Barcelona-runoja, Matti Laitinen
KOLME RUNOA BARCELONASTA V. 1976-2006
BARCELONA I
Copito de Nieve,
albiino gorilla
istuu apaattisena
lasiseinäisessä kopissaan.
Kolumbus seisoskelee joutilaana
Plaza Puerta La Pazilla
korkealla pylväänsä nokassa.
Hän katsoo haikeasti kohti Amerikkaa.
Pablo Picasso sutii ihmisten mielikuvissa
vanhan vihaisen miehen töitään,
Calle de Montcadan museossaan.
Euroopan viimeisen fasistibunkkerin
seinämät ovat sortumaisillaan.
Barcelonan julkisten rakennusten
seinustoille on ripoteltu
konepistoolikainaloisia
kansalliskaartilaisia.
Generalísimo Franco on kuollut,
tappaja Jumalan armosta
on poistunut.
El Caudillon hurmeinen varjo
häilyy yhä Kataloniassa.
Istun ystävieni seurassa
Plaza del Realin kulmassa,
pöydällä huurteiset olutlasit.
Yläpuolella, korkeuksissa,
tummaa taivaankaarta vasten
räiskähtelevät sadat ilotulitusraketit
piirtäen loistokkaita värikuvioitaan.
Isot nenät, irvokkaat naamiot
ja viinivirtojen tyrehtymättömyys
ilmentävät iltaa.
He viettävät suurta fiestaansa.
Katalonialaisten kasvot kuumottavat
onnen huumasta.
Sisintä jäytää
vuosikymmeninä
kylvetty pelko:
kidutukset,
kuolemat
ja terroristilait.
Niskaa kynsii
kylmä falangistin koura
aina valmiina suudeltavaksi.
Joulukuussa syttyy,
arveli pöytäämme
pummaamaan osunut
valkopartainen
kapteeni Max.
Barcelona kesäkuu 1976
Matti Laitinen
BARCELONA II
Vuoria vasemmalla.
Kaupunki satamineen oikealla.
Kilsojen pituisella aurinkorannalla
lojutaan löysinä kaislamatoilla.
Vaaleaa nahkaa viilennetään Välimeressä.
Yks jätkä rämpyttää skittaansa.
Kaksi paahtunutta kimulia kuuntelee.
Ylä- tai alaosattomat oliot
istuvat tyytyväisinä auringossa
valkeilla rantavalleilla.
Punapaitaiset simpukankalastajat
tonkivat härveleillään merenpohjaa.
Orpo käsiverkko sinkoutuu
aaltojen sekaan.
Pyytimeen takertunut
hopeakylkijötikkä
luovuttaa verensä
polttavalle sannalle.
Osattomat kerjäävät kapeilla kaduilla,
myyvät rättejä metroasemilla.
Mustat rihkamakauppiaat vaeltavat
biitsiltä toiselle.
Algerialaiset ja marokkolaiset nuoret miehet
myyvät öisin hepoa ja pilveä Plaza del Realilla.
Heille kaman kauppaaminen ei ole syntiä.
He tienaavat rahaa omaa kuppilaansa varten.
Poliittisessa maanpaossa ollut vanha mies
totesi junassa lähellä Tarragonaa:
”Muy malo España, muchos facistas.”
Linttasimme savukkeemme vaunun lattiaan.
Katsoimme toisiamme
syvälle silmiin.
Barcelona kesäkuussa 1986
Matti Laitinen
BARCELONA III
Täysi yöbussi porhaltaa
Katalonian rannikkoa seuraten
kohti Almeriaa.
Takaritsillä ja nokassa
keskustellaan arabiaksi, venäjäksi, espanjaksi,
Afrikan murteilla ja Lattari-Amerikan aksentilla.
El Niño vapahtaa siirtotyöläismiehet
raskaasta työstään.
Viereisellä penkillä
nuoren miehen kännykässä lepää
pienen pojan pää.
Vähän edessä, pimeässä,
känninen miesääni lohduttaa
espanjalaisäidin itkevää lasta.
Barcelona kasvaa kasvamistaan.
Lentokentän junayhteyttä uusitaan.
Metroverkkoa laajennetaan.
Gaudín Sagrada Familia
ei ole valmis vieläkään.
Ramblalla kaikki,
kauppiaineen, ilveilijöineen,
on ennallaan.
Picasson museo Montcadalla
on muuttunut mauseoleumiksi.
Vauras Katalonia!
Oma kieli,
oma lippu,
laaja itsehallinto.
Sisällissodasta on kulunut
kuusikymmentäkuusi vuotta.
Teloitettujen joukkohaudat
ovat edelleen avaamatta.
Kadonneet omaiset ja rakkaat
ovat yhä löytämättä.
Katalonia,
olet unohdettujen maa!
