MIELI ON IHMISEN JA YMPÄRISTÖN VÄLINEN TOIMINNALLINEN YHTEYS

Ihminen on yhteiskunnallinen olento, joka ihmistyy vain ihmisyhteisössä. Hänen kasvatukseensa ja ajatteluunsa vaikuttavat sellaiset yhteisölliset elementit kuin koti, koulu, kaveripiiri ja media.  Ihminen on biologinen, fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Hän muuttaa omalla toiminnallaan sekä ulkoista luontoa että omaa itseään. Mieli/psyyke mielletään ihmisen sisäisenä, henkisenä olemuksena, jossa ajatukset, tunteet ja tietoisuus ilmenevät ja kohdistuvat johonkin.

FILOSOFIAN YDINONGELMA

Filosofian ydinongelma koskee ajattelun suhdetta sen ulkopuolella ja siitä riippumatta olevaan todellisuuteen, ajassa ja avaruudessa olevien olioiden maailmaan, ajattelun muotojen ja todellisuuden muotojen yhtäpitävyyden ongelmaa, toisin sanoen totuuden ongelmaa. Kumpi on ensisijaista materia vai henki? Onko Jumala luonut ihmisen vai ihminen Jumalan? Filosofeja on kiinnostanut kautta sen historian, mitä ajattelu ja sielu/mieli ovat?

 

IHMINEN ON AJATTELEVA OLENTO

 Ajattelulla tarkoitetaan Evald Iljenkovin mukaan yhteiskuntaihmisen reaalisen toiminnan ideaalista eli ajatuksellista osatekijää. Ajatteluun kuuluvat muisti ja tiedon prosessointi, kriittisyys, luovuus, ongelmanratkaisu ja päätöksenteko sekä älykkyys. Hän toteaa luonnon lahjoittaneen ihmiselle vain järjen luontoperäiset edellytykset, mutta ei itse järkeä. Luonto on suonut hänelle aivot, mutta ei kykyä käyttää niitä ajattelun elimenä, erityisesti inhimillisen psyyken – älyn, mielikuvituksen, tietoisuuden, tahdon ja itsetietoisuuden – välineenä. Näistä ihminen saa kiittää yksin itseään, omaa työtään ja toimintaansa sekä historiaansa.

LOGIIKKA TUTKII AJATTELUA

Iljenkov painottaa, että ”logiikan tulee osoittaa, miten ajattelu kehittyy, sikäli kuin se on tieteellistä, sikäli kuin se heijastaa eli jäljentää käsitteessä reaaliolioita, tajunnan ulkopuolella olevaa ja tahdosta riippumatonta oliota, so. tuottaa sen henkisen jäljennöksen, rekonstruoi sen itsekehityksen ja uusintaa sen käsitteiden liikkeen logiikassa uusintaakseen sen sitten toden teolla kokeessa ja käytännössä yleensä. Logiikka onkin tällaisen ajattelun teoreettinen esitys.”

Logiikka on tiede kaikkien, niin aineellisten kuin henkistenkin olioiden kehityksestä. Dialektiikka, logiikka ja tietoteoria muodostavat samuuden. Dialektiikka on tiede kaiken kehityksen yleisistä muodoista ja laeista, jotka ovat yhteisiä ajattelulle ja olemiselle, ts. luonnon- ja yhteiskunnan historialliselle kehitykselle.

MITEN AJATTELU JA RUUMIINTOIMINNOT LIITTYVÄT TOISIINSA?

1600-luvulla elänyt Rene Descartes asetti filosofisiksi tavoitteikseen todistaa Jumalan olemassaolo ja sielun kuolemattomuus. Hänen dualismiaan kannattava kartesiolainen koulukunta törmäsi siihen totuuteen, että ajattelu ja ajattelun ulkopuolinen oleminen ovat toisilleen täydelliset vastakohdat, mutta jotka ovat kuitenkin samalla sopusoinnussa, erottamattomassa yhteydessä ja vuorovaikutuksessa keskenään. Heidän mukaansa Jumala saattaa nämä kaksi vastakkaista maailmaa harmoniaan keskenään.

Samalla vuosisadalla vaikuttanut hollantilainen filosofi Baruch Spinoza halusi kyseenalaistaa Descartesin ajatukset. Hän oli mielipiteiltään radikaali tasavaltalainen. Hän luopui juutalaisuudesta ja päätyi lopulta ateistiksi. Spinozan filosofia oli siinä suhteessa ateistinen, että se kielsi persoonallisen jumalan olemassaolon. Hänestä Descartesin kaksijakoisuus sielun ja ruumiin kohdalla oli keinotekoinen ratkaisu ajattelun olemuksen ymmärtämiseen.

