TIETOYHTEIKUNNASTA JA TIETOTEKNIIKASTA
Tietoyhteiskunta (information society) -käsite levisi yleisempään käyttöön v. 1972 Yoneji Masudan Japanin hallitukselle jättämästä mietinnöstä. Myöhemmin Masuda määritteli teoksessaan ”The Information Society as Post-Industrial Society” tarkemmin informaatioyhteiskunnan hyvinvointiyhteiskunnan korkeimpana kehitysasteena, jossa intellektuaalinen luovuus kukoistaa teollisen hyvinvointiyhteiskunnan kulutuksen sijaan. Hänen mukaansa ”yhteiskunnan tuotannollinen voima on informaation tuotannossa ja henkisen työpanoksen tehostamisessa ...Informaatioyhteiskunta on verkostotalous, jossa asukkaat ovat tietoverkostojen avulla yhteydessä toisiinsa.”
Masudan esittämä käsitys tietoyhteiskunnasta hyvinvointiyhteiskunnan korkeimpana muotona ei ole toteutunut missään tai sitten vaihe ohitettiin huomaamatta jo 1980-luvulla. Kasvavat ympäristöongelmat antavat ymmärtää myös, ettei kulutuskaan ole korvautunut toistaiseksi älyllisellä luovuudella. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen yhteiskunnissa on lisääntynyt parin kymmenen vuoden ajan tasaiseen tahtiin maailmalla harjoitetun uusliberalistisen talouspolitiikan vuoksi. Käytännössä tietoyhteiskunnan sisällöksi ja ilmenemismuodoksi on muotoutunut tieto- ja viestintätekniikkaa tehokkaasti siviili- ja sotilastuotannossaan hyödyntävä kapitalistinen valtio tai valtioliitto. Vallitsevan tynkätietoyhteiskunnan voi mieltää tietotekniikan tunkeutumisena teollistuneessa maailmassa kaikille elämän alueille.
DATANSIIRTOYHTEISKUNTA
Tietoyhteiskunta ei ole myöskään mikään erityinen tietoa tuottava yhteiskunta, vaan paremminkin dataa tehokkaasti käsittelevä ja siirtävä yhteiskunta. Tietoverkoissa liikkuva data (bittijono) ei ole sinällään tietoa. Viesti, jolle ei ole annettu merkitystä, on raakaa dataa. Informaatio on tietoa, jolla ei ole vastaanottajan kannalta suuntaa. Se voi olla joko totta tai valhetta tai jotain siitä väliltä. Tulkitusta ja sisäistetystä informaatiosta syntyy tietoa, jolle on ominaista se, että siihen sisältyy aina jonkinlainen totuusarvo. Totuus voi olla historiallista, suhteellista, subjektiivista, objektiivista tai absoluuttista.
UUDEN TEKNOLOGIAN MERKITYKSESTÄ
Vuosi 1971 osoittautui merkkipaaluksi uuden teknologian vallankumouksessa, koska tuolloin USA:ssa otettiin käyttöön maailman ensimmäinen mikroprosessori – Intel 4004.
Mikroprosessori (CPU) on elektroninen osa tietokoneessa, joka hoitaa varsinaisen tietojen käsittelyn ohjelmien antamien ohjeiden mukaisesti. Prosessorin kellotaajuus ilmaisee, kuinka monta sisäistä muutosta suoritetaan sekunnin aikana sen sisällä. Tietokoneessa tarvitaan myös keskusmuisti, jossa ohjelman suorittaminen toteutetaan. Se toimii tietokoneohjelmien työmuistina, johon latautuvat käyttöjärjestelmän ohjelmat, suoritettavat sovellukset sekä näiden tarvitsemat tiedot. 1980-luvun alussa kotimikroissa keskusmuistin suuruus oli vain 640 kilotavua (nykyisin 3-8 Gigatavua). Lisäksi tietokoneisiin on asennettu kiintolevy – yleensä koneen sisäinen massamuistilaite – johon tallennetaan sekä käytettäviä ohjelmia että työtiedostoja. Laitekokonaisuuteen kuuluu oheislaitteina myös näyttölaite, näppäimistö, hiiri, dvd-asema, kaiuttimet ja tulostin sekä verkkoyhteys Internetiin.
