen avulla voi kaapata vallan käsiinsä maan lain ja järjestyksen nimissä. (Latinalaisen Amerikan haaste, s. 144).

Ecuador 1900-luvulla

1900-luvulla valtiolaivan ruoria pyöritteli päiväntasaajan tasavallassa yhteensä 60 eri henkilöä, joista yksi oli nainen. Heidän valtakautensa kesti keskimäärin 1,7 vuotta. Maan pitkäaikaisin presidentti on ollut, aluksi konservatiivista puoluetta ja myöhemmin FNV-puoluetta (Federación Nacional Velasquista – FNV) edustanut, liberaali lakimies José Maria Velasco Ibarra (v. 1934–35, 1944–47, 1952–56, 1960–61 ja 1968–72). Hän oli vuosisadallaan Ecuadorin merkittävin populistipoliitikko, joka valittiin viidesti presidentiksi ja jonka armeija syrjäytti vallasta neljä kertaa.

Rosalía Artea ga Serrano de Fernández de Córdova (s. 1956) oli Ecuadorin ensimmäinen naispresidentti. Hänen valtakautensa kesti v. 1997 kaksi päivää.

1900-luku

Sotilaat näyttelivät merkittävää osaa Ecuadorin vallankäytön historiassa myös 1900-luvulla. Vuosina 1900–1920 jenkit mielsivät itsensä luonnostaan läntisen pallonpuoliskon johtajiksi. He olettivat, että Latinalainen Amerikka ja sen upseeristo oli olemassa vain palvellakseen Yhdysvaltojen päämääriä.

1910-luku

22.12.1911 tapahtui kapina, jota johti Flavio E. Alfaro Santana. Sama toistui 30.12.1911 Pedro J. Montero Maridueñan johtamana. Vuosille 1911–20 mahtui yhteensä yhdeksän vallanvaihdosta.

1920-luku

9.6.1925 maata hallitsi sotilasjuntta johdossaan Luis Telmo Paz Miño. Ecuadorin kommunistinen puolue perustettiin samana vuonna.

Suomalaisen kulttuuritutkija Rafa­el Kar­stén käväisi Ecuadorissa Napo-joen varressa 1920-luvulla. Häntä pidetään yhtenä Amazonia-tutkimuksen alullepanijana. Filosofina hän oli Edvard Westermarckin oppilas. Opiskeluaikoinaan Karsten alkoi etsiä humanistisia selityksiä uskonnoille teologisten sijasta. Hän esitti kritiikkiä kristinuskoa ja sen perusteita kohtaan ja oli vaatimassa uskonnonvapautta Suomeen. Hän teki ensimmäisen matkansa Pohjois-Argentiinaan ja sieltä edelleen Bolivian Chacon alueelle. Seuraavat matkat vuosina 1916—1919, 1928—1929 ja 1947—1948 suuntautuivat Pohjois-Perun ja Ecuadorin sademetsiin, missä hän tutki erityisesti shuar- eli jivarointiaanien kulttuuria, mistä hänelle koitui maailmanmainetta. Hän kehui jivaroita loistaviksi sai­raanhoi­ta­jiksi. Jivarot ovat saa­neet turhasta maailmalla kohu­mainetta ku­tistetuista päis­tään - tsant­sois­ta.

Matkojen innoittamana syntyi myös Karstenin tunnetuin teos Inkariket och dess kultur i det forna Peru v. 1938. Teos käännettiin useille kielille, myös suomeksi, ja siitä on vielä 1990-lu-vullakin otettu uusintapainoksia mm. Ranskassa.

1930-luku

Franklin D. Roosevelt kehitti 1930-luvulla Hyvän Naapuruuden –politiikkansa. Hän hylkäsi USA:n oikeuden puuttua Latinalaisen Amerikan sisäisiin asioihin sekä erotti toisistaan amerikkalaisten yhtiöiden ja valtion edut.

26.9.1935 Ecuadoria hallitsi päivän sotilasjuntta johdossaan Benigno Andrade Flores. Vuosikymmenelle mahtui yhteensä 17 eri valtiopäämiestä.

1940-luku

PCE voitti v. 1944 parlamenttivaaleissa 15/85 paikkaa ja sain opetusministerin salkun. Vuonna 1946 puolue julistettiin laittomaksi. Eversti Carlos Mancheno Cajas edusti sotilaita 23.8.–2.9.1947 maan johdossa. Hänen jälkeensä maan presidenttinä toimi kaksi viikkoa kommunisti Mariano Suarez. PCE sai toimia taas julkisesti v. 1948–52.

Ecuador ja Peru mittelivät sotilaallisia voimiaan v. 1941 Carlos Alberto Arroyo del Rion kaudella. Hän oli Ecuadorin radikaalin liberaalipuolueen jäsen. Perun tukevammin varustettu armeija miehitti sodan seurauksena Ecuadorin El Oron ja Lojan provinssit. Invaasion seurauksena Ecuador menetti 65 % maa-alastaan Perulle. Rauha solmittiin 29.1.1942 USA:n ja usean Latinalaisen Amerikan painostuksesta, jotta pallonpuoliskon yhteisrintama II maailmansodassa säilyisi. Peru sai pitää valtaamansa alueet.

1950-luku

1950-luvulla republikaanien palattua valtaan USA:ssa voimistui perinteinen käsitys siitä, että yksityiset investoinnit ovat mantereen kehityksen avain. Tämä johti Latinalaisessa Amerikassa oikeistohallituksia suosivaan politiikkaan, koska oikeistovoimat takasivat parhaat toimintamahdollisuudet ulkomaisille ja etenkin amerikkalaisille yrityksille.

