Bolivian yhteiskunnallisesta kehityksestä, Matti Laitinen
BOLIVIAN YHTEISKUNNALLISESTA KEHITYKSESTÄ
Bolivian 9,8 miljoonaisesta väestöstä 67 % elää suoranaisessa kurjuudessa. Sen valtaosa koostuu köyhistä intiaaneista ja mestitseistä (55 % + 30 %). Alkuperäisväestön runsas olemassaolo selittyy sillä, että Andien vuoristo suojasi Bolivian alueen intiaaniväestöä eurooppalaisten tuomilta tartuntataudeilta. Kansalaisista vain 15 % on eurooppalaisten perillisiä edustavaa yläluokkaa. Kolme kertaa Suomen kokoinen maa on Etelä-Amerikan köyhin valtio. Se sijoittui v. 2003 HDI-indeksillä punnittuna 114 sijalle maailmassa. Lapsikuolleisuus on huomattavan korkea verrattuna muihin (54,6/1 000) maihin. Maata on paljon sekä väestöä ja varallisuutta suhteellisen vähän. Ulkomaan velkaa oli kertynyt 5,3 miljardia dollaria. Tärkeimmät luonnonvarat ovat maakaasu, öljy, sinkki, hopea, lyijy, kulta ja rauta. Maa on jakautumassa kahtia rikkaaseen itään ja köyhään Länsi- ja Keski-Boliviaan.
Bolivian tasavallassa valtion päämiehenä toimii viideksi vuodeksi kerrallaan valittava presidentti. Hän nimittää mieleisensä hallituksen. Maan parlamentti on kaksikamarinen. Sen kongressissa työskentelee 60 senaattoria ja edustajainhuoneessa 130 kansanedustajaa. Vaalikausi kestää viisi vuotta.
Maan tärkeimmät parlamenttipuolueet ovat Evo Moralesin johtama MAS (liike kohti sosialismia) 72 kansanedustajaa ja 26 senaattoria, PODEMOS (sos.dem.) 43 ja 20, MNR (Kansallinen vallankumouksellinen liike) 7 ja 5 ja UN (Kansallinen yhtenäisyys) 8 ja 9.
Tammikuussa 2006 presidentin virkaan astui ensimmäistä kertaa koko Etelä-Amerikassa intiaaniväestöä edustava sosialisti, Evo Morales. Hänen mukaansa Bolivian maat ja rikkaudet olivat keskittyneet harvojen käsiin. Moralesin johtama MAS-puolue on asettanut tavoitteekseen palauttaa vallan ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille yhdessä työläisten kanssa. Maan historian myrskyisyyttä kuvaa hyvin se, että Boliviassa tapahtui v. 1981 sen itsenäisyyden ajan 190. vallankaappaus.
BOLIVIAN TASAVALLAN KAUSI
Bolivia itsenäistyi v. 1825 Espanjan siirtomaavallan alaisuudesta. Emämaan intressit alkoivat huveta kohdemaan mineraalirikkauksien ja oman mahdin kuivumisen myötä. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan maan intiaaniväestön sorron lakkauttamista ja heidän täysivaltaistamistaan, vaan vallansiirtoa Boliviassa asuville eurooppalaisten jälkeläisille ja uusille isäntämaille. Nimensä valtio johti Simón Bolívarista. Uuden tasavallan 60 ensimmäistä elinvuotta kuluivat jatkuvien vallankaappausten ja uudelleenkirjoitettujen perustuslakien merkeissä.
Espanjan siirtomaiden itsenäistyessä niiden ulkomaankauppa vapautui, jonka seurauksena USA ja Iso-Britannia asettuivat niiden puolelle. Britit tunnustivat uusien tasavaltojen itsenäisyyden. Yhdysvallat sovelsi välittömästi v. 1823 maan kongressissa julkituotua Monroen oppia: ”Jokaisen muiden valtojen yrityksen laajentaa merkitystään jossakin tämän pallonpuoliskon osassa katsomme rauhalle ja meidän turvallisuudellemme vaaraksi.” Käytännössä USA julisti Monroen opissa Amerikan muut valtiot oman holhouksensa alaisiksi.
Vuosina 1879–84 käydyssä Tyynenmeren sodassa Bolivia menetti meriyhteytensä ja nitraattivaransa (guano) naapurilleen Chilelle.
1900-luvun alussa kansainvälinen autoteollisuus kiinnostui Bolivian raakakumituotannosta. Seuraavaksi suurpääoman intressiksi muodostuivat maan valtavat tinavarannot. Tinaa tarvittiin valtavasti viime vuosisadalla pronssin valmistukseen, metallien päällystämiseen, kirjapainotekniikassa kirjasinmetallina (tina, lyijy ja antimoni) ja sähköteollisuudessa juotostinaan (tina ja lyijy). Köyhät kaivoivat kuoppaa ja rikkaat kuvettaan. Intiaanit muodostivat enemmistön maan huonosti palkatuista kaivostyöläisistä ja maan eliitti eli koreasti.
Vuosina 1932–35 Chacon sodassa Bolivia joutui luovuttamaan 100 000 km² maa-alueitaan Paraguaylle. Tapahtuma herätti Bolivian kansallisen itsetunnon. Se synnytti myös uusia feodalismin ja imperialismin vastaisia voimia, joiden päämääräksi asettui maareformi ja kaivosten kansallistaminen. Kansallisvaltion ja imperialismin väliset ristiriidat kärjistyivät sisäpolitiikassa, jotka ilmenivät verisinä yhteenottoina kaivosteollisuudessa.
Maan hallitus purki v. 1937 verovilpin vuoksi Standard Oil Companyn toimintaoikeudet Boliviassa. Kaksi vuotta myöhemmin eversti Germán Buschin hallitus takavarikoi maassa olevan ulkomaanvaluutan ja velvoitti kaivosten omistajia luovuttamaan valuuttavarantonsa keskuspankille. Tuolloin syntyi laaja kansanrintama, johon kuului työläisiä, talonpoikia, opiskelijoita, yliopistojen opettajia, toimittajia sekä joukko kansallisia puolueita kuten Kansallinen vallankumousliike (MNR), Kansallisen vasemmiston vallankumouspuolue (PRIN), Bolivian sosialistinen falangi ja Kristillisdemokraattinen puolue (PDC).
MNR kasvoi voimakkaimmaksi, koska se puolusti kansallisia intressejä kansainvälistä pääomaa vastaan. Se otti tehtäväkseen työläisten, talonpoikien ja edistyksellisen keskiluokan etujen ajamisen. Vuonna 1943 valtaan nousi majuri Gualberto Villarroel, joka toimi kolme vuotta kestäneen presidenttikautensa ajan yhteistyössä MNR:n kanssa. Presidentin hirttämisen jälkeen MNR toimi maanpaossa v. 1946–52.
UUSKOLONIALISMIN KAUSI
Toisen maailmansodan seurauksena maailma jakautui kahteen pääleiriin – NL:n liiton johtamaan sosialistiseen leiriin ja USA:n johtamaan imperialistiseen leiriin. Englanti menetti asemansa maailman mahtina. Siirtomaavalta luhistui, jonka seurauksena v. 1945–57 aikana kolonialismin sorrosta irtaantui 1,2 miljardia ihmistä. Maailman sosialistinen leiri alkoi tukea kansallisia vapautusliikkeitä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kolonialismi muuntui vähitellen uuskolonialismiksi, jossa siirtomaavallat korvaantuivat Kolmannessa maailmassa kansainvälisen pääoman ylivallalla.
1950-luvulla Bolivian maaseudun feodalismi synnytti kaupunkeihin käsityöteollisuustalouden pienine tehtaineen ja pienyrityksineen. Maan kaivosteollisuudessa hyödynnettiin samaan aikaan sen aikaista huipputeknologiaa. Kansallinen vauraus keskittyi kolmelle tinaparonille – Patiñolle, Hoschildille ja Aramayolle. He kansainvälistivät pääomansa ja ohjasivat maan talouselämää Lontoosta, Pariisista ja New Yorkista. Suurten kaivosyhtiöiden omistajat muodostivat käytännössä oman valtionsa koneistoineen Bolivian sisällä.
