lauantai 18. toukokuuta 2013


 
REISKA KATAJARANNAN MUISTOA KUNNIOITTAEN

Meilahden tornisairaala oli verhoutunut muoviseen huntuun. Oikealta piirtyi silmiin syöpäosaston valkoinen rakennus. Minä astuin sisään. Neuvonnassa minua kehotettiin kävelemään 170 metriä käytävää pitkin eteenpäin seuraten ensin sinistä sitten valkoista viivaa. Vatsaelinkirurgian vuodeosasto oli evakuoitu tornisairaalan toiseen siipeen.

Ohitin pimentyneitä kahviloita ja odotustiloja sekä työajan jälkeen suljettuja ovia. Kohtasin matkallani tyhjiä sairaalavuoteita, tippapullojen telineitä ja potilasseurantalaitteita. Sairaalaa peruskorjattiin. Laskeuduin hissillä kerrosta alemmaksi.

Minä löysin vihdoin vatsaelinkirurgian vuodeosaston. Vastaani osui vihreä- ja valkeapukuisia sairaanhoitajia sekä sängyssä siirrettäviä potilaita. Päivystyshuoneessa minulle kerrottiin Reijo Katajarannan huoneen sijaitsevan käytävän alkupäässä. Kämppä oli jaettu neljään lakanoilla eristettyyn yksiöön. Väsynyt, turvoksissa oleva mies makasi ensimmäisessä vuoteessa. Hänen vasen silmänsä värähti.  Hän ei ollut Reiska. Toinen peti oli tyhjä.

Reiskan yksiössä työskenteli sairaanhoitaja. Hän mittasi verenpainetta ja tyhjensi mahaletkusta vatsaan kertyneitä nesteitä. Päätin odottaa käytävällä toimenpiteen päättymistä. Minua kouraisi mahasta. Selkäni kostui hiestä. Kyynärtaipeissani pisteli. Desinfioin huolellisesti käteni. Käytävällä minut ohittanut sairaanhoitaja kantoi korissaan näyteputkiloita. Sairaala-asuun pukeutunut nainen vaelsi tiputuspullo partnerinaan kohti televisionurkkausta.

– Terve, Reiska. Miten on hurissut?
– Terve Masa. Auta mut ensin istumaan. Vedä mut ylös kädestä. Omat voimat eivät riitä. Luulin, että pääsen huomenna kotiin, mutta kun safka ja nesteet eivät pysy vieläkään sisällä.
– Onko jo todettu, mikä sua vaivaa? Toihan alkoi jo meidän Vappu-bileissä.
– Joo, ruoka eikä viina ei maistanut. Ei sun sapuskoissa ollut mitään vikaa. Kotona oksensin ja ripuloin melkein pari viikkoa. Terveyskeskuksesta lähettivät Mariaan ja sieltä ambulanssilla tänne.

Autoin pörröpäisen ja pyöreän harmaahapsun istumaan. Maha pönkrötti kuin raskaana olevalla naisella. Ravintoliuos valui ranteen kautta vanhan miehen elimistöön.

– Haetsä, Masa, mulle vielä tuolta hanasta vettä? Mä saan huuhdella vain suuni.

Noudin vettä lasiin. Ojensin Reiskalle kaksi tuomaani työväenlehteä. Tämä asetti ne apupöydälle kännykän viereen.