José Maria Velasco Ibarra (FNV) nimitettiin kolmannen kerran maan presidentiksi v. 1952–56. Häntä seurasi MSC-puoluetta (sosiaalis-kristillinen liike) edustanut Camilo Ponce Enríquez.

1960-luku

John F. Kennedy
esitti elokuussa 1961 Punta del Esten kokouksessa perustettavaksi Edistyksen Liiton, jonka vastaus Kuuban tuomalle haasteelle Latinalaisen Amerikan kehittämiseksi oli kapitalistinen valinta.

Ranskalaisen toimittajan ja tiedemiehen John Gerassin mukaan tämäkin USA:n viitoittama kehityssuuntaus meni täysin ketuille.

”Maanosan on uhrattava 30–40 % voitoistaan ulkomaille maksaakseen korot ja kulut, eikä se näin ollen voi maksaa takaisin pääomaa eli teollisuusvaltioiden ja etenkin Yhdysvaltain myöntämiä lainoja. Edistyksen Liiton näennäisenä tarkoituksena oli auttaa Latinalaista Amerikkaa teollistumaan yhteiskunnallisen edistyksen pohjalta… mutta sen toiminnasta johtuvat useat huomattavat tapahtumat: oikeistokaappaukset Argentiinassa, Brasiliassa, Hondurasissa, Guatemalassa, Ecuadorissa, Dominikaanisessa tasavallassa sekä El Salvadorissa. Sen sijaan pohjoisamerikkalaiset liikemiehet ovat lähettäneet maahansa 5 miljardia dollaria voittoa alle 2 miljardin sijoituksilla. Ja itse Edistyksen Liitto, jonka luultiin lainaavan rahat ainoastaan sosiaalisiin tarkoituksiin on varannut 86 % varoistaan ja luotoistaan Yhdysvalloissa valmistettuja tavaroita varten; Latinalaisen Amerikan hallitukset takaavat nämä luotot, jotka maksetaan takaisin dollareina.”

CIA syrjäytti Ecuadorissa 60-luvun alussa kaksi siviilihallitusta (Velasco Ibarra ja Arosemena Tola), jotka kieltäytyivät katkaisemasta suhteitaan Kuubaan. Tiedustelupalvelun toiminnan tuloksena maan johtoon astui sotilashallitus.

Philip Agee työskenteli CIA:n agenttina v. 1960–63 Ecuadorissa. Ageen selvityksen mukaan lähes kaikki merkittävät poliittiset järjestöt äärivasemmalta äärioikealle oli solutettu usein korkeinta tasoa myöten. Vasemmalla nuoria radikaaleja ohjattiin pois Kuuban vaikutuspiiristä ja epäamerikkalaisuudesta ja oikealla aktivisteja pyrittiin saamaan yhteistyöhön CIA:n kanssa sen etujen mukaisesti. Jos jotakin tarvetta varten ei ollut olemassa sopivaa organisaatiota, sellainen luotiin. Vasemmistolaisten ammattiliittojen vastapainoksi perustettiin oikeistolaisia vaihtoehtoja kilpailemaan jäsenistöstä. CIA omisti Latinalaisessa Amerikassa uutistoimistoja ja radioasemia. Lukematon määrä CIA:n palkkaamia toimittajia työsti antikommunistista propagandaa sanomalehtiin ja muihin tiedotusvälineisiin. Vasemmistopoliitikkoihin kohdistettiin häpäisykampanjoita ja mielenosoituksiin hankittiin provokaattoreita. CIA:n agentit ja oikeistojoukkiot räjäyttelivät kirkkoja ja syyttivät teoistaan vasemmistolaisia. Toimisto oli hyvin edustettuna useissa Latinalaisen Amerikan maissa. Presidentti José Maria Velasco Ibarran terveydentilasta raportoi CIA:lle presidentin oma lääkäri tri. Felipe Ovalle.

11.6.1963–29.3.1966 maata johti sotilasjuntta (amiraali ja kaksi kenraalia). Sotilasjuntta kielsi PCE toiminnan v. 1963–66. Puolue jakaantui v. 1964 kiinalaismieliseen vähemmistöön (PCEML) ja Moskovaa kannattavaan siipeen (PCE). 29.3.1966 maan johdossa käväisi päivän kenraali Telmo O. Vargas B.

1970-luku

USA:n kannalta maa on ollut tärkeä halvan raakaöljyn tuottaja. Jenkkiläiset öljyfirmat alkoivat porata estoitta Ecuadorin sademetsistä öljyä 70-luvun alussa. Viidakkokansat saivat väistyä öljyn tieltä. Öljy-yhtiöt ovat aiheuttaneet toimillaan maaperän ja vesistöjen saastumista sekä jouduttaneet sen seurauksena alueella elävien alkuperäiskansojen tuhoutumista. Yksi alueen voimakkaimmista ja vanhimmista kansoista - cofanit - käsitti v. 1971 15 000 ihmistä, mutta 2000-luvun alussa heidän lukumääränsä oli supistunut noin 800 henkilöön.

15.2.1972–11.1.1976 maan johdossa toimi kenraali Guillermo Rodriquez Lara. Kenraali lausui julki v. 1972 öljypitoisessa Orientessa pitämässään puheessa, että ”intiaaniongelma lakkaa olemasta ja meistä kaikista tulee valkoisia, kun hyväksymme kansallisen kulttuurin päämäärät.”

