lauantai 27. syyskuuta 2008



KUNTAVAALIT 2008

Matti Laitinen, STP
Vallila, Helsinki


Ehdokasnumero: 108

Olen stadilainen, avoliitossa elävä yhteiskuntamies, jolla on kaksi kouluikäistä lasta. Olen työskennellyt viimeiset 27 vuotta ammatillisen kuntoutuksen parissa. Tällä hetkellä olen pestissä helsinkiläisten mielenterveyskuntoutujien atk-kouluttajana Niemikotisäätiön palveluksessa. Harrastan kirjojen ja lehtiartikkelien kirjoittamista, perheeni kanssa reissaamista Euroopassa ja sienestystä.

Vaaliohjelmani ja tavoitteeni:


Ihminen kaipaa elämässään muutakin kuin merenalaisina junatunneleita Tallinnaan ja yksityisautoilijoiden rakastamia, monumentaalisia monitasoristeyksiä. Minä pidän sporista, lakaistuista kaduista ja ympäri vuoden kunnossapidetyistä puistoista. Minun oikeustajuni mukaan terveys- ja sosiaalipalvelut, opetus ja kirjastojen kaltaiset peruspalvelut tulee turvata kaikille kuntalaisille yhteiskunnan toimesta.


Helsingin kaupungin yhtiöittämät liikennelaitos, vuokra-asunnot ja Helsingin Energia on palautettava kunnanvaltuuston hallinnoimiksi palveluiksi. Ihmisoikeuksia kunnioittava kunta ei toimi kuin kapitalistinen liikeyritys.

Sorrettujen, mielenterveysongelmaisten ja kehitysvammaisten ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolesta!

torstai 25. syyskuuta 2008


BOLIVAARISEN VALLANKUMOUKSEN VAHVUUDET JA HEIKKOUDET

VALLANKUMOUKSEN VAHVUUDET

Venezuelan kansan enemmistö on tukenut ja tukee edelleen bolivaarista vallankumousprosessia. Kansan tuki (bolivaariset piirit) sekä uskollisena pysynyt osa maan armeijaa palauttivat Hugo Chávezin valtaan huhtikuun vallankaappausyrityksessä v. 2002. Sittemmin vallanriistoyritykset on torjuttu, koska maan asevoimat ovat olleet lojaaleja bolivaariselle hallitukselle.

Presidentti Chávezin henkilökohtainen kansansuosio on vain kasvanut vuosien myötä. Tämä on ilmennyt selkeästi voittoina useissa presidentinvaleissa ja kansanäänestyksissä.

Vallankumouksen yhdeksi moottoriksi nimetty Venezuelan yhdistynyt sosialistinen puolue on maan suurin puolue, jossa on 5,7 miljoonaa jäsentä. Joukkopuolueen kenttäorganisaation – sosialististen pataljoonien – vaikutus kansanjoukkoihin on merkittävä. PSUV on solminut Isänmaallinen liitto –nimisen vaaliliiton marraskuun paikallisvaaleja varten vallankumousta tukevien Venezuelan kommunistisen puolueen (PCV) ja Isänmaa kaikille –puolueen (PPT) sekä Kansan vaaliliike –puolue (MEP) kanssa. Opposition poliittinen voima on surkastunut lähes olemattomiin.

Chávezin johtama hallitus on kyennyt suuntamaan huomattavan osan maan öljytuloista köyhiä suosivien sosiaaliohjelmien käyttöön. Bolivaarisen vallankumouksen kaikille kansalaisille takaama ilmainen koulutus ja terveydenhoito ovat olleet avaimia Chávezin saavuttamaan menestykseen. Kolmelle miljoonalle kansalaiselle on suotu pääsy lukutaito- ja koulutuskampanjoiden piiriin. Työttömyys on puolittunut. Slummeihin ja takapajuloihin on perustettu omat terveyskeskuksensa. Ennen Chávezin valtaantuloa kansalaisista 80 % eli köyhyydessä ja 20 % vauraudessa. Hänen valtakaudellaan Venezuelan köyhyys on puolittunut.

Valtion kauppaketju Mercal vastaa 50 % maan elintarvikehuollosta ja –jakelusta. Hallituksen tukema verkosto jakaa elintarvikkeita pienille valintamyymälöille 800 tonnia päivässä. Viisi vuotta sitten käynnistetyn kansallisen ruokaohjelman puitteissa on kyetty takaamaan pieni- ja keskituloisille ihmisille elintarvikkeiden saatavuus 60 % edullisemmin kuin yksityisiltä markkinoilta.

