MASAN LAARI

Syksy Aurinko on noussut Vallilassa. Näin on tapahtunut vuosimiljardeja. Ilma on kirpeän syksyinen. Venäläinen bussi purkaa lastiaan hotelli Avan edessä. Minä lähden duuniin. Vedän käsiini villasormikkaat. Hengitykseni höyryää. Lähden askeltamaan Karstulantieltä Kangasalantielle. Yksinäinen mies leventää leipäänsä koukkimalla kepillä lasinkeräyssäiliöstä pulloja. Lehmukset pudottavat keltaisia lehtiään. Vanhat naiset ulkoiluttavat hitaasti tallustavia koiriaan. Talutushihnoissa killuu jätöspusseja. Ohi kiitävällä, kikulihousuisella fillaristilla on pipo kypäränsä alla. Valkan kenttä huokuu autiutta, sen pintaa rikkovat nappulakenkien kovettuneet painallukset. Risto Reipas marssii kadun toisella puolella väitellen ääniensä kanssa. Huoltomies haravoi vihlovasti lehtiä kaupungin vuokrakasarmin nurmikolla. Kestojanoinen miehenreppana raahaa Valkkarista kotiinsa kassillista keppanaa. Ohitan jylhän Paavalinkirkon. Studarilla oranssin, runko-ohjatun imulakaisukoneen kolme harjaa ohjaavat liis

Puhdistuksesta ”Sofi Oksasen romaanin “Puhdistus” huikea menestys ällistyttää minua. Muistellessani kirjoja, joita luin lapsuudessani, arvelen ymmärtäväni sitä jollakin asteella. 50-luvun alussa 20-vuosisadalla minulla ei ollut kovinkaan monta kirjaa luettavanani Eestissä. Luettuani lähes kaikki saatavissa olevat itsenäisen Eestin aikana julkaistut lastenkirjat aloin lukea enimmäkseen aikuisille suunnattua neuvostokirjallisuutta. Niiden joukossa oli myös pari tusinaa Stalinin palkinnon saaneita kirjoja. Mieleeni tulee joitain, jotka olivat todella hyvin kirjoitettuja kuten Aleksei Tolstoin ”Pietari I” ja ”Stalingradin juoksuhaudoissa”. Enimmäkseen ilmestyi joitain anonyymejä, sekavia puolimytologisia tarinoita sadistisista saksalaisista ja heidän kätyreistään lurjuksina sekä urheista isänmaallisista partisaaneista sankareina. Kaikesta huolimatta näillä kirjoilla oli tiettyä vetovoimaa sopien johonkin meidän syviin psykologisiin tarpeisiimme keijusaduista sekä tarinoihin sanka

ADRESSI EDUSKUNNAN LUOTTAMUKSEN PALAUTTAMISEKSI Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanedustajan työn tulee olla luottamustehtävä – ei palkintotoimi. Kansanedustajien palkkioiden korotuksia on perusteltu mm. sillä, että siten saamme eduskuntaan päättäjiksi ”pätevämpää väkeä”. Tosiasia on toinen; näillä ansiotasoilla kansanedustajiksi valikoituu yhä enemmän vain omaa etuaan ajavia ahneita saalistajia, joilla ei ole enää mitään ymmärrystä tavallisen työtätekevien kansalaisten arjesta. Suomen perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Kansanedustajien keskuudessa esiintyvä tosiasioiden pimittäminen ja perättömien tietojen esittäminen julkisessa sanassa viestivät suomalaisen yhteiskunnan korruptoituneisuudesta. Eduskunnan luottamuksen palauttamiseksi kansanedustajan tulojen/palkkioiden ei tulisi olla suurempi kuin keskipalkka Suomessa. Eduskunnan luottamuksen ja uskottavuuden palaut