11.1.1976–10.8.1979 oikeistolainen sotilasjuntta johti jälleen tutulla kombinaatiolla – amiraali ja kaksi kenraalia – valtakuntaa.

Kansa, muutos ja demokratia –puoluetta edustava (roldosistit) Jaime Roldós Aguilera toimi Ecuadorin presidenttinä v. 1979-81. Hän oli uudistaja, jolla oli paljon vihollisia. Hänen virka-uransa päättyi lento-onnettomuuteen Perun rajan läheisyydessä. Hänen arvellaan joutuneen salamurhan uhriksi joko Perun hallituksen tai CIA:n toimesta.

1980-luku (Intiaanien vastarinta voimistuu)

Ecuadorin asevoimien ylipäällikkö Frank Vargas Pazzos syytti v. 1986 maavoimien komentajaa ja maan puolustusministeriä lahjonnasta. Hän vaati molempien irtisanomista viroistaan. Istuva presidentti Leon Fébres Cordero puolestaan erotti kenraali Vargasin ylipäällikön tehtävistä. Tämä ei suostunut eroamaan, vaan valtasi miehineen Quiton lentokentän. Pidettyään kenttää hallussaan muutaman tunnin he siirtyivät Mantan sotilastukikohtaan rannikolle ja ottivat sen viikoksi haltuunsa. Käydyissä neuvotteluissa erottamiset luvattiin toteuttaa, mutta toisin kävi ja kenraali Vargas vangittiin. Hän organisoi vankilasta käsin Quiton lentokentän uudelleen valtauksen ja istuvan presidentin kaappauksen v. 1987 Tauran kaupungissa. Ecuadorin kongressi totesi kenraalin olevan syyttömästi vankilassa ja vaati tämän vapauttamista.

Kenraali Vargas oli saanut sotilaallista koulutusta sekä Neuvostoliitossa että USA:ssa. Hänellä oli hyvät suhteet sekä Kuuban että Nicaraguan johtoon. Hän liittyi v. 1986 vankilassa kansalliseen vasemmistolaiseen puolueeseen APRE:en (Accion Popular Revolucionaria Ecuatoriania). Hän oli APRE:n ehdokkaana v. 1988 presidentin vaaleissa saaden neljänneksi eniten ääniä. Vuosina 1988–92 vallankahva osui Rodrigo Borja Cevallosin johtamien sosiaalidemokraattien (ID) käsiin.

Kesällä 1988 Quitossa antamassaan haastattelussa kenraali Vargas kertoi mm. seuraavaa:

”Vaikka USA:lla on atomipommeja ja hirvittävät asejoukot, se ei ole koskaan kyennyt taistelemaan sellaista kansaa vastaan, jolla on oma identiteettinsä. Minä uskon, jos me kaikki Latinalaisen Amerikan kansat yhdistymme, historian kirjat tulevat muuttumaan. USA:n edustaman hirveän asemahdin on keskusteltava silloin meidän kanssamme. Sen täytyy ratkaista ongelmansa humanistisesti ja oikeudenmukaisesti. Sen on otettava huomioon meidät tasavertaisina neuvottelukumppaneina. Ei siten kun he toimivat tällä hetkellä, jolloin me olemme vain halvan työvoiman lähde. Me olemme se kansa, jonka raaka-aineet ostetaan ensin halvalla ja jotka myydään sitten jalostettuina sille kalliilla hinnalla takaisin... Mutta jos jonakin päivänä me kaikki yhdistymme, meistä tulee vahvoja. Meistä ei tule siinä mielessä vahvoja, että me voisimme valloittaa toisia valtioita, vaan siinä mielessä, että me teemme työtä rauhan ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja demokratian puolesta. Me teemme työtä siksi, että kaikilla olisi mahdollisuus olla ihminen. Se on meidän päämäärämme!”

Ecuadorin riistetyt talonpojat ja intiaanikansat ovat vastustaneet julkisesti pitkään sekä kansallisia että kansainvälisiä kapitalisteja. He perustivat v. 1986 COINAIE-järjestön (Kansallinen intiaanikansojen liitto) puolustamaan perusoikeuksiaan. Järjestö on ajanut itsehallintoa intiaanien asuma-alueille ja heihin kohdistuvan syrjinnän lopettamista sekä heidän kulttuuriensa säilyttämistä.

Koillis-Ecuadorissa tapahtui v. 1987 tuhoisa maanjäristys. Mullistuksen aikana kuoli tuhansia ihmisiä. Kokonaisia kyliä hautautui lieju- ja savivellin alle. Joet muuttivat suuntaansa. Öljyputket katkeilivat, jonka vuoksi öljynvienti ulkomaille tyrehtyi. Maa joutui taloudellisen katastrofin partaalle. Valtio pyysi USA:lta apua uuden tieverkon rakentamiseksi. Maahan saapui 6 000 jenkkiasiantuntijaa. Heillä oli koko ajan käytössään mitä modernein tienrakennuskalusto jopa helikoptereita. Joukkojen miehitystä vaihdettiin kahden viikon välein. Ecuadorin hallituksen tiedonannon mukaan jenkit saivat raivatuksi puolessa vuodessa viidakkoon uutta valtatietä yhteensä viisi kilometriä. Paikalliset asukkaat puhuivat ainoastaan kahden kilometrin pituisesta tienpätkästä. Käytännössä turma-alue toimi vain viidakkosodan koekenttänä ja jenkkijoukkojen harjoitusalueena.

Vuonna 1989 Kööpenhaminassa ecuadorilainen intiaanijohtaja Luis Vargas il­moitti, että he kaivavat sotakirveensä esiin. Amazonin inti­aanit nousevat kapinaan sekä kansallisia että kansainvälisiä metsäntuho­ajia vastaan puolustaakseen oikeuksiaan.