Venezuelan, Amerikalle luonteenomainen, presidenttivaltainen hallintojärjestelmä on mahdollistanut Chávezille oman edistyksellisen hallituksen nimittämisen ja yhteiskunnan muuttamisen perustuslakia uudistamalla. Vuoden 1999 perustuslaki on osoittautunut taipuisaksi moniin muutoksiin.

Bolivaarisen vallankumouksen eloonjääminen selittyy myös omalta osaltaan sen kykynä löytää itselleen hyviä liittolaisia (ALBA-maat, Kiina ja Venäjä) sekä USA:n maailmanmahdin heikentymisellä (Afganistan, Irak ja Yhdysvaltain heikko talous).

VALLANKUMOUKSEN HEIKKOUDET

Venezuelan talouden avainsektorien asteittainen kansallistaminen on edelleen kesken ja näin ollen maan talous on edelleen osittain kapitalistien hallussa. Porvarillisen valtion purkamista ja sen korvaamista vallankumouksellisella valtiolla ei ole myöskään vielä täysin toteutettu. Tilannetta on pyritty korjaamaan presidentin antamilla asetuksilla sekä 23.11.2008 järjestettävillä paikallisvaaleissa, jolloin valitaan eri osavaltioiden kuvernöörit, kaupunkien pormestarit ja kunnallisvaltuustot. Näissä vaaleissa ratkeaa maan poliittinen suunta vuosiksi eteenpäin.

Kamppailu sosialismista kapitalismin sisällä on sangen vaikeaa, koska kapitalistinen arvomaailma ja taloussuhteet ovat yhä voimassa. Sosialismiin siirtymisen prosessi Venezuelassa on vasta alussa. Kansan sosialistisen tietoisuuden alhaisuutta kuvaa hyvin se, että sosialistisiin uudistuksiin pyrkivä perustuslaki ei tullut hyväksytyksi kansanäänestyksessä v. 2007 lopulla.

Venezuelan työväenluokka on kooltaan varsin pieni. Maan virallisesta työvoimasta – 12,5 miljoonasta kansalaisesta – vain 20 % on järjestäytynyt ay-liikkeeseen. Epävirallisella kuutamosektorilla työskentelee 47 % työvoimasta. Maassa toimii kaksi ammatillista keskusjärjestöä. CTV edustaa maan poliittista oppositiota ja Työläisten kansallinen ammattiliitto (UNT), jossa on yli 600 000 jäsentä, tukee presidentti Chávezia. Ay-liike on hajanainen. Osa ammattiliitoista keskittyy omien jäsentensä etujen ajamiseen. Osa pyrkii valtaamaan tehtaita ja lisäämään työläisten itsehallintoa ja demokraattista valvontaa laajennetaan tehtaissa.

UNT:ssa on ilmennyt ristiriitaisia kokemuksia työläisten osallistumisesta laitoksien johtamiseen sekä ongelmia omassa autonomiassaan ja demokratiassaan. Sisäiset konfliktit ja väittelyt ovat rappeuttaneet keskusliiton. Henkilövalintoja on lykätty ryhmäkuntien riitojen, poliittisten erimielisyyksien ja henkilökohtaisen urakilpailun vuoksi. Eri suuntaukset liiton sisällä vetävät kotiin päin. Presidentti Chávezin mukaan UNT:n pitäisi kokoontua keskustelemaan tehtaiden valtaamisesta ja keskittyä kehittämään työläisten valtaa esimerkkinä sosialismin rakentamisesta.

Venezuelan tuotantorakenne on kovin yksipuolinen. Se perustuu öljyteollisuuteen. Öljyn maailmamarkkinahinta on korkea ja vallankumous rahoitetaan öljytuloilla. Ravinnosta tuodaan 90 % ulkomailta. Väestöstä 87 % asuu kaupunkitaajamissa.

Vallankumous henkilöityy vahvasti presidentti Cháveziin. Mikäli hänen asemansa kasvaa yhä voimakkaammin henkilöpalvonnan suuntaan tai hänet murhataan, sillä on omat kielteiset seurauksensa.