Mikroprosessorin kehittäminen merkitsi sitä, että automaatiota hyödyntämällä perusteknologioita voitiin soveltaa, yhdistää ja kehittää uudeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Automaatio vaikutti oleellisesti ihmisten työtehtäviin, energian ja raaka-aineiden kulutukseen, säädettäviin tuotantoprosesseihin ja niiden toteuttamiseen käytettyihin teknologioihin kuten tietokoneisiin, mittaus- ja säätölaitteisiin.
Mikroprosessoripohjainen instrumentointijärjestelmä tuli koekäyttöön Yhdysvalloissa v. 1975. Suomessa mikroprosessorin ensiasennus tehtiin v.1977 paperikoneeseen. Virityksen seurauksena paperikoneen informaatiotiheys ja suorituskyky satakertaistui. Koko tehdasta voitiin valvoa ja ohjata yhdestä pisteestä näyttöruutujen ja näppäimistön avulla. Tietotekniikka siirtyi koteihin v. 1981 henkilökohtaisten tietokoneiden (PC) ilmaantumisen myötä. Tämä puolestaan loi perustan kokonaiselle uudelle mikrotietokoneen käyttäjä- ja kehittäjäsukupolvelle sekä tietoverkkojen maailmalaajuiselle leviämiselle.
MIKROPROSESSORIN KEHITYS
Mikroprosessorien suorituskyvyn kehitys on ollut valtava v. 1971–2011. Niiden laskentakapasiteettia kuvaava transistorien lukumäärä on kasvanut kyseisenä aikana 2 300 kappaleesta n. 1,2 miljardiin ja prosessorien kellotaajuus 0,18 Megahertsistä 3,8 Gigahertsiin. Vuonna 1999 mikroprosessorien kehityksessä tapahtui laadullinen harppaus, joka mahdollisti multimedian ja verkkoyhteyksien tehokkaamman käytön tietotekniikassa. Tämän seurauksena graafiset käyttöliittyvät ja sovellusohjelmat parantuivat, laajakaistamodeemin käyttöönoton myötä Internetin käyttö nopeutui ja yleistyi sekä digitaalinen kuva ja ääni tulivat arkikäyttöön. Vuonna 2006 siirryttiin moniytimisten prosessorien käyttöön. Mikroprosessoreita hyödynnetään nykyisin lähes kaikessa tekniikassa kodinkoneista avaruusaluksiin.
TEKNOLOGIA RATKAISEE KAIKEN?
EU:n komission asettaman ns. Bangemannin työryhmän raportti ”Europe and the Global Information Society” kuvasi v. 1994 tietoyhteiskunnan tuloa näin:
”Kaikkialla maailmassa informaatio- ja viestintäteknologiat ovat synnyttämässä uutta teollista vallankumousta, joka on oleva yhtä kauaskantoinen kuin aikaisemmat kumoukset. Tämä vallankumous perustuu informaatioon, inhimillisen tiedon ilmaukseen. Teknologinen edistys sallii meidän nyt käsitellä, varastoida, saada informaatiota missä tahansa etäisyyden, ajan tai määrän rajoittamatta.”
Suomen kansallisessa tietoyhteiskuntastrategiassa todettiin v. 1998: ”Tietoyhteiskunnassa tieto ja osaaminen ovat sivistyksen perusta ja keskeinen tuotannontekijä. Tieto- ja viestintätekniikka (TVT) tukee laajasti yksilöiden, yritysten ja muiden yhteisöjen vuorovaikutusta, tiedon välittämistä ja hyödyntämistä sekä palveluiden tarjoamista ja niiden saavuttamista.”
Bangemannin työryhmä mielsi ihmiskunnan ongelmat vain teknisiksi kysymyksiksi ei poliittis-yhteiskunnallisiksi ongelmiksi. Mitä merkitystä tällaisella teknologiaoptimismilla on, jos se ei koske käytännössä kuin pientä osaa ihmiskunnasta ja jos sitä harjoitettaessa ei kajota yhteiskunnan taloudelliseen perustaan eli tuotantovälineiden omistussuhteisiin. Vuonna 2010 maapallon väestöstä ainoastaan 28,7 % oli mahdollisuus hyödyntää ja käyttää Internetin tarjoamia palveluita.