Barcelona tammikuussa 2006
Matti Laitinen
BARCELONA I
Copito de Nieve,
albiino gorilla
istuu apaattisena
lasiseinäisessä kopissaan.
Kolumbus seisoskelee joutilaana
Plaza Puerta La Pazilla
korkealla pylväänsä nokassa.
Hän katsoo haikeasti kohti Amerikkaa.
Pablo Picasso sutii ihmisten mielikuvissa
vanhan vihaisen miehen töitään,
Calle de Montcadan museossaan.
Euroopan viimeisen fasistibunkkerin
seinämät ovat sortumaisillaan.
Barcelonan julkisten rakennusten
seinustoille on ripoteltu
konepistoolikainaloisia
kansalliskaartilaisia.
Generalísimo Franco on kuollut,
tappaja Jumalan armosta
on poistunut.
El Caudillon hurmeinen varjo
häilyy yhä Kataloniassa.
Istun ystävieni seurassa
Plaza del Realin kulmassa,
pöydällä huurteiset olutlasit.
Yläpuolella, korkeuksissa,
tummaa taivaankaarta vasten
räiskähtelevät sadat ilotulitusraketit
piirtäen loistokkaita värikuvioitaan.
Isot nenät, irvokkaat naamiot
ja viinivirtojen tyrehtymättömyys
ilmentävät iltaa.
He viettävät suurta fiestaansa.
Katalonialaisten kasvot kuumottavat
onnen huumasta.
Sisintä jäytää
vuosikymmeninä
kylvetty pelko:
kidutukset,
kuolemat
ja terroristilait.
Niskaa kynsii
kylmä falangistin koura
aina valmiina suudeltavaksi.
Joulukuussa syttyy,
arveli pöytäämme
pummaamaan osunut
valkopartainen
kapteeni Max.
Barcelona kesäkuu 1976
Matti Laitinen
BARCELONA II
Vuoria vasemmalla.
Kaupunki satamineen oikealla.
Kilsojen pituisella aurinkorannalla
lojutaan löysinä kaislamatoilla.
Vaaleaa nahkaa viilennetään Välimeressä.
Yks jätkä rämpyttää skittaansa.
Kaksi paahtunutta kimulia kuuntelee.
Ylä- tai alaosattomat oliot
istuvat tyytyväisinä auringossa
valkeilla rantavalleilla.
Punapaitaiset simpukankalastajat
tonkivat härveleillään merenpohjaa.
Orpo käsiverkko sinkoutuu
aaltojen sekaan.
Pyytimeen takertunut
hopeakylkijötikkä
luovuttaa verensä
polttavalle sannalle.
Osattomat kerjäävät kapeilla kaduilla,
myyvät rättejä metroasemilla.
Mustat rihkamakauppiaat vaeltavat
biitsiltä toiselle.
Algerialaiset ja marokkolaiset nuoret miehet
myyvät öisin hepoa ja pilveä Plaza del Realilla.
Heille kaman kauppaaminen ei ole syntiä.
He tienaavat rahaa omaa kuppilaansa varten.
Poliittisessa maanpaossa ollut vanha mies
totesi junassa lähellä Tarragonaa:
”Muy malo España, muchos facistas.”
Linttasimme savukkeemme vaunun lattiaan.
Katsoimme toisiamme
syvälle silmiin.
Barcelona kesäkuussa 1986
Matti Laitinen
BARCELONA III
Täysi yöbussi porhaltaa
Katalonian rannikkoa seuraten
kohti Almeriaa.
Takaritsillä ja nokassa
keskustellaan arabiaksi, venäjäksi, espanjaksi,
Afrikan murteilla ja Lattari-Amerikan aksentilla.
El Niño vapahtaa siirtotyöläismiehet
raskaasta työstään.
Viereisellä penkillä
nuoren miehen kännykässä lepää
pienen pojan pää.
Vähän edessä, pimeässä,
känninen miesääni lohduttaa
espanjalaisäidin itkevää lasta.
Barcelona kasvaa kasvamistaan.
Lentokentän junayhteyttä uusitaan.
Metroverkkoa laajennetaan.
Gaudín Sagrada Familia
ei ole valmis vieläkään.
Ramblalla kaikki,
kauppiaineen, ilveilijöineen,
on ennallaan.
Picasson museo Montcadalla
on muuttunut mauseoleumiksi.
Vauras Katalonia!
Oma kieli,
oma lippu,
laaja itsehallinto.
Sisällissodasta on kulunut
kuusikymmentäkuusi vuotta.
Teloitettujen joukkohaudat
ovat edelleen avaamatta.
Kadonneet omaiset ja rakkaat
ovat yhä löytämättä.
Katalonia,
olet unohdettujen maa!
Barcelona tammikuussa 2006
Matti Laitinen