VALLANKUMOUKSEN TULEVAISUUDEN MAHDOLLISUUDET

Yhteisöllisen vallan kasvattaminen on ollut yksi tärkeimmistä bolivaarisen vallankumouksen moottoreista. Vallankumous vahvistaa sosialismin merkitystä globaalina yhteiskunnallisena vaihtoehtona, jos se kykenee korvaamaan kapitalismissa esiintyvän edustuksellisen demokratian osallistuvalla demokratialla. Chavistojen suunnitelmana on korvata maan valtio- ja hallintorakenteita 36 000 yhteisöneuvoston harjoittamalla alueellisella päätäntä- ja toimintavallalla.

Paras tapa turvata Venezuelan ruokaomavaraisuus on saattaa v. 2001 käynnistetty maareformi loppuun ja synnyttää omavarainen maataloustuotanto työntekijöineen. Toimenpide kohentaisi myös työllisyyttä sekä parantaisi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista pienviljelijöiden ja maattomien maatyöläisten keskuudessa.

Väestön ikärakenne suosii yhteiskunnallisen tajunnan muuttamisen suopeammaksi sosialismin suhteen koulutuksen avulla, koska väestön enemmistö edustaa nuoria ikäluokkia. Venezuelan 26,4-miljoonaisesta väestöstä 31 % on 0-14-vuotiaita. Väestön keski-ikä on vain 25,2 vuotta. Ikärakenteesta johtuen valta ohjautuu sen käsiin, kuka saa osakseen nuorison ja perheellisen aikuisväestön kannatuksen.

Taloudellinen integraatio Latinalaisessa Amerikassa alkoi jo II maailmansodan jälkeen. Vuonna 1955 perustettiin Latinalaisen Amerikan vapaakauppa-alue. Muita toteutuneita yhdentymishankkeita ovat: Latinalaisen Amerikan integraatioliitto (ALADI) v. 1980, Keski-Amerikan integraatiojärjestelmä (SICA) v. 1995, Andien maiden yhteisö (CAN), MERCOSUR v. 1991 ja Karibian yhteisö (CARICOM) v. 1973 sekä ALBA (Bolivaarinen vaihtoehto Amerikoille) v. 2004.

ALBA (Bolivaarinen vaihtoehtoehto Amerikoille -sopimus) kutsuu muita Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioita keskinäiseen integraatioon ja luomaan todellinen ja elinvoimainen vaihtoehto Etelä- ja Keski-Amerikan kansoihin ja luonnonvaroihin kohdistuvalle riistolle. Se syntyi vastapainoksi USA:n taloudellisille ja poliittisille alistamispyrkimyksille Latinalaisessa Amerikassa. ALBA:n pitkäntähtäimen päämääränä on luoda 15 vuodessa Etelä-Amerikan kansojen yhteisö, jolla on yhteinen valuutta ja parlamentti sekä yhteiset kaupan, politiikan ja talouden instituutiot. Sopimukseen kuuluu tällä hetkellä kuusi jäsenmaata Venezuela, Kuuba, Bolivia, Nicaragua, Dominica ja Honduras. Latinalaisen Amerikan integraation laajentuminen ja syventäminen on bolivaarisen vallankumouksen paras ulkopoliittinen turva.

VALLANKUMOUKSEEN KOHDISTUVAT UHKAT

Bolivaarisella vallankumouksella on sekä sisäisiä että ulkoisia uhkia. Sisäisiä uhkia ovat mm. maan eläkkeellä olevien upseerien, kapitalistien ja opposition ryhtyminen USA:n masinoimaan vallankaappaukseen, erillisten osavaltioiden pyrkimys irrottautua Venezuelan liittotasavallasta sekä PSUV:n yhtenäisyyttä pirstaloiva suuntataistelu poliittisesta strategiasta ja taktiikasta.

Venezuelassa paljastui 10.9.2008 vallankaappausyritys ja presidentin salamurhahanke. Neljä eläkkeellä olevaa sotilasta ja yksi aktiiviupseeri on vangittu tapahtumien johdosta. Syytettyinä ovat eläkkeellä olevat vara-amiraali Carlos Alberto Millan Millan, kansalliskaartin kenraali Wilfredo Barroso Herrera ja ilmavoimien kenraali Eduardo Baez Torrealba sekä majuri Elimena Labarca Soto. Hugo Chávezin entistä puolustusministeriä Raul Isaias Baduelia epäillään myös osallisuudesta tähän USA:n hyväksymään salaliittoon.