Vuonna 1951 Victor Paz Estenssoron johtaman MNR:n saavuttama vaalivoitto Boliviassa estettiin vallankaappauksella, johon kansa vastasi Huhtikuun vallankumouksella. Sotilaat lyötiin ja Paz Estenssoro palasi valtaan. MNR toteutti maareformin ja kansallisti maan suurimmat tinakaivokset. Yleinen äänioikeus ja kouluasetus astuivat voimaan, ay-toiminta vahvistettiin laeilla sekä maahan säädettiin sosiaaliturvaa edistäviä lakeja. Lisäksi perustettiin keskusammattiliitto (COB), josta muodostui vuosiksi MNR:n ohella tärkein poliittinen vaikuttaja.
MNR LUHISTUI TAIPUMALLA IMPERIALISTIEN TAHTOON
Lokakuussa 1955 Victor Paz Estenssoron hallitus joutui hyväksymään jenkkiöljy-yhtiöitä suosivan Davenport Code –öljysopimuksen. Suurin hyötyjä oli Bolivian Gulf Oil Company. Seuraava MNR:n hallitus (v. 1956–60) alistui vakauttamaan Bolivian rahaoloja. Maan kehitysprojektit ja teollisuuden monipuolistaminen lamaantuivat. Tästä aiheutui kurjuutta ja työttömyyttä. Kolmas hallitus (v. 1960–64) sai korjata edellisen sadon. Presidentti Estenssoro joutui pahoihin hankauksiin USA:n kanssa. Hallitus painostettiin perustamaan maalle omat puolustusvoimat. Keväällä se sai ukaasin, että maan armeijan oli miehitettävä kaivoskeskukset. Presidentti kieltäytyi kunniasta. Huhtikuussa 1964 MNR ollessa hajonneena tuhanteen osaan Paz Estenssoro otti vastaan kolmannen presidentin pestinsä. Tämä riitti yhteiskunnalliseen räjähdykseen. MNR:n ex-varapresidentti, kenraali René Barrientosin ja asevoimien komentaja Alfredo Ovandon junailema sotilasvallankaappaus syöksi MNR:n vallasta. Vuonna 1965 työläisten veri virtasi kaduilla ja kaivoksissa. Sotilasjuntat hallitsivat maata v. 1964–82.
Boliviassa astui voimaan v. 1967 perustuslaki, joka on yhä osin voimassa. Samana vuonna Che Guevara murhattiin CIA:n toimesta 9.10. pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa. Fidel Castron mukaan Bolivian retken tavoite oli seuraava: "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Amerikan valtioiden taistelijat osallistuisivat sissijoukko-osastoina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taistellen.”
1970-luvun lopulla ylikansalliset yhtiöt olivat kapitalistisen pääoman kasvun ja riiston päävälineitä koko maailmassa. Tuolloin niitä oli yhteensä 11 000 ja niillä oli n. 82 000 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä. Niiden hallussa oli lähes 40 % teollisuustuotannosta ja 50 % kehitysmaiden ulkomaan kaupasta. Ylikansalliset yhtiöt aiheuttivat hintoja manipuloimalla köyhille maille 50–100 miljardin dollarin menetyksiä vuosittain. Lisäksi ne puuttuivat suoraan tai välillisesti isäntämaansa sisäisiin asioihin mm. kontrolloimalla niiden luonnonvaroja, olemalla noudattamalla paikallista lainsäädäntöä ja painostamalla hallituksia.
Vuosina 1982–85 maata hallitsi maltillisesti presidentti Hernán Siles Zuazo. Hän johti v. 1971 perustettua sosiaalidemokraattista vasemmistolaista vallankumouksellista liikettä (Movimiento de Izquierda Revolucionaria). MIR:in perustivat kristillisdemokraattisen puolueen vasemmistofraktio ja MNR:sta irronnut radikaali opiskelijasiipi.
Tinan maailmanmarkkinahinta romahti v. 1985. Se kouraisi syvältä kaivosteollisuutta. Kongressi valitsi neljännen kerran valtiopäämieheksi oikealle luovineen Victor Paz Estenssoron (MNR). Bolivian inflaatio kohosi 35 000 % ja maa ajautui pariksi vuosikymmeneksi IMF:n ja Maailmanpankin pakkohoitokuurille, jonka seurauksena maa velkaantui pahasti. Maan lukuisia valtionyhtiöitä yksityistettiin.
Vuonna 1989 presidentiksi päätyi sosiaalidemokraatteja edustava Jaime Paz Zamora demokraattiseksi heittäytyneen ja maata v. 1971–78 maata kurittaneen diktaattori Hugo Banzerin tuella.
IAD (Inter-American Dialogue) julkaisi v. 1990”Bush Manualin”, jossa suuntauduttiin Etelä-Amerikan mantereen asevoimien hajottamiseen ja ehdotettiin sotilaiden osallistumista huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda monikansalliset joukot, jotka voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että se oli ainoa rooli Latinalaisen Amerikan asevoimille. Vuonna 1992 tukahdutettiin maan merkittävin sissiliike Che Guevaran perustama Tupac Katarin guerilla-armeija (EGTK). Maan nykyinen varapresidentti sosiologi Alvaro Garcia Linera taisteli aikoinaan järjestön riveissä.
Vuonna 1993 presidentiksi valittiin Yhdysvalloissa kasvatuksensa saanut ja uusliberalismiin mieltynyt Gonzalo Sánchez de Lozada (MNR). Hänen kaudellaan valtion omistamasta öljy-yhtiöstä (YPFB), televiestintäyhtiöstä, lentoyhtiöstä, rautateistä ja sähkölaitoksista yksityistettiin 50 %. Tästä aiheutui v. 1994–96 väkivaltaisia mielenosoituksia.
Bolivian demarit maksoivat v. 1997 kalavelkansa Hugo Banzerille tukemalla hänet maan presidentiksi. Hän jatkoi yksityistämispolitiikkaa ja aloitti maassa USA:n tukeman kookapensassodan. Vastaiskuksi Evo Morales perusti cocalerojen ay-liikkeen, joka puolusti kookan viljelijöitä ja intiaaniväestön kookakulttuuria. Hänet valittiin maan senaattiin.
Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki painostivat v. 1999 Boliviaa yksityistämään julkisen vedenjakelun Cochabambassa, jotta maalle myönnettäisiin 25 miljoonan dollarin laina. USA-omisteinen Aguas del Tunari -vesiyhtiö sai 40 vuoden toimintaoikeudet ja tuplasi saman tien vesimaksut. Paikallisilla ihmisillä ei ollut oikeutta käyttää omaa kaivovettä tai edes sadevettä. Toimenpide aiheutti valtavan protestiaallon maassa, joka johti sopimuksen purkamiseen.
Samana vuonna USA otti uudeksi strategiakseen ”Plan Colombian”, jonka tavoitteeksi asettuivat USA:n yksilöidyt poliittiset ja sotilaalliset päämäärät Latinalaisessa Amerikassa. Se oli tarkoitus toteuttaa poistamalla valtiolliset rajat ja avaamalla markkinat USA:n suurteollisuudelle. Hyöty koituisi USA:lle, joka saisi hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksen sivuvirityksinä toimivat lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá –suunnitelmat.
BOLIVIAN INTIAANIKANSOJEN VAPAUTUKSEN KAUSI ALKAA
Evo Morales oli v. 2002 lähellä voittoa presidentin vaaleissa. MAS-puolue oli toiseksi suurin puolue Bolivian 2-kamarisessa eduskunnassa. Intiaaniväestö ja uusliberalismin vastainen liike esittivät ensimmäistä kertaa maan historiassa merkittävää osaa maan parlamentissa.
Bushin hallitus myönsi Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen. Kaiken kukkuraksi mädäntyneen MNR:n Gonzalo Sánchez de Lozada palasi valtaan. Hän joutui eromaan virastaan 18.10.2003 kaasusodan vuoksi ja luikkimaan USA:han. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi varapresidentti Carlos Mesan.