Suomalainen teknoutopia on osoittanut myös toistaiseksi vajaakuntoisuutensa. Kuinka TVT voi tukea suomalaista ”tietoyhteiskuntakehitystä”, jos valtaosa suomalaisista ei osaa käyttää työelämässä tarvittavia perusohjelmia ja jos kaikilla kansalaisilla ei ole varaa hankkia koteihinsa kelvollisia tietokoneita oheislaitteineen ja –ohjelmineen sekä jos köyhyydestä ja työttömyydestä on tullut pysyviä yhteiskunnasta syrjäyttäviä tekijöitä Suomessa?
Tilastokeskuksen marraskuussa 2010 julkaiseman tutkimuksen mukaan 86 % suomalaisista oli käyttänyt nettiä viimeisen 3 kk:n sisällä. Sähköpostin ja verkkopankin käyttöaste oli samana aikana 67–77 %. Sen sijaan aktiivisempaa medialukutaitoa vaativaan toimintaan kuten blogin ylläpitämiseen (3 %) ja verkkoadressin allekirjoittamiseen (9 %) oli osallistunut vain hitusen verran kansalaisia.
EU:N TIETOTYHTEISKUNTATAVOITTEET
EU on käynnistänyt useita aloitteita nopeiden laajakaistayhteyksien tarjoamiseksi kotitalouksille, yritysten sähköisen liiketoiminnan palvelujen laajentamiseksi ja julkisten palvelujen saattamiseksi verkkoon. Tieto- ja viestintätekniikka muodostaa itsessään merkittävän taloudenalan, joka tuottaa noin 6 % EU:n bruttokansantuotteesta. EU suitsuttaa, että yrityksillä ja kansalaisilla pitäisi olla käytettävissään kohtuuhintainen maailmanluokan viestintäinfrastruktuuri ja laaja valikoima palveluja. Kaikilla kansalaisilla pitäisi olla uudessa tietoyhteiskunnassa elämistä ja työskentelemistä varten tarvittavat taidot ja että elinikäinen oppiminen olisi tuotava entistä vahvemmin esille eurooppalaisen yhteiskuntamallin yhtenä perustekijänä.
EU:n tavoitteet ovat selkeässä ristiriidassa Suomessa harjoitetun politiikan kanssa. Suomalainen tietotyöosaaminen on myytti, jossa on paljon kohentamisen varaa. Tämä ilmenee hyvin siinä, että maamme sijoittuu YK:n E-participation indeksillä (EPI) mitattuna 30. sijalle maailmassa. EPI arvioi julkisen hallinnon verkkotoimintoja sen mukaan, kuinka hyvin ne tarjoavat kansalaisille paitsi tietoa myös palveluita ja työkaluja, joilla osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
TIETOTEKNIIKKA JA GLOBALISAATIO
On kuitenkin myönnettävä, että nykyisin vallitsevalla tietotekniikan aikakaudella ihmisillä ja yhteisöillä on laajentunut mahdollisuus käsitellä ja tallentaa suuret määrät informaatiota ja levittää sitä nopeasti verkostoissa maailmalaajuisesti. Sähköisten julkaisukanavien ilmaantuminen on jopa demokratisoinut viestintää. Köyhille maille murros on tuonut mukanaan sekä mahdollisuuksia että riskejä. Kasvava digitaalinen kuilu uhkaa erottaa toisistaan ne valtiot, jotka voivat käyttää uusia teknologioita hyväkseen, ja ne joilla tätä mahdollisuutta ei ole. Afrikassa Internetin käyttöaste oli v. 2010 10, 9 %, Aasiassa 21,5 % ja vastaavasti vauraassa Pohjoisessa kuten Euroopassa 58,4 % ja Pohjois-Amerikassa 77,4 %. Internetin käyttäjien määrä on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana 361 miljoonasta 1,97 miljardiin käyttäjään.
YK:n järjestämässä Ateenan-tapahtumassa 6.11.2006 YK:n pääsihteerin erityisneuvonantaja Nitin Desai totesi, että Internetin pitäisi olla kaikkien saavutettavissa ja sen käytön kaikkien opittavissa ja kaikille turvallista. Tapahtumassa käsiteltiin muun muassa sananvapauteen, Internetin saavutettavuuteen, monikielisyyteen ja Internetissä tapahtuviin rikoksiin liittyviä aiheita.
