torstai 13. joulukuuta 2007

VENEZUELAN KANSANÄÄNESTYS


Venezuelassa järjestettiin 2.12.2007 kaksiosainen kansanäänestys maan perustuslain uudistamiseksi. Presidentti Hugo Chávezin johtama bolivaarinen vallankumous kärsi koitoksessa täpärän tappion. Äänestykseen osallistuneista kansalaisista 51 % halusi säilyttää v. 1999 perustuslain ennallaan ja 49 % oli sen muuttamisen puolesta. Äänioikeutetuista 44 % jätti äänestämättä. Tämä seikka heikensi olennaisesti lakiuudistuksen läpimenoa. Chávezin vaalitappio ei suinkaan estä bolivaarisen vallankumouksen etenemistä, vaikkakin se hidastaa sitä. Maan parlamentti, hallitus, korkein oikeus, liittovaltion virkakoneisto ja valtion öljy-yhtiö ovat edelleen Chávezin ja hänen liittolaistensa hallinnassa ainakin v. 2012 saakka. Lisäksi maan parlamentti myönsi v. 2007 alussa presidentille 18 kuukaudeksi oikeuden säätää lakeja asetusteitse.

MIKSI PERUSTUSLAKI TAHDOTTIIN UUDISTAA?

Venezuelan oli tarkoitus siirtyä perustuslain uudistuksen myötä rauhanomaisesti ja demokraattisesti kohti uutta kehitysvaihetta, joka tunnetaan 21. vuosisadan sosialismina. Tämä yhteiskuntamalli perustuu osallistuvaan demokratiaan, sekatalouteen, maan sosiaalisiin tarpeisiin ja moninapaisen maailman edistämiseen.

Uuden perustuslakiehdotuksen keskeisimpiä kohtia olivat yhteiskunnallisen vallan ulottaminen yhteisöneuvostoille, työläisten oikeuksien laajentaminen, yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen omistuksen aseman määrittely ja vahvistaminen perustuslaissa sekä maan armeijan muuttaminen anti-imperialistiseksi, bolivaariseksi kansanarmeijaksi ja kansanmiliisin perustaminen. Maan keskuspankin hallinta oli tarkoitus siirtää valtiovarainministeriön sekä suunnittelu- ja kehitysministeriön alaisuuteen. Kaikille kansalaisille pyrittiin suomaan oikeus asumiseen niin, että ketään ei voi häätää kodistaan velan vuoksi (82 §). Itsenäisille ammatinharjoittajille ja kotiäideille oli tavoitteena perustaa oma sosiaaliturvarahasto (87 §). Työviikon pituus piti alentaa 44 tunnista 36 tuntiin (90 §). Kaikille taattu ilmainen koulutus piti ulottaa yliopisto-opintoihin asti (103 §). Maan yliopistot oli myös tarkoitus demokratisoida.

Perustuslakiuudistuksella pyrittiin bolivaarisen vallankumouksen poliittisen ja taloudellisen vallan vahvistamiseen sekä kansalaisten perusturvan parantamiseen. Sen ytimenä ei siis ollut presidentin valtaoikeuksien laajentaminen, vaan Venezuelan yhteiskuntajärjestelmän muuttaminen. Uutena puolena tässä uudistuksessa olisi ollut valtion ohjaavan roolin lisääntyminen kapitalististen yritysten suhteen ja myös yhteisöllisessä tuotannossa.

Suurteollisuuden, pankkien, yhdyskuntatekniikan, liikenne- ja viestintävälineiden, viljelysmaan, kotimaisen ja ulkomaisen kaupan kansallistamisella on ratkaiseva merkitys sosialistisen rakennustyön edistymiselle myös Venezuelassa. Maan luonnonvarat on jo otettu yhteiskunnan hallintaan. Tapahtuneesta huolimatta kansallistamisprosessi etenee bolivaarisessa tasavallassa asteittain.

Pienyrittäjyydestä luovutaan tuskin koskaan. Siirtymäkaudella esiintyy rinnakkain useita eri talousmuotoja kuten pienyrittäjiä ja –viljelijöitä, pieniä ja keskisuuria kapitalistisia yrityksiä, valtiokapitalismia (valtion ja kapitalistien yhteisyrityksiä) sekä sosialistista talousmuotoa erilaisten osuuskuntien ja valtion yhtiöiden ja laitosten muodossa.