Kapinoinnin syyt. Bolivia aikoi toimittaa maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:han ja Meksikoon. Maan hallitus pyrki edelleen yksityistämään valtion teollisuutta. Sen harjoittama uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota ei miellyttänyt maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja.
Carlos Mesan noustua valtaan Evo Morales totesi joulukuussa 2003: ”Yli 500 vuoden jälkeen aymara- ja ketsua-intiaanit ovat yhä tämän maan oikeutettuja omistajia. Me intiaanikansat olemme – yli 500 vuoden kestoisen vastarinnan jälkeen – astumassa valtaan. Valtaannousumme suuntautuu meille kuuluvien luonnonvarojen haltuunottoon. Tämä iskee suoraan ylikansallisten yhtiöiden ja uusliberalismin intresseihin. Kaikesta huolimatta, olen vakuuttunut, että kansan valta on kasvussa ja vahvistumassa. Tämä voima vaihtaa presidenttejä, talousmalleja ja talouspolitiikkaa. Me olemme vakuuttuneita, että kapitalismi on maapallon, ihmisyyden ja kulttuurin vihollinen. ”
Vuoden 2004 alussa Bolivian ja Chilen välit kiristyivät, kun Bolivia vaati Chileä palauttamaan sille ennen kuuluneen meriyhteyden.
MAS-puolueen 10-vuotisjuhlassa maaliskuussa 2005 Morales kertoi puolueensa olevan valmis astumaan valtaan ja lujittamaan asemaansa maan ensimmäisenä poliittisena voimana. Hänen mukaansa ongelmana ei ole vaalien voittaminen, vaan tietää, kuinka maata hallitaan. Hän lukeutuu Fidel Castron ja Hugo Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookanviljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin
Presidentti Carlos Mesa erosi 6.6.2005 virastaan. Eroa edelsivät laajat mielenosoitukset ja levottomuudet, joissa ay-liike, opiskelijat ja talonpoikaisintiaanit vaativat perustuslakiuudistusta sekä maakaasu- ja öljyesiintymien kansallistamista. Kansanjoukot tukkivat La Pazin kadut ja pysähdyttivät saarrollaan koko kaupungin. Mesan eroa oli vaadittu toistuvasti, koska hänen koettiin edustavan uusliberalistista yhteiskuntajärjestelmää.
UUDEN HISTORIAN ALKU
”Saartamisen kuningas” Evo Morales voitti 18.12.2005 presidentinvaalit. Hän julisti sosialistisen MAS-puolueensa päämajassa Cochabambassa vaalivoittonsa merkitsevän Bolivian uuden historian alkua, historian, joka perää tasa-arvoa, oikeutta ja rauhanomaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Hän oli luvannut jo aikaisemmin kansallistaa Bolivian teollisuuden, lopettaa ulkomaan velan maksun ja keskeyttää USA:n ponnistukset kookapensaan kasvattamisen juurimiseksi maasta sekä palauttaa valta ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille.
Presidentit Fidel Castro ja Evo Morales solmivat 30.12.2005 Havannassa Kuuban ja Bolivian välisen valtiollisen yhteistyösopimuksen. Kuuban hallitus painotti sopimuksessa tahtoaan edistää silmäsairauksien hoitoa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella. Vuosittain viisi miljoonaa alueen ihmistä tarvitsee silmäleikkauksia. Lisäksi Kuuba auttoi yhteistyökumppaniaan sen lukutaitokampanjassa. Liittolaiset päättivät kamppailla maanosan kansojen yhtenäistämisen ja yhdentymisen puolesta. Helmikuussa Morales nimitti uuden 16-henkisen hallituksensa, joiden ministereistä seitsemän edusti häntä tukeneita joukkoliikkeitä (intiaaneja, ay-aktivisteja ja neljä naista).
Kuuba, Bolivia ja Venezuela allekirjoittivat 28.–29.4.2006 Havannassa ALBA-sopimuksen (Bolivaarinen vaihtoehto meidän Amerikkamme kansoille) sekä maiden kansojen keskinäisen kauppasopimuksen TCP:n.
Vappuna 2006 Morales sääti lain, jolla Bolivian kaasuvarat kansallistettiin. Armeija miehitti kaasukentät seuraavana päivänä. Toukokuun lopulla Morales syytti USA:n Bolivian suurlähettiläs David Greenleeta vallankaappaushankkeen masinoimisesta. Poika-Bush väläytti vihreää valoa Moralesin syrjäyttämiseksi, jotta maahan palaisi demokratia. Bolivian armeija asetettiin hälytystilaan. Elokuussa avattiin perustuslakia säätävä kokous, jonka tavoitteena on uusia maan v. 1967/1994 oleva perustuslaki. Moralesin johtama MAS-puolue sai kokoukseen enemmistön 135/255. Perustuslain uudistamiseksi tarvitaan 2/3 osan enemmistö.
Moralesin tavoitteena on myös maareformi, jolla jaettaisiin 200 000 km² maata enimmäkseen alkuperäisväestöä edustaville talonpojille. Ensimmäiset 2 300 jaettua maapalstaa olivat valtion, mutta suuri osa viljelysmaasta on ollut jo siirtomaa-ajoista alkaen espanjankielisen eliitin hallussa. Bolivian maanviljelijöiden järjestö – Confeagro – on uhannut perustaa "itsepuolustusjoukkoja" estääkseen maiden takavarikon. Bolivian episkopaalisen konferenssin mukaan maan tuottavasta viljelymaasta 90 % on 50 000 henkilön hallussa.
Moralesin köyhyydenpoisto-ohjelmaan sisältyi seitsemän miljardin dollarin investointi julkisiin hankkeisiin. Lisäksi tavoitteena on opettaa 1,2 miljoonaa bolivialaista lukemaan ja eliminoida lukutaidottomuus vuoteen 2008 mennessä. Lukutaitokampanjassa sovelletaan kuubalaista Yo sí puedo -ohjelmaa.
VUOSI 2007
Bolivia liittyi maaliskuussa mukaan Argentiinan ja Venezuelan yhdessä ideoimaan Etelän Pankkiin. Sen tehtävänä on Latinalaisen Amerikan yhteisenä pankkina vapauttaa maanosan valtiot Kansainväliseen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ikeestä.
Toukokuussa varapresidentti Alvaro Garcia Linera linjasi Moralesin hallituksen tavoitteena olevan tällä haavaa ”valtion roolin voimistaminen kapitalismissa”. Hallituksen astuessa valtaan valtio ei omistanut yksittäisiä yrityksiä. Heidän tavoitteenaan on asettaa valtiolle aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Vuoden aikana hallitus on saattanut valtion hallintaan jo kaasu- ja öljytuotannon, kaivosteollisuuden ja televiestinnän. Valtiosta on kehkeytynyt tärkein taloudellinen toimija Boliviassa. Pyrkimyksenä on hankkia 30–40 % maan taloudesta sen käsiin. Päämääränä on yhteiskunnan moniarvoinen nykyaikaistaminen, jossa yhdistyy moderni teollisuustalous, kaupunkilaisperheiden mikroyritykset ja talonpoikien yhteisölliset taloudet.
Heinäkuussa presidentti ilmoitti, että hän peruuttaa "kapitalisoinnin" nimellä tunnetun yksityistämisprosessin, jossa Bolivian rautatieyhtiö ENFE joutui yksityisiin käsiin v. 1996. ENFE -yhtiö oli tuolloin chileläisten ja usalaisten sijoittajien hallussa. Rautateiden palvelutaso laski ja hintataso nousi.
Hallitus sääti elokuussa lakiesityksen Ucurenan alueen maanomistuksen saattamisesta kansalliseen hallintaan. Viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana, on 5,2 miljoonaa hehtaaria maata saatettu kansalliseen hallintaan. Bolivian maatalousministeri Susana Rivero totesi, että Bolivian maa-alueiden ja luonnonvarojen 500 vuotta kestänyt ulkomainen riisto on päättynyt.