TIETOTURVA, TIETOSUOJA JA MORAALI
Tietotekniikan ajankohtaisimpia ongelmia ovat tietoturva ja tietosuoja. Tietoturvaan kuuluu kaikki, mikä liittyy tiedon saatavuuden, eheyden ja luottamuksellisuuden säilyttämiseen. Tietosuojan perusperiaatteena on se, että käyttäjillä on vain välttämättömät oikeudet tarvitsemiinsa laitteisiin ja niiden sisältämiin tietoihin. Näiden kahden asiakokonaisuuden piirissä pyörii valtavat rahasummat. Tietorikollisuus on tällä hetkellä yksi kannattavimmista rikollisuuden muodoista. Sen kasvun kannustimena toimii pieni kiinnijäämisen riski.
Tietoturvayhtiö PandaLabs raportoi v. 2010, että uusia haittaohjelmia tuotettiin v. 2009 selvästi enemmän kuin koskaan aikaisemmin, yhteensä jopa 25 miljoonaa kappaletta. Aiempien 20 vuoden aikana yhtiö on löytänyt yhteensä vain 15 miljoonaa haittaohjelmaa.
Mikrobitti-lehden mukaan v. 2010 lähetettiin vuorokaudessa 180 miljardia roskapostia. Sähköposteista 97 % oli roskapostia. Roskapostin torjumiseen kului yli 50 miljardia dollaria vuodessa. Uusia myös roskapostin lähettämiseen tarkoitettuja haittaohjelmia syntyi vuorokaudessa 55 000 kappaletta.
Tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät kysymykset eivät ole pelkästään teknisiä kysymyksiä, vaan ne ovat myös moraalisia kysymyksiä. Kuinka ihmisillä voi olla yhtenäinen käsitys moraalista tietoturvan ja tietosuojan suhteen, jos moraali on sidoksissa yhteiskuntamuotoon, ihmisen asemaan yhteiskunnassa, kulttuuriin, uskontoihin, etniseen taustaan, sukupuoleen sekä käsitykset moraalin sisällöstä ja olemuksesta ovat suhteellisia ja historiallisia?
Matti Laitinen
Lähteet:
Tietoyhteiskuntaa rakentamassa, Heidi Huuhtanen, Tieke 2001, www.tietoyhteiskunta.fi, (http://fi.oneworld.net/article/frontpage/549/6177/), www.internetworldstats.com, Tiede 2/2010, Turvallisuus 4/2006, MikroBitti 11/2010, Tilastokeskus 26.10.2010
Tietoyhteiskunta (information society) -käsite levisi yleisempään käyttöön v. 1972 Yoneji Masudan Japanin hallitukselle jättämästä mietinnöstä. Myöhemmin Masuda määritteli teoksessaan ”The Information Society as Post-Industrial Society” tarkemmin informaatioyhteiskunnan hyvinvointiyhteiskunnan korkeimpana kehitysasteena, jossa intellektuaalinen luovuus kukoistaa teollisen hyvinvointiyhteiskunnan kulutuksen sijaan. Hänen mukaansa ”yhteiskunnan tuotannollinen voima on informaation tuotannossa ja henkisen työpanoksen tehostamisessa ...Informaatioyhteiskunta on verkostotalous, jossa asukkaat ovat tietoverkostojen avulla yhteydessä toisiinsa.”
Masudan esittämä käsitys tietoyhteiskunnasta hyvinvointiyhteiskunnan korkeimpana muotona ei ole toteutunut missään tai sitten vaihe ohitettiin huomaamatta jo 1980-luvulla. Kasvavat ympäristöongelmat antavat ymmärtää myös, ettei kulutuskaan ole korvautunut toistaiseksi älyllisellä luovuudella. Hyvinvoinnin epätasainen jakautuminen yhteiskunnissa on lisääntynyt parin kymmenen vuoden ajan tasaiseen tahtiin maailmalla harjoitetun uusliberalistisen talouspolitiikan vuoksi. Käytännössä tietoyhteiskunnan sisällöksi ja ilmenemismuodoksi on muotoutunut tieto- ja viestintätekniikkaa tehokkaasti siviili- ja sotilastuotannossaan hyödyntävä kapitalistinen valtio tai valtioliitto. Vallitsevan tynkätietoyhteiskunnan voi mieltää tietotekniikan tunkeutumisena teollistuneessa maailmassa kaikille elämän alueille.