VUODEN 1999 BOLIVAARINEN PERUSTUSLAKI

Voimassa oleva v. 1999 bolivaarinen perustuslaki ei ole suinkaan mikään kehno perustuslaki. Se voi toimia tarvittaessa edelleenkin joustavana siirtymävaiheen perustuslakina matkalla sosialistiseen Venezuelaan. Sen vallitessa maassa on jo toteutettu maareformi ja perustettu maatalousosuuskuntia. Öljyteollisuus on otettu valtion tiukempaan hallintaan ja siitä saatuja tuloja on kohdennettu tuloksekkaasti väestön köyhimmän osan sosiaalietuuksien ja koulutuksen kohentamiseen. Koulutus ja terveydenhuolto on säädetty kaikille maksuttomaksi. Laki ei ole ollut myöskään esteenä rauhanomaista vallankumousta ja osallistuvaa demokratiaa puolustavien ja edistävien yhteisöneuvostojen perustamiselle. Se ei ole kieltänyt myöskään tehtaiden valtaamista ja teollisuuden asteittaista kansallistamista.

Saman perustuslain mukaan valtio suojelee ja tukee pientä ja keskisuurta teollisuutta, osuuskuntia, säästökassoja, perhe- ja pienyrityksiä sekä kaikkea yhteisöjen kollektiivisessa omistuksessa olevaa työ- ja säästämistoimintaa voimistaakseen maan taloudellista kehitystä. Se on valmis hankkimaan näille tahoille koulutusta, rahoitusta ja teknistä apua. Erityisesti venezuelalainen käsityö ja kansan elinkeinot ovat valtion erityissuojelussa (Artiklat 308–309).

Perustuslain Artikla 2. mukaan: ”Venezuela rakentuu demokraattisesta ja sosiaalisesta oikeusvaltiosta ja oikeudenmukaisuudesta, joka pitää ylimpinä arvoina oikeusjärjestyksessään ja toimissaan elämää, vapautta, oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, solidaarisuutta, demokratiaa, sosiaalista vastuuta ja yleisesti etusijalla ihmisoikeuksia sekä eettistä ja poliittista moniarvoisuutta.

PERUSTUSLAKILUONNOKSEN KANSALAISKÄSITTELY

Venezuelassa järjestettiin 16.8.–7.10.2007 yhteensä 9 020 perustuslaki-luonnosta esittelevää julkista tilaisuutta. Kansalaiskäsittelyssä lakiin tehtiin 624 muutosehdotusta. Perustuslakiluonnos oli myös kaikkien kansalaisten hankittavissa kohtuuhintaan kirjana. Lisäksi lakiluonnoksesta toimitettiin kansalaisille 10 000 000 kopiota.

Perustuslakia säätävä kansalliskokous käsitteli kokouksissaan kolmeen otteeseen lakiluonnosta. 350-pykäläisen perustuslain 69 artiklaan kirjattiin muutoksia. Lisäksi kokousedustajat matkustivat ympäri maata selvittämässä sen sisältöä eri yhteisöille, kansalaisjärjestöille, opposition edustajille ja tavallisille kansalaisille. Kansalliskokous vastaanotti 80 000 puhelinsoittoa asian tiimoilta.
Hallituksen arvion mukaan 77,8 % venezuelalaisista tutustui lakiluonnokseen. Kansalliskokous hyväksyi perustuslakiluonnoksen tehtyine muutoksineen ja lisäyksineen 2.11.2007.

ERIMIELISYYTTÄ POLIITTISTEN LIITTOLAISTEN PARISSA

Presidentti Hugo Chávezia tukeva liittoutuma Polo Patriotico sai murskavoiton v. 2005 pidetyissä parlamenttivaaleissa, kun maan oikeisto-oppositio boikotoi vaaleja. Kansanrintamassa olivat edustettuina Chávezin tukipuolue, kansallinen vasemmistopuolue Viidennen Tasavallan Liike, MVR (118 paikkaa), sosiaalidemokraattinen Podemos, (19 paikkaa) vasemmistososialistinen Isänmaa kaikille, PPT (9 paikkaa), Venezuelan Kommunistinen puolue, PCV (7 paikkaa), vasemmistososialistinen Venezuelan kansanliitto, UPV (1 paikka), Venezuelan sosialistista puoluetta edustava Kansan vaaliliike, MEP (1 paikka) sekä joukko intiaaniväestöä edustavia sekä vasemmistolaisia pikkupuolueita (yhteensä 11 paikkaa).

Venezuelan bolivaarisen tasavallan hallituksessa istui keväällä 2007 yhteensä 23 ministeriä MVR:sta, kaksi ministeriä PPT:sta, yksi PCV:n ministeri ja varapresidentti Sosialistiliitosta. Parlamentin toiseksi suurin puolue PODEMOS jäi hallituskuvioiden ulkopuolelle, koska sosiaali-demokraatit eivät olleet valmiita yhteiskunnan radikaaleihin muutoksiin. Tämä oli selvä merkki kansanrintaman rakoilusta ja sisäisestä ristiriidasta yhteiskunnallisen päämäärän suhteen.

