Syksy


Aurinko on noussut Vallilassa.
Näin on tapahtunut vuosimiljardeja.
Ilma on kirpeän syksyinen.
Venäläinen bussi purkaa lastiaan
hotelli Avan edessä.
Minä lähden duuniin.
Vedän käsiini villasormikkaat.
Hengitykseni höyryää.
Lähden askeltamaan Karstulantieltä Kangasalantielle.

Yksinäinen mies leventää leipäänsä
koukkimalla kepillä lasinkeräyssäiliöstä pulloja.
Lehmukset pudottavat keltaisia lehtiään.
Vanhat naiset ulkoiluttavat hitaasti tallustavia koiriaan.
Talutushihnoissa killuu jätöspusseja.

Ohi kiitävällä,
kikulihousuisella fillaristilla
on pipo kypäränsä alla.
Valkan kenttä huokuu autiutta,
sen pintaa rikkovat
nappulakenkien kovettuneet painallukset.

Risto Reipas marssii kadun toisella puolella
väitellen ääniensä kanssa.
Huoltomies haravoi vihlovasti lehtiä
kaupungin vuokrakasarmin nurmikolla.
Kestojanoinen miehenreppana raahaa
Valkkarista kotiinsa kassillista keppanaa.

Ohitan jylhän Paavalinkirkon.
Studarilla oranssin, runko-ohjatun
imulakaisukoneen kolme harjaa
ohjaavat liiskautuneet lehdet
sen imevään kitaan.

Rullaan Hämeentien sporapysäkille.
Noukin kutosen penkiltä tuoreen Metron.
Pitkän pääministerin muisti
on lyhyt.
Hänen rehellisyytensä
häviää kuin lehtivihreä syksyllä.
Ruska vie sen mennessään.

Syksy on sienisadon
ja teurastuksen aikaa.



Matti Laitinen

syksyllä 2010

Tämän blogin suosituimmat tekstit