DATANSIIRTOYHTEISKUNTA
Tietoyhteiskunta ei ole myöskään mikään erityinen tietoa tuottava yhteiskunta, vaan paremminkin dataa tehokkaasti käsittelevä ja siirtävä yhteiskunta. Tietoverkoissa liikkuva data (bittijono) ei ole sinällään tietoa. Viesti, jolle ei ole annettu merkitystä, on raakaa dataa. Informaatio on tietoa, jolla ei ole vastaanottajan kannalta suuntaa. Se voi olla joko totta tai valhetta tai jotain siitä väliltä. Tulkitusta ja sisäistetystä informaatiosta syntyy tietoa, jolle on ominaista se, että siihen sisältyy aina jonkinlainen totuusarvo. Totuus voi olla historiallista, suhteellista, subjektiivista, objektiivista tai absoluuttista.
UUDEN TEKNOLOGIAN MERKITYKSESTÄ
Vuosi 1971 osoittautui merkkipaaluksi uuden teknologian vallankumouksessa, koska tuolloin USA:ssa otettiin käyttöön maailman ensimmäinen mikroprosessori – Intel 4004.
Mikroprosessori (CPU) on elektroninen osa tietokoneessa, joka hoitaa varsinaisen tietojen käsittelyn ohjelmien antamien ohjeiden mukaisesti. Prosessorin kellotaajuus ilmaisee, kuinka monta sisäistä muutosta suoritetaan sekunnin aikana sen sisällä. Tietokoneessa tarvitaan myös keskusmuisti, jossa ohjelman suorittaminen toteutetaan. Se toimii tietokoneohjelmien työmuistina, johon latautuvat käyttöjärjestelmän ohjelmat, suoritettavat sovellukset sekä näiden tarvitsemat tiedot. 1980-luvun alussa kotimikroissa keskusmuistin suuruus oli vain 640 kilotavua (nykyisin 3-8 Gigatavua). Lisäksi tietokoneisiin on asennettu kiintolevy – yleensä koneen sisäinen massamuistilaite – johon tallennetaan sekä käytettäviä ohjelmia että työtiedostoja. Laitekokonaisuuteen kuuluu oheislaitteina myös näyttölaite, näppäimistö, hiiri, dvd-asema, kaiuttimet ja tulostin sekä verkkoyhteys Internetiin.
Mikroprosessorin kehittäminen merkitsi sitä, että automaatiota hyödyntämällä perusteknologioita voitiin soveltaa, yhdistää ja kehittää uudeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Automaatio vaikutti oleellisesti ihmisten työtehtäviin, energian ja raaka-aineiden kulutukseen, säädettäviin tuotantoprosesseihin ja niiden toteuttamiseen käytettyihin teknologioihin kuten tietokoneisiin, mittaus- ja säätölaitteisiin.
Mikroprosessoripohjainen instrumentointijärjestelmä tuli koekäyttöön Yhdysvalloissa v. 1975. Suomessa mikroprosessorin ensiasennus tehtiin v.1977 paperikoneeseen. Virityksen seurauksena paperikoneen informaatiotiheys ja suorituskyky satakertaistui. Koko tehdasta voitiin valvoa ja ohjata yhdestä pisteestä näyttöruutujen ja näppäimistön avulla. Tietotekniikka siirtyi koteihin v. 1981 henkilökohtaisten tietokoneiden (PC) ilmaantumisen myötä. Tämä puolestaan loi perustan kokonaiselle uudelle mikrotietokoneen käyttäjä- ja kehittäjäsukupolvelle sekä tietoverkkojen maailmalaajuiselle leviämiselle.
MIKROPROSESSORIN KEHITYS
Mikroprosessorien suorituskyvyn kehitys on ollut valtava v. 1971–2011. Niiden laskentakapasiteettia kuvaava transistorien lukumäärä on kasvanut kyseisenä aikana 2 300 kappaleesta n. 1,2 miljardiin ja prosessorien kellotaajuus 0,18 Megahertsistä 3,8 Gigahertsiin. Vuonna 1999 mikroprosessorien kehityksessä tapahtui laadullinen harppaus, joka mahdollisti multimedian ja verkkoyhteyksien tehokkaamman käytön tietotekniikassa. Tämän seurauksena graafiset käyttöliittyvät ja sovellusohjelmat parantuivat, laajakaistamodeemin käyttöönoton myötä Internetin käyttö nopeutui ja yleistyi sekä digitaalinen kuva ja ääni tulivat arkikäyttöön. Vuonna 2006 siirryttiin moniytimisten prosessorien käyttöön. Mikroprosessoreita hyödynnetään nykyisin lähes kaikessa tekniikassa kodinkoneista avaruusaluksiin.