2.11.2007 perustamiskokouksensa pitäneeseen Venezuelan Yhtyneeseen Sosialistipuolueeseen (PSUV) liittyi bolivaarisesta kansanrintamasta yhteensä 12 puoluetta. Jäsenistöltään kuusimiljoonaisen PSUV:n on määrä johtaa sosialismin rakennustyötä. Siitä jättäytyivät syrjään PODEMOS, PCV ja PPT. Näistä puolueista vain PODEMOS vastusti perustuslain uudistamista. Sosiaalidemokraattien ratkaisulla oli epäilemättä merkitystä kansanäänestyksen lopputulokseen.

PSUV:n kansanedustajat sekä edustajat PCV:sta ja PPT:sta sekä 13 kansalaisliikkeen edustajat sopivat keskenään Caracasissa 9.11.2007 tukevansa Venezuelan uuden perustuslain hyväksymistä 2.12.2007 järjestettävässä kansanäänestyksessä. Muut läsnä olleet organisaatiot olivat: Kivi-liike, Mobare, Maan omatunto, Juan Bimba, Perustuslakiuudistuksen sosialistiset pataljoonat, Amaos, Isänmaallinen arvokkuus, Avain, Nuori, MLPB, ONI, MCPN ja Verkostot.

ERIMIELISYYTTÄ SOTILAIDEN PARISSA

Bolivaarisen Venezuelan entinen puolustusministeri ja MVR:n johdon jäsen, kenraali evp. Raul Isaias Baduel ilmoitti 3.11.2007 tiedotusvälineissä julkisesti vastustavansa peruslain muuttamista. Hän halusi olla uskollinen v. 1999 perustuslaille ja maan armeijalle. Hän ei hyväksynyt perustuslaissa esitettyä ehdotusta maan armeijan muuttamiseksi bolivaariseksi kansanarmeijaksi, kansalliskaartin bolivarisoimista ja armeijan reservin muuttamista bolivaariseksi kansanmiliisiksi. Tällä ratkaisulla oli epäilemättä vaikutuksensa sotilaiden äänestyskäyttäytymiseen.

Raul Baduel kuului siviilien ja edistyksellisten upseerien yhdessä 1980-luvulla perustaman Vallankumouksellinen bolivaarinen liike 200 ­-järjestön (MRB-200) perustajajäseniin. MRB:n arvioidaan imeneen 1980-luvulla ideologisia vaikutteita mm. Mao Zedongilta, José Carlos Mariatéguilta ja Antonio Gramscilta. Baduel nimitettiin v. 1999 42. laskuvarjoprikaatin komentajaksi. Hugo Chávez toimi samassa yksikössä aikoinaan everstiluutnanttina. Vuoden 2002 huhtikuun vallankaappausyrityksen aikana kenraali ansioitui kapinoimalla laskuvarjojoukkoineen voimakkaasti presidentti Chávezin syrjäyttämistä vastaan. Hänen urhoollisuutensa palkittiin v. 2006 puolustusministerin pestillä.

ULKOISET SYYT KIELTEISEEN VAALITULOKSEEN

Venezuelan tiedustelupalvelu sai äänestyksen alla käsiinsä CIA:n sisäisen muistion, jossa oli yksilöity USA:n suunnitelmat vaikuttaa kansanäänestyksen tulokseen mm. maksamalla gallupien tekijöille tulosten väärentämisestä ja rohkaisemalla kansainvälistä mediaa vääristelemään tietoja. Kansanäänestystä edeltäneinä viikkoina USA tuki oppositiota miljoonilla dollareilla. Varat CIA kanavoi maahan USAID-viraston kautta.

USA ja Venezuelan oikeisto-oppositio levittivät yhteisymmärryksessä perustuslakiuudistusta koskevia valheita kuukausien ajan. Muutama viikko sitten oppositioryhmät kohdistivat propagandansa Venezuelan tärkeimpiin lehtiin. Eräskin lehtimainos väitti: ”Jos olet äiti, SINÄ HÄVIÄT! Sinä menetät talosi, perheesi ja lapsesi (lapset tulevat kuulumaan valtiolle).”

Kampanja puri ainakin kouluttamattomaan väestöön. Lopputulos korreloi hyvin suurta äänestämättä jättäneiden määrää. Kohumainoksen kustansi järjestö, jonka ytimen muodostavat lukuisat jenkkiläisten suuryhtiöiden Venezuelassa toimivat tytäryhtiöt.