Bolivia maksoi 13.8.2007 viimeisen 56 miljoonan dollarin maksuerän Brasilian Petrobras -öljy-yhtiölle, joka toimittaa maalle kaksi öljynjalostamoa. Investointi tuottaa maalle moninkertaisen hyödyn öljyn ja kaasun vientitulojen kasvun myötä. Bolivia allekirjoitti Guillermo Elder Bell- ja Gualberto Villarroel -öljynjalostamoiden hankintasopimukset pian sen jälkeen, kun maa oli kansallistanut keväällä 2006 fossiiliset polttoaineensa.
Syyskuussa Venezuelan ja Bolivian presidentit allekirjoittivat sopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta Bolivian Mutunin rautaesiintymän hyödyntämiseksi. Sopimukseen sisältyi rautamalmin rikastamiseen tarvittavien laitteistojen ja koneiden asentaminen sekä ensi vaiheessa Bolivian oman raudan tarpeen tyydyttäminen. Maiden allekirjoittama toinen sopimus sisälsi petrokemiallisen tuotantolaitoksen käynnistämiseen Bolivian Cochabambassa. Lisäksi presidentit solmivat metsätaloussopimuksen. Kaikki sopimukset liittyivät ALBA-integraatioon.
Bolivian alkuperäiskansojen, talonpoikien ja kansanliikkeiden Sucressa pitämä huippukokous kutsui 10.9.2007 kaikkia bolivialaisia puolustamaan perustuslakia säätävää kokousta, joka on toistaiseksi joutunut keskeyttämään toimintansa oikeisto-opposition lietsomien levottomuuksien vuoksi. Huippukokous hyväksyi 18-kohtaisen ohjelman uuden perustuslain pohjaksi. Tavoitteena on maan yhtenäisyyden säilyttäminen, sosiaalisten oikeuksien laajentaminen ja luonnonvarojen kansallistaminen.
Uuden perustuslakiluonnoksen 2 § mukaan. ”Intiaaniväestölle ja alkuperäiskansoille palautetaan ennen siirtomaavallan alkua vallinnut, heidän esi-isiensä aikainen, oikeus heidän omiin alueisiinsa. Tämä perustuslaki takaa heille vapaan itsemääräämisoikeuden, joka painottuu heidän tahtoonsa muodostaa ja olla osa yhdistynyttä, monikansallista ja yhteisöllistä valtiota sekä takaa heidän itsehallinto-oikeutensa, kulttuurinsa ja alueensa jälleenrakentamisen perustuslain puitteissa.”
BOLIVIAN ARMEIJA
Bolivian historia on osoittanut, että USA:lla on ollut voimakas Monroe-henkinen vaikutus maan armeijaan. Bolivialaisten sotilaiden tehtävinä ovat olleet viimeiset 40 vuotta osana valtion väkivaltakoneistoa kapitalistien turvallisuuden takaaminen ja yhteiskunnallisten liikkeiden tukahduttaminen. Andeilla puhaltavat uudet punaiset tuulet. Taistelu asevoimien sisäisestä hegemoniasta on alkanut. Bolivian armeija on asetettu hälytystilaan jo useamman kerran vallankaappausuhan vuoksi. Tähän mennessä upseerit ja sotilaat ovat pysyneet lojaaleina hallitukselle.
Moralesin kaudella puolustusvoimien toiminnan sisällössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sotilaat ovat jo kahdesti auttaneet hallitusta sen tekemien kansallistamispäätösten toteuttamisessa. Asevoimia pyritään muuttamaan kansanarmeijaksi, joka takaisi omalta osaltaan, että kansalle suodut perustarpeet tyydytettäisiin. Sotilaat ovat jo osallistuneet opetusministeriön alaisuudessa rokotus- ja lukutaitokampanjoihin. Lisäksi he ovat ottaneet osaa maanteiden rakentamiseen ja kuubalaisten lääkärien terveysprojekteihin. Bolivia mallintaa toimissaan bolivaarista Venezuelaa.
Washingtonin vaikutus armeijaan on heikentynyt. Taatakseen toistensa valtiollisen koskemattomuuden Bolivia ja Venezuela ovat solmineet keskinäisen sotilasyhteistyösopimuksen. Lisäksi Morales on päättänyt edistää talonpoikien ja sotilaiden liittoa tarjoamalla aymara-talonpoikaissotureille eli ”punaponchoille” ammattisotilaan asema. Sotilasakatemioiden ovet ovat avautuneet myös intiaanikadeteille.
TILANNE BOLIVIASSA KÄRJISTYY
MAS-puolueen ajama perustuslakiuudistus aiheuttaa suunnatonta närää maan taloudellisen ja poliittisen eliitin keskuudessa. Neljä rikkainta (Santa Cruz, Pando, Beni, Tarija) departementtia ajavat hajautetumpaa mallia säilyttääkseen etuoikeutensa. Santa Cruzissa sijaitsevat merkittävimmät öljy- ja kaasukentät sekä hedelmällisin viljelysmaa. Rikkaimmissa osavaltioissa on järjestetty ”cambasten” toimesta mielenosoituksia ja päivän yleislakko perustuslakiuudistusta vastaan. Näitä osavaltiota edustava oikeisto-oppositio on vilautellut jo sisällissodan mahdollisuutta.
Idän maaparonit ja pääomapiirit ahnehtivat osavaltioilleen itsehallintoa ja lainsäädäntövaltaa. He vaativat myös Sucren palauttamista maan pääkaupungiksi. Eliitti vastustaa myös Bolivian öljy- ja kaasuvarojen kansallistamista. USA:n armeija seuraa tapahtumien kehitystä liittolaisvaltionsa Paraguayn rajan läheisyydessä. Yhdysvaltojen suurlähetystö toimii vastavallankumouksen apumoottorina Bolivian oligarkkien sydänalueella Santa Cruzin kaupungissa. Entisen Jugoslavian ja Kosovon sotkuissa rypenyt suurlähettiläs Philip Goldberg häärää aktiivisesti Cambas-kansan neuvonantajana Collas-kansan pyyteiden nujertamiseksi.
Bolivian kapitalistit ja porvarit eivät voi yksinkertaisesti hyväksyä sitä, että aymara-intiaani-presidentti kyseenalaistaa heidän ja ylikansallisten yhtiöiden vallan Boliviassa kontrolloimalla maan taloutta ja ottamalla maan luonnonvarat kansan haltuun. Pääomapiirien rasistisia mieliä kalvaa vielä pahemmin se, että hän suo intiaaneille luku- ja kirjoitustaidon sekä terveydenhuollon ja tasavertaiset oikeudet. Tällainen ei sovi mitenkään kapitalistien pirtaan.
Matti Laitinen
Lähteet: GLW kesä-elokuu 2007, http://boliviarising.blogspot.com/, Wikipedia, http://www.evomorales.net/, Reuters 31.8.2007, AP 28.8.2007, James Petras 13.2.2006, http://www.infoplease.com/, Progreso Weekly, http://www.watchingamerica.com/, ML:n omat artikkelit, Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, HYY julkaisusarja 1984 ja Che Guevara ja Bolivian sissit, Luis J. Gonzáles/Gustavo A. Sánchez Salazar, WSOY 1969.
Bolivian 9,8 miljoonaisesta väestöstä 67 % elää suoranaisessa kurjuudessa. Sen valtaosa koostuu köyhistä intiaaneista ja mestitseistä (55 % + 30 %). Alkuperäisväestön runsas olemassaolo selittyy sillä, että Andien vuoristo suojasi Bolivian alueen intiaaniväestöä eurooppalaisten tuomilta tartuntataudeilta. Kansalaisista vain 15 % on eurooppalaisten perillisiä edustavaa yläluokkaa. Kolme kertaa Suomen kokoinen maa on Etelä-Amerikan köyhin valtio. Se sijoittui v. 2003 HDI-indeksillä punnittuna 114 sijalle maailmassa. Lapsikuolleisuus on huomattavan korkea verrattuna muihin (54,6/1 000) maihin. Maata on paljon sekä väestöä ja varallisuutta suhteellisen vähän. Ulkomaan velkaa oli kertynyt 5,3 miljardia dollaria. Tärkeimmät luonnonvarat ovat maakaasu, öljy, sinkki, hopea, lyijy, kulta ja rauta. Maa on jakautumassa kahtia rikkaaseen itään ja köyhään Länsi- ja Keski-Boliviaan.