IHMINEN ON KOKONAISUUS

”Kaikki mikä on, on Jumalassa, eikä mitään voi olla eikä käsittää ilman Jumalaa.” (Propositio XV) Spinozalla substanssi eli tosiolio on sitä, joka on itsessään ja se käsitetään itsensä kautta. Substanssin olemus muodostuu attribuuteista (ominaisuuksista). Hänen jumalansa voidaan ymmärtää itse asiassa luontona. Entäpä jos sana jumala korvataan sanalla materia. Kaikki mikä on, on materiassa, eikä mitään voi olla eikä käsittää ilman materiaa. Materian olemus muodostuu sen ominaisuuksista.

Spinozan mukaan logiikan tehtävänä ei ollut keksiä keinotekoisia sääntöjä, vaan saattaa ihmisälyn suoritukset sopusointuun ajattelun lakien kanssa. Hän ratkaisi ajattelun ja ulkomaailman välisen ristiriidan toteamalla, että ”ongelma on vain siksi mahdoton ratkaista, että se on väärin asetettu.” ”Ajatus ja ulottuvuus eivät ole muuta kuin saman substanssin (tosiolion) kaksi attribuuttia (ominaisuutta).”

Ei siis olekaan kysymys kahdesta erilaisesta ja alun perin vastakkaisesta tutkimuskohteesta, ruumiista ja (sielusta) ajattelusta, vaan yhdestä ainoasta kohteesta, nimittäin elävän, todellisen ihmisen ajattelevasta ruumiista, jota tarkastellaan kahdesta erilaisesta näkökulmasta. Ajattelu on samanlainen ruumiin ominaisuus, olemistapa kuin sen ulottuvuuskin. Ajattelu ei ole toiminnan tuotetta, vaan itse (aivojen) toimintaa tapahtumishetkellä tarkasteltuna, niin kuin kävely on jalkojen toimintatapa, jonka tuotteena on kuljettu matka.

MISSÄ MIELI LUURAA?

Iljenkov johti Spinozan näkemyksestä sen, että ”jos ajattelu on ajattelevan kappaleen toimintatapa, niin ajattelun määrittelemiseksi meidän on tutkittava tarkoin ajattelevan kappaleen (aivoston) toimintatapaa erotukseksi ajattelemattoman kappaleen toimintatavasta. ”

”Tämä asia ei ratkea kuitenkaan tutkimalla pelkästään kuolleiden aivojen koostumusta ja rakenteita, koska toimettomana olevan elimen kuvaus, ei missään nimessä voi käydä elimen täyttämän tehtävän edes likipitäisestä kuvauksesta, elimen suorittaman reaalisen toiminnan kuvauksesta.”

Iljenkov haluaa sanoa tässä, että irrallisia aivoja paloittelemalla tai eläviä aivoja kuvantamalla ei voida saada tarkkaa kuvaa ihmismielestä, ajatusten synnystä, niiden sisällöstä tai merkityksestä. Ihmisen mieltä ei voi kuvata pelkkänä atomien liikkeinä, aineenvaihduntana tai lämpötilaeroina, koska se on aivojen ominaisuus.

Ihmisen mieltä ei löydy ihmisen elimistöstä, vaikka sen etsimisessä hyödynnettäisiin tietotekniikkaa, elektronimikroskooppia tai magneettikuvausta. Mieli ei asu myöskään DNA:ssa.

Biologian ja neurobiologian professori Steven Rosen on todennut jo 1990-luvulla, että ”Tietoisuus, äly ja muisti siis syntyvät aivojen järjestelmätason ominaisuuksina pikemmin kuin järjestelmän yksittäisten komponenttien tasolta”.

MIELI EI SIJAITSE AIVOISSA

Oulun yliopiston psykologian professori Timo Järvilehto piti Lääkäripäivillä v. 2005 puheenvuoron: ”Mieli ei ole aivoissa”. Hänen mukaansa ”aivotutkimus on yksinkertaistanut ihmisen informaatiota syöväksi ja ulostavaksi robotiksi, jonka aivojen eri osissa sijaitsee havaintoja, muistia tai tunteita toteuttavia ja laskennallisilla periaatteilla toimivia mielen moduuleja… Naiset ja miehet, valkoiset ja mustat, homot ja heterot – kaikkien näiden ryhmien väliset erot voidaan näppärästi selittää tiettyjen aivoalueiden anatomisilla tai toiminnallisilla eroilla.”

