Runoja Italiasta v. 2003, Matti Laitinen
Aurinko veti viimeisiään
Napolin taivaan alla.
Suuntasimme keskusrautatieasemalta
kohti Garibaldin aukiota.
Liikenne nytkähteli ja vellosi
tummuvassa illassa
kuin verikosto.
Talojen seiniin oli kiinnitetty katukilpiä
lähinnä mielenoikusta.
Jokainen kadunylitys
lasten ja painavien matkavarusteiden kera
tuntui urhoolliselta teolta.
Narkkarit, huorat ja pikkukriminaalit
väijyivät katujen kulmilla.
Nähdä Napoli ja kuolla.
Näillä kulmilla
se oli mahdollista.
Napoli 19.6.2003
Matti Laitinen
LEHMÄLANDIA
Istun poikani kanssa
kelottuvalla puupenkillä
kilometrin korkeudessa
Lacenon vuoristolaaksossa.
Vuoret ovat pyökkimetsien peitossa.
Huilaamme paksun lehtipuun
varjossa.
Keuhkomme repivät raikasta ilmaa.
Vehmaassa laaksossa laiduntaa
satoja lampaita ja lehmiä.
Lago di Laceno on kutistunut
matalaksi karjan juottoaltaaksi.
Ympärillä keinuu
seitsemän hotellia,
kymmenen raflaa
ja kolme minihuvipuistoa
temmeltimineen ja mahan sotkentalaitteineen.
Arkisin laaksossa on hiljaista ja rauhallista.
Illan hämärtyessä nautaeläimet aloittavat
monisatakelloisen iltasoittonsa
tallustaessaan heinämailta kotikonnuilleen.
Lehmänkellojen melodinen kolina kertoo
päivän pian päättyvän.
Perheemme aterioi
yhdessä laakson ristorantessa.
Ravintola on lähes tyhjä.
Tilaamme herkkutateilla ja tryffeliraasteella
höystettyä raviolia.
Lähipöytään istuu
kolme tyylikästä eläkeläistä
ja perheen valkoleninkinen tytär.
Mies videoi perhettään.
Mekin ajaudumme hetkeksi
kameran silmään.
Lähden poikani kanssa toilettiin.
Matkalla poikani
käy kättelemässä
valkoasuista naista.
Hänkin on kehitysvammainen.
Iäkäs italialainen pariskunta hymyilee
myötätuntoisesti meille.
Suoritamme eräänä helteisenä päivänä
pitkän vaelluksen yli laaksojen ja vuorten.
Kuljemme peräkkäin
kapeaa vuoristotietä myöten
ikiaikaiseen Bagnoli Irpinoon.
Maisemat ovat jylhiä,
rotkot syviä roiloja,
mutkat monella mutkalla
ja mäet jyrkkiä.
Vuoristoradan levähdyspisteissä
lorisee vilvoittavaa vettä
ja
pyhimysten suojaa.
Bagnolissa siesta on sulkenut kaupat
ja tyhjentänyt tienoot.
Pizzapaikan seinä on umpeutunut
kuin vaikenevan suu.
Partito della Rifondazione Comunistan
paikallistoimisto ammottaa
elotonta tyhjyyttään.
Laceno kesäkuun lopulla 2003
Matti Laitinen
FIRENZE
Firenzen ydin löytyi
Arno-joen katveesta.
Mustat kulkuväylät
olivat kivettyjä.
Kaduilla vilahteli
renessanssin hengessä
autoja, fillareita, prätkiä,
Ape-kuormuri –skoottereita,
ja massoittain matkailijoita.
Näyteikkunoista loisti vauraus.
Heinäkuussa päivät
olivat helteisiä,
yöt kuumia,
moskiitot
yön kuningattaria.
Via Pietrapianon päässä
seisoi komea loggia.
Vasarin katettua pylväskäytävää
kannatti 20 doorilaista pylvästä.
Pilarien yllä
terrakottalaatoissa
ui keskiaikaisia
Välimeren vesipetoja.
Siestan aikana
viisi katusoittajaa
piti katosta
lepopaikkanaan.
Soittoniekat päästivät syödessään
rääkätyt haitarinsa huilaamaan.
Öisin loggian valtasivat
maankiertäjät, pummit
ja katutaiteilijat
yhtä nuhruisine rakkeineen.
Sen suojassa oli turvaisa nukkua.
Santarmit vartioivat unta
kadun toisella puolella.
Borgo Allegri –kadun varrella liehui
Pace-sateenkaarilippuja.
Italian pääministeri,
rähjäsielu mediakeisari
piti sotimisesta ja Mussolinista.
Katsastimme lukuisia siltoja,
kapitalismin aamuhämärän
sukudynastioiden palatseja,
jylhiä katedraaleja,
mittaamattomia taideaarteita.
Ihmiskunnan luoma kulttuuriperintö
on myös lapsia varten.
Hampurilaisen välke
sumenee lapsen silmistä,
kun se on syöty.
Kaunotaiteiden saavutusten
ihmettely
jättää mieleen
pysyvän jäljen.
Firenze heinäkuussa 2003
Matti Laitinen
