Runoja Kuubasta v. 1984, Matti Laitinen
VARJOSSAKIN VOI OLLA AURINGOSSA
Lentokone lentää taivaalla
ei aurinkoa särje.
Me istumme vaitonaisina
kivipöydän ääressä Havannassa.
Laulumme katsoo tyhjien rommilasien läpi.
Sähkölamppu loistaa yksinäisenä
sitruunapuiden keskellä.
Kun tuli sytyttää savukkeen,
jokainen näkee toiveensa kasvot.
Ilmoilta kuumilta tai sateilta
ei voi anella mitään.
Rukouksilla ei punamultaa
siniseksi saa muuttumaan.
Taskulampun heiluva valokeila
loittonee seurastamme
jälleen kerran.
Ei ihmisiä voi unohtaa
nenäliinaa taittamalla.
Pöytämme hiljenee.
Valo ei sammu vieläkään katulampusta.
Miesten asuntolan kuisti on tyhjä.
Norjan lippu on kuivunut
eilisestä sateesta.
Mietiskelytyöryhmä on saanut
tänäkin yönä työnsä Mangolehdossa
päätökseen.
Havanna kesällä 1984
Matti Laitinen
OODI GIRON-BUSSILLE
Kun mä astun aamulla
sisään sun
sininen sankarini
Giron,
työnilo valtaa
aina mun.
27 varista
tärisevällä penkillään.
Selibaatti heijaa!
Yksikään ei lennä pois.
Sä jyystät halki sokeriruokopeltojen
lomitse kauniiden tulipuiden
kumon hengessä baanalla puhisten.
Ylistetty olkoon Giron!
Kolisevankulmikas löylylaatikko,
olen ylen ihastunut
sinuun.
Sä jyräät vuosikausia
väsymättä
mitään kunnioittamatta pitkin
savisia teitä ja Havannan katuja.
Sun kompissas on kyrpää.
Mustaan muoviseen takapenkkiisi
on mukavaa
eilinen huulissa
nukahtaa.
Havanna kesällä 1984
Matti Laitinen
BELIC LAS COLORADAS
Kun uusi aamu koittaa,
tulevaisuus voittaa.
Kävin tänään Orientessa rannalla,
jolla Fidel joukkoineen
nousi Granmalla maihin.
Muutaman kilometrin päässä
rantautumispaikasta
on laaja hiekkaranta.
Istun siellä kärpäset seuranani
kioskin varjossa.
Katselen kaunista ystävääni
merta.
Mietin rannalla,
kuinka moni vallankumous on kaatunut
mangrovemetsikköönsä?
Kuubassa on voitto saavutettu.
Sitä ei pysty lannistamaan edes
eri tavoin laskettujen etäisyyksien päässä
oleva vihollinenkaan.
Porottakoon aurinko taivaalta
rauhassa Kuuballe.
Istun harmonisessa tilassa
palmulehväkatoksen alla,
naukkailen hiljakseen
anismehua ja rommia.
Taustalla soivat itsetunnossaan
organon oriental
ja
congarummut.
Kuuba kesällä 1984
Matti Laitinen
MIELISAIRAALA
Musiikki on mielisairaalassa ohut,
mutta vahva siima menneisyyteen,
ulkopuoliseen maailmaan.
Se saa vanhan tööttisen miehen
värisemään mömmömaailmassaan.
Silmät välkkyvät ja lantiot
heiluvat jälleen.
Hän laulaa kauniisti.
Skitsokuoro pauhaa.
Ihmisethän siinä laulavat
elämän onnesta ja suruista.
Tytöt tanssivat.
Trumpetti soi käreästi.
Hetkeksi harhat, masennus ja ahdistus
siirtyvät näiden muurien ja seinien ulkopuolelle.
Mieli katkeaa helposti kuin kitaran kieli
kaikkialla maailmassa.
Sairaala puistoineen, ruusutarhoineen
ja kanaloineen on kaunis ja turvallinen.
Onnellisista hulluista on paljon tarinoita.
Seinien sisältä ei niitä löydy.
Valkoinen naissopraano kiipeää oktaavilta toiselle.
Nuori mies kuorossa vääntelehtii.
Beethovenin Ilon laulu soi juhlasalissa.
Se jää soimaan korviini.
Maailman mielettömyys on tarttuvaa.
Ei hulluus!
Ihmisten mielettömyys ja välinpitämättömyys
luovat hulluutta.
Kun maailma lakkaa olemasta suuri holhoava laitos
ammottavine yksinäisyyksineen
ja mielettömyyksineen,
mieli on avoin.