Toisessa mainoksessa väitettiin, että jos perustuslaki hyväksytään uskonnonvapaus kielletään, miljoonat ihmiset menettävät työpaikkansa ja pienyrittäjät kauppansa ja kotinsa. Maanviljelijöiden väitettiin menettävän maatilansa ja opiskelijoiden vapautensa. Venezuelan kansallisen vaalineuvoston selvityksen mukaan tämän törkeyden taustalla oli Carabobon osavaltion teollisuuskauppakamari (CIEC). Teollisuuskamari kokoaa yhteen alueen yrityksiä. Niiden joukosta löytyvät mm. seuraavien pohjoisamerikkalaisten suuryhtiöiden tytäryhtiöt: Ford, General Motors, DaimlerChrysler, Goodyear, Shell, Coca-Cola, Unilever, Heinz, Johnson & Johnson, Citibank ja Colgate Palmolive.

Washington on kokenut suurpääoman intressien olevan vaarassa Venezuelassa, koska uuden perustuslain hyväksyminen olisi voinut johtaa ylikansallisten yhtiöiden voittojen pienenemiseen. USA on myös huolissaan Venezuelan öljyvarojen käytöstä, koska se on ollut perinteisesti maan suurin öljynostaja. Hugo Chávez haluaa vähentää maansa taloudellista riippuvuutta Yhdysvalloista. Tämän vuoksi öljyvienti Kiinaan ja muihin Latinalaisen Amerikan maihin on jatkuvassa kasvussa.


Matti Laitinen

Lähteet: NYT,
www.venezuelanalysis.com, George Chicariello-Maher U.C. Berkeley 17.11.2007, Matti Laitisen kirjoittamat Venezuela-artikkelit v. 2002–2007, Tomi Kuhanen/http://www.latamsolidaarisuus.net/

Runoja satamasta v. 1975, Matti Laitinen


LÄHTÖ



Aamulla klönä kuutta lyö.
Täytyy karistaa silmistä
rauhaton yö.
Katson rakkaaseen
kumppaniin.
Paplaripää vielä
Ikariaansa rakentaa.

Punon ylleni nopsaan
duunarin kangaskuoren.
Vaellan aamiaiselle.
Heitän hernaria helttaan.
Uutiset meneillään:
Riisto ja pahoinvointi
jatkuvat eilisen kaltaisina.
Köksän täyttää EEC-poppi.
Biisien imelät sanat
valuvat ruisleivilleni.

Suussani maistuu viikonlopun maku,
korvissani kaikuu melujen meri,
mutta silmistäni säihkyy toveruus.
Edessä on työmiehen
hieltä haiseva arki.

Taivaanrannan voisilmä
hymyää epävarmuuttaan
häpeillen kuulauttaan.
Hyväilyt ja kaihoisat katseet.
Terve!

Vedän turvakengät jalkoihini,
karviksen päähäni,
polakkihanskat handuihini.
Olen valmis maailmaan.
Dörtsi auki,
portaat alas.

Astun Itäiselle Brahenkadulle.
Katseeni hakeutuu skurupysäkille.
Kiskoilla kiitävä katuhöylä
teki oharin.
Käppäilen autiolle pysäkille
istahdan jäiselle penkille
laskeskelen lumitähtösiä
puhaltelen renkaita pakkasaamuun.
Studarilla käy vilkas liikenne.
Koirapuistossa kaksi piskiä
kirmaa aamukusella.

Penkille oli jätetty
tuore taisteluväline.
Kaikkien maiden proletaarit
liittykää yhteen!
Toveri, et ole yksin.
Vallankumous on ovella.

Kasi stoppaa kohdalleni,
imaisee minut sisäänsä.
Minä ja sadat muut
Jätkäsaaren nimettömät hampit,
ryysäävät luukuistaan rantsuun,
kahvisäkkien, Gambinan, botskien, kraanojen
ja täyttymättömien toiveiden maailmaan.


Matti Laitinen

Helsinki v. 1975



HUUDOSSA



Jätkän savuinen huutosali
henkii huokosistaan
uhmaa ja Aromaa.
Oranssihaalarit skulaa koronaa.
Pöydissä väännetään sätkää,
pelataan shakkia tai tutkitaan
päivän sanomaa.

Pukuhuoneessa bisnekset tyrkkäävät
lappua vastaan kottia tai brenkkua.

Huutosalissa istuu
turujen tonkijoita,
monen meren seiloreita,
ikuisia opiskelijoita, linnakundeja,
menneisyytensä kironneita miehiä
ja rakenteellisen työttömyyden uhreja.
Vakituisia ja tilapäisiä ahtaajia,
alansa ammattimiehiä.
Rikkaita, köyhiä ja rakkaita,
dorkia, dokuja ja fiksuja,
reiluja ja paskoja perheenisiä.

