VALTIO
Antonio Gramscin mukaan: ”Yhteiskunta voi olla olemassa ainoastaan valtiona, joka on kaikkien oikeuksien ja velvollisuuksien lähde ja niiden kohde, kaiken yhteiskunnallisen toiminnan samansuuntaisuuden ja onnistumisen tae.” Valtiota kuitenkin siis tarvitaan edelleen. Kyse on paremminkin valtion luonteesta ja siinä vallitsevista omistussuhteista ─ ketä valtio palvelee ja kenen etuja sen olemassaolo suosii.
Marxin mukaan valtio on luokkaherruuden elin, jonka avulla yksi luokka sortaa toista luokkaa, se on sellaisen järjestyksen luomista, joka laillistaa ja lujittaa tämän sorron hilliten luokkien yhteentörmäystä. Leninin käsityksen mukaan demokraattinen tasavalta on kapitalismin paras mahdollinen poliittinen ulkokuori, ja siksi pääoma, saatuaan itselleen parhaan ulkokuoren, laskee vallalleen niin luotettavan, niin varman perustan, ettei mikään porvarillisen demokraattisen tasavallan henkilövaihdos, ei mikään sen laitosten tai puolueiden vaihdos horjuta tätä valtaa. (Lenin, Valtio ja vallankumous)
Gramscilaisen käsityksen mukaan ”valtiolla ei ole tarkoitettava ainoastaan hallituskoneistoa, vaan myös ’yksityistä’ hegemoniakoneistoa eli kansalaisyhteiskuntaa.” Hänen mukaansa valtio on poliittinen yhteiskunta + kansalaisyhteiskunta eli valtio laajasti määriteltynä on hegemonia, jonka tukena ovat pakkokoneistot tai valtio laajassa mielessä on diktatuuri+hegemonia. (Politiikan teorian moderneja klassikkoja, toim. Jukka Kanerva, s. 59–81)
Max Weberin mukaan: ”Väkivalta ja pakko voivat synnyttää valtion, mutta eivät säilyttää sitä. Vaikka valtio on viime kädessä pakotusinstituutio, niin modernissa yhteiskunnassa tahto on välttämätön tehokkaan valtion poliittinen peruste. Toisin sanoen tahdon, suostunnan organisointi on yhä tärkeämpi ponnistuksia vaativa tehtävä." (ibid) Suomen liittäminen Euroopan unioniin, osallistuminen Afganistanin sotaan, työehtosopimukset ja vaalitulokset kuvaavat suostuttelukoneiston voimaa maassamme.
Meillä on ollut Urho Kekkosen kauden jälkeen kolme sosiaalidemokraattista presidenttiä. Heidän virkakausillaan luokkayhteiskuntamme on kansainvälistynyt liittymällä kansainvälisen pääoman etuja ajavaan Euroopan Unioniin ja tiivistänyt kansan enemmistön tahdosta huolimatta siteitään sotilasliitto Natoon. Lisäksi maamme sosiaaliturva- ja terveydenhuoltojärjestelmä on vajonnut alle EU:n keskitason. Ministeriöiden yhdistämiset ja nimenmuutokset eivät horjuta tuotantosuhteita mitenkään. Kokoomuslaisen Sauli Niinistön kaudella jo kuljettu tie vain vahvistuu uudella oikeistolaisella kestopäällysteellä.
Suomi on esimerkkivaltio teräsbetoniin valetusta kapitalistisesta toiminimivaltiosta, jossa kapitalismi vain lujittuu ja demokratia kaventuu. Suomalaiset ovat Euroopan unionin pääomakeon työläismuurahaisia, joiden yhteisöäly mieltää itseensä kohdistetut kurjistukset sankaruudeksi. Maamme toimii eurokapitalismin mesivarastona, jonka tehtävänä on turvata valtioliiton jäsenvaltioiden kapitalistien lihottaminen kansallisin verovaroin. Suomen eduskunnassa ei ole tällä hetkellä edustettuna ainoatakaan puoluetta, joka edes kyseenalaistaisi kapitalismin.
Suomen valtiolla on ollut käynnissä 2000-luvulla 65 ohjelmaa, joilla on pyritty ohjaamaan ja kehittämään sosiaali- ja terveydenhuoltoa kunnissa. Ohjelmien toteutuminen on muistuttanut television suosittuja kokkiohjelmia. Niitä on kiva katsella, mutta reseptejä ei ole pakko noudattaa ja kaikkeen ei pidä uskoa. Ohjelmat eivät ole kyenneet ratkaisemaan yhteiskunnassa ilmenneitä ongelmia.
Miksi suomalaiset suostuvat tähän kaikkeen? Weber vastaa kysymykseen seuraavasti: ”Nykyisen legimiteetin (laillinen oikeus) yleisin peruste on usko laillisuuteen, halukkuus sopeutua sääntöihin, jotka ovat muodollisesti oikeita ja jotka on saatettu voimaan hyväksyttyjä menettelytapoja noudattaen.” Vallitseva todellisuus tuntuu useimmista ihmisistä turvallisemmalta kuin sen radikaali muutos. Ennakoimattomuus pelottaa.
Jokainen valtio synnyttää oman toisinajattelunsa – oman kieltämisensä siemenen.
Matti Laitinen