– Tää on maailman tylsin paikka, mutta hoitajat ovat hiton ammattitaitoisia. Mä en ole jaksanut lukea kuin urheilu-uutisia ja kuunnella vähän radiota. Helvetti, kun pääsis pian kotiin.
– Sua on tutkittu paljon. Mitä ne on saanu selville? Onko lekuri käynyt rundilla?
– Tänään kävi. Maksa ei ole ainakaan pamahtanut. Se on pienikokoinen. Haimasta on löytynyt jonkinlainen kasvain. Ohutsuoli tulppaa. Nesteet eivät poistu, vaan jäävät sisään.
– Mitä ne aikoo duunata?
– Ne tähystää mahan kautta ohutsuoleen. Toivottavasti ne tyhjentää samalla vatsan ja leikkaa sen kasvaimen pois, kun kerran olen täällä. En taida päästä kesällä Airistoon ja syksyllä sieneen, jollei kondis parane.
– Onneksi et ole jonossa. Mä tuon sulle kyllä tatteja ja suppiloita, jos sä et pääse omin voimin skuttaan.
– Ei se ole sama asia. Sienissä tärkeintä on sienestys ja koko prosessi.
– Mä vaikka raahaan sut istumaan tuoliin metsään. Se on vain järjestelykysymys.
– Voinhan mä ajaa autolla metsän reunaan ja odotella siellä, kun te käytte Arskan kanssa sienessä.
– Sun artikkelis Leninin ja Marxin puolueteorioista on saanut hyvää palautetta netissä. Kymmeniä ihmisiä on lukenut sen. Lähetin kopsun sun meiliin.
– Mä en ole pystynyt katsomaan sähköposteja yli viikkoon.

Viereiseen yksiöön oli saapunut uusi asiakas. Hoitaja mittasi verenpaineen ja otti verinäytteen sekä täydensi hänen potilastietojaan. Mies oli ottanut jokin aika sitten pitkät Järvenpään sosiaalisairaalasta. Haima muistutti olemassaolostaan.  Sisäelimen omistaja vaikutti tuntevan hyvin talon tavat. Hoitaja vakuutti nuoren miehen pääsevän halutessaan takaisin Järvenpäähän.

Reiska hörppäsi vettä ja sylki sen pahvimaljaan. Minä istuin pallilla ja pohdin hyvän ystäväni ja aatetoverini äkillistä elämäntilanteen muutosta. Me olimme tunteneet toisemme jo yli 30 vuotta, opiskelleet ja opettaneet yhdessä marxilais-leniniläistä filosofiaa, kirjoittaneet kimpassa lukuisia lehtiartikkeleita, sienestäneet sekä viettäneet useasti yhdessä vapaa-aikaamme.

– Sun pitää nyt huilata rauhassa ja antaa niiden hoitaa sut kondikseen. Sä olet täällä hyvässä hoidossa. Unohda kaikki muu. Tarviitsä mitään jeesistä?
– En oikeastaan mitään. Mutsi on hoidossa Pakilan hoitokodissa. Serkku käy tsekkaamassa päivittäin postin. Se ajoi mun autonkin Marian sairaalan pihasta kotiin.
– Soita mulle, jos tarviit jotain apua tai jos sulle täytyy tuoda jotain tänne lasarettiin. Marja ja Esko kertoivat olleensa yhteydessä sinuun. Onko muita käynyt täällä?
– Serkut kävivät toissapäivänä. Männikkö lupasi tulla käymään vielä tällä viikolla. Kerro terveisiä Tarjalle.
– Tarja palaa vasta ensi viikolla himaan Kiinan duunireissulta.
– Kun mä pääsen täältä kotiin, mä kutsun sut meille. Mä näytän sulle sen dokumentin Arthur Rubinsteinista ja tarjoon pari kaljaa.
– Sovitaan näin.

Minä halasin Reiskaa ja toivotin hänelle voimia. Minun piti ehtiä kotiin vastaanottamaan poikaani Arskaa tämän tullessa erityisavustajan saattamana Mäkelänkadun uimakeskuksesta kotiin.

– Hyvä, kun kävit katsomassa mua Masa.
– Me tulemme Arskan kanssa tervehtimään sinua lauantaina. Moi!

Minä kävelin usvassa sairaalan uumenista Haartmanin kadulle auringonvaloon. Kasvaimet haimassa ovat harvoin hyvälaatuisia. Haimasyöpä iski yleensä seitsemänkymppisiin miehiin. Muistin John Coltranen kuolleen nelikymppisenä, luomisvoimaa uhkuvana miehenä, maksasyöpään. Hän ei menehtynyt päihteisiin, koska hän oli lopettanut niiden käytön jo vuosikausia aikaisemmin.  Reiska oli täyttänyt edellisenä vuonna seitsemänkymmentä vuotta. Hän oli soittanut nuorena miehenä saksofonia. Hän oli nähnyt Coltranen esiintyvän Kultsalla 1960-luvun alussa.