1990-luku

Vuosina 1992–2000 Ecuadorin johdossa työskenteli kuusi eri presidenttiä ja kaksi hätätilahallitusta. Vuosina 1992–96 presidentin pestiä hoiti arkkitehti Sixto Alfonso Durán-Ballén (PSC). Vuonna 1996 valittu populistipresidentti, lakimies Abdala Bucaram Ortiz (PRE = Partido Roldosista Ecuatoriano, keskusta-oikeisto) erotettiin mielenvikaisena tehtävästään. Häntä syytettiin miljoonien kavaltamisesta presidentin virassa ollessaan. Hänen seuraajinaan toimivat Fabián Alarcón Rivera (Frente Radical Alfarista –puolue, keskusta-oikeisto) kolme päivää, Rosalia Arteaga Serrano (MIRA) kaksi päivää. Fabián Alarcón palasi helmikuussa 1997 valtaan 1,5 vuodeksi. Häntä syytettiin virkakautensa lopulla korruptiosta. Jamil Mahuad Witt (Unión Demócrata Cristiana) nimitettiin presidentiksi elokuussa 1998. Maaliskuussa 1999 presidentti ilmoitti hallituksen päästävän sucren kellumaan ja valuutta devalvoitui yli sata prosenttia päivässä, jonka jälkeen hallitus jäädytti pankkitileillä olevat määräaikaistalletukset ja puolet käyttötilien varoista. Lopulta omasta valuutasta luovuttiin kokonaan ja sucret vaihdettiin v. 2000 dollareihin kurssiin 1:25 000.

Vuonna 1999 inflaatio laukkasi Ecuadorissa 60 % vuosivauhtia. Maan tuotantoelämä supistui kolmanneksella. Työttömyys kohosi 17 prosenttiin. Kansalaisten ostovoima romahti rajusti ja hallitus jäädytti pankkitilit pelastaakseen yksityiset pankit. Tilanne johti yhteiskunnalliseen konfliktiin ja kansa lähti luokkataistelun tielle. Jamil Mahuad Wittin valtiolaivan valot sammuivat 21.1.2000, kun se ajoi karille.

Vuosina 1994–95 Ecuadorilla ja Perulla puhkesi rajakiista Alto Cenepassa. Sen pontimena olivat v. 1941 tapahtuneet maa-alueiden menetykset Perulle. Kiista loppui v. 1995 ylikansallisten sotajoukkojen interventioon. Nämä sotavoimat olivat neljän Rion pöytäkirjan allekirjoittaneen valtion luomus. USA ja kaksi muuta allekirjoittajamaan edustajaa sekaantuivat konfliktiin. MOMEP (Military Obverses Mission to Ecuador-Peru) ja jenkkidiplomaatti Luigi Enaudi näyttelivät tärkeää osaa tässä tapahtumassa. Malvinas-saarten sodan aikana Enaudin vastaus kysymykseen, miksi USA oli tukenut mieluummin Englantia kuin Argentiinaa, perustui siihen, että suhteet USA:n ja Latinalaisen Amerikan maiden välillä olivat niin ”mytologiset”. Luigi Enaudi nimettiin etuoikeutetuksi allekirjoittajaksi Perun ja Ecuadorin rauhanprosessissa. Enaudi on sukkuloinut USA:n diplomaattina ahkeraan viimeisen 20 vuoden ajan Latinalaisen Amerikan kriisikeskuksissa. Hän työskenteli lokakuussa 2000 OAS:n pääsihteerin Cesar Gavirian lähettiläänä Haitissa.

USA:n sotilaalliset intressit Ecuadorissa

USA:n kannalta Ecuadorin geopoliittinen sijainti on erinomainen. Ecuadorin rannikolla sijaitseva Mantan sotilastukikohta suo optimaaliset olosuhteet ”Plan Colombian” toteuttamiselle. ”Plan Colombian” todellisena päämääränä on kiihdyttää markkinoiden avautumista Amerikan alueella, jossa asuu 700 miljoonaa potentiaalista kuluttajaa. Sen taloudellisena suunnitelmana on valtiollisten rajojen poistaminen ja markkinoiden avaaminen USA:n suurteollisuudelle. Ainoa hyötyjä on USA, joka haluaa hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella.

Ecuadorilaisen eversti Jorge Brito Albujan mukaan Mantan tukikohta on strategisesti keskeisellä paikalla. Se sijaitsee valtameren äärellä. Sillä on teknisesti niin korkeatasoinen satama, että suuretkin sota-alukset voivat sotavoimineen rantautua sinne ja operoida myös sieltä käsin. Tukikohdan elektronisen tiedustelun kehittämiseen investoitiin v. 1999 88 miljoonaa dollaria. Uudistus palveli kuulemma hyvin huumeliikenteen valvontaa. Tukikohdan kiitorata on vahvistettu betonilla, jotta raskaat joukkojenkuljetuskoneet kuten Galaxy C-130 ja C-140 voisivat laskeutua sinne. Mantan elektroninen ja ilmatiedustelu on kerännyt valtavan sotilaallisen tietokannan Kolumbiasta. Tämä tiedustelumateriaali on siirrettävissä reaaliajassa Tres Esquinasin sotilastukikohtaan Kolumbiaan. Siellä on valmiina kolme ”huumeiden vastaisen” –sodan pataljoonaa hightec-aseineen ja helikoptereineen hyökkäämään kapinallisia vastaan.