Katseiden metsästä loistaa
viinan punaamia poskia,
sileitä ja partaisia kasvoja,
vakavia, välkkyviä ja sameita silmiä
ja menninkäisen mieltä.

Vanhalla miehellä on
väsyneet silmät,
suussa piipunnysä.
Nuori jannu haukottelee,
mahassa nipistää
pieni jännitys.
Jostain lemuaa kalajauhopaatin
merinen tuoksu.

Sali täyttyy,
tunnelma tiivistyy,
viisari seitsemää lähestyy.
Huutaja työntyy pönttöönsä.
Ahtaajat valmistautuvat
myymään työvoimaansa.
Tilapäiset pohtivat:
Vetääköhän tänään?

Steviksen palkkaorjien meklari
testaa mikrofoniaan:
Yks, kaks ja kol…
Miesten sorina vaimenee.
Kajarista sorahtaa
lujaa numerosarjoja,
joihin vastataan,
jos osuu kohdalle.
Hannarit laskevat ohi.
Kuuden äijän jengi kasassa.
– Kuka lähtee mantteliksi?
– Yksi kuusi seitsemän.
– Työjohtaja Puhakka Arielissa.
Auto Nokalle lähtee huoltorakennuksen edestä.
Supinaa miesmeressä:
– Se on aplarikeikka.
– Mauri – saatana – pomona.
Pöydissä spekuloidaan,
monta kippoa kelluu kaijassa
Nokalla ja Sompassa.
Uudet numerot ja niiden miehet
lähetetään kinuskiin, norskiin, sakemanniin ja polakkiin,
ruumaan, junanvaunuun, kentälle tai makasiiniin.
Puretaan hedelmiä, kappalekamaa,
rautaa ja koneita kapitalisteille.
Lastataan puuta, massapaaluja ja paperirullaa
tuomaan fyrkkaa Suomen vientimonopoleille.

Satamajätkällä liksa on
duunin laadusta ja määrästä
riippumaton.
Se jää reilusti alle
teollisuuden
keskiansion.


Matti Laitinen
Helsinki v. 1975



AHTAAMASSA



Töitä riitti tänään kaikille
vakkareille ja tilapäisille.
Itse pääsin svenskien
villin linjan kahvilaivaan
Jätkäsaaren neloskaijaan.

Alla nosturien
teräskaulojen
pomo taljasi jätkät,
jakoi hommat
ruumaan tai maihin.

Kiipesimme lankonkia myöten täkille.
Dallasimme kohti ykkösruumaa.
Kuusi ruumamiestä
kärjessään punahanskainen mantteli.
Kansiluukku auki,
säkkitaivaan supersekstetti,
jyrkkiä teräsportaita alas
välitäkille säkkikerroksia kuorimaan.

Kolme miestä alle kahdenviiden,
kolme miestä yli neljänkympin,
kolme paria alle kahdentoista hugen.

Mantteli ohjasi ruumaan
kolmen pöydän hiivin.
– Viiraa, viiraa!
Enemmän skönelle päin.
Alimmaisesta pöydästä koukut irti,
niiden siirto seuraavaan
ja kraanalla pakka jakoon.

Kaksi ahtaajaa paiskoi
vuorollaan pöydälleen,
kaksikymmentä
seitsemänkympin säkkiä.
Niihin tartuttiin kiinni äkkiä
paljain käsin kuin elämästä.

Papuja lempattiin
vaakana tai kyrpänä
yhteisvoimin lavalle.
Hikoiltiin ja kiroiltiin,
kukin pari vuorollaan,
ettei pomo pääsisi vittuilemaan
tai lappua heiluttamaan.

Valmis kuorma kiiti
korkeuksia kohti.
Hiivi heilahteli, huojui ja kolahteli
luukkujen reunoihin.
– Hei siellä alhaalla varokaa,
ettei tuu kestään vainajaa.
Ryntäsimme karvelin alle suojaan,
säkkien päälle huilaamaan.

Jengin densa ronttasi
papuja muovikassiin.
Se häippäsi polakkiin
ja vaihtoi ne agunaaliin.

Jengimme vanhin starba puhkui:
– Urakka-aikaan oli erilaista.
Nyt perkele, hiki otsassa,
sormenpäät blodessa,
lempataan kuin urakalla
vaikkei tienata yhtään enempää.
Ensin aukee sormet,
vasta sitten silmät.