Minä muistelin, kun me olimme viime kesänä kuunnelleet Reiskan kanssa Airiston lomamökissä putkessa viisi tuntia Coltranen musiikkia ja naukkailleet maissiviskiä.

Olin ostanut Berliinistä vuonna 2012 John Coltranen antologian, joka käsitti viisi CD-levyä. Olin lukenut pari kuukautta sitten Ben Ratliffen kirjoittaman elämänkerran ”Coltrane – erään soundin tarina”. Ratliffen mukaan Coltranen musiikille on tunnusomaista tanakka tekniikka, vahva hallinta tenori- ja sopraanosaksofonien kaikissa rekistereissä, hiukkasen terävä intonaatio, seesteinen intensiteetti sekä nopea ja liikkuva sointujen eikä pelkästään melodian tutkiskelu. Hän loi vuoroin viettelevää, valtavirta-tyyppistä tai sen vastakkaissuuntaista jazzia.

Ravintola Messeniuksen kohdalla ahdistukseni ja suruntunteeni loivenivat hieman. Minä muistelin poikani Arskan avosydänleikkausta 22 vuoden takaa ja hänen toipumistaan Lastenklinikan teho-osastolla. Ostin tuolloin Tarjan kanssa Messeniuksenkadulta kiinalaisen wokkipannun. Se on meillä yhä kotona aktiivisessa käytössä. Hyppäsin Nordenskiöldinkadulla sporaan ja ajoi sillä kotiin Vallilaan.

Rakas ystävä ja toveri Reijo Katajanranta kuoli tornisairaalassa perjantaina 17.5.2013.

Syvää surua tuntien: Matti Laitinen

perjantai 10. toukokuuta 2013


VASEMMISTOMINISTERI


Vasemmistoministeri
tyhjä muovikanisteri
saastutat ympäristöä,
puollat riistoa.

Vasemmistoministeri
pinkki virkahamsteri
alennat yhtiöveroa
yksityistät yhtiöitä.

Vasemmistoministeri
elintasokuppari
kasvatat työttömyyttä,
heikennät hyvinvointia.

Vasemmistoministeri
saatanan kuntasilppuri
tuhoat alueellisen
itsehallinnon.

Vasemmistoministeri
Berliinin munkin
vaaleanpunainen räkä
olet pettänyt työväenluokan.

Vasemmistoministeri
oikeiston työrukkanen
hanurissasi heiluu jo
ruiskukkanen.

Vasemmistoministeri,
taidat pystyä vieläkin
pahempaan?

 
Matti Laitinen
6.5.2013


JOUTENOLOA


Duunipäivän päätyttyä
palasin pesääni.
Pötkähdin sohvalle.
Selailin ilmaisjakelulehteä.

Entinen juontaja,
nykyinen poliitikko totesi:
Päämäärätön joutenolo
ei saa olla vaihtoehto.”

Entinen juontaja,
nykyinen sosiaalilautakunnan jäsen
ei soisi syrjäytetyille kansalaispalkkaa.
Hilaisi heidät heti halpahommiin.

Hän on itse syntyisin työläisperheestä.
Hän ammentaa arvonsa euroviisuista.
Pääoma tykkää työläistaustaisesta porvarista.
Hän komppaa kaltaisiaan.

Hän istuu eduskunnassa.
Hän istuu Helsingin valtuustossa.
Valta on merkillinen olotila.
Se suo tulkintaoikeuden joutenoloon.

Hänen vihreä kollegansa
haluaisi naisille jokapäiväistä
uimapuvutonta joutenoloa
Yrjönkadun altaassa.

Pahus, miehet ovat vallanneet
Pihliksen nakurannan.

Joutenollessani sohvalla kuvittelin
siedettävän elämän perustuvan
ihmisarvolle ja oikeudenmukaisuudelle,
kelvolliselle työlle ja toimeentulolle,
omalle kodille ja toimiville ihmissuhteille.

Tuo työläistaustainen porvari,
tuo tunteeton ruiskaunokki,
polkee alleen ihmisarvon.

Matti Laitinen
2.5.2013

”Perustulo on keinotekoinen,
kallis ja riskialtis utopia.”
Jaana Pelkonen (Kok) HU 1.5.2013