2000-luku

Intiaanit valtasivat maan kongressin

Tammikuussa 2000 Ecuadorin armeija, alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ja kansa liittyivät yhteen kaataakseen presidentti Jamil Mahuad Wittin hallituksen. Tapahtui jotain sellaista, mitä oli ennakoitu jo jenkkien IAD-raportissa (Inter-American Dialogue) v. 1988. Raportissa vahvistettiin, että Latinalaista Amerikkaa kohtaavista uhkista suurin oli se, jos kansa ja armeija yhdistyvät jossain mantereen maassa puolustamaan omia kansallisia etujaan.

Istuva presidentti Mahuad Witt dollarisoi Ecuadorin talouden korvaamalla kansallisen valuutan sucren jenkkidollarilla. Tämä herätti kansan parissa voimakkaan vastarinnan. CONAIE:n organisoimat 10 000 intiaania saapuivat 21.1.2000 Quitoon osoittamaan mieltään. He vaativat presidentin, kongressin ja korkeimman oikeuden eroa. He tahtoivat tilalle kansan hallituksen, jossa olisi edustettuna maan katolinen kirkko, armeija, useita intiaanien nimeämiä siviilejä, vasemmistolaisia ay-johtajia ja edustajia eri opiskelijaryhmistä. Sotilaat liittyivät tukemaan intiaanien esittämiä vaatimuksia. Ecuadorin öljytyöläiset ja maan ammatillinen keskusliitto FUT painostivat yleislakolla esitettyjen vaatimusten toteuttamista.

Kansallisen pelastuksen –johtoryhmään valittiin CONAIE:n johtaja Antonio Vargas, eversti Lucio Gutiérrez ja Ecuadorin korkeimman oikeuden eläkkeellä oleva presidentti Carlos Salorzano. Vallansiirto epäonnistui ja väliaikaiseksi presidentiksi nimitettiin varapresidenttinä toiminut IMF:n säästölinjaa tukeva Gustavo Noboa. Hänen valtakautensa kesti vuoteen 2003 asti. Hänet määrättiin toukokuussa 2003 kotiarestiin. Häntä syytettiin ulkomaisen velan huonosta hoidosta.

Kirottu öljy

Ecuadorin viidakkokansat haastoivat v. 2002 Chevron Texacon ja Texaco Gulfin edesvastuuseen niiden aiheuttamista laajoista ympäristötuhoista ja terveyshaitoista. Syöpäriskin on todettu olevan joillain alueilla 1000-kertainen verrattuna normaalioloihin. Joukko philadelphialaisia juristeja esitti yli 30 000 intiaanin toimeksiannosta 7.5.2003 Chevron Texacolle miljardin dollarin suuruisen korvausvaatimuksen. Öljy on maan tärkein ulkomaan valuutan tuoja, mutta öljytulot eivät hyödyttäneet köyhiä kansalaisia. Ne kuluivat ulkomaan velkojen maksuun, osalla ylläpidettiin armeijaa ja loput valuivat poliittisen ja taloudellisen eliitin taskuun.

Eversti Gutiérrez

Eversti Lucio Gutiérrez seurasi alussa Hugo Chávezin poliittisia jalanjälkiä. Hän nousi valtaan sorrettujen ja riistettyjen kansanosan äänin. Hän oli johtamassa hallituksen kaatamista. Hän joutui kaappausyrityksen jälkeen vankilaan muutamaksi kuukaudeksi. Hän lupasi taistella korruptoitunutta harvainvaltaa vastaan. Presidentti Mahuad Wittin syrjäyttämisen jälkeen hän perusti upseeritoveriensa kera oman puolueen nimeltä Tammikuun 21. päivän isänmaallisen yhdistyksen puolue (PSP). Hän voitti presidentinvaalien toisella kierroksella 54,3 % ääniosuudella oikeistolaisen banaanimiljardöörin Alvaro Noboan. Gutiérrez vannoi presidentin virkavalansa tammikuussa 2003. Hän muodosti maalleen uuden itsensä johtaman hallituksen.

Presidentti Lucio Gutiérrez Borbúa kuvasi itseään ja aatemaailmaansa tuolloin seuraavasti: ”Minä en ole kommunisti. Olen kristitty mies, joka kunnioittaa yksityisomistusta ja ihmisoikeuksia.” Hänet syrjäytettiin vallasta 20.4.2005. Hänen tilalleen asettui hänen varapresidenttinsä sydänlääkäri Alfredo Palacio González, joka hoiti tehtäviään vaalikauden loppuun. Hän suosi omassa kabinetissaan sosialidemokraattisia ministereitä.

Kansanrintama

Yksikamarisessa kansalliskongressissa Gutiérrezilla oli tukenaan oman puolueensa 17 paikan lisäksi talonpoikia ja intiaaneja edustavan Pachakutik – Nuevo pais’in 17 parlamentaarikkoa (COINAIE:n poliittinen rintama) sekä maolaisen Kansandemokratia –liikkeen (MPD) kolme edustajaa. He muodostivat vähemmistön 100-paikkaisessa eduskunnassa.
Kansanjoukkojen taholta Gutiérrezin hallitukselle kohdistui kovia odotuksia ratkaista maan köyhyysongelma ja yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet. Toisaalta hallitukseen kohdistui myös voimakasta muutosvastarintaa Kansainvälisen Valuuttarahaston, USA:n ja OAS:n sekä Ecuadorin kapitalistien taholta.