TEKNOLOGIA RATKAISEE KAIKEN?
EU:n komission asettaman ns. Bangemannin työryhmän raportti ”Europe and the Global Information Society” kuvasi v. 1994 tietoyhteiskunnan tuloa näin:
”Kaikkialla maailmassa informaatio- ja viestintäteknologiat ovat synnyttämässä uutta teollista vallankumousta, joka on oleva yhtä kauaskantoinen kuin aikaisemmat kumoukset. Tämä vallankumous perustuu informaatioon, inhimillisen tiedon ilmaukseen. Teknologinen edistys sallii meidän nyt käsitellä, varastoida, saada informaatiota missä tahansa etäisyyden, ajan tai määrän rajoittamatta.”
Suomen kansallisessa tietoyhteiskuntastrategiassa todettiin v. 1998: ”Tietoyhteiskunnassa tieto ja osaaminen ovat sivistyksen perusta ja keskeinen tuotannontekijä. Tieto- ja viestintätekniikka (TVT) tukee laajasti yksilöiden, yritysten ja muiden yhteisöjen vuorovaikutusta, tiedon välittämistä ja hyödyntämistä sekä palveluiden tarjoamista ja niiden saavuttamista.”
Bangemannin työryhmä mielsi ihmiskunnan ongelmat vain teknisiksi kysymyksiksi ei poliittis-yhteiskunnallisiksi ongelmiksi. Mitä merkitystä tällaisella teknologiaoptimismilla on, jos se ei koske käytännössä kuin pientä osaa ihmiskunnasta ja jos sitä harjoitettaessa ei kajota yhteiskunnan taloudelliseen perustaan eli tuotantovälineiden omistussuhteisiin. Vuonna 2010 maapallon väestöstä ainoastaan 28,7 % oli mahdollisuus hyödyntää ja käyttää Internetin tarjoamia palveluita.
Suomalainen teknoutopia on osoittanut myös toistaiseksi vajaakuntoisuutensa. Kuinka TVT voi tukea suomalaista ”tietoyhteiskuntakehitystä”, jos valtaosa suomalaisista ei osaa käyttää työelämässä tarvittavia perusohjelmia ja jos kaikilla kansalaisilla ei ole varaa hankkia koteihinsa kelvollisia tietokoneita oheislaitteineen ja –ohjelmineen sekä jos köyhyydestä ja työttömyydestä on tullut pysyviä yhteiskunnasta syrjäyttäviä tekijöitä Suomessa?
Tilastokeskuksen marraskuussa 2010 julkaiseman tutkimuksen mukaan 86 % suomalaisista oli käyttänyt nettiä viimeisen 3 kk:n sisällä. Sähköpostin ja verkkopankin käyttöaste oli samana aikana 67–77 %. Sen sijaan aktiivisempaa medialukutaitoa vaativaan toimintaan kuten blogin ylläpitämiseen (3 %) ja verkkoadressin allekirjoittamiseen (9 %) oli osallistunut vain hitusen verran kansalaisia.
EU:N TIETOTYHTEISKUNTATAVOITTEET
EU on käynnistänyt useita aloitteita nopeiden laajakaistayhteyksien tarjoamiseksi kotitalouksille, yritysten sähköisen liiketoiminnan palvelujen laajentamiseksi ja julkisten palvelujen saattamiseksi verkkoon. Tieto- ja viestintätekniikka muodostaa itsessään merkittävän taloudenalan, joka tuottaa noin 6 % EU:n bruttokansantuotteesta. EU suitsuttaa, että yrityksillä ja kansalaisilla pitäisi olla käytettävissään kohtuuhintainen maailmanluokan viestintäinfrastruktuuri ja laaja valikoima palveluja. Kaikilla kansalaisilla pitäisi olla uudessa tietoyhteiskunnassa elämistä ja työskentelemistä varten tarvittavat taidot ja että elinikäinen oppiminen olisi tuotava entistä vahvemmin esille eurooppalaisen yhteiskuntamallin yhtenä perustekijänä.
