FAIJANI
Kuntalain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan
asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien
toteutumiselle kunnan toiminnassa.
Mielestäni kunnan tärkein tehtävä
on edistää asukkaidensa – ei
liike-elämän – hyvinvointia. Jokaisella tulisi olla oikeus ihmisarvoisen
elämän edellyttämään turvaan, kohtuulliseen toimeentuloon ja huolenpitoon koko
elämänsä ajan. Arvokas vanhuus olisi säädettävä jokaisen ihmisen
subjektiiviseksi oikeudeksi.
Faijani on keväällä 90 vuotta
täyttävä, entinen satamatyömies. Hän sairastaa muistisairautta ja joukkoa muita
vakavia sairauksia. Hän on käytännössä ympäri vuorokauden täysin toisen ihmisen
varainen, vanha mies. Hän asuu kaupungin ylläpitämässä palvelutalossa. Hän saa
eläkettä noin 1 000 euroa kuukaudessa. Merkillistä, vaikka hän ehti olla 50
vuotta työelämässä ja palvella sota-aikana ulkolähettinä muonituksen ja pienen
päivärahan turvin Helsingin laivastoasemalla, hänen nykyiset tulonsa alittavat
reilusti köyhyysrajan. Kuntakonsernimiehet
ja -naiset eivät välitä nyhtöpaskan vertaa faijani tilanteesta. Tämä ilmenee
mm. siinä, että tuossa palvelutalossa on niin niukaksi mitoitettu henkilökunta,
ettei heillä ole edes mahdollisuutta ulkoiluttaa faijaani. Sodassa, taiteissa, tieteissä ja urheilussa
vain mitalimiehet ja -naiset muistetaan.
Ulkoiluttaessani faijaani pyörätuolilla
Itäkeskuksessa pohdin usein potilaan itsemääräämisoikeutta. Senhän mukaan ”terveyteen kohdistuva toimenpide voidaan
suorittaa vain, jos ihminen on antanut siihen suostumuksen vapaasta tahdostaan
ja tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista.” Tämä on hieman
ongelmallista, koska faijani tietoisuus on kovin vaihtelevaa hänen monien
sairauksiensa vuoksi. Mutsini on pitänyt yleensä huolta hänen suostuttelustaan hoitotoimenpiteisiin.
Kuinka yksinäisen vanhuksen käy?
Toisaalta saman itsemääräämisoikeuden
mukaan ”potilaalla on oikeus tehdä myös
päätöksiä, jotka voivat vahingoittaa hänen omaa terveyttään tai henkeään ja
hänellä on oikeus kieltäytyä hänelle suunnitellusta tai jo aloitetusta
hoidosta. Potilaan hoitoon osallistuvien on kunnioitettava potilaan omia
päätöksiä.” Liekö säästösyistä johtuen faijani kohdalla tämä toinen
periaate on toteutui parikymmentä vuotta paremmin. Oman arvioni mukaan liian
monet vanhukset jäävät ”omasta vapaasta
tahdostaan” tarjolla olevien palveluiden ja hoitojen ulkopuolelle.
Kuntakonsernimiehet ja -naiset
eivät vaivaudu välittämään vähävaraisista vanhuksista, koska heille se, miten
vanhat mummot ja vaarit elävät, on liian vähäarvoista. Heidän elämällään ei ole
merkitystä kannatuslukuihin vaaleissa. Entä, jos vanhempani kuuluisivat niiden
70 000 täysi-ikäisen suomalaisen joukkoon, joiden varallisuus ylittää miljoonan
dollarin?
Suuret hoiva-alan yritykset kuten
ovat hyvin kiinnostuneita vanhusten hoiva- ja asumispalvelujen järjestämisestä,
koska ensinnäkin kohderyhmä pysyvä ja kasvava. Toiseksi vanhukset ovat puolustuskyvyttömiä.
Kolmanneksi hoiva-alalta on lohkaistavissa pienillä työvoimakustannuksilla – yhteiskunnan
taloudellista tukea nauttien – sievoiset liikevoitot. Suurimmat hoivayritykset kuten
Attendo ja Mehiläinen pyrkivät voimallisesti laajentamaan toimintaansa
rakentamalla uusia yksiköitä ja ostamalla pieniä toimijoita omaan ketjuunsa.
Sairaanhoitaja-lehden mukaan Mehiläinen omisti v. 2016
sairaaloiden, lääkärikeskusten, terveysasemien ja ulkoistettujen terveysasemien
lisäksi 112 asumispalveluyksikköä, joista 63 ikääntyneille, 40
mielenterveyskuntoutujille ja yhdeksän vammaisille. Mehiläinen palveluksessa
työskenteli yli 11 000 työntekijää. Sananvaltaa Mehiläisessä käyttivät
saksalainen sijoitusyhtiö Triton ja
yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö KKR.
Alan toiseksi suurin yritys oli tuolloin
Attendo. Sen mahtiomistajana toimi ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö (68 %) Nordstjärnan. Attendolla oli 140 hoiva-
ja palvelukotia ympäri Suomea. Se työllisti 7 750 työntekijää. Kolmanneksi
sijoittui Esperi Care, jonka palveluksessa
työskenteli 4 000 työntekijää. Sen hoivayksiköissä oli 3 500 asukaspaikkaa. Sen
osake-enemmistö kuului brittiläiselle Intermediate
Capital Groupille. Kansainvälisillä suuryhtiöillä ei ole tapana maksaa
veroja kohdemaassaan.
Suomalaisten varallisuus on
kaksinkertaistunut 2000-luvulla Credit Suissen tilastojen mukaan. Minusta
verovaroilla ei pidä edistää ja ylläpitää vanhusväestön kustannuksella tapahtuvaa
kansainvälistä tai kansallista, suurliiketoimintaa. On moraalitonta tehdä
ihmisen ikääntymisestä kannattavan liiketoiminnan kohde. Kuntien
markkinaehtoisuus on korvattava ihmisehtoisuudella.
Suomi on edelleen varakas valtio,
jolla on niin tahtoessaan varaa kustantaa jokaiselle asukkaalleen yhteiskunnan
toimesta ja sen tuottamina palveluina kohtuullinen perusturva ja arvokas
vanhuus. En pahoittaisi lainkaan mieltäni myöskään, jos Suomen kaikki omaishoitajat
saisivat työstään kelvollisen korvauksen.
Matti Laitinen
4.2.2017