Havannan keskusmielisairaalassa heinäkuussa 1989
Matti Laitinen
Lentokone lentää taivaalla
ei aurinkoa särje.
Me istumme vaitonaisina
kivipöydän ääressä Havannassa.
Laulumme katsoo tyhjien rommilasien läpi.
Sähkölamppu loistaa yksinäisenä
sitruunapuiden keskellä.
Kun tuli sytyttää savukkeen,
jokainen näkee toiveensa kasvot.
Ilmoilta kuumilta tai sateilta
ei voi anella mitään.
Rukouksilla ei punamultaa
siniseksi saa muuttumaan.
Taskulampun heiluva valokeila
loittonee seurastamme
jälleen kerran.
Ei ihmisiä voi unohtaa
nenäliinaa taittamalla.
Pöytämme hiljenee.
Valo ei sammu vieläkään katulampusta.
Miesten asuntolan kuisti on tyhjä.
Norjan lippu on kuivunut
eilisestä sateesta.
Mietiskelytyöryhmä on saanut
tänäkin yönä työnsä Mangolehdossa
päätökseen.
Havanna kesällä 1984
Matti Laitinen
OODI GIRON-BUSSILLE
Kun mä astun aamulla
sisään sun
sininen sankarini
Giron,
työnilo valtaa
aina mun.
27 varista
tärisevällä penkillään.
Selibaatti heijaa!
Yksikään ei lennä pois.
Sä jyystät halki sokeriruokopeltojen
lomitse kauniiden tulipuiden
kumon hengessä baanalla puhisten.
Ylistetty olkoon Giron!
Kolisevankulmikas löylylaatikko,
olen ylen ihastunut
sinuun.
Sä jyräät vuosikausia
väsymättä
mitään kunnioittamatta pitkin
savisia teitä ja Havannan katuja.
Sun kompissas on kyrpää.
Mustaan muoviseen takapenkkiisi
on mukavaa
eilinen huulissa
nukahtaa.
Havanna kesällä 1984
Matti Laitinen
BELIC LAS COLORADAS
Kun uusi aamu koittaa,
tulevaisuus voittaa.
Kävin tänään Orientessa rannalla,
jolla Fidel joukkoineen
nousi Granmalla maihin.
Muutaman kilometrin päässä
rantautumispaikasta
on laaja hiekkaranta.
Istun siellä kärpäset seuranani
kioskin varjossa.
Katselen kaunista ystävääni
merta.
Mietin rannalla,
kuinka moni vallankumous on kaatunut
mangrovemetsikköönsä?
Kuubassa on voitto saavutettu.
Sitä ei pysty lannistamaan edes
eri tavoin laskettujen etäisyyksien päässä
oleva vihollinenkaan.
Porottakoon aurinko taivaalta
rauhassa Kuuballe.
Istun harmonisessa tilassa
palmulehväkatoksen alla,
naukkailen hiljakseen
anismehua ja rommia.
Taustalla soivat itsetunnossaan
organon oriental
ja
congarummut.
Kuuba kesällä 1984
Matti Laitinen
MIELISAIRAALA
Musiikki on mielisairaalassa ohut,
mutta vahva siima menneisyyteen,
ulkopuoliseen maailmaan.
Se saa vanhan tööttisen miehen
värisemään mömmömaailmassaan.
Silmät välkkyvät ja lantiot
heiluvat jälleen.
Hän laulaa kauniisti.
Skitsokuoro pauhaa.
Ihmisethän siinä laulavat
elämän onnesta ja suruista.
Tytöt tanssivat.
Trumpetti soi käreästi.
Hetkeksi harhat, masennus ja ahdistus
siirtyvät näiden muurien ja seinien ulkopuolelle.
Mieli katkeaa helposti kuin kitaran kieli
kaikkialla maailmassa.
Sairaala puistoineen, ruusutarhoineen
ja kanaloineen on kaunis ja turvallinen.
Onnellisista hulluista on paljon tarinoita.
Seinien sisältä ei niitä löydy.
Valkoinen naissopraano kiipeää oktaavilta toiselle.
Nuori mies kuorossa vääntelehtii.
Beethovenin Ilon laulu soi juhlasalissa.
Se jää soimaan korviini.
Maailman mielettömyys on tarttuvaa.
Ei hulluus!
Ihmisten mielettömyys ja välinpitämättömyys
luovat hulluutta.
Kun maailma lakkaa olemasta suuri holhoava laitos
ammottavine yksinäisyyksineen
ja mielettömyyksineen,
mieli on avoin.
Havannan keskusmielisairaalassa heinäkuussa 1989
Matti Laitinen
