MITÄ EU:N TILALLE – LUONNOSTELUA ELÄMÄLLE EU:N TUOLLA PUOLEN

MITÄ EU:N TILALLE – LUONNOSTELUA ELÄMÄLLE EU:N TUOLLA PUOLEN

Euroopan unioni pitäisi hajottaa. Eurooppalaisten kansojen yhteistyö pitäisi rakentaa uudelleen siten, että se muuttuisi kansainvälisten suuryhtiöiden etuja ajavan Euroopan unionin Euroopasta ihmisten enemmistön etuja palvelevaksi Euroopaksi, joka katkaisee suhteensa sotilasliitto Natoon. Tämä tapahtuisi korvaamalla unioni sellaisella eurooppalaisella valtioiden yhteistyöjärjestöllä, jonka keskeisenä periaatteina olisivat siihen kuuluvien kansakuntien itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden voimistaminen sekä sen jäsenvaltioiden tasa-arvoisuus yhteisessä päätöksenteossa. Järjestön perustamisasiakirjaan kirjattaisiin lisäksi se, ettei organisaatio pyri koskaan kehittymään liittovaltioksi.

Yhteistyöjärjestön tehtävänä olisi vahvistaa poliittista vuoropuhelua jäsenvaltioiden kesken vahvistamalla neuvotteluteitse Euroopan kansojen yhteistyötä. Sen avulla pyrittäisiin toteuttamaan Euroopan alueella oikeudenmukaista, inhimillistä ja yhteiskunnallista kehitystä, jolla kitkettäisiin köyhyys ja työttömyys alueelta. Jokainen jäsenmaa sitoutuisi säätämään minimipalkan maassaan. Yhteistyön kohteena ei olisi suuryhtiöiden etujen ajaminen suomalla pääomien, tavaroiden, palvelujen ja työvoiman vapaa liikkuminen.

Jäsenmaiden kesken harjoitettaisiin teollista ja tuotannollista yhteistyötä, joka kohdistuu etenkin pieneen ja keskisuureen teollisuuteen, osuuskuntiin, valtionyrityksiin, kolmanteen sektoriin ja muihin tuotanto-organisaatioihin.

Yhteistyöjärjestön toiminnan piiriin voisi sisältyä yhteistyötä energiaturvallisuuden, infrastruktuurien rakentamisen, ruokaomavaraisuuden turvaamisen, yhteiskunnallisen kehityksen ja koulutuksen alueilla sekä jäsenmaiden erilaisuudesta johtuvien pulmien ratkaisemisessa Euroopassa. 

Uudessa eurooppalaisessa yhteistyössä kiinnitettäisiin huomiota Euroopan luonnonvarojen kestävään ja yhtenäiseen käyttöön solidaarisuuden hengessä. Sen puitteissa harjoitettaisiin ekosysteemin ja vesivarojen suojelua, yhteistyötä ekokatastrofien ehkäisyssä sekä kamppailussa ilmastomuutoksen syitä ja seurauksia vastaan. Järjestö edistäisi kaikkien eurooppalaisten yleistä pääsyä julkisen sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piiriin. Maahanmuuttoasioissa toimittaisiin ihmis-, perus- ja työoikeuksia kunnioittaen.

Tämä uusi eurooppalainen yhteistyöjärjestö sekä sen jäsenistö pysyttäytyisivät kaikkien sotilasliittojen ulkopuolella ja olisivat aktiivisia maailman rauhaan suuntautuvissa toimissa. Tällaisia toimia ovat mm. yleinen aseidenriisunta ja kaikkien sotilasliittojen lakkauttaminen. Järjestö voisi anoa jäsenyyttä sitoutumattomien maiden liikkeeseen.

Euroopan valtioiden yhteistyöjärjestön koordinoijina voisivat toimia esim. kutakin maata edustava sihteeristö, presidenttien vuosittainen kokous, järjestön kiertävä puheenjohtajuus ja sosiaali- ja terveysministerien kokous. Järjestö voisi perustaa työvälineikseen työryhmiä, neuvostoja ja komiteoita kuten rahoitustyöryhmä, riitojen ratkaisutyöryhmä, huumeongelman neuvosto, suunnittelu- ja infrastruktuurityöryhmä, kulttuuri-, koulutus, tiede-, teknologia- ja innovaatiolautakunta, sosiaalisen kehityksen neuvosto, ympäristöneuvosto, energianeuvosto ja terveysneuvosto. Kansalaisille turvattaisiin osallistuminen ja vaikuttaminen tämän uuden eurooppalaisen yhteistyöjärjestön kaikissa toimielimissä ja kaikissa niissä kansalaisjärjestöissä, jotka ovat tekemisissä jäsenmaiden yhteistyön kanssa.

Euroopan valtioiden yhteistyöjärjestön yhteyteen voitaisiin perustaa oma Euroopan kehityspankki. Pankin tarkoituksena olisi ensisijaisesti toimia jäsenmaidensa rahoituslaitoksena, joka olisi riippumaton ylikansallisista pankki- ja rahoitusjärjestelmistä.

Yhteisen ydinaseettoman, yhteisvastuun ja yhteistyön Euroopan puolesta!

Matti Laitinen

Ps. EU:n vastustajilta tivataan aina, mitä Euroopan unionin tilalle? Pohdin ja luonnostelin tätä asiaa. Hyödynsin kehitelmissäni Latinalaisen Amerikan integraation ratkaisuja.

.

Tämän blogin suosituimmat tekstit