OMAISHOITAJAT JA VAMMAISOHJAAJAT KORONABYROKRATIAN KOURISSA

Minulle ringattiin 17.3.2021 poikamme Arskan vakkaripienryhmäkodista. Kundimme oli ollut siellä viikonlopun lähihoitojaksolla. Ohjaaja kertoi minulle yhden ohjaajan koronatestin näyttäneen positiivista. Ryhmäkodin asukkaat olivat saanet maaliskuun alussa koronarokotuksen ykkösvaiheen, koska he kuuluvat riskiryhmä ykköseen. Arska sen sijaan venttasi 18.3. tapahtuvaa piikitystään. Ryhmäkodin henkilökunta oli myös rokottamatta. Tähän mennessä yksikön 5/7 ohjaajaa on ollut jo koronakaranteenissa. Kaksi työntekijää on sairastanut koronataudin.

Ryhmäkodin henkilökunta oli noudattanut työssään vammaisten ihmisten parissa Stadin koronaohjeita. Se käytti käsidesiä, muisti turvavälit, vältteli lähikontakteja ja koteloi naamansa kuonokoppaan. Minulle kerrottiin Arskan olleen hoitojaksollaan samassa tilassa positiivisen koronanäytteen antaneen ohjaajan kanssa. Henkilökunta toimi vastuullisesti ottaessaan oma-aloitteisesti yhteyttä meihin Arskan omaishoitaja-vanhempiin. Tiedustelin ohjaajalta, kuinka me menettelemme tapahtuneen jälkeen?

Ohjaaja pyysi minua odottamaan Helsingin kaupungin Epidemiologinen toiminnan (ET) yhteydenottoa ja kysymään sieltä toimintaohjeita. Minulle selvitettiin, että ohjaajien tartuntaa/altistusta hoitaa kyseinen ET. Se huolehtii Stadin alueella tartuntatautiepidemioista sekä antaa niihin liittyvää neuvontaa ja ohjausta. Soittaessani iltapäivällä uudelleen ryhmäkotiin saadakseni valaistusta tilanteeseen ET selvitti yhä ryhmäkodin koronatilannetta. Se ei ottanut yhteyttä meihin Arskan omaishoitajiin.

Päätimme keskiviikkona 17.3.2021 perheemme jäävän oma-aloitteisesti koronakaranteeniin poikamme korona-altistuman vuoksi. Asiasta tiedotettiin myös Arskan toimintakeskukseen. Se lupasi olla yhteydessä pienryhmäkotiin. Pienryhmäkodin ohjaaja soitti ja kertoi kundimme voivan mennä koronarokotukseen ET:n lekurin selvityksen mukaan, jos tällä ei ilmene koronaoireita. Arska sai rokotuksensa ajallaan.

ET:n työntekijän kanssa käymämme puhelinkeskustelun ja myöhemmin saamamme dokumentin perusteella kundimme karanteenipäätös 16.-28.3.2021 tehtiin vasta 24.3.2021. Saimme päätöksen kirjallisena sähköpostitse 30.3.2021. Arska oli siis altistunut ryhmäkodissa koronalle tai jopa saanut mahdollisesti koronatartunnan. Tartunnan iskiessä samoin olisi käynyt hänen vanhemmilleen ja toimintakeskuksen porukalle. Selvisimme onneksemme säikähdyksellä. Me omaishoitajavanhemmat saamme oman koronapiikkimme 9.4.2021.

Tänään 6.4. Arskan pienryhmäkodista soitettiin, ettei kundi voi tulla lähihoitojaksolle viikonloppuna, koska sen eristyksessä olevalla asukkaalla on todettu koronaoireita. Koronakaranteenia on päätetty jatkaa viikolla.

Mikä kehitysvammaiseen ihmiseen, hänen perheeseensä ja hänen toimintaympäristöönsä kohdistuvassa viranomaiskoronatiedotuksessa ja koronan torjunnassa, oikein mättää? Suomen koronaepidemia ei taltu, eivätkä tartuntaketjut katkea etenemällä byrokratia edellä. Miksi henkilökuntaa, joka työskentelee ykkösriskiryhmää edustavien kehitysvammaisten kanssa, ei rokoteta? Miksi heille ei anneta työnohjausta ja ohjeita koronatilanteita varten? Miksi heidän terveytensä vaarannetaan toistuvasti?

Matti Laitinen

kehitysvammaisen pojan isä

6.4.2021

Onko jokaisen ihmisen terveysturvallisuus tärkeää!

Tämän blogin suosituimmat tekstit