”Psyykkinen toiminta ei siis ole ”sisäistä” toimintaa, eikä sitä voi sijoittaa mihinkään organismin osaan, aivopuoliskoihin tai aivokeskuksiin. Mieli ei sijaitse aivoissa eikä mielen toimintojen subjektina ole aivot tai jokin niiden osa. Aivot eivät havaitse, ajattele, koe tunteita, tai ole tietoisia omasta toiminnastaan. Tällaiset toiminnan kuuluvat persoonaan, toimivaan ja kokevaan ihmiseen, jonka tietoisuus syntyy suhteessa muihin ihmisiin. Ihmisen psyykkisen toiminnan sisältöjä tai tietoisuutta ei määrää aivojen toiminta, vaan se yhteisö ja kulttuuri, jossa ihmisen toiminnan merkitykset syntyvät. ”

TOIMINTA JA AJATTELU

Karl Marxin käsityksen mukaan ihminen ajattelee vain sikäli, mikäli hän kuuluu yhteiskuntaan, aineellista ja henkistä elämäänsä tuottavaan yhteiskuntahistorialliseen kollektiiviin.

Reijo Katajaranta kirjoitti kirjassaan ”Maailmaa mittailemassa – kuuleko kukaan?”: ”Mitä korkeammalle kehittyneestä eläimestä on kysymys, sitä vähemmän geenit määräävät suoraan etenkään yhteisöllistä käyttäytymistä. Myös ihminen kehittyi laumaeläimestä, saalisti laumana, keräsi ruokansa laumana, hoiti jälkikasvunsa laumana. Ihmisillä yhteisöllinen käyttäytyminen ei kuitenkaan enää perustunut kuin välillisesti geeneihin. Ihmisen aivojen kehittyminen ja työprosessi mahdollistivat siirtymisen ehdottomista reflekseistä ehdollisten refleksien kautta tietoiseen toimintaan.”

”Työllä oli yhteiskunnallinen luonne. Työ alkoi ohjata myös ihmisen evoluutiota, jonka tuloksena ihminen eri puolilla maailmaa kehitti signaalikielen tilalle puhekielen, omat yhteiskuntarakenteensa ja oman rikkaan kulttuurinsa kaikkine erilaisine tieteineen ja taiteineen, uskontoineen, poliittisine rakenteineen tukemaan yhteisön turvallisuutta ja kehitystä.”

Ihmisen ajattelu on yhteisöllistä. Hän oppii uusia asioita mallintamalla ja tekemällä oppien. Ajattelussaan ihminen hyödyntää omia kokemuksiaan ja havaintojaan sekä sosiaalisen perimän kautta välittynyttä tietoa.

L.S. Vygotskin mukaan: ”Ihminen omaksuu ihmisyhteiskunnan tiedolliset, taidolliset ja esteettiset saavutukset oman toimintansa kautta.”

MIELI ON TOIMINNALLINEN SUHDE

Ihminen hyödyntää nykyisin jopa muurahaisten parviälyn tuottamia ratkaisuja suurkaupunkien liikennesuunnittelussa. Muurahaisilla ei ole aivojen kaltaista tiedonkäsittely-yksikköä. Ihmisen viestinnälle on ominaista tavoitteellisuus, monikanavaisuus ja monenkeskisyys. Pärjätäkseen arjessa itsenäisesti ihmiseltä edellytetään hyvää fyysistä, psyykkistä, sosiaalista ja tiedollista toimintakykyä.

Mielen sisällön lähteenä on ulkoinen maailma, jonka kanssa elävä olento on vuorovaikutuksessa. Meidän tietoisuudellemme ulkoinen maailma ei ole pelkkä biologinen ympäristö, vaan se on ihmisten yhteiskunnallisen historian kulussa synnyttämien ilmiöiden ja esineiden maailma.

Evald iljenkov kirjoitti v. 1979: ”Ihmisen todelliset voimavarat eivät kuitenkaan ole hänen päänsä sisällä, vaan hänen mahdollisuuksissaan omaksua ja käyttää lukemattomien ihmisten ja sukupolvien luomia yhteisiä välineitä ja osallistua toiminnallaan uusien luomiseen. Kun kognitiivinen psykologia tekee ihmisestä tietokoneen kaltaisen mekanismin, se menettää mahdollisuuden käsittää luova ajattelu ihmisen ja kulttuurin vuorovaikutuksena.”

Minun mieleni on minun ja ympäristöni välinen toiminnallinen yhteys, jolla ei ole mitään fyysistä sijaintia, mutta sen toteutuminen edellyttää minun ja ympäristöni reaalista olemassaoloa.

Matti Laitinen

30.1.2016

Lähteet: Dialektinen logiikka, Evald Iljenkov, Progress 1984; Opi ajattelemaan oikein, Evald Iljenkov, tutkijaliitto&KSL 1984; Etiikka, Benedictus de Spinoza, Gaudeamus 1998; Molekyyleistä muistiksi, Steven Rose, Arthouse 1994; Yleinen psykologia, A.V.  Petrovski, Yhteistyö 1974; Mieli ei ole aivoissa, Timo Järvilehto, Lääkäripäivät 11.1.2005; Wikipedia ja Maailmaa mittailemassa – kuuleko kukaan?, Reijo Katajaranta, Kirja kerrallaan 2010.