Osa PSUV:n puoluejohdosta haluaisi pitäytyä valtiomonopolistisessa kapitalismissa, toinen osapuoli haluaisi vahvistaa ennen sosialismin rakentamisen aloittamista olennaisesti valtion kontrollia tuotannossa, perusteollisuuden kehittämisessä ja yhteiskunnassa sekä kolmas osapuoli taas tahtoisi rakentaa sosialismia jo kapitalismin sisälle. Mikäli suuntakysymystä ei kyetä ratkaisemaan onnistuneesti, se voi johtaa pahimmillaan sosialismin rakennustyötä ohjaavan puolueen hajoamiseen.

Suurin uhka bolivaariselle vallankumoukselle on kuitenkin edelleen USA:n suorittama interventio. Tämän uhkakuvan loiventamiseksi Venezuela on liittoutunut mm. ALBA-maiden, Kiinan ja Venäjän kanssa sekä kohentanut aseellista valmiuttaan.

Maanosan integraatiossa on huomioitu myös turvallisuuskysymykset. Etelä-Amerikan kansojen liiton (UNASUR) puolustus- ja ulkoministerit kokoontuivat 23.6.2008 Santiago de Chilessä kaksipäiväisen kokouksen muodostaakseen "Etelä-Amerikan puolustusneuvoston".

UNASUR:in peruskirja allekirjoitettiin toukokuussa 2008 Ecuadorissa. Sen jäsenvaltioita ovat Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Colombia, Ecuador, Guyana, Paraguay, Peru, Surinam, Uruguay ja Venezuela. Järjestön toiminnan piiriin kuuluvat yhteistyö puolustuksen, energiaturvallisuuden, infrastruktuurien rakentamisen, yhteiskunnallisen kehityksen ja koulutuksen alueilla sekä jäsenmaiden erilaisuudesta johtuvien pulmien ratkaisemisessa.

Matti Laitinen
Lähteet: omat artikkelit v. 2002–2008 ja GLW.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008




LIITTOUTUMATON SOTILASLIITON LIITTOLAINEN

Poikani sai viime keväänä ikäluokkansa mukaisesti kutsun täyttämään asevelvollisuuslain määrittämää kansalaisvelvollisuuttaan. Kutsuntakuulutuksen liitteenä olivat Varusmies 2008 – opas, kyselylomake ja tiedote kutsunnanalaiselle.

Oppaassa kerrottiin puolustusvoimien tehtävänä olevan Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen ja osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan. Harmaasta vapautuneet intin intoilijat kehuivat läpyskän värikkäillä sivuilla, kuinka armeijassa voi täydentää ammattikoulutustaan ja kuinka siellä voi saada johtajakoulutusta sekä kuinka sotaväki kasvattaa luonnetta ja opettaa ryhmätyöskentelyä. Lisäksi kuntokin kasvaa kohisten. Oman kokemukseni mukaan esitettyjä sosiaalisia ja teknisiä taitoja voi kuitenkin omaksua varsin hyvin aseeseen tarttumattakin.

Poikani etsintäkuulutuksen välttämiseksi täytin kiltisti liitteenä olleen terveydentilaa koskevan kyselylomakkeen. Tulevaa asepalvelusta koskeviin toivomuksiin kirjoitin toivovani, että poikani vapautetaan asepalvelusta sekä rauhan että sodan aikana, koska hän on vaikeasti kehitysvammainen. Alle 4-vuotiaan älyllisellä suoriutumisellaan hän ei sovellu panssari-, meri- tai ilmavoimiin puhumattakaan kansainvälisiin sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin. Kutsuntakirjeestä päätellen sotavoimiemme tiedustelupalvelu toimii heikosti, vaikka se harjoittaa yhteistyötä sotilasliitto Naton kanssa. Poikani ja minä – me vastustamme Natoon liittymistä.

