VAMMAISEN JA OMAISHOITAJAN YHTEISTÄ ARKEA

Käännyimme Arskan kanssa joulukuisen aamun mustuudessa Mäkelänkadulta Elimäentielle. Klöntti vispasi puoli seiskaa. Yöunet olivat maistuneet kehnosti. Kartsa oli lähes autio. Duunimatkalaisia oli vähän liikenteessä. Hyppäsimme Teollisuuskadulta dösään. Puolitäyden julkisen lähes jokaisella matkustajalla oli lärvissään maskit. Kadun toisella puolella toimi joskus Pasilan konepaja, joka oli monen stadilaisen äijän duunipaikka. Sen ympärille on syntynyt uusi Konepajan kaupunginosa. Dösä stoppasi Keski-Pasilassa vähäksi aikaa titaanisen Triplan eteen.

Reissu jatkui. Dösä kääntyi sillalta vasempaan Ratapihantielle. Pasilassa on tehty valtavia liikennejärjestelyjä ja uusia byggia on kohonnut kaikkialle. Maisemat ovat muuttuneet rajusti. Kuski kiihdytti vauhtia ja kurvasi Nordenskiöldinkadulle. Eltsun kentsu, Auroran sairaala, Punaisten muistomerkki ja Stadin jäähalli hahmottuivat pimeydestä.

Dösä jatkoi taivallustaan Manskulla. Poistuimme vehkeestä Tullinpuomin pysäkillä. Ylitimme Stokiksenkadun. Astuimme sekavaan, kulmikkaaseen lasarettikaupunginosaan. Löysimme snadin harhailun jälkeen Haartmaninsairaalan ilmoittautumismestan. Desinfioimme handumme ja vedimme kuonokopat nassuihin. Odotussali oli varsin tyhjä.

Arska kirjattiin talon tietokantaan. Hän sai kaksi ranneketta, joita hän ei suostunut pistämään handuihinsa. Nousimme hissillä kolmoskerrokseen. Avasin suu- ja leukakirurgian yleisanestesiahammashoito-osaston oven. Jäimme tsittaamaan vihreille tuoleille. Osastokokonaisuuteen kuului kolme hammashoitohuonetta, heräämö ja hoitsujen yhteistila. Tsiigailin lattian isoja, harmaita laattoja. Mesta vaikutti Hagiksen terveysaseman hammashoitolaan verrattuna hyvältä paikalta. Se oli erikoistunut erityisryhmien kuten kehitysvammaisten ja autististen ihmisen hammashoitoon.

Potskujen vastaanotosta vastaava sairaanhoitaja kävi tervehtimässä meitä ja toi Arskalle rauhoittavan napin. Jäimme venttaamaan lääkkeen vaikutuksen alkamista. Se tehosi heikosti. Kundi ei suostunut lähtemään hoitohuoneeseen, vaan pani lujasti hanttiin. Toinen hoitsu toi ruiskussa rauhoittavaa ja väsyttävää litkua. Spruittasin sen Arskan sieraimesta sisään. Pummasin hoitsua järkkäämän meille pyörätuolin. Saimme Arskan siirtymään siihen ja roudattua hänet hoitohuoneeseen.

Hoitohuoneessa meitä oli vastassa viisi vihreä- ja siniasuista naista maskeineen, hanskoineen ja suojapäähineineen: hammaslekuri, suuhygienisti, anestesiahoitaja ja kolme hoitsua. Arska rauhoittamiseen tarvittiin vielä toinen ruiskullinen troppia. Saimme yhteisvoimin siirrettyä pojan makaamaan hammaslekurin säädettävään lepotuoliin. Minä rauhoittelin Arskaa ja silittelin hänen päätään. Ystävällisten ja ymmärtävien hoitsujen yhteistyö sujui hyvin. He eivät hätiköineet toimissaan. Näitä keikkoja hoidettiin osastolla korona-aikaan kolmena päivänä viikossa.

Arska rimpuili ja itki toivottomasti ahdistustaan ja pelkoaan pötköttäessään hampilääkärin ritsillä. Meitä oli neljä henkilöä pitämässä kundia aloillaan, jotta yksi hoitsu sai pistettyä tippakanyylin hänen oikeaan ranteeseensa. Handun kautta annosteltu tainnutuslääke tehosi nopeasti. Tähän useaan kertaan kokemaani ja omaa sisintäni raastavaan faijan tuskaan ei totu koskaan, vaikka tämä operaatio toistuu parin vuoden välein. Arskalta poistettiin hammaskiveä, ja hänen purukalustos-taan otettiin röntgenkuvat. HUS:n hoitotiimi hoiti hommansa hyvin ja ammattitaidolla.

Poistuin hospitaalista ja lähdin dallaamaan Meikun katuja toipuakseni tästä kehitysvammaisen ihmisen omaishoitajan arkeen ja poikamme terveyteen liittyvään välttämättömän toimenpiteen sivuoireista. Olemme käyneet Arskan kanssa nukutuksessa suoritetuissa hammasoperaatioissa Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitoksessa, kehitysvammaneuvolassa, Hakaniemen terveysaseman hammashoitolassa ja nyt viimeksi HUS:issa. Olisi paljon humaanimpaa, jos Arskalla olisi käytössään aina sama tuttu ja turvallinen hammashoitola. Onneksemme emme ole joutuneet kuitenkaan Kalasataman sosiaalihuollon ja terveydenhoidon makkaratehtaalle.

Yhteiskunnan tarjoamia kunnallisia sosiaali- ja terveyspalveluja on lakkauttamisen, yksityistämisen ja ulkoistamisen sijasta vahvistettava ja kehitettävä. Verovaroista on suunnattava enemmän varoja vanhusten- ja vammaishuollon sekä mielenterveystyön henkilökunnan palkkaamiseen ja niiden toimintaympäristöjen kehittämiseen.

Arskan herättyä sairaalan heräämössä puolen päivän maissa hän söi purkillisen lasaretin tarjoamaa jätskiä. Pantuamme rotsit niskaamme ja gotsat päähämme me poistuimme huojentuneina meidät vastaanottaneen hoitajan saattamana läheiselle taksiasemalle. Meille toivotettiin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Matti Laitinen

14.12.2020

Tämän blogin suosituimmat tekstit