Gutiérrezin yhteiskunnallisen reformin piti suuntautua mm. vanhuuseläkkeiden korottamiseen, köyhien sosiaalisen perusturvan parantamiseen, kattavaan terveydenhuoltoon, ilmaisen kouluruokailun ja kouluvälineiden mahdollistamiseen köyhien perheiden lapsille sekä lukutaidottomuuden kitkemiseen maasta. Hän lupasi myös rakennuttaa kansalle asuintaloja valtion omistamille maille sekä myöntää lainaa omien talojen rakentamiseen ja pienyritysten perustamiseen. Hän ei aikonut yksityistää yhteiskunnan omistamia tuotantolaitoksia. Miljoonat työläiset, nuoret ja talonpojat toivoivat esitysten johtavan yhteiskunnalliseen muutokseen Ecuadorissa.

Rakoilua kansanrintamassa

Gutiérrezin politiikka osoittautui hyvistä lupauksista huolimatta tuuliviirimäiseksi. Hänen johtamansa ecuadorilainen delegaatio vieraili helmikuussa 2003 IMF:ssa. Tuolloin kurjistamisrahaston johtaja Horst Köhler myönsi Ecuadorille 200 miljoonaa dollaria lainaa maan talouden vakauttamiseen.

IPS raportoi 21.2.2003 julkaisemassaan artikkelissa, että CONAIE oli ottamassa hajurakoa Qutiérrezin suhteen syyttäen häntä vaalilupausten pettämisestä ja uusliberalistisen talouspolitiikan harjoittamisesta. Jos hallituksen linja ei muuttuisi, intiaanijärjestö uhkasi vetäytyä pois hallituksesta. Gutierrézin valtaan nostaneet liittolaiset – talonpojat, ay-liike, opiskelijat ja intiaanijärjestöt – järjestivät useita hallituksen vastaisia mielenosoituksia.
Alkuperäiskansojen liike CONAIE:lla ja sen poliittinen siipi Pachakutik-Nuevo pais olivat v. 2002 ainoa poliittinen voima, joka kykeni haastamaan maan hallituksen. CONAIE:n puheenjohtaja Leonidas Iza totesi saavutetun vaalivoiton jälkeen, että mikäli Lucio lipeää vaaliohjelmassa sovitulta linjalta, hänellä on edessään sama kohtalo kuin muilla Ecuadorin viime vuosien presidenteillä. Intiaaniliike oli jo osoittanut, että se saattaa kyetä kampeamaan presidentin linnasta kadulle hyvinkin nopeasti. Leonidas Iza yritettiin salamurhata helmikuussa 2004. Intiaanijärjestö vastusti FTAA:ta ja vaati intiaanikansoille alueellista itsehallintoa sekä kulttuurillista, poliittista ja hallinnollista itsemääräämisoikeutta.

PCE:lla oli v. 1988 vain enää 500 jäsentä. Puolueen vaikutusvalta koheni olennaisesti 2000-luvulla. PCE oli mukana Lucio Gutiérrezin hallituksessa. Sillä oli myös johtava asema Ecuadorin ammattiyhdistysliikkeessä (Confederation of Ecuadorian Workers). Ecuadorin M-L kommunistinen puolue (PCEML) ja sen johtama maolainen kansanrintama MPD ei tukenut vallasta keväällä 2005 syöstyä presidentti Lucio Gutiérrezia henkilönä vaan projektina nimeltä Uusi Ecuador, joka oli demokraattinen liike. Hän oli ensimmäinen kansan keskuudesta vaaleilla valittu presidentti. MPD:llä oli ympäristöministerin paikka hallituksessa. Se työskenteli sekä hallituksessa että sen ulkopuolella mobilisoimassa kansaa. Puolen vuoden jälkeen MDP asettui oppositioon, koska presidentti kääntyi uusliberalismin kannattajaksi ja aloitti neuvottelut IMF:n kanssa. Puolue ilmoitti pyrkivänsä luomaan olosuhteita aseelliselle taistelulle. Päämääränään heillä ei ole kuitenkaan aluksi sosialistinen vallankumous vaan demokraattinen ja anti-imperialistinen vallankumous.

Ecuadorin parlamenttipuolueet 15.10.2006

Partido Renovador Instucional de Accion Nacional (PRIAN), 27 paikkaa, oikeistopopulistinen puolue
Partido Sociedad Patriótica 21 de Enero (PSP), 23 paikkaa, kansallinen vasemmistopuolue
Partido Social Cristiano (PSC), 12 paikkaa, keskusta-oikeistolainen puolue
Partido Izquierda Democratica (ID), sos.dem puolue ja RED (Etninen ja demokraattinen verkosto)–vaaliliitto 10 paikkaa
Movimiento de Unidad Plurinacional Pachakutic – Nuevo Pais (MUPP-NP) intiaaniväestön puolue 6 paikkaa
Partido Roldosista Ecuatoriano (PRE), 5 paikkaa, keskusta-oikeistolainen populistipuolue
Movimiento Popular Democrático (MPD), 3 paikkaa, PCEML:n johtama kansanrintama
Union Demócrata Cristiana (UDC), kaksi paikkaa, kristillissosialistinen, anti-imp.puolue
Muut puolueet 11 paikkaa


Ecuadorin uudeksi presidentiksi valittiin 15.11.2006 Rafael Correa

Rafael Correa kuvailee itseään sosialistiksi (PSE) ja Hugo Chávezin lähiliittolaiseksi. Hän on luvannut suunnata maan öljytuloja terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan sekä kasvattaa kansanvaltaa ja rajoittaa perinteisten puolueiden valtaa. Hänen virkaanastujaisseremoniaansa tammikuussa 2007 osallistuivat erityisvieraina naapurimaiden päämiehet Hugo Chávez ja Evo Morales.