Bolivian tasavallassa valtion päämiehenä toimii viideksi vuodeksi kerrallaan valittava presidentti. Hän nimittää mieleisensä hallituksen. Maan parlamentti on kaksikamarinen. Sen kongressissa työskentelee 60 senaattoria ja edustajainhuoneessa 130 kansanedustajaa. Vaalikausi kestää viisi vuotta.
Maan tärkeimmät parlamenttipuolueet ovat Evo Moralesin johtama MAS (liike kohti sosialismia) 72 kansanedustajaa ja 26 senaattoria, PODEMOS (sos.dem.) 43 ja 20, MNR (Kansallinen vallankumouksellinen liike) 7 ja 5 ja UN (Kansallinen yhtenäisyys) 8 ja 9.
Tammikuussa 2006 presidentin virkaan astui ensimmäistä kertaa koko Etelä-Amerikassa intiaaniväestöä edustava sosialisti, Evo Morales. Hänen mukaansa Bolivian maat ja rikkaudet olivat keskittyneet harvojen käsiin. Moralesin johtama MAS-puolue on asettanut tavoitteekseen palauttaa vallan ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille yhdessä työläisten kanssa. Maan historian myrskyisyyttä kuvaa hyvin se, että Boliviassa tapahtui v. 1981 sen itsenäisyyden ajan 190. vallankaappaus.
BOLIVIAN TASAVALLAN KAUSI
Bolivia itsenäistyi v. 1825 Espanjan siirtomaavallan alaisuudesta. Emämaan intressit alkoivat huveta kohdemaan mineraalirikkauksien ja oman mahdin kuivumisen myötä. Tämä ei tarkoittanut kuitenkaan maan intiaaniväestön sorron lakkauttamista ja heidän täysivaltaistamistaan, vaan vallansiirtoa Boliviassa asuville eurooppalaisten jälkeläisille ja uusille isäntämaille. Nimensä valtio johti Simón Bolívarista. Uuden tasavallan 60 ensimmäistä elinvuotta kuluivat jatkuvien vallankaappausten ja uudelleenkirjoitettujen perustuslakien merkeissä.
Espanjan siirtomaiden itsenäistyessä niiden ulkomaankauppa vapautui, jonka seurauksena USA ja Iso-Britannia asettuivat niiden puolelle. Britit tunnustivat uusien tasavaltojen itsenäisyyden. Yhdysvallat sovelsi välittömästi v. 1823 maan kongressissa julkituotua Monroen oppia: ”Jokaisen muiden valtojen yrityksen laajentaa merkitystään jossakin tämän pallonpuoliskon osassa katsomme rauhalle ja meidän turvallisuudellemme vaaraksi.” Käytännössä USA julisti Monroen opissa Amerikan muut valtiot oman holhouksensa alaisiksi.
Vuosina 1879–84 käydyssä Tyynenmeren sodassa Bolivia menetti meriyhteytensä ja nitraattivaransa (guano) naapurilleen Chilelle.
1900-luvun alussa kansainvälinen autoteollisuus kiinnostui Bolivian raakakumituotannosta. Seuraavaksi suurpääoman intressiksi muodostuivat maan valtavat tinavarannot. Tinaa tarvittiin valtavasti viime vuosisadalla pronssin valmistukseen, metallien päällystämiseen, kirjapainotekniikassa kirjasinmetallina (tina, lyijy ja antimoni) ja sähköteollisuudessa juotostinaan (tina ja lyijy). Köyhät kaivoivat kuoppaa ja rikkaat kuvettaan. Intiaanit muodostivat enemmistön maan huonosti palkatuista kaivostyöläisistä ja maan eliitti eli koreasti.
Vuosina 1932–35 Chacon sodassa Bolivia joutui luovuttamaan 100 000 km² maa-alueitaan Paraguaylle. Tapahtuma herätti Bolivian kansallisen itsetunnon. Se synnytti myös uusia feodalismin ja imperialismin vastaisia voimia, joiden päämääräksi asettui maareformi ja kaivosten kansallistaminen. Kansallisvaltion ja imperialismin väliset ristiriidat kärjistyivät sisäpolitiikassa, jotka ilmenivät verisinä yhteenottoina kaivosteollisuudessa.
Maan hallitus purki v. 1937 verovilpin vuoksi Standard Oil Companyn toimintaoikeudet Boliviassa. Kaksi vuotta myöhemmin eversti Germán Buschin hallitus takavarikoi maassa olevan ulkomaanvaluutan ja velvoitti kaivosten omistajia luovuttamaan valuuttavarantonsa keskuspankille. Tuolloin syntyi laaja kansanrintama, johon kuului työläisiä, talonpoikia, opiskelijoita, yliopistojen opettajia, toimittajia sekä joukko kansallisia puolueita kuten Kansallinen vallankumousliike (MNR), Kansallisen vasemmiston vallankumouspuolue (PRIN), Bolivian sosialistinen falangi ja Kristillisdemokraattinen puolue (PDC).
MNR kasvoi voimakkaimmaksi, koska se puolusti kansallisia intressejä kansainvälistä pääomaa vastaan. Se otti tehtäväkseen työläisten, talonpoikien ja edistyksellisen keskiluokan etujen ajamisen. Vuonna 1943 valtaan nousi majuri Gualberto Villarroel, joka toimi kolme vuotta kestäneen presidenttikautensa ajan yhteistyössä MNR:n kanssa. Presidentin hirttämisen jälkeen MNR toimi maanpaossa v. 1946–52.
UUSKOLONIALISMIN KAUSI
Toisen maailmansodan seurauksena maailma jakautui kahteen pääleiriin – NL:n liiton johtamaan sosialistiseen leiriin ja USA:n johtamaan imperialistiseen leiriin. Englanti menetti asemansa maailman mahtina. Siirtomaavalta luhistui, jonka seurauksena v. 1945–57 aikana kolonialismin sorrosta irtaantui 1,2 miljardia ihmistä. Maailman sosialistinen leiri alkoi tukea kansallisia vapautusliikkeitä Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kolonialismi muuntui vähitellen uuskolonialismiksi, jossa siirtomaavallat korvaantuivat Kolmannessa maailmassa kansainvälisen pääoman ylivallalla.
1950-luvulla Bolivian maaseudun feodalismi synnytti kaupunkeihin käsityöteollisuustalouden pienine tehtaineen ja pienyrityksineen. Maan kaivosteollisuudessa hyödynnettiin samaan aikaan sen aikaista huipputeknologiaa. Kansallinen vauraus keskittyi kolmelle tinaparonille – Patiñolle, Hoschildille ja Aramayolle. He kansainvälistivät pääomansa ja ohjasivat maan talouselämää Lontoosta, Pariisista ja New Yorkista. Suurten kaivosyhtiöiden omistajat muodostivat käytännössä oman valtionsa koneistoineen Bolivian sisällä.
Vuonna 1951 Victor Paz Estenssoron johtaman MNR:n saavuttama vaalivoitto Boliviassa estettiin vallankaappauksella, johon kansa vastasi Huhtikuun vallankumouksella. Sotilaat lyötiin ja Paz Estenssoro palasi valtaan. MNR toteutti maareformin ja kansallisti maan suurimmat tinakaivokset. Yleinen äänioikeus ja kouluasetus astuivat voimaan, ay-toiminta vahvistettiin laeilla sekä maahan säädettiin sosiaaliturvaa edistäviä lakeja. Lisäksi perustettiin keskusammattiliitto (COB), josta muodostui vuosiksi MNR:n ohella tärkein poliittinen vaikuttaja.