Pian taas jatkettiin,
kymmenittäin pöytiä täytettiin.
Kokemattomat joutuivat
säkkihurmokseen,
nappasivat syliinsä
henkilökohtaisia.
Ne ei snaijannu mitään.
Työaika oli kahdeksan tuntia.
Säkit ei lopu koskaan kesken.
Kipparilta lohkeaa lenssipullo
vasta, kun kippo on valmis.

Keikka jatkui.

Näkemiin rakkaat säkit huomiseen
tilapäisellä ei ole varaa heivaamiseen.


Matti Laitinen
Helsinki v. 1975

Runo skurulle, Matti Laitinen v. 2001

PAAVALINKIRKON KASI




Paavalin kirkon puistossa
kasi heitti varjossa vehreiden vaahteroiden
täyden rundin.
Se ohitti kiskoja höylätessään
Studarilla munasillaan boksaavan
Gunnar Bärlundin.

Mä loikkasin skuruun,
se räppäsi kolisten Hämeentielle
taakse Valkan sporahalli jäi.
Teräksen mahassa
raitsikan ruhossa
kontaktorit naksuivat,
nivelen tyristorit ohjasivat ujeltavia sähkömosia.

Vauhti hiljeni,
hiekka valui kiskoille.
Kiskojarrut pureutuivat raiteisiin
kuin nälkäiset nahkiaiset hukkuneen kylkiin.
Spora stannasi sata vuotta vanhan kansaskolen eteen.

Eteenpäin! Eteenpäin!
Paljeovet sulkeutuivat.
Kuski väänsi puikosta virtaa,
skuru vongahti liikkeelle.
Ristikkotie vei Sörkän vankilaan.
Pienelukkaklinikalla musteille ja fifeille
skuffattiin aamusta iltaan piikkiä perseeseen.

Käheä-ääninen starba keuhkosi muijalleen:
– Mun täytyy saada kuukkari.
– Miksi juuri sun?
– Ei se ole sulta mitään pois!
– Eikö tosiaan? Ootsä dorka?
– Mä siivoan raksalla. Helvetin huonolla taksalla.
Mä tiedän, mitä on työ!
– Mä tiedän, mitä on työttömyys.
– Elämä särkyi kuin Finlandiatalon marmori.
Toimeentulotuella ei jaksa,
kohta hajoo maksa.
– Duunissa joka kerta, nenästä valuu verta,
suussa on sementin maku.
Joka päivä vähenee elon häivä,
mut vie pian veks Monosen paku.

Skuru pysähtyi Kurvissa.
Tuijotin Kansa-yhtiön kolossia.
Se kohosi tummuneena ja lähes tyhjänä peltisarvena taivaaseen.
Aholaita ja tietotekniikkalafka,
teurastettu postipankki ja terassi.
Terassilla kellui Koffin ja meren sameiksi huuhtomia sinileväsilmiä,
minun lapsuuteni Sörkän aavaa ulappaa.
Jengiä lappoi sisään ja ulos.
Miehet ja naiset vaihtoivat metroon, seiskaan tai kutoseen
tai häippäs dokaamaan ja skruudaamaan johonkin halpaan lähikuppilaan.

Nytkähdys ja vingahdus
reissu jatkui.
Leimasinkoneet lonksuivat.
Mustalla lattialla lojui sivut levällään
ilmaisjakeluna maagista mediaa
kuin nyljettyjä, tautisia naudan nahkoja.
Mainoksia, muotia ja murhia.
Köyhän arjen pensselistä singonneita brutaaleja signaaleja.
Lööpeissä turkiskaupanvastustajat jahtasivat kriminaaleja,
Vasiksen harventuneet huorajoukot paikkasivat naamojensa maaleja.
Kuski käänsi raitsikan Hesarille.
Fade ja faijanfaija veivät kimpassa meidät
snadina perjantaisin Eltsun bastuun.
Kivisten lauteiden kuumuudessa tsittasi sodan rampauttamia äijiä.
Amputoituja handuja ja klabeja, luodinarpia
Tuhansia delanneita, verisiä tykistökeskityksiä ja loputonta taistelun melskettä.
Äijät dokasivat pukuhuoneessa Aperitaa,
me vadelmalimppaa.

Spora ohitti Ebeneserin lastentarhan.
Joku kirkaisi täysiä
– PERKELE –
kuullessaan ääniharhan.
Vaunun etu- ja takasilta olivat täynnä
kuuroja, yksityisyyttään rakastavia kansalaisia.
Leffateatterit – Casino ja Kruunu – olivat kupsahtaneet kauan sitten.
Illalla kivitalojen fönareissa syttyivät stadin parrasvalot.
Kotiharjun bastun kiukaan uunissa
eldasivat iloisesti ikuiset koivuhalot.
Varpajaisissa napattiin kossua ja kaljaa,
täytettiin hapan silakka suussa
yhdessä ylpeydellä kärsimysten maljaa.