USA:n vaikutusvallan kaventamiseksi Latinalaisessa Amerikassa Ecuadorin presidentti Rafael Correa 9.3.2007 teki päätöksen, jonka mukaan Yhdysvaltain sotilaallinen läsnäolo Ecuadorissa päättyy Manabin maakunnassa sijaitsevan Mantan laivastotukikohdan sulkemiseen vuonna 2009. Mantan tukikohdan tutkien ja muiden tiedustelulaitteiden avulla voidaan kontrolloida koko Etelä-Amerikkaa.

Ecuador liittyi maaliskuussa 2007 Argentiinan ja Venezuelan yhdessä ideoimaan Etelän Pankkiin. Sen tehtävänä on Latinalaisen Amerikan yhteisenä pankkina vapauttaa maanosan valtiot Kansainväliseen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ikeestä.

Rafael Correan pyrkimyksenä on uudistaa maan poliittinen järjestelmä. Maassa suoritettiin 15.4.2007 kansanäänestys, jossa hyväksyttiin valittavaksi 130-jäseninen perustuslakia säätävä kokous maan perustuslain uudistamiseksi. Parlamentin toiseksi suurin puolue Lucio Gutiérrezin johtama PSP tuki kansanäänestyksen järjestämistä.

Presidentti Correan vaaliliitto Alianza PAIS (Patria Altiva i Soberana) ei ottanut osaa v. 2006 eduskuntavaaleihin, mutta se osallistui 30.9.2007 pidettyihin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaaleihin. Kokouksen on määrä aloittaa työskentelynsä 31.10.2007. Ecuadorilaisista 75 % tukee perustuslain uudistamista. Toteuduttuaan se on jo maan 20. perustuslaki.

Ecuadorin hallituksen jäsenet 9.4.2007

Presidentti
Rafael CORREA Delgado, taloustieteen tohtori

Varapresidentti
Lenin MORENO Garces, filosofian lisensiaatti

Maatalousministeri
Carlos VALLEJO Lopez, agronomi

Valtiovarainministeri
Ricardo PATINO Aroca

Kulttuuriministeri
Antonio PRECIADO Bedoya, runoilija, pedagogi

Tal. ja sosiaalisen inkluusion ministeri
Jeannette SANCHEZ Zurita, taloustieteilijä

Rahoitus- ja talousministeri
Fausto ORTIZ de la CADENA, taloustieteilijä

Opetusministeri
Raul VALLEJO Corral, kirjallisuuden lisensiaatti

Uusiutuvan energian ja sähkön ministeri
Alecksey MOSQUERA

Ympäristöministeri
Anita ALBAN Mora, juristi

Ulkoministeri ja ulkomaankaupan ministeri
Maria Fernanda ESPINOSA Garces, yhteiskuntatieteilijä

Pääministeri
Gustavo LARREA Cabrera, sosiologi

Teollisuusministeri
Raul SAGASTI Lupera, taloustieteilijä

Institutionaalisen yhteistyönministeri
Derlis PALACIOS Guerrero, insinööri

Työvoimaministeri
Antonio GAGLIARDO Valarezo, juristi

Kaivos- ja öljyministeri
Galo CHIRIBOGA Zambrano, hallintotieteiden maisteri

Puolustusministeri
Wellington SANDOVAL Cordova, lääketieteen tohtori

Terveysministeri
Caroline CHANG, lääketieteen tohtori

Urheiluministeri
Raul CARRION Fiallos, urheilulääkäri

Matkailuministeri
Maria Isabel SALVADOR Crespo, kielitieteilijä

Liikenne- ja yleistentöiden ministeri
Hector VILLAGRAN Cepeda, juristi

Asunto- ja kaupunkikehityksen ministeri
Maria de los Angeles DUARTE Pesantes, arkkitehti

Talous- ja tuotantoministeri
Mauricio DAVALOS Guevara, sosiolologi, taloustieteilijä

Turvallisuusministeri
Fernando BUSTAMANTE Ponce, tohtori

Luonnon ja kulttuuriperinnön ministeri
Juan MARTINEZ Yanez, antropologi

Sosiaalisen kehityksen ministeri
Nathalie CELY Suarez, taloustieteilijä

Kansallisen suunnittelun ja kehityksen sihteeri
Fander FALCONI Benitez

Tietoliikenteen pääsihteeri
Julia ORTEGA

Yleishallinnon pääsihteeri
Vinicio ALVARADO Espinel

Keskuspankin johtaja
Eduardo CABEZAS Molina

USA:n suurlähettiläs
Luis Benigno GALLEGOS Chiriboga

YK:n suurlähettiläs
Diego CORDOVEZ Zegers


Ecuadorin hallitus suuntaa kohti sosialismia

16.7.2007 Ecuadorin hallitus työskentelee johdonmukaisesti 21. vuosisadan sosialismin ja maan sisäisen solidaarisuuden rakentamiseksi eikä mikään voi tämän prosessin suuntaa muuttaa, totesi Ecuadorin valtiovarainministeri Ricardo Patino maan pääkaupungissa Quitossa.
"Ecuadorin toimeenpaneva koneisto on sitoutunut saattamaan maan kansantalouden palvelemaan tavallisia kansalaisia, joiden asema tähän saakka on ollut kaikkein heikoin", sanoi Patino.