EU:n tavoitteet ovat selkeässä ristiriidassa Suomessa harjoitetun politiikan kanssa. Suomalainen tietotyöosaaminen on myytti, jossa on paljon kohentamisen varaa. Tämä ilmenee hyvin siinä, että maamme sijoittuu YK:n E-participation indeksillä (EPI) mitattuna 30. sijalle maailmassa. EPI arvioi julkisen hallinnon verkkotoimintoja sen mukaan, kuinka hyvin ne tarjoavat kansalaisille paitsi tietoa myös palveluita ja työkaluja, joilla osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
TIETOTEKNIIKKA JA GLOBALISAATIO
On kuitenkin myönnettävä, että nykyisin vallitsevalla tietotekniikan aikakaudella ihmisillä ja yhteisöillä on laajentunut mahdollisuus käsitellä ja tallentaa suuret määrät informaatiota ja levittää sitä nopeasti verkostoissa maailmalaajuisesti. Sähköisten julkaisukanavien ilmaantuminen on jopa demokratisoinut viestintää. Köyhille maille murros on tuonut mukanaan sekä mahdollisuuksia että riskejä. Kasvava digitaalinen kuilu uhkaa erottaa toisistaan ne valtiot, jotka voivat käyttää uusia teknologioita hyväkseen, ja ne joilla tätä mahdollisuutta ei ole. Afrikassa Internetin käyttöaste oli v. 2010 10, 9 %, Aasiassa 21,5 % ja vastaavasti vauraassa Pohjoisessa kuten Euroopassa 58,4 % ja Pohjois-Amerikassa 77,4 %. Internetin käyttäjien määrä on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana 361 miljoonasta 1,97 miljardiin käyttäjään.
YK:n järjestämässä Ateenan-tapahtumassa 6.11.2006 YK:n pääsihteerin erityisneuvonantaja Nitin Desai totesi, että Internetin pitäisi olla kaikkien saavutettavissa ja sen käytön kaikkien opittavissa ja kaikille turvallista. Tapahtumassa käsiteltiin muun muassa sananvapauteen, Internetin saavutettavuuteen, monikielisyyteen ja Internetissä tapahtuviin rikoksiin liittyviä aiheita.
TIETOTURVA, TIETOSUOJA JA MORAALI
Tietotekniikan ajankohtaisimpia ongelmia ovat tietoturva ja tietosuoja. Tietoturvaan kuuluu kaikki, mikä liittyy tiedon saatavuuden, eheyden ja luottamuksellisuuden säilyttämiseen. Tietosuojan perusperiaatteena on se, että käyttäjillä on vain välttämättömät oikeudet tarvitsemiinsa laitteisiin ja niiden sisältämiin tietoihin. Näiden kahden asiakokonaisuuden piirissä pyörii valtavat rahasummat. Tietorikollisuus on tällä hetkellä yksi kannattavimmista rikollisuuden muodoista. Sen kasvun kannustimena toimii pieni kiinnijäämisen riski.
Tietoturvayhtiö PandaLabs raportoi v. 2010, että uusia haittaohjelmia tuotettiin v. 2009 selvästi enemmän kuin koskaan aikaisemmin, yhteensä jopa 25 miljoonaa kappaletta. Aiempien 20 vuoden aikana yhtiö on löytänyt yhteensä vain 15 miljoonaa haittaohjelmaa.
Mikrobitti-lehden mukaan v. 2010 lähetettiin vuorokaudessa 180 miljardia roskapostia. Sähköposteista 97 % oli roskapostia. Roskapostin torjumiseen kului yli 50 miljardia dollaria vuodessa. Uusia myös roskapostin lähettämiseen tarkoitettuja haittaohjelmia syntyi vuorokaudessa 55 000 kappaletta.
Tietoturvaan ja tietosuojaan liittyvät kysymykset eivät ole pelkästään teknisiä kysymyksiä, vaan ne ovat myös moraalisia kysymyksiä. Kuinka ihmisillä voi olla yhtenäinen käsitys moraalista tietoturvan ja tietosuojan suhteen, jos moraali on sidoksissa yhteiskuntamuotoon, ihmisen asemaan yhteiskunnassa, kulttuuriin, uskontoihin, etniseen taustaan, sukupuoleen sekä käsitykset moraalin sisällöstä ja olemuksesta ovat suhteellisia ja historiallisia?
Matti Laitinen
Lähteet:
Tietoyhteiskuntaa rakentamassa, Heidi Huuhtanen, Tieke 2001, www.tietoyhteiskunta.fi, (http://fi.oneworld.net/article/frontpage/549/6177/), www.internetworldstats.com, Tiede 2/2010, Turvallisuus 4/2006, MikroBitti 11/2010, Tilastokeskus 26.10.2010