Hesari tarjosi tiheästi kapakoita
Kallion Kaivotorppaa, Sankaria, Bud´sia, Tenkkaa, Marionettia ja Roskapankkia
sekä turmiolta pelastavaa Jeesuksen sanomaa.
Kesäterasseilla huurteinen venttasi kurlaajaansa.
Darra muuttui jurriksi,
tulosvaroitus vapaudeksi.
Vitutus hölläsi väliaikaisesti
kuupassa tiukkaa tatsiaan.

Valkassa ja Kalliossa urosduunari
on kuin kuoleman kuunari,
kun se lossataan eläköitymisen satamaan huilaamaan,
se ei enää pitkään kelaa,
vaan pian delaa.
Kapitalismi ei helli katujensa kakaroita.
Sen sosiaalinen lempeys ja rakkaus
on kuin lumeen säilötty koiranpaska
talvella kovaa
keväällä kengän alle sopivan löysää.

Franzenia tarkkaili ja tilastoi
kahden ison tiilitalon välistä
härmäläistä kartsan elämää.
Handellin edestä kytät korjasivat
jonkun onnettoman talteen.
Liian monet elävät maailmassa
yksin kuin oksennukseen ja itkuun
haaksirikkoutuneet kaarnaveneet.
Heidän ihmisarvonsa ja ihmissuhteensa
eivät pyöri samalla innolla ja sankaruudella
kuin viriili vesimylly kevätpurossa.

Skuru kiihdytti vauhtiaan.
Ilmajohdin hinkkasi kevyesti virroittimen hiiliharjaa.
70-luvulla kasin perusmalli oli Ratti-Kariaa.
Katsoin kelloa,
joku tööttipää soitti onnessaan puussa muoviselloa.
Hiki valui selkäruotoani pitkin.
Näin unta ja terassilla olutta litkin.
Kesä oli vihdoinkin tullut.

Vihreäkeltainen katujen giljotiini ohitti Flemarin kulman ja Alepan.
Rauta imuroi itsensä maisemaan.
Se puski Ympäristökeskuksen, Työviksen ja Sörkan bisletin välistä Urtsille.
Kävimme hilseinä 60-luvulla Urtsilla
Jusseron Masa ja Lehtosen Köpi
opettivat meitä brotaamaan.
Ojalan Teukka oli pokena Olympiagrillissä.
Ristivyön aika ja saavutettu maine maatui,
Köpi ja Teukka viinaan kaatui.

Hesarin varrelle istutettiin 90-luvulla
yli sata lehtipuuta.
Neuvostoliitossa valta vaihtui
ja sosialismi kuihtui.
Venäjälle saapui raaka markkinatalous.
Ihmismielestä höylääntyi solidaarisuus ja jalous.
Pyrkyrit ja roistot varastivat kaiken sen,
mikä oli ennen omaisuutta jokaisen.

Skuru sleppasi ylväänä kuin teräshirvi keskellä Hesaria.
Grynderien ahneudesta tahmeat,
hipelöijän handut
ovat pysyneet erossa Josafatin kallioista.
Tauno Palo on saanut patsaan ja oman puiston.

Raitsikka pysähtyi Lintsin liikennevaloihin.
Valo vaihtui vihreäksi.
Vasemmalla diakonissalaitos,
oikealla Kain Tapperin – kolho – betoninen Rakentaja-patsas
kuin rumana muistutuksena prolelähiöiden epäonnistuneelle
sosiaalipolitiikalle ja elementtirakentamiselle.

Junasillan jälkeen avautui vasemmalle Tölikän lahti.
Kaukana jonkan takana ja reunoilla omilla paikoiltaan
siintyivät silmiini vauraan eteläisen Stadin maamerkit
Kansallismuseo, Finlandiatalo, Mikaelin ja Johanneksen kirkko, hotelli Torni,
Pääposti, Kiasma, Erkon akvaario ja Suurkirkko.
Kännykät pirahtivat kuorossa
veskoissa, povareissa ja repuissa piipittämään Porilaisten marssia ja Hoosiannaa.
Niiden heleä laulu ylisti myytyä isänmaata,
maailmanmarkkinoita
ja tuhoutumisen vapautta.
Linnunlaulussa bunkkasi Aulis Junes.
Espanjaksi maanantai ei ole lunes.
Kesäpaahteella aurinko porottaa
Duunarijätkä kiskoo biitsillä bisseä
ja välillä kusta lorottaa.