Suomen pääministerin mukaan USA:n johtamaan Natoon liittyminen ei ole vielä ajankohtaista. Naton poliittisen osaston yksikön johtaja Michael Rühle sitä vastoin kehui sitoutumattoman Hesarin Vieraskynässä 28.8.2008 Suomen ja Naton suhteita jo nyt varsin läheisiksi:


”Naton joustavuus on tarjonnut kumppanimaille aiempaa suuremman mahdollisuuden vaikuttaa kumppanuuden kehittämiseen ja siten myös puolustusliiton tulevaan rooliin. Suomi huomasi tämän ensimmäisten joukossa. Itse asiassa Suomesta on tullut yksi Naton aktiivisimmista ja vaikutusvaltaisimmista kumppaneista niin poliittisesti kuin sotilaallisesti…
Naton ja sen tärkeimpien sotilasoperaation kumppaneiden, kuten Suomen, on tulevaisuudessakin tehtävä töitä sen eteen, että löydetään oikea malli tehokkaalle tietojen vaihdolle, poliittiselle konsultoinnille ja sotilasyhteistyölle Nato-johtoisissa operaatioissa. Vaikkei Suomi ole Naton jäsen, sen ei ole tarvinnut purnata, ettei se saisi panoksilleen vastinetta.”

Naton asiantuntija tietää, mistä hän puhuu. Rühlen käsityksistä ilmenee selkeästi, että Suomi on Naton sotilaallinen liittolainen – sen uskollinen ulkojäsen. Suomen ulkoministeriö vahvistaa asian kertomalla, että maamme liittyi Pohjois-Atlantin yhteistyöneuvoston (NACC) tarkkailijaksi v. 1992 ja v. 1994 Naton rauhankumppanuusohjelmaan. NACC:n korvanneeseen Euro-Atlanttiseen yhteistyöneuvostoon (EAPC) maamme änkesi v. 1997. Järjestö toimii Naton kumppanuustyötä ohjaavana elimenä ja turvallisuuspoliittisena keskustelufoorumina. Seuraava hivutus lienee Naton nopean toiminnan joukot (NRF).

Siitäkin huolimatta, että kansan enemmistö vastustaa Natoon liittymistä, ulkoministeriön 21.12.2008 julkaisemassa ”Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset” –selonteossa todetaan Suomen kumppanuusyhteistyön Naton kanssa olevan laaja-alaista sisältäen osallistumista Nato-johtoiseen kriisin hallintaan, sotilaallisten valmiuksien kehittämistä sekä puolustusmateriaali- ja siviilivalmiusyhteistyötä. Lisäksi sotilasliittoutumaton Suomi on tukenut sotilasliitto Naton vakautta edistävää toimintaa osallistumalla sotilasliiton rinnalla turvallisuus- ja puolustussektorien reformien tukemiseen niissä maissa ja alueilla, joilla Nato toimii. Viisisataa suomalaista virkamiestä työskentelee Naton sihteeristön kumppanuustehtävissä. Suomen kansalainen oli suonut työpanoksensa 31.12.2007 mennessä Nato-johtoiseen, militaariseen kriisinhallintaoperaatioon 10 000 kertaa. Naton maavoimien osalta Suomi ylsi väkilukuun suhteutettuna yhdeksi eniten joukkoja luovuttaneeksi valtioksi – jäsenmaat mukaan lukien. Sotilaallinen yhteistyö perustuu Naton standardeihin, kehittämiskonsepteihin ja toimintatapoihin.

Suomi osallistuu Naton johdolla aktiivisesti Afganistanin vakauttamiseen sotilaallisen- ja siviilikriisinhallinnan sekä alueellisen jälleenrakentamisen keinoin. Miehitetyssä vuoristovaltiossa USA:n johtaman sotilasliiton kattava lähestymistapa on suuntautunut niin usein siviilikohteisiin, ettei siviilien tappamista ole enää edes tarpeen pyytää keneltäkään anteeksi. Tällainen on outoa oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien kehittämistä. Vastaavasti, jos Naton sotilaita saa surmansa taisteluissa, se aiheuttaa jäsenmaissa maansurun, joka vaatii laantuakseen moninkertaisen kostouhrin rauhaan pakottamisen kohdemaassa.

Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan ja osallistumisen lopettamisesta tekee kussakin tapauksessa erikseen tasavallan presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Onko nykyinen tasavallan presidenttimme niin Nato-kielteinen, kuin hän antaa itsestään ymmärtää?

Vanhemmat, opettajat, kasvattajat ja urheiluvalmentajat miettikää vielä kerran, mitä oikein olette tekemässä kehottaessanne lapsianne, oppilaitanne ja valmennettavianne suorittamaan maanpuolustusvelvollisuuttaan Naton liittolaisena toimivassa Suomen armeijassa tai rauhanturvaajina Naton johtamissa kansainvälisissä sotilaallisissa kriisinhallintatehtävissä.

IRTI NATOSTA!

Matti Laitinen