BUDAPEST II

Lumen peittäessä maan
Pestin kadut suolataan.
Likainen loska
kulkeutuu koteihin.

Lännen tietäjät kehottivat
yksityistämään kaiken,
poistamaan valtion hintatuen.
Kukin pärjätköön omillaan.

Sodassa pommitettujen tilalle
omistajasuvut saivat korjatut talot.

Unkarilaiset kauppaavat
muiden tuottamia tavaroita
keskustan rättitiskeillä, putiikeissa,
kuppiloissa ja tavarataloissa.

Kymmenet valuuttakioskit
koristavat kävelykatua.
Nuoriso myy Deák Térin kulmilla
kiertoajelulippuja.

Metroasemien käytävillä hortoilee
kerjäläisiä, sekakäyttäjiä ja sairaita.
Károly körutilla kaksi körilästä
talvehtii eväineen makuupusseissaan
tyhjän liikehuoneiston ovisuussa.

Kauppahallin palinkat ja ankat
ovat rikkaita ja turisteja varten.
Markettien hedelmät ja vihannekset
nahistuvat hyllyissään.

Rendörség partioi kaduilla.
Vartijat tuovat kotoisen olon myymälöihin.
Imre Mádoch –kadun känniset pummit
keräävät pimeitä parkkimaksuja.

Pestin rantapenkalle on noussut
valtavia turbomajoituslaatikoita.
Kansainvälinen raha on palannut
pysyvästi Budapestiin.

Halpatuontidemokratia
on suonut otollisen kasvualustan
luokkaerojen kestävälle kasvulle.
Pyhimykset jonottavat kultaustaan.

Kymmenen miljoonan ihmisen
hulinataloudessa keinottelu kannattaa.

Unkarin valtaapitävä oikeisto
sairastaa suurunkarihulluutta.
Se kaventaa mielipiteen vapautta
ja alentaa kulutuskysyntää.

Ketjusillan päätyleijonat palelevat
kiristyvässä pakkasessa.
Tonavan kostea kylmyys
kohmettaa muistoistani
forintin metromatkat ja kansanruokalat.

Kansalaiset toteuttavat matkustusvapauttaan
julkisilla liikennevälineillä.
Ádám Clarkin alikulkutunnelissa
syrjäytyminen ja kurjuus
värjöttelevät vällyn alla.

Jotain on jäänyt ennalleen,
Tonava ja sen kuusi siltaa,
keltaiset raitiovaunut,
kaupungin kauniit rakennukset
ja paprikajauhepussit.

Silti palaan.

Matti Laitinen
Budapest uuden vuoden aattona 2010