Patino huomautti, että v. 2002 Kansainvälinen valuuttarahasto oli kieltänyt Ecuadoria sijoittamasta varoja terveydenhuoltoon, koulutukseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tällaiseen järjettömyyteen ei ole paluuta, totesi Patino. Ecuador ei ole rikas maa, mutta se kehittyy ja tulee paljon paremmin toimeen ilman ulkopuolista komentoa ja ulkomaista eduntavoittelua, sanoi Patino.

Ecuador solmi 16.7.2007 energiayhteistyösopimuksen Venezuelan kanssa. Venezuela jalostaa ecuadorilaista raakaöljyä ja rakentaa maahan uusia öljyjalostamoita. Rafael Correa on luvannut myös neuvotella uudet sopimukset kansainvälisten öljyfirmojen kanssa. Kertyvät tulot käytettään Venezuelan tapaan terveydenhuoltoon, koulutukseen, asuntoihin ja ympäristön hoitoon. Presidentti on myös käynyt neuvotteluja maansa raskaan ulkomaan velan vuoksi ja uhannut katkaista siteet Kansainväliseen valuuttarahastoon ja Maailmanpankkiin.

Ecuador on voimakkaasti suuntautumassa kohti ALBA-jäsenyyttä. Maan presidentti Rafael Correa totesi elokuussa Quitossa järjestetyssä OAS:n kokouksessa uusliberalismin toimivan Latinalaisessa Amerikassa hajaannuksen hyväksi, vaikka yleisenä tavoitteena alueella on sisäinen yhdentyminen, jonka avulla voidaan toteuttaa valtioiden todellinen vapaus tehdä päätöksiä ilman ulkopuolista painostusta.

Venezuela ja Argentiina allekirjoittivat energiaturvallisuussopimuksen 7.8.2007 Buenos Airesissa. Sopimus tähtää Latinalaisen Amerikan omavaraiseen energiaturvallisuuteen ja etäännyttää Latinalaisen Amerikan valtioita edelleen USA:n tyrkyttämästä vapaakauppa-sopimuksesta (FTAA). Sopimukseen ovat liittymässä myös Uruguay, Bolivia, Ecuador ja Nicaragua. Kuuban osalta sopimus toimii käytännössä jo nyt.

23.8.2007 Ecuadorin presidentti Rafael Correa puhui 21. vuosisadan sosialismista, joka on "syntynyt ihmisten toiveista ja tarpeista". Tämä tapahtui kansainvälisessä tilaisuudessa, joka järjestettiin Quiton kaupunginmuseossa. Hänen mukaansa sosialismin "täytyy perustua kansalaisten omaan aktiivisuuteen ja todelliseen demokratiaan".

Presidentti ennusti puheessaan "Washingtonin konsensuksen" edustaman uusliberalismin "poliittista, taloudellista ja yhteiskunnallista tappiota". Hän puolusti maansa hyviä suhteita Venezuelaan, Argentiinaan, Uruguayhyn ja Boliviaan. Hän mainitsi Bolivian esimerkkinä maasta, jossa kansallistamisilla on nopeasti saavutettu merkittäviä tuloksia maan asukkaiden elintason ja elämän laadun kohentamiseksi.

17.9.2007 Ecuadorin edistysmieliset poliittiset puolueet ja liikkeet (Alianza PAIS, MUPP-NP, MPD ja Demokraattinen vaihtoehto) allekirjoittivat Quitossa sopimuksen, jonka pohjalta ne aikovat tehdä yhteistyötä maan uuden perustuslain laatimiseksi. Tavoitteena on irtautua konservatiivipuolueiden kannattamasta uusliberalistisesta mallista ja rakentaa uusi poliittinen ja taloudellinen järjestelmä.

Ecuadorin hallitus ilmoitti edistävänsä ”21. vuosisadan sosialismia”, jolla toteutetaan oikeus ja tasa-arvo, eikä kopioida mitään tiettyä sosialismin mallia. Pääministeri Gustavo Larrean mukaan “kyse on etusijan antamisesta oikeudelle ja yhteiskunnalliselle tasa-arvolle ja kansallisen varallisuuden oikeudenmukaiselle jakautumiselle rehellisen yhteiskunnan luomiseksi.”

Ecuadorin presidentti Rafael Correa sai 30.9.2007 pidetyissä vaaleissa vahvan mandaatin perustuslain uudistamiseen ja korruptoituneen kongressin hajottamiseen. Ecuadorilaiset valitsivat vaaleilla 130 edustajaa perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen. Presidentin linjaa tukeva liittouma on saanut alustavien tulosten mukaan yli 60 % äänistä ja selvän enemmistön jaossa olleista paikoista. Correa on hyökännyt rajusti mafiana pitämänään vanhaa valtaa vastaan, mutta korostaa, että suunnitteilla ei ole rajoituksia poliittisiin vapauksiin. Uudistettu perustuslaki alistetaan myöhemmin kansanäänestykseen, jossa sen on saatava hyväksyntä astuakseen voimaan.

Matti Laitinen

Lähteet: Amazon Watch, Tricontinental 151/2002 julkaistu juttu ”Plan Colombiasta, NYT, GLW, Wikipedia, Reuters-AP, BBC-News, WSWS, Radio Netherlands, www.marxist.com, Frank Vargasin haastattelu TKS 7-9/1988, Oxfam International, IPS ja CIA-The World Factbook, Prensa Latina / KOMINFORM, ML:n omat lehtiartikkelit, Latinalaisen Amerikan haaste, WSOY 1969 ja CIA : selvitys Yhdysvaltain tiedustelupalvelun toimista maailmalla ja Suomessa / Jorma Lindfors, Jukka Rislakki, Love 1978.