Spora sivuutti 150 miljoonalla markalla täytetyn montun.
Figaro siellä, Figaro täällä
valtakulttuuria joka säällä.
Joukkokuljetin siirtyi sulavasti kuin kenttäoikeus
valkokenraalin tieltä
porvoolaisen kansallisrunoilijan kadulle.

Omistusasuntoja
arvokkuutta huokuvissa kivitaloissa.
Pikkuputiikkeja rönsysi Tölikän graniittijaloissa:
kenkiä, rättejä, turkiksia, ruokarafloja, keittiökalusteita, pankkeja ja hautauspalveluita
– kaikki merkkituotteita

Jo aukeni Töölön tori.
Jees ja sori,
Ilaskivi oli täällä joskus tosi ori.
Kokkarit viettivät torilla ennen Vappuisin
työväenluokan vastaista taistelupäivää.
Mamma Rosa, snagarin kyljessä mittariasema, brenkkukauppa ja lähellä pari kapakkaa.
Kukilla ja lahnoilla täytettäköön eväskori.
Fyrkkajengi remontoi alempana Mehiläisessä sisuskalujaan.
Hesperian puistoon oli stikattu neljä miehistä uranoppaa.
Kuutitot uhosivat:
– Naispressa hämmentää valtiosoppaa.
Elitessä taiteilijajengi tyhjensi kaaleihinsa kannujaan.
Suuri Illuusio – kolme isoa mustaa, kulmikasta kiveä
unelmoi Egyptistään.

Tyhjentyneessä raitsikassa,
etusillalla ruskeassa penkissä
farkkupukuinen pimu kääri itselleen sätkän
skurun telit rullasivat kuin ilmassa
Caloniuksenkadun mukulakivipätkän.

Skuru sleppasi jo Mechelininkatua pitkin.
100 000 vainajaa goisasi kiviaidan takana hiekkafikoissaan.
Kalmistossa ei saanut lenkkeillä, fillaroida eikä hiihtää.
Hietsussa suomalaiset merkkihenkilöt halusivat sukuskrubuissaan
maatua hiljaa.
Mäntyjä, kuusia, koivuja,
vaahteroita, lehmuksia, marjakuusia ja tammia.
Veistoksia, hautaholveja, ruostuneita ristejä ja vaatimattomia hautapaasia.
Protestantteja, kahden sortin katolisia,
juutalaisia, islamilaisia ja ateisteja.
Tuonelan tasa-arvolaissa
ihmiset velvoitetaan erottamaan
kuoltuaankin selkeästi toisistaan.

Ruoholahti,
uuden sukupolven merellinen kaupunginosa
kiiltävää terästä, muovia ja lasia.
Jengi venttasi baanalla kasia.
Kännyköitä, optioita ja odotusarvoja.
Teknoa, sählyä ja muotoiltuja naamakarvoja.
Korvalappustereoita, skeittilautoja ja rullaluistimia.
Nuorilla naisilla oli punaisiksi hennatut, lyhyehköt fledat,
napatopit ja tiukat trumpettibyysat.
Metron päättäri ja kaivettu kanava.
Entinen satama- ja teollisuusalue kynnettiin.
Tilalle istutettiin asuntoja, kauppoja, kuppiloita, parkkihalleja, toimistoja, ja toimitaloja.
Jormalandia!
Pitkät, hoikat, menestyjät
omassa lasikenkäpalatsissaan,
300 metriä kliinistä Nokiaa.
Lepakko lensi pois.
Kaapelitehtaasta tuli kulttuurin monitoimikeskus.

Kasin päättärillä
Porkkalankadun ja Itämerenkadun risteysaukiolla
kohosi 13-metrinen,
ALKO:n lahjoittama alumiininen Rumba.
Se toi mieleeni krapulaisessa ihmismielessä
pauhaavan hälinän ja vilskeen.

Päästä meidät pahasta
minä en välitä Nokian rahasta.
Globaali ei ole haaveitteni opaali.
Minua ei innosta
työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus,
kaupankäynnin rajattomuus
tai riistämisen rumuus.
Minä en rakasta tätä nykyä
Naton rauhankumppanuutta,
pörssiä tai myydyn maamme
kansainvälistä kilpailukykyä.

Elämän kiertokulku
on samanlaista kuin skurullakin,
päättäriltä päättärille,
lapsuudesta vanhuuteen.
Moni suistuu raiteiltaan
niin kuin skurukin.
Teräksinen raide tuo vapauden
tai vie sen.
Reitin varrelta löytyy koko elämä.
Minä haluan elää ja kuolla rauhassa
oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa.
Minä kaipaan takaisin Vallilaan,
jossa elämä on rehellisemmin mallillaan.


Matti Laitinen
Helsinki lokakuussa 2001