MNR LUHISTUI TAIPUMALLA IMPERIALISTIEN TAHTOON
Lokakuussa 1955 Victor Paz Estenssoron hallitus joutui hyväksymään jenkkiöljy-yhtiöitä suosivan Davenport Code –öljysopimuksen. Suurin hyötyjä oli Bolivian Gulf Oil Company. Seuraava MNR:n hallitus (v. 1956–60) alistui vakauttamaan Bolivian rahaoloja. Maan kehitysprojektit ja teollisuuden monipuolistaminen lamaantuivat. Tästä aiheutui kurjuutta ja työttömyyttä. Kolmas hallitus (v. 1960–64) sai korjata edellisen sadon. Presidentti Estenssoro joutui pahoihin hankauksiin USA:n kanssa. Hallitus painostettiin perustamaan maalle omat puolustusvoimat. Keväällä se sai ukaasin, että maan armeijan oli miehitettävä kaivoskeskukset. Presidentti kieltäytyi kunniasta. Huhtikuussa 1964 MNR ollessa hajonneena tuhanteen osaan Paz Estenssoro otti vastaan kolmannen presidentin pestinsä. Tämä riitti yhteiskunnalliseen räjähdykseen. MNR:n ex-varapresidentti, kenraali René Barrientosin ja asevoimien komentaja Alfredo Ovandon junailema sotilasvallankaappaus syöksi MNR:n vallasta. Vuonna 1965 työläisten veri virtasi kaduilla ja kaivoksissa. Sotilasjuntat hallitsivat maata v. 1964–82.
Boliviassa astui voimaan v. 1967 perustuslaki, joka on yhä osin voimassa. Samana vuonna Che Guevara murhattiin CIA:n toimesta 9.10. pienessä La Higueran kaupungissa Boliviassa. Fidel Castron mukaan Bolivian retken tavoite oli seuraava: "Che ajatteli, että eri Latinalaisten Amerikan valtioiden taistelijat osallistuisivat sissijoukko-osastoina Bolivian sotaan ja että Bolivian sissiarmeija olisi koulu vallankumouksellisille, jotka palvelisivat harjaantumisjaksonsa Boliviassa taistellen.”
1970-luvun lopulla ylikansalliset yhtiöt olivat kapitalistisen pääoman kasvun ja riiston päävälineitä koko maailmassa. Tuolloin niitä oli yhteensä 11 000 ja niillä oli n. 82 000 ulkomailla toimivaa tytäryhtiötä. Niiden hallussa oli lähes 40 % teollisuustuotannosta ja 50 % kehitysmaiden ulkomaan kaupasta. Ylikansalliset yhtiöt aiheuttivat hintoja manipuloimalla köyhille maille 50–100 miljardin dollarin menetyksiä vuosittain. Lisäksi ne puuttuivat suoraan tai välillisesti isäntämaansa sisäisiin asioihin mm. kontrolloimalla niiden luonnonvaroja, olemalla noudattamalla paikallista lainsäädäntöä ja painostamalla hallituksia.
Vuosina 1982–85 maata hallitsi maltillisesti presidentti Hernán Siles Zuazo. Hän johti v. 1971 perustettua sosiaalidemokraattista vasemmistolaista vallankumouksellista liikettä (Movimiento de Izquierda Revolucionaria). MIR:in perustivat kristillisdemokraattisen puolueen vasemmistofraktio ja MNR:sta irronnut radikaali opiskelijasiipi.
Tinan maailmanmarkkinahinta romahti v. 1985. Se kouraisi syvältä kaivosteollisuutta. Kongressi valitsi neljännen kerran valtiopäämieheksi oikealle luovineen Victor Paz Estenssoron (MNR). Bolivian inflaatio kohosi 35 000 % ja maa ajautui pariksi vuosikymmeneksi IMF:n ja Maailmanpankin pakkohoitokuurille, jonka seurauksena maa velkaantui pahasti. Maan lukuisia valtionyhtiöitä yksityistettiin.
Vuonna 1989 presidentiksi päätyi sosiaalidemokraatteja edustava Jaime Paz Zamora demokraattiseksi heittäytyneen ja maata v. 1971–78 maata kurittaneen diktaattori Hugo Banzerin tuella.
IAD (Inter-American Dialogue) julkaisi v. 1990”Bush Manualin”, jossa suuntauduttiin Etelä-Amerikan mantereen asevoimien hajottamiseen ja ehdotettiin sotilaiden osallistumista huumeiden vastaiseen sotaan. Asiakirja suositti kärjistämään maiden sisäisiä konflikteja ja rajakahakoita. Päämääränä oli luoda monikansalliset joukot, jotka voisivat sekaantua selkkauksiin ja väittää, että se oli ainoa rooli Latinalaisen Amerikan asevoimille. Vuonna 1992 tukahdutettiin maan merkittävin sissiliike Che Guevaran perustama Tupac Katarin guerilla-armeija (EGTK). Maan nykyinen varapresidentti sosiologi Alvaro Garcia Linera taisteli aikoinaan järjestön riveissä.
Vuonna 1993 presidentiksi valittiin Yhdysvalloissa kasvatuksensa saanut ja uusliberalismiin mieltynyt Gonzalo Sánchez de Lozada (MNR). Hänen kaudellaan valtion omistamasta öljy-yhtiöstä (YPFB), televiestintäyhtiöstä, lentoyhtiöstä, rautateistä ja sähkölaitoksista yksityistettiin 50 %. Tästä aiheutui v. 1994–96 väkivaltaisia mielenosoituksia.
Bolivian demarit maksoivat v. 1997 kalavelkansa Hugo Banzerille tukemalla hänet maan presidentiksi. Hän jatkoi yksityistämispolitiikkaa ja aloitti maassa USA:n tukeman kookapensassodan. Vastaiskuksi Evo Morales perusti cocalerojen ay-liikkeen, joka puolusti kookan viljelijöitä ja intiaaniväestön kookakulttuuria. Hänet valittiin maan senaattiin.
Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki painostivat v. 1999 Boliviaa yksityistämään julkisen vedenjakelun Cochabambassa, jotta maalle myönnettäisiin 25 miljoonan dollarin laina. USA-omisteinen Aguas del Tunari -vesiyhtiö sai 40 vuoden toimintaoikeudet ja tuplasi saman tien vesimaksut. Paikallisilla ihmisillä ei ollut oikeutta käyttää omaa kaivovettä tai edes sadevettä. Toimenpide aiheutti valtavan protestiaallon maassa, joka johti sopimuksen purkamiseen.
Samana vuonna USA otti uudeksi strategiakseen ”Plan Colombian”, jonka tavoitteeksi asettuivat USA:n yksilöidyt poliittiset ja sotilaalliset päämäärät Latinalaisessa Amerikassa. Se oli tarkoitus toteuttaa poistamalla valtiolliset rajat ja avaamalla markkinat USA:n suurteollisuudelle. Hyöty koituisi USA:lle, joka saisi hallita ja valvoa luonnonvarojen käyttöä koko mantereella. Tämän ”amerikkalainen unelman” toteutuksen sivuvirityksinä toimivat lisäksi Andean Regional Initiative (Ecuador, Peru ja Bolivia) ja Plan Puebla Panamá –suunnitelmat.
BOLIVIAN INTIAANIKANSOJEN VAPAUTUKSEN KAUSI ALKAA
Evo Morales oli v. 2002 lähellä voittoa presidentin vaaleissa. MAS-puolue oli toiseksi suurin puolue Bolivian 2-kamarisessa eduskunnassa. Intiaaniväestö ja uusliberalismin vastainen liike esittivät ensimmäistä kertaa maan historiassa merkittävää osaa maan parlamentissa.
Bushin hallitus myönsi Andien alueelle (ARI) etenkin koskien Perua ja Boliviaa sekä Ecuadoria 782 miljoonaa dollaria alueellisen vakauden ja demokratian voimistamiseen sekä taloudelliseen kehitykseen ja kookan kasvatuksen kitkemiseen. Kaiken kukkuraksi mädäntyneen MNR:n Gonzalo Sánchez de Lozada palasi valtaan. Hän joutui eromaan virastaan 18.10.2003 kaasusodan vuoksi ja luikkimaan USA:han. Kongressi nimitti uudeksi presidentiksi varapresidentti Carlos Mesan.
