GENOVA

Asun ullakkohuoneistossa
Antonio Gramsci  –kadulla.
Omistajapariskunta rakastaa
kirjallisuutta ja kuvataiteita.

Keittiön ikkunasta kaareutuu
rantaviiva vanhaan kaupunkiin.
Kupoleita, palatseja ja neljä tornitaloa.
Meri yhtyy taivaan sineen.

Parvekkeelta eteeni levittäytyy
risteilyalusten terminaaleja,
mastoja ja satamanostureita.
Pari paattia seilaa Tunisiaan.

Elämän kiihkeys rääkkää
polttomoottoreita yötäpäivää
Aldo Moron ajorampilla.
Pyykit kuivuvat ikkunoiden alla.

Ostan korttelin kivijalasta,
kiinalaisten putiikista
Tsingtao-olutta, siitakkeita,
inkivääriä ja pussin tähtianista.

Katutasossa Roberton kioskissa
palvotaan Hitleriä ja Mussolinia.
SS-kypärä kutsuu mukaan
uusnatsien kesäleirille.

Principen asema-aukiolla kohoaa
orjapiiskuri Kolumbuksen patsas.
Hävetköön jalustallaan.
Amerikan kansat löysivät itse itsensä.

Via Prélla kohtaan mustan Afrikan.
Miehet seisovat joutilaina kaduilla.
Kapeat sivukadut lemuavat
räkälöiden kusikouruille.

Via Garibaldilla kosketan
valkoista Eurooppaa.
Museot, palatsit ja pankit
huokuvat tarinaa
alkuperäisestä kasautumisesta.

Piazza Ferrarin suihkulähteet
eivät kuihdu koskaan.

Maria Magdalenan huorakadulla
maailman nuoriso markkinoi
kehojensa käyttöoikeutta.
Sutenöörit laskevat baareissa voittojaan.

Ihminen siirtyy meren yli
köyhänä köyhästä etelästä
köyhäksi rikkaaseen pohjoiseen.
Salaa tai julkisesti – sama lopputulos.

Urbaani ahdistus
kirkuu vihlovasti
valot vilkkuen
helteisessä yössä.

Haarukoin viimeisen
paistamani sardellin.
Puserran päälle sitruunaa.
Tyhjennän Vino Frizzante –lasini.

Ja päivä kauniissa kaupungissa
on valmis.

Matti Laitinen
Genova 8.7.2011

Tämän blogin suosituimmat tekstit