Kapinoinnin syyt. Bolivia aikoi toimittaa maakaasuaan putkitse Chilen satamien kautta USA:han ja Meksikoon. Maan hallitus pyrki edelleen yksityistämään valtion teollisuutta. Sen harjoittama uusliberalistinen talouspolitiikka, kansainvälisen valuuttarahaston vyönkiristysohjelma ja USA:n imperialistinen huumesota ei miellyttänyt maan valtaenemmistönä olevia intiaaneja.
Carlos Mesan noustua valtaan Evo Morales totesi joulukuussa 2003: ”Yli 500 vuoden jälkeen aymara- ja ketsua-intiaanit ovat yhä tämän maan oikeutettuja omistajia. Me intiaanikansat olemme – yli 500 vuoden kestoisen vastarinnan jälkeen – astumassa valtaan. Valtaannousumme suuntautuu meille kuuluvien luonnonvarojen haltuunottoon. Tämä iskee suoraan ylikansallisten yhtiöiden ja uusliberalismin intresseihin. Kaikesta huolimatta, olen vakuuttunut, että kansan valta on kasvussa ja vahvistumassa. Tämä voima vaihtaa presidenttejä, talousmalleja ja talouspolitiikkaa. Me olemme vakuuttuneita, että kapitalismi on maapallon, ihmisyyden ja kulttuurin vihollinen. ”
Vuoden 2004 alussa Bolivian ja Chilen välit kiristyivät, kun Bolivia vaati Chileä palauttamaan sille ennen kuuluneen meriyhteyden.
MAS-puolueen 10-vuotisjuhlassa maaliskuussa 2005 Morales kertoi puolueensa olevan valmis astumaan valtaan ja lujittamaan asemaansa maan ensimmäisenä poliittisena voimana. Hänen mukaansa ongelmana ei ole vaalien voittaminen, vaan tietää, kuinka maata hallitaan. Hän lukeutuu Fidel Castron ja Hugo Chávezin kannattajiin. Lisäksi hänellä on hyvät suhteet Perun, Kolumbian ja Ecuadorin kookanviljelijöihin eli paikallisiin intiaanitalonpoikiin
Presidentti Carlos Mesa erosi 6.6.2005 virastaan. Eroa edelsivät laajat mielenosoitukset ja levottomuudet, joissa ay-liike, opiskelijat ja talonpoikaisintiaanit vaativat perustuslakiuudistusta sekä maakaasu- ja öljyesiintymien kansallistamista. Kansanjoukot tukkivat La Pazin kadut ja pysähdyttivät saarrollaan koko kaupungin. Mesan eroa oli vaadittu toistuvasti, koska hänen koettiin edustavan uusliberalistista yhteiskuntajärjestelmää.
UUDEN HISTORIAN ALKU
”Saartamisen kuningas” Evo Morales voitti 18.12.2005 presidentinvaalit. Hän julisti sosialistisen MAS-puolueensa päämajassa Cochabambassa vaalivoittonsa merkitsevän Bolivian uuden historian alkua, historian, joka perää tasa-arvoa, oikeutta ja rauhanomaista yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Hän oli luvannut jo aikaisemmin kansallistaa Bolivian teollisuuden, lopettaa ulkomaan velan maksun ja keskeyttää USA:n ponnistukset kookapensaan kasvattamisen juurimiseksi maasta sekä palauttaa valta ja maa-alueet takaisin aymara-, guarani- ja ketsuaintiaaneille.
Presidentit Fidel Castro ja Evo Morales solmivat 30.12.2005 Havannassa Kuuban ja Bolivian välisen valtiollisen yhteistyösopimuksen. Kuuban hallitus painotti sopimuksessa tahtoaan edistää silmäsairauksien hoitoa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella. Vuosittain viisi miljoonaa alueen ihmistä tarvitsee silmäleikkauksia. Lisäksi Kuuba auttoi yhteistyökumppaniaan sen lukutaitokampanjassa. Liittolaiset päättivät kamppailla maanosan kansojen yhtenäistämisen ja yhdentymisen puolesta. Helmikuussa Morales nimitti uuden 16-henkisen hallituksensa, joiden ministereistä seitsemän edusti häntä tukeneita joukkoliikkeitä (intiaaneja, ay-aktivisteja ja neljä naista).
Kuuba, Bolivia ja Venezuela allekirjoittivat 28.–29.4.2006 Havannassa ALBA-sopimuksen (Bolivaarinen vaihtoehto meidän Amerikkamme kansoille) sekä maiden kansojen keskinäisen kauppasopimuksen TCP:n.
Vappuna 2006 Morales sääti lain, jolla Bolivian kaasuvarat kansallistettiin. Armeija miehitti kaasukentät seuraavana päivänä. Toukokuun lopulla Morales syytti USA:n Bolivian suurlähettiläs David Greenleeta vallankaappaushankkeen masinoimisesta. Poika-Bush väläytti vihreää valoa Moralesin syrjäyttämiseksi, jotta maahan palaisi demokratia. Bolivian armeija asetettiin hälytystilaan. Elokuussa avattiin perustuslakia säätävä kokous, jonka tavoitteena on uusia maan v. 1967/1994 oleva perustuslaki. Moralesin johtama MAS-puolue sai kokoukseen enemmistön 135/255. Perustuslain uudistamiseksi tarvitaan 2/3 osan enemmistö.
Moralesin tavoitteena on myös maareformi, jolla jaettaisiin 200 000 km² maata enimmäkseen alkuperäisväestöä edustaville talonpojille. Ensimmäiset 2 300 jaettua maapalstaa olivat valtion, mutta suuri osa viljelysmaasta on ollut jo siirtomaa-ajoista alkaen espanjankielisen eliitin hallussa. Bolivian maanviljelijöiden järjestö – Confeagro – on uhannut perustaa "itsepuolustusjoukkoja" estääkseen maiden takavarikon. Bolivian episkopaalisen konferenssin mukaan maan tuottavasta viljelymaasta 90 % on 50 000 henkilön hallussa.
Moralesin köyhyydenpoisto-ohjelmaan sisältyi seitsemän miljardin dollarin investointi julkisiin hankkeisiin. Lisäksi tavoitteena on opettaa 1,2 miljoonaa bolivialaista lukemaan ja eliminoida lukutaidottomuus vuoteen 2008 mennessä. Lukutaitokampanjassa sovelletaan kuubalaista Yo sí puedo -ohjelmaa.
VUOSI 2007
Bolivia liittyi maaliskuussa mukaan Argentiinan ja Venezuelan yhdessä ideoimaan Etelän Pankkiin. Sen tehtävänä on Latinalaisen Amerikan yhteisenä pankkina vapauttaa maanosan valtiot Kansainväliseen valuuttarahaston ja Maailmanpankin ikeestä.
Toukokuussa varapresidentti Alvaro Garcia Linera linjasi Moralesin hallituksen tavoitteena olevan tällä haavaa ”valtion roolin voimistaminen kapitalismissa”. Hallituksen astuessa valtaan valtio ei omistanut yksittäisiä yrityksiä. Heidän tavoitteenaan on asettaa valtiolle aktiivinen rooli yhteiskunnassa. Vuoden aikana hallitus on saattanut valtion hallintaan jo kaasu- ja öljytuotannon, kaivosteollisuuden ja televiestinnän. Valtiosta on kehkeytynyt tärkein taloudellinen toimija Boliviassa. Pyrkimyksenä on hankkia 30–40 % maan taloudesta sen käsiin. Päämääränä on yhteiskunnan moniarvoinen nykyaikaistaminen, jossa yhdistyy moderni teollisuustalous, kaupunkilaisperheiden mikroyritykset ja talonpoikien yhteisölliset taloudet.
Heinäkuussa presidentti ilmoitti, että hän peruuttaa "kapitalisoinnin" nimellä tunnetun yksityistämisprosessin, jossa Bolivian rautatieyhtiö ENFE joutui yksityisiin käsiin v. 1996. ENFE -yhtiö oli tuolloin chileläisten ja usalaisten sijoittajien hallussa. Rautateiden palvelutaso laski ja hintataso nousi.
Hallitus sääti elokuussa lakiesityksen Ucurenan alueen maanomistuksen saattamisesta kansalliseen hallintaan. Viimeksi kuluneen puolentoista vuoden aikana, on 5,2 miljoonaa hehtaaria maata saatettu kansalliseen hallintaan. Bolivian maatalousministeri Susana Rivero totesi, että Bolivian maa-alueiden ja luonnonvarojen 500 vuotta kestänyt ulkomainen riisto on päättynyt.
Bolivia maksoi 13.8.2007 viimeisen 56 miljoonan dollarin maksuerän Brasilian Petrobras -öljy-yhtiölle, joka toimittaa maalle kaksi öljynjalostamoa. Investointi tuottaa maalle moninkertaisen hyödyn öljyn ja kaasun vientitulojen kasvun myötä. Bolivia allekirjoitti Guillermo Elder Bell- ja Gualberto Villarroel -öljynjalostamoiden hankintasopimukset pian sen jälkeen, kun maa oli kansallistanut keväällä 2006 fossiiliset polttoaineensa.
Syyskuussa Venezuelan ja Bolivian presidentit allekirjoittivat sopimuksen yhteisyrityksen perustamisesta Bolivian Mutunin rautaesiintymän hyödyntämiseksi. Sopimukseen sisältyi rautamalmin rikastamiseen tarvittavien laitteistojen ja koneiden asentaminen sekä ensi vaiheessa Bolivian oman raudan tarpeen tyydyttäminen. Maiden allekirjoittama toinen sopimus sisälsi petrokemiallisen tuotantolaitoksen käynnistämiseen Bolivian Cochabambassa. Lisäksi presidentit solmivat metsätaloussopimuksen. Kaikki sopimukset liittyivät ALBA-integraatioon.
Bolivian alkuperäiskansojen, talonpoikien ja kansanliikkeiden Sucressa pitämä huippukokous kutsui 10.9.2007 kaikkia bolivialaisia puolustamaan perustuslakia säätävää kokousta, joka on toistaiseksi joutunut keskeyttämään toimintansa oikeisto-opposition lietsomien levottomuuksien vuoksi. Huippukokous hyväksyi 18-kohtaisen ohjelman uuden perustuslain pohjaksi. Tavoitteena on maan yhtenäisyyden säilyttäminen, sosiaalisten oikeuksien laajentaminen ja luonnonvarojen kansallistaminen.
Uuden perustuslakiluonnoksen 2 § mukaan. ”Intiaaniväestölle ja alkuperäiskansoille palautetaan ennen siirtomaavallan alkua vallinnut, heidän esi-isiensä aikainen, oikeus heidän omiin alueisiinsa. Tämä perustuslaki takaa heille vapaan itsemääräämisoikeuden, joka painottuu heidän tahtoonsa muodostaa ja olla osa yhdistynyttä, monikansallista ja yhteisöllistä valtiota sekä takaa heidän itsehallinto-oikeutensa, kulttuurinsa ja alueensa jälleenrakentamisen perustuslain puitteissa.”
BOLIVIAN ARMEIJA
Bolivian historia on osoittanut, että USA:lla on ollut voimakas Monroe-henkinen vaikutus maan armeijaan. Bolivialaisten sotilaiden tehtävinä ovat olleet viimeiset 40 vuotta osana valtion väkivaltakoneistoa kapitalistien turvallisuuden takaaminen ja yhteiskunnallisten liikkeiden tukahduttaminen. Andeilla puhaltavat uudet punaiset tuulet. Taistelu asevoimien sisäisestä hegemoniasta on alkanut. Bolivian armeija on asetettu hälytystilaan jo useamman kerran vallankaappausuhan vuoksi. Tähän mennessä upseerit ja sotilaat ovat pysyneet lojaaleina hallitukselle.
Moralesin kaudella puolustusvoimien toiminnan sisällössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sotilaat ovat jo kahdesti auttaneet hallitusta sen tekemien kansallistamispäätösten toteuttamisessa. Asevoimia pyritään muuttamaan kansanarmeijaksi, joka takaisi omalta osaltaan, että kansalle suodut perustarpeet tyydytettäisiin. Sotilaat ovat jo osallistuneet opetusministeriön alaisuudessa rokotus- ja lukutaitokampanjoihin. Lisäksi he ovat ottaneet osaa maanteiden rakentamiseen ja kuubalaisten lääkärien terveysprojekteihin. Bolivia mallintaa toimissaan bolivaarista Venezuelaa.
Washingtonin vaikutus armeijaan on heikentynyt. Taatakseen toistensa valtiollisen koskemattomuuden Bolivia ja Venezuela ovat solmineet keskinäisen sotilasyhteistyösopimuksen. Lisäksi Morales on päättänyt edistää talonpoikien ja sotilaiden liittoa tarjoamalla aymara-talonpoikaissotureille eli ”punaponchoille” ammattisotilaan asema. Sotilasakatemioiden ovet ovat avautuneet myös intiaanikadeteille.
TILANNE BOLIVIASSA KÄRJISTYY
MAS-puolueen ajama perustuslakiuudistus aiheuttaa suunnatonta närää maan taloudellisen ja poliittisen eliitin keskuudessa. Neljä rikkainta (Santa Cruz, Pando, Beni, Tarija) departementtia ajavat hajautetumpaa mallia säilyttääkseen etuoikeutensa. Santa Cruzissa sijaitsevat merkittävimmät öljy- ja kaasukentät sekä hedelmällisin viljelysmaa. Rikkaimmissa osavaltioissa on järjestetty ”cambasten” toimesta mielenosoituksia ja päivän yleislakko perustuslakiuudistusta vastaan. Näitä osavaltiota edustava oikeisto-oppositio on vilautellut jo sisällissodan mahdollisuutta.
Idän maaparonit ja pääomapiirit ahnehtivat osavaltioilleen itsehallintoa ja lainsäädäntövaltaa. He vaativat myös Sucren palauttamista maan pääkaupungiksi. Eliitti vastustaa myös Bolivian öljy- ja kaasuvarojen kansallistamista. USA:n armeija seuraa tapahtumien kehitystä liittolaisvaltionsa Paraguayn rajan läheisyydessä. Yhdysvaltojen suurlähetystö toimii vastavallankumouksen apumoottorina Bolivian oligarkkien sydänalueella Santa Cruzin kaupungissa. Entisen Jugoslavian ja Kosovon sotkuissa rypenyt suurlähettiläs Philip Goldberg häärää aktiivisesti Cambas-kansan neuvonantajana Collas-kansan pyyteiden nujertamiseksi.
Bolivian kapitalistit ja porvarit eivät voi yksinkertaisesti hyväksyä sitä, että aymara-intiaani-presidentti kyseenalaistaa heidän ja ylikansallisten yhtiöiden vallan Boliviassa kontrolloimalla maan taloutta ja ottamalla maan luonnonvarat kansan haltuun. Pääomapiirien rasistisia mieliä kalvaa vielä pahemmin se, että hän suo intiaaneille luku- ja kirjoitustaidon sekä terveydenhuollon ja tasavertaiset oikeudet. Tällainen ei sovi mitenkään kapitalistien pirtaan.
Matti Laitinen
Lähteet: GLW kesä-elokuu 2007, http://boliviarising.blogspot.com/, Wikipedia, http://www.evomorales.net/, Reuters 31.8.2007, AP 28.8.2007, James Petras 13.2.2006, http://www.infoplease.com/, Progreso Weekly, http://www.watchingamerica.com/, ML:n omat artikkelit, Fidel Castro, Maailman taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi, HYY julkaisusarja 1984 ja Che Guevara ja Bolivian sissit, Luis J. Gonzáles/Gustavo A. Sánchez Salazar